Itse olen yrittänyt aikoinaan netin kautta löytää suhdeta. Tietenkin myös ihan live-elämästäkin. Kaikenlaisia tapauksia on vastaan kävellyt. Esim yh-äitejä. Ei tosiaankaan pidä yleistää sillä onhan yksinhuoltajissakin ihmisiä ihan joka lähtöön kuten kaikissa muissakin ihmisissä.
Kuitenkin, sen verran voi sanoa, että jos yksinhuoltajan kanssa suhteeseen ryhtyy niin ei onnistu jos on ihan pentumainen mies. Ei välttämättä ole iästä kiinni sillä nuori jätkäkin voi olla yllättävän kypsä kun taas jotkut eivät koskaan kasva aikuisiksi. Kuitenkin, jos menojalkaa jatkuvasti vipattaa niin ei varmaankaan oikein toimi suhde yh-äidin kanssa.
Muistan pari vuotta sitten aikana jolloin en ollut vielä ihan niin kyyninen kuin nyt ja 100% varma siitä, että minulla ei koskaan tule olemaan suhdetta, että netin kautta hain seuraa ja laitoin oman ilmoituksen. Yllätyksekseni siihen vastasikin muutama, nimittäin olen aina luullut että ei äijien ilmoituksiin kukaan vastaa.
Muut olivat epäkiinnostavia mutta yksi oli varsin mukava ihminen. Hän oli kahden lapsen yh, tottakai hän heti moisen asian mainitsi. Hän oli saman alan ihmisiä kuin mitä itsekin olen joten meillä riitti viesteissä yhteistä puhuttavaa. Muutenkin hän oli varsin miellyttävän tuntuinen ihminen. Muutaman viestin jälkeen vaihdoimme puhelinnumeroita ja soittelimme ja tekstailimme toisillemme. Lopulta sovimme treffit. Olin sillä mielellä liikenteessä, että netissä on vain rumia naisia etsimässä seuraa mutta yllätyin positiivisesti sillä hän oli ulkonäöltäänkin ihan tavalinen eli täysin ok. Ei hänkään minua karkuun juossut joten siinäkin mielessä taisi olla ihan ok kohtaaminen. Tapasimme Sellossa, siis Leppävaaran kauppakeskuksessa. Joimme kahvit, juttelimmme niitä näitä, menimme sitten kävelylle.
Kyllä sitä mietti silloin että tässäkö tämä nyt on. No, hän myönsi että oli vastannut muidenkin ilmoituksiin eikä siinä mitään. Itsekin olen niin tehnyt jos olen itse vastannut naisten ilmoituksiin. Kyllä siinä sitten kuitenkin alkoi järki raksuttamaan pääkopassa, että oikeasti minusta ei ole tällaiseen, siis suhteeseen yksinhuoltajan kanssa, meidän elämäntilanteemme vaan olivat niin erilaiset. Tunsinkin pienoista huonoa omatuntoa että olin niinkin kauan haaskannut hänen aikaansa sillä koska hän vaikutti niin mukavalta ihmiseltä niin olin halukas tapaamaan hänet henkilökohtaisesti. No, ei hän mitään siihen, sanoi, että ijhan mukavaa hänelläkin on ollut ja totesimme kuitenkin, että emme ole sittenkään toistemme tyyppiä. Hän oli niin mukava ihminen että hän on aivan varmasti jostakin jo tähän mennessä saanut mukavaa seuraa, kenties sellaista mitä minä en olisi hänelle koskaan joka tapauksessa pystynyt tarjoamaan.
Tuo sanonta, että ei ole minun tyyppiäni, on kohtelias ilmaisu sanoa että ei kiinnosta vähääkään. Sehän se minun ongelmani nimenomaan onkin, että minä en ole yhdenkään naisen tyyppiä. Sen takia 100% varmuudella minulla ei koskaan tule olemaan suhdetta. Aika vitun monta vuotta minulla tuon asian hoksaamiseen meni ja päätä on tullut vuosien varrella lyötyä seinään oikein olan takaa. Fiksumpi ihminen olisi tuon hoksannut jo paljon aikaisemmin ja osannut elää sen mukaan.
No itsesääli sikseen ja lauantai-illan vietoon, siellä voi tulla vastaan vaikka ketä.
Kuitenkin, sen verran voi sanoa, että jos yksinhuoltajan kanssa suhteeseen ryhtyy niin ei onnistu jos on ihan pentumainen mies. Ei välttämättä ole iästä kiinni sillä nuori jätkäkin voi olla yllättävän kypsä kun taas jotkut eivät koskaan kasva aikuisiksi. Kuitenkin, jos menojalkaa jatkuvasti vipattaa niin ei varmaankaan oikein toimi suhde yh-äidin kanssa.
Muistan pari vuotta sitten aikana jolloin en ollut vielä ihan niin kyyninen kuin nyt ja 100% varma siitä, että minulla ei koskaan tule olemaan suhdetta, että netin kautta hain seuraa ja laitoin oman ilmoituksen. Yllätyksekseni siihen vastasikin muutama, nimittäin olen aina luullut että ei äijien ilmoituksiin kukaan vastaa.
Muut olivat epäkiinnostavia mutta yksi oli varsin mukava ihminen. Hän oli kahden lapsen yh, tottakai hän heti moisen asian mainitsi. Hän oli saman alan ihmisiä kuin mitä itsekin olen joten meillä riitti viesteissä yhteistä puhuttavaa. Muutenkin hän oli varsin miellyttävän tuntuinen ihminen. Muutaman viestin jälkeen vaihdoimme puhelinnumeroita ja soittelimme ja tekstailimme toisillemme. Lopulta sovimme treffit. Olin sillä mielellä liikenteessä, että netissä on vain rumia naisia etsimässä seuraa mutta yllätyin positiivisesti sillä hän oli ulkonäöltäänkin ihan tavalinen eli täysin ok. Ei hänkään minua karkuun juossut joten siinäkin mielessä taisi olla ihan ok kohtaaminen. Tapasimme Sellossa, siis Leppävaaran kauppakeskuksessa. Joimme kahvit, juttelimmme niitä näitä, menimme sitten kävelylle.
Kyllä sitä mietti silloin että tässäkö tämä nyt on. No, hän myönsi että oli vastannut muidenkin ilmoituksiin eikä siinä mitään. Itsekin olen niin tehnyt jos olen itse vastannut naisten ilmoituksiin. Kyllä siinä sitten kuitenkin alkoi järki raksuttamaan pääkopassa, että oikeasti minusta ei ole tällaiseen, siis suhteeseen yksinhuoltajan kanssa, meidän elämäntilanteemme vaan olivat niin erilaiset. Tunsinkin pienoista huonoa omatuntoa että olin niinkin kauan haaskannut hänen aikaansa sillä koska hän vaikutti niin mukavalta ihmiseltä niin olin halukas tapaamaan hänet henkilökohtaisesti. No, ei hän mitään siihen, sanoi, että ijhan mukavaa hänelläkin on ollut ja totesimme kuitenkin, että emme ole sittenkään toistemme tyyppiä. Hän oli niin mukava ihminen että hän on aivan varmasti jostakin jo tähän mennessä saanut mukavaa seuraa, kenties sellaista mitä minä en olisi hänelle koskaan joka tapauksessa pystynyt tarjoamaan.
Tuo sanonta, että ei ole minun tyyppiäni, on kohtelias ilmaisu sanoa että ei kiinnosta vähääkään. Sehän se minun ongelmani nimenomaan onkin, että minä en ole yhdenkään naisen tyyppiä. Sen takia 100% varmuudella minulla ei koskaan tule olemaan suhdetta. Aika vitun monta vuotta minulla tuon asian hoksaamiseen meni ja päätä on tullut vuosien varrella lyötyä seinään oikein olan takaa. Fiksumpi ihminen olisi tuon hoksannut jo paljon aikaisemmin ja osannut elää sen mukaan.
No itsesääli sikseen ja lauantai-illan vietoon, siellä voi tulla vastaan vaikka ketä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos johonkuhun ihmiseen rakastuu ei sillä onmo hän yh tai lapseton ole mitään merkitystä. Ihminen rakastuu ihmiseen ei yh:on tai opiskelijaan tai rikkaaseen tai köyhään.. ihmiset rakastuvat ihmisiin ja se millainen muu tausta heillä on ei ratkaise sitä miten ja milloin rakastuu. Esimerkki: voit päättää että rakastut vain rikkaisiin.. mutta voikin käydä niin että rakastut palavasti köyhään.. koska sielu rakastuu ihmiseen ei asemaan tai maalliseen mammonaan....
Ei ihminen voi mun mielestä ainakaan vaikuttaa yhtään siihen millaiseen ihmiseen rakastuu. Sillä ei tosiaan ole ainakaan mulle ollut merkitystä mitä sillä miehellä on takanaan tai mitkään ulkoiset puitteet. Rakastuin siihen mieheen, en mihinkään mitä hänellä on tai ulkoisiin tekijöihin. Eipä silti, että mitään vikaa olisi missään ollutkaan, mutta en kaikkea edes tuolloin vielä tiennyt, tuskin tiedän vieläkään.
Me tiedämme varsin hyvin, että tuo on satua, ei todellisuutta. Jos KiMi Räikkönen olisi trukkikuski niin olisiko Jenni siinä vierellä?
Jos Paavo Lipponen olisi ollut eduskunnan vahtimestari niin olisiko hän saanut 25v itseään nuoremman naisen?
Mielenkiintoinen tarina. Muutama huomio / kysymys...
"Tunsinkin pienoista huonoa omatuntoa että olin niinkin kauan haaskannut hänen aikaansa sillä koska hän vaikutti niin mukavalta ihmiseltä niin olin halukas tapaamaan hänet henkilökohtaisesti."
Ettet vaan ihan syyttä tuntenut huonoa omaatuntoa. Halusitte kuitenkin tavata toisenne ja kokemus oli molemmin puolin ilmeisesti miellyttävä vaikka mitään isompaa siitä ei kehittynyt...
"Sen takia 100% varmuudella minulla ei koskaan tule olemaan suhdetta. Aika vitun monta vuotta minulla tuon asian hoksaamiseen meni ja päätä on tullut vuosien varrella lyötyä seinään oikein olan takaa."
En saanut vielä kokonaiskuvaa sinusta tämän kirjotuksen perusteella, mutta ei kai tämä valaistuminen nyt tullut pelkästään yksien treffein perusteella? Siis oletko muiden nasiten kanssa treffeille asti selvinnyt? Mainitsit että "kaikenlaisia tapauksia kävellyt vastaan", mutta tatkoittaako tuo sitä että ihan treffeilläkin käynyt muulloin?
Tarkoitan siis sitä että eihän tuo YH tarina ole ainut kerta elämässäsi kun olet löytänyt naisen, pitänyt alkuvaikutelmasta ja uskaltanut vähän jahdatakin ja riskeerata itseä siinä samassa?
Ei sentään. On sitä ollut muutakin säätöä elämän aikana. Mutta mitäpä sitä huolehtimaan. Tänään minä olen niin hyvällä tuulella että en jaksa moisia murehtia.