Selkeesti monet jälleen heränneet eloon, kun keskustelu johtaa Suomeen yhä enemmän Thaimaasta tulleista puolisoita!
Onko omassa tai kaveripiirissä mitään erikoisempaa huomiota aiheuttaneet moinen?
Thaimaasta taitaa tulla, kun sieniä sateella puolisoiksi väkeä Suomeen.
Onko omassa tai kaveripiirissä mitään erikoisempaa huomiota aiheuttaneet moinen?
Thaimaasta taitaa tulla, kun sieniä sateella puolisoiksi väkeä Suomeen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
se avioehdon tekeminen avioon mennessä,vaikka puoliso vaikuttaisi miten ihanalta ja kivalta!
Naiset ovat kyllä nättejä, mutta monet heidän kanssaan olevat suomalaiset miehet ovat olleet hyvin tavallisia, suorastaan rumia.
Nimimerkkien "Finn" ja "Finnisher" viestit ovat täyttä höpinää, yleistystä. Ne kannattaa jättää omaan arvoonsa. Tällaisten viestien lähettäjillä ei näytä olevan muuta tekemistä kuin tuhlata aikaansa jonninjoutavaan.
Täällä meilläpäin on ainakin kolme perhettä, jotka jo vakiintuneita ja pitkään yhdessä. Yhdessä perheessä on kolme lasta, yhdellä parilla kaksi, ja kolmannella vanhemmalla miehellä on vaimolla entiset lapset täällä mukana. Hyvin näyttää näistä huolehtivan. Mukava nähdä että perheet on pysyneet yhdessä. Mukavia kohteliaita lapsia heillä.