Just jätettynä on vihainen, surullinen ja säälittävä olo. Vihasta haluais päästä eroon, se kuluttaa. Miten tästä pääsee yli? Oltiin melkein 7v yhdessä. Loistavaa aikaa, ainakin minusta. Sitten tuli sairastumisia, vähän riitoja ja pam. Mies ei haluakkaan sitoutua. Vielä muutama kuukausi sitten kysyin häneltä " uskallanko rakastaa sinua "... ero ajatukset varmaaan leijuivat ilmassa. Mies vastasi että uskallat...hänkin rakastaa minua. Nyt yhtäkkiä hän vaatii että pitäis pystyä ystävyyteen heti eron jälkeen. Soittelee päivittäin ja kertoo kuulumisiaan . Painukoon hevon kuuseen. OLEN VIHAINEN.... enkä haluais kuitenkaan olla. Siinä meni elämäni rakkaus...tais olla ykspuoleinen tunne.
ei ainut
huijattu
5839
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tulee mieleen, että tällainen ystävyyttä vaativa osapuoli yrittää vain pitää omatuntonsa puhtaana syyllisyuyden paineissa. Minusta ystävyyden vaatiminen tällaisessa tilanteessa on täysin kohtuutonta, jopa törkeää. Miksi pitäisi tuntea ystävyyttä ihmiseen, joka on juuri ilmoittanut haluavansa suhteen päättymistä. En voi myöskään olla sanomatta, että nämä ystävyyden vaatijat ovat useammin miehiä kuin naisia...
Joo... mä olen nainen ja tehnyt ton saman...
Pidän miehestä,mutta meille on sattunut sellaisia juttuja joiden vuoksi en voi jatkaa yhteiseloa.
Haluaisin kuitenkin, että joskus voisimme vielä olla "ystäviä" tai ehkä kavereita olisi parempi ilmaisu. Ei tarvitsisi jännittää toisen kohtaamista kadulla tms... Ei vihanpitoa,koska se ei johda mihinkään.
Minä olen meistä kahdesta se, joka voisin olla vihainen, mutta elämää on ehkä helpompi jatkaa ilman vihaa...
Ikävintä tässä on se, kun ajoittain tulee tunne, että haluaisi sanoa toiselle, että älä menekkään,mutta sitten muistaa sen kaiken "ei kivan" mitä on tapahtunut ja totean, että parempi näin. Osa asioista on tapahtunut jo aikoja päiviä sitten, enkä vain voi niitä unohtaa, vaikka haluaisinkin, sen verran "pahoja" juttuja ovat olleet.
Pidän kuitenki siitä miehestä edelleen, johon aikoinani rakastuin palavasti...
No ihan samaa mieltä olen. Usein tuo ystävyys kestää vain siihen asti, kun on löydetty uusi. Pidetään varalla jos mitään parempaa ei löydykkään. Jos tunteita vielä on, niin ei kannata ystävyyttä pitää. Ei tosin vihaakan, koska yhtälailla viha kuin rakkauskin pitää kiinni vanhassa.
Mulla on vähän sama tilanne. Tosin mies ei suorastaan vaadi ystävyyttä, mutta haluaisi kuitenkin pitää yhteyttä ja oon ite taas tällä hetkellä niin heikko ja ikävöin sitä niin paljon, etten pysty sanomaan ei. En oo kai sit vielä päässy siihen vihan ja kiukkusuuden tunteeseen.
Toisalta mua vähän helpottaa meidän yhteydenpito, koska sitten tuntuu, että voin tehdä tätä eroa siitä omassa tahdissani ilman, että se PAKOTTAA mut olemaan olematta yhteydessä, vaan saan itse valita sen, etten soita sille tai niin.
En tiiä. Luulen, että tulee vielä se aika, kun mun on katkastava välit kokonaan joksikin aikaa ainaki. Tällä hetkellä kuitenki parempi, että on pientä kontaktia vähän.
Minunkaan entinen ei vaatinut ystävyyttä, sanoi vaan että jos pystyn olemaan ystävä niin olisi ihan hyvä. Tottakai halusin olla ystävä hänelle, olihan hän kuiten tärkeä ihminen elämässäni.
Mutta nyt jälkeenpäin, kun vihdoinkin osaan tuntea myös vihaa häntä kohtaan..tuntuu että en halua olla enää hänen ystävä. Tekee vain kipeää nähdä tai puhua hänen kanssaan. Sitä aukaisee joka kerta haavat uudelleen ja ihan turhaan. Yritän olla pitämättä yhteyttä häneen, jotta sitä pääsisi itse eteenpäin.