Sinkkuudessa on paljon hyviä puolia,en tajua miks ihmiset vaan valittaa,eikä osaa ottaa rennosti niille vaan on tullu elämäntapa ettiä ja saada jostain kumppani vaikka väkisin.Ite oon vähän yli kaks vuotta sinkkuna ollu,ei sen takia etteikö ehdokkaita olis vaan ihan omasta tahdosta.On oma vapaus,saa tavata kavereita,mennä ja tulla miten huvittaa,ei ole ketään määräämässä.Muutama jätkä kaveri ollu liian omistava ja mustasukkanen,ei sellasten ihmisten kanssa voi edes olla,ei mitään omaa elämää.Ei sen enempää huonoja kokemuksia ja uskon,että parempiakin tyyppejä on,ei vaan ole kuitenkaan kiire alottaa mitään juttua.On tää sinkkuna oleminen kuitenkin nin paljon helpompaa.Eikä sitä sopivaa edes etsimällä löydä,kyl se joskus tulee vastaan vaik ei etsiskään.Jos ei niin sillehän ei sit voi mitään,mut ei se elämä siihen kaadu.Varsinkin ihmiset joilla pitkiä suhteita ollut niin osaa varmasti yksinoloakin arvostaa ja vapautta,ja tietävät,että parisuhde ei aina ole mitään ruusuilla tanssimista,siinäkin on huonot puolensa,mutta mistäpä sellaiset sitä tietääkään jotka ikänsä olleet yksin,varmasti sellaisiakin on.
Sinkkuna helpompaa
....
151042
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
MUT MÄ VIHAAN SINKKUUTTA!
Vai oletko niitä, joilla on suuria tavoitteita elämälleen?
ehkä ihmiset eivät vihaisi tai kammoksuisi sinkkuutta niin paljon, jos ympäristö ei painostaisi koko ajan. kun mediassa on juttua sinkuista, aina vain annetaan neuvoja, miten löytäisi jonkun, miten selviää kamalasta elämästä sinkkuna. ikinä ei ole lehdissä juttuja että "näin pysyt onnellisesti sinkkuna". ja omassa tapauksessani lähimmäiset ovat aina ihmettelemässä, miksi en ole löytänyt ketään. eivät kaikki aina halua! miten muka perheellisten keskiverto elämää viettävien ihmisten elämä on niin paljon hohdokkaampaa, kuin meidän ikisinkkujen? jokainen nauttii erilaisista asioista, ja minä en ainakaan jaksais katsoa samaa tyyppiä nurkissa vuosikymmeniä ja pyhittää elämää lapsille.
Olen kuullut niin paljon roskaa sinkkuuden ihanuudesta ja palvonnasta,oletkohan ihan aidosti nyt tuota mieltä vai olosuhteiden pakosta puolustelet?
TUTTUA TARINAA:
tunsin erään miehen joka eli avioliitossa,hän ei ymmärtänyt sinkkuutta ollenkaan koska se oli hänen mielestään itsepetosta .
Kävipä niin että avioliitto kariutui,miehestä tuli eronnut mies.
Tapauksen johdosta kyseinen mies aloitti voimallisen sinkkuuden puolustamisen,tutut fraasit sinkuuden hyvistä puolista ja ihanuudesta.
Mies treffaili tiuhaan tahtiin naisia mutta kertoi aina niiden kariuduttua olevansa viimeiseen asti sinkku eikä halua sitoutua.
Kuultiin taas tutut fraasit sinkkuuden hienoista puolista.
Kumminkin asia ihmetytti kovin monia miksi vaivautua treffailemaan naisia jos kerran sinkkuus oli niin ihanaa.
Asiaan tulikin selvennysta eräältä miehen treffi kumppanilta,mies oli halunnut hyvin nopeasti edetä suhteessa ja treffi kumppani oli lopettanut suhteen.
Vihdoin miehellä tärppäsi,nyt ei ensimmäisen kuukauden jälkeen tullutkaan rukkasia vaan alkoi uusi suhde.
Nyt mies on vankkumaton parisuhteen kannattaja ja puhuu mielellään sen ihanuudesta eikä taas ymmärrä sinkkuutta.
MITÄ TÄSTÄ OPIMME?
Sinkkuutta ei aina voi itse valita,parempi siis esiintyä sen kannattajana jotta elämän muodon valitsisi muutkin,mutta onko se rehellistä puhetta?
Miksei voisi olla sinkku olosuhteiden pakosta ja myöntää ääneen syy kun kumppania ei ole löytynyt,pakkoko sitä on mainostaa vapaa valintaisena elämän tapana jos asia ei niin ole!!
Tuohon oli juuri sellaisen tyypillisen läheisriippuvaisen miehen tarina. Mies oli vielä niin epätoivoinen, että koetti valehdella sekä itselleen että muille asiansa olevan hyvin, vaikka totuus oli jotain muuta. Tuollainen ihminen valehtelee olevansa parisuhteessakin onnellinen, vaikka todellisuus olisi se, että vaimo nalkuttaa, jatkuvalla syötöllä vituttaa ja viikonloput kestää vain viinan voimalla. Sama kaveri muuten valehtelisi työasioistaan samalla tavalla.
Meitä elämäänsä tyytyväisiä sinkkuja löytyy jonkin verran, mutta harvemmat meistä itseään mainostaa. Televisiosarjoja meistä ei todellakaan tehdä. Enkä tiedä miksi sellaisia sarjoja tehtäisiinkään tai lehtijuttuja kirjoiteltaisiin. Hyvin harvoja ne kiinnostaisivat ja me oikeasti tyytyväiset sinkut osaamme olla elämäämme tyytyväisiä ilman tuollaisia sarjojakin.
en todellakaan puolustele sinkkuutta sen takia, että en vain ole itse saanut ketään. olen tavannut paljon hienoja tyyppejä, en vain yksinkertaisesti ole halunnut niistä mitään pidempiä juttuja. en oikeastaan ole kauheasti antanut ihmisille mahdollisuuksia, antanut numeroa tai pitänyt yhteyttä. ehkä olen lievästi sitoutumiskammoinenkin.
alkaa kuitenkin tuntumaan, että seuraavalle tuttavuudelle annan mahdollisuuden, ihan vain sen takia ettei ystävieni ja perheeni tarvitse koko ajan kysellä, miksen seurustele. joillakin se on niin vaikea ymmärtää, että kaikki eivät halua kumppania.
sen takia, etteivät sukulaisesi ja ystäväsi tenttaisi sinua seurustelemattomuudestasi?
Onkohan tuo nyt ihan järkevää toimintaa? Motiivi tuntuu olevan jotenkin väärä.
no joo, aika perseestä mun motiivit kyllä. mutta on se outoa, että kun sanon pitäväni sinkkuudesta, muka puolustelen sitä, koska en saa ketään. ja sitten kun sanon, että ok, halutaan joku, niin sitten motiivit on väärät.
anteeksi, en vain osaa olla romanttinen hölmö.
Minulla elämässä ollut onneton 12vuoden avioliitto, sitten muutaman vuoden kauhea avoliitto. Nykyään nautin vapaudesta. Liian läheinen seksisuhde ahdisti. Eli minulle sopii seksisuhde,jossa ei kovin usein nähdä...
Sama täällä paitsi mitään avo- tai avioliittoja ei ole ollut.
Joskus kokeillut pari kertaa tiiviimpää parisuhdetta mutta huonoksi havainnut.
Nyt olen ollut tapailusuhteessa reilun kolme vuotta miehen kanssa jonka kanssa tavataan kun se kummallekin sopii ja sille tuntuu.
Kumpikaan ei halua mitään sitoumuksia, kumpikin niitäkin kokeillut ja tähän päätökseen tullut.
Sinkkuna koen olevani oman elämäni herra, vapaa, ja se on ehdottomasti tärkeää minulle. Emme vaadi mitään toisiltamme, ei ole kyttäilyä ja kontrollia ja typerää mustasukkaisuutta eikä sairasta omistamisen halua. Ei mitään kahleita.
Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen ja sitoutumattomuuteen.
Olemme näitten vuosien aikana muodostuneet hyviksi kavereiksi ja meillä on mukavaa yhdessä myös sängyn ulkopuolella jos niin halutaan. Pieniä matkoja, risteilytiä, konsertteja yms. tehdään yhdessä välillä.
Mies on pian 8 vuotta täyttävän pojan yh-isä. Tapailemme kun poika on äidillään, pojan pidämme tämän ulkopuolella.
Sinkkuna on kalliimpaa.
Sinkkuna on tylsää.. parisuhde olisi kivempaa.. mutta ei tavallinrn duunari yksinäinen ole haluttua kamaa.. siispä yksin mennään.
En toki sinkkuna olisi, jos kelpaisin sille sopivalle naiselle, mutta mistä semmoisen löytää.
Jos löytäisin luotettavan mieleisen naisen rinnalleni niin silloin voisin suhdetta miettiä? Tuntuu mahdottomalta ajatukselta, kun seuraa nykynaisten touhua? Seikkailut ja hetkessä eläminen ja itsekkyys korostuu heistäkin, jotka joskus olettanut mahdollisiksi itselleni? Sinkkuna helpompaa elää stressittömämmin ja nauttia terveellisempää eläen. Voisin olla määräileväkin, kun tottunut tietynlaiseen eloon? Huono piirre minussa, siksi sinkkuna parempi. Enkä pahoita toisten mieliä olemalla omissa oloissa.
Sitten on näitä prinsessoja tinderit täynnä.. ei semmoista naista jaksa.. tuntuu tavallisia naisia olevan tosi vähän missään. Ehkä se nainen vain tulee jos on tullakseen.