Reilun 2v seurustelun jälkeen huomaa ettemme sopineetkaan yhteen ym. tulevaisuuden tavoitteet erilaiset ym. ym. Rakastan häntä todella paljon mutta nyt se on ohi ;-( Miksi näin pitää käydä? Hän on ensimmäinen "oikea" rakkaani jota kohtaan oli aidot tunteet ja on vieläkin.. Elämä runtelee välillä epäreilusti!
Pettynyt
Surunmurtama
91281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Voi tuntuu pahalta sinun puolestasi. Tiedän nuo tunteet. Olin juuri kyselemässä että miten selviää jätetyksi tulemisesta. Oltiin melkein 7 vuotta yhdessä ja nyt mies ilmoitti että hän haluaa olla vapaa. Tosin soittelee päivittäin ja haluaa jutella omista tekemisistään. Kaikki se rakkaus ja hellyys mitä oli tuntuu muuttuvan vihaksi sisälläni. Ahdistaa niin saamaristi. Tiedän että ajan kanssa tästä selviää muttei jaksaisi odottaa. Ja se viha myrkyttää...siitä haluaisin päästä eroon.
Sano miehelle suoraan että lakkaa soittelemasta. Mitä ilmeisimmin hänellä ei ole mitään käsitystä miten paljon suhun sattuu. Kun on vähän aikaa ollut erossa kaikin tavoin (ei mitään kontaktia), alkaa oudosti helpottaa. Mun exä oli samanlainen mutta ihan oman periaatteen vuoksi ja koska pisti niin paljon vihaksi, sanoin että älä edes viitsi yrittää olla kaveri, enkä vastannut puheluihin enkä meileihin sen jälkeen...Ymmärsihän se lopulta miten itsekäs oli ollut. Ei siitä kaveria tullut vaikka hyvä tyyppi onkin, ei kaikista existä tule. Oli vaan sen verran pelkuri tapa jättää etten vaivautunut enää mihinkään kontaktiin sen kanssa.
Eli viha helpottaa heti kun ei ole ihmeemmissä väleissä enää tämän ihmisen kanssa. Ajan kanssa voi sitten miettiä josko pystyy ryhtymään kavereiksi vai haluaako edes tuntea toista enää. Vähän kerrallaan... :)
sama juttu mulla ja ex-miehellä.. Oltiin vähän reilu 2 v yhdessä.. Tuntuu etten ketään oo niin rakastanu ja SE OIKEA se mies mulle oli.. Ei vaan osattu elää yhdessä, vaik ulkoiset asiat kunnossa.. =( Elämä on niin epäreilua! Haluaisin olla hänen kanssaan, mut ei siitä enää mitään kai voi tulla..
Kuinka kauan olet ollut jo yksin? siis kyselen vain että kuinka pitkään tuo tunne jatkuu että haluaisi jatkaa miehen kanssa mutta samalla tietää ettei siitä tule mitään :-(
helmikuusta asti.. Yritettiin vielä jotain sen jälkeenkin, mut sit ajattelin että pakko ottaa järki käteen ja alkaa jatkaa eri suuntaan.. Siinä menee itsekin rikki pahasti.. Aika varmaan haalentaa rakkauden.. Se on kai yksilöllistä, kuinka kauan siinä menee.. Tällä hetkellä mulla on sellainen tunne, että kauan menee.. :'(
Uskomatonta miten paljon näitä tarinoita täällä on. Ja niin samanlaisia! Mekin, kaks vuotta yhdessä, en oo ketään rakastanu niin paljoa, en oo ikinä uskonu, että voisin tuntea niin voimakkaita tunteita jotakuta kohtaan. Sitten yhtenä aamuna viikko sitten kaikki ohi ilman mitään ennakkovarotuksia. Haluaa kuulemma olla vapaa ja mennä ja tulla miten haluaa.
Vaikea uskoa, että koskaan elämässä tulis olemaan ketään, joka olis ollu mulle niin sopiva. Mut jos se ei rakasta ja oo valmis sitoutumaan, niin minkäs sille sitte voi.
"Miksi näin pitää käydä?" No varmaankin siksi, että ette olleet oikeat toisillenne. Noin se on nuorempana, kun on kokemusta vielä vähän. Myöhemmin löydät jonkun paremman, ja sitten vasta todella huomaat, minkä takia teitä nyt eronneita ei alunperinkään ollut tarkoitettu yhteen. Nuoruudessa tulee väistämättä kolhuja, mutta ne ennen kaikkea antavat perspektiiviä ymmärtämään, kuka todella on ihminen kenen kanssa suhde voi toimia, ja myös todella toimii.
Ei se ole iästä tai kokemuksesta kiinni. Toisaalta tuo ajatus paremmasta kuulostaa kyllä lohdulliselta. Siinä kai on siemen ajatukselle...ehkä joskus sitten... Tosin tuntuu tällä hetkellä että kyllä ne kokeilut on kokeiltu. Jos on saanut elää ihmisen rinnalla jonka huumorille voi nauraa, joka osaa olla hellä ja rakastava, huolehtivakin, pystyy puhumaan asioista. Ei käy ryyppäämässä liikaa. Jonka fyysinen puoli on saanut tunteet syttymään. Näin ajatellen lähes TÄYDELLINEN mies. Viat joita kyllä hänessäkin on, tuntuivat pieniltä. Ja nyt kun jatkan ajatusleikkiä niiiin... taitaa vika olla tässä päässä. Kaikella kunnioituksella miehiä kohtaan. Nyt saa riittää seurustelut vähäksi aikaa. Ei jaksa ottaa enää riskejä.
Tunnepuolella mulla aivan sama juttu vaikka tuntuu itsestä siltä etten enää jaksa suhdetta vaikka rakastan ja välitän ihmisestä todella paljon. Tunnen vaan itseni niin petturimaiseksi luovuttajaksi koska minä olisin se joka ilmeisimmin pistäisi poikki. Tämä ihminen on vieläpä muuttanut perässäni vieraaseen maahan, eli tunnen myös olevani hieman vastuussa, vaikka molemmat aikuisia järkeviä ihmisiä ollaan... Toisaalta yksinelo tuntuu ihanalta hänen ollessaan poissa matkoilla. Vaikeinta tulee olemaan ihmiselle asiasta kertominen, en tiedä miten ja milloin - ei kai sille ole hyvää saumaa ikinä.