Pitkästä parisuhteesta erottuani, päätin uteliaisuudesta koittaa onneani nettideittailun kautta. Näin miehiä urakalla, mutta lähes joka kerta tunsin istuvani väärässä pöydässä väärän miehen kanssa. Vilkuilin kelloa ja mietin jo uutta miestä, jonka tulisin tapaamaan tai exääni, jonka olin menettänyt.
Normaaleja miehiä, mutta ei ketään minua varten...Turhauttavaa, mutta silti en lannistunut. Muutaman miehen kanssa tapailin enemmän, tutustuin ja ehkä jopa ihastuinkin, mutta joka kerta on miehiä alkanut vaivaamaan tuo ahdistus ja sitoutumiskammo. Juuri kun itse olisin ollut valmis tutustumaan paremmin, huomaankin taas olevani yksin.
Netti on hyvin helppo kohtaamispaikka, meitä yksinäisiä ihmisiä riittää, ja valinnanvaraa on ja koko ajan uudet kasvot astuvat myös mukaan kuvaan. Netistä on niin helppo etsiä aina "parempaa", vanhan deittikumppanin tilalle löytyy helposti uusia ja ehkä otollisempia, tai sitten ei. Jääkö täältä kenellekään muuta kuin tyhjät kädet, ja pahaa mieltä?
Huomaan taas kuukauden intensiivisen tapailun jälkeen olevani samassa pisteessä ja jälleen kädet tyhjinä, sydän syrjällään...Selailen uusia miehiä, etsin otollisia kumppaneita...Teenkö sen turhaan, vai voiko se tuottaa tulosta? Toistanko vain samaa oravanpyörää, ja teen hallaa vain itselleni...Enää en tiedä, tietääkö kukaan?
Normaaleja miehiä, mutta ei ketään minua varten...Turhauttavaa, mutta silti en lannistunut. Muutaman miehen kanssa tapailin enemmän, tutustuin ja ehkä jopa ihastuinkin, mutta joka kerta on miehiä alkanut vaivaamaan tuo ahdistus ja sitoutumiskammo. Juuri kun itse olisin ollut valmis tutustumaan paremmin, huomaankin taas olevani yksin.
Netti on hyvin helppo kohtaamispaikka, meitä yksinäisiä ihmisiä riittää, ja valinnanvaraa on ja koko ajan uudet kasvot astuvat myös mukaan kuvaan. Netistä on niin helppo etsiä aina "parempaa", vanhan deittikumppanin tilalle löytyy helposti uusia ja ehkä otollisempia, tai sitten ei. Jääkö täältä kenellekään muuta kuin tyhjät kädet, ja pahaa mieltä?
Huomaan taas kuukauden intensiivisen tapailun jälkeen olevani samassa pisteessä ja jälleen kädet tyhjinä, sydän syrjällään...Selailen uusia miehiä, etsin otollisia kumppaneita...Teenkö sen turhaan, vai voiko se tuottaa tulosta? Toistanko vain samaa oravanpyörää, ja teen hallaa vain itselleni...Enää en tiedä, tietääkö kukaan?
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kokeilin nettideittailua muutaman kuukauden ajan ja muutamilla treffeillä tuli käytyä.. Mutta aina tuntui olevan 'väärä' mies.. :( Lopetin nettideittailun koska omalla kohdallani tuntui olevan vain ajanhaaskausta ja aiheutti vain pahaa mieltä.. Ehkä minulla oli vain liian suuret odotukset..
Varmasti 'menestystarinoitakin' on mutta omalla kohdallani ei toiminut.. Tiedä sitten mistä sopiva mies löytyy..
Miehenä voisi sanoa, ettei noi toiselle kierrokselle ehtineet kiinnosta. Syynä on se, että he roikkuvat enemmän ja vähemmän menneisyydessä, ja odottavat tai asettavat uudelle kumppanille samoja ehtoja kuin mitä eksä oli. Lisäksi eksästä jaksetaan muistuttaa joka yhteydessä, joten kiitos ei korvikesuhteille. Ehkä eronneiden kannattaisi etsiä täydellistä kumppania muiden eronneiden keskuudesta ?!
Joo, luulempa että saat sitten tyytyä pikkutyttöihin, jos edellytät ettei naisella saa olla takana parisuhdetta...Vai mitä tarkoitat? Olen itse 27v, ja en tiedä ketään ikäistäni joka olisi vasta ekalla kierroksella tässä ihmissuhteiden viidakossa.
En tiedä monennellako kierroksella sitä jo meistä suurinosa tallaa? Siksi kai tätä nettideittailuakin on koitettava, jotta ympyrä vois joskus sulkeutua...
kauanko erosta on, onko jälkikasvua eli tarviiko pitää edes pakolliset yhteydet. Itse dumppaan kaikki asumuserossa olevat, tai joiden erosta on alle vuosi. Yleensä eronneet alkaa vittuilemaan lasten kustannuksella, joten pienten lasten isukit jätän rauhaan, on yh tai ei
Olen kolmekymppinen mies ja vielä ensimmäisellä kierroksella, ja se ei ole mikään meriitti, päinvastoin. Muutama hyvin alkanut juttu on kariutunut naisen puolelta siihen, että "eikö sinulla todellakaan ole ollut parisuhetta?".
Minä en edellytä naiselta aikaisempaa suhteettomuutta, mutta se on pirullinen homma päästä tässä iässä suhteeseen ilman suhdekokemusta.
Hyvä juttu mun mielestä :) Ei exiä ja luurankoja kaapissa, vai onko? Mistäs tuollaisen miehen löytäis?
"Joo, luulempa että saat sitten tyytyä pikkutyttöihin, jos edellytät ettei naisella saa olla takana parisuhdetta...Vai mitä tarkoitat? Olen itse 27v, ja en tiedä ketään ikäistäni joka olisi vasta ekalla kierroksella tässä ihmissuhteiden viidakossa."
Yleistät aika paljon, jos otantasi on vain omasta lähipiiristä. Mitä vikaa siinä on, jos ei ole vielä ensimmäisellä kierroksella ? Mun mielestä tuntuu pikemminkin pikkutyttömäiseltä, jos on jo ehtinyt käymään läpi yhden tai useamman kierroksen, että kiitos vaan.
Et tainnut ymmärtää alkuperäistä tekstiä, mikä oli odotettavaa. Sanoin vain sen, että eipä kiinnosta jatkaa treffailua, kun eksät kummittelevat melkein lauseessa kuin lauseessa. Kyllä siinä tuntee itsensä enemmän ja vähemmän ulkopuoliseksi, melkein jopa hyväksikäytetyksi, ja toisen lähinnä korvikesuhdetta hakevaksi tapaukseksi.
Mitä kysymykseen tulee, olen vielä vapaa enkä ole rämpinyt suhteesta toiseen. Siksi kaapeistakaan ei löydy luurankoja, eikä tarvitse potea traumaa edellisistä suhteista ja näinollen asettaa lisävaatimuksia uudelle kumppanille.
Itsekin olen ekalla kierroksella, jos kierrokseksi lasketaan se onko ollut naimisissa...Samapa tuo, ei viilata pilkkuja!
Itse en etsi laastarisuhdetta, vaikka pitkä suhde onkin takana ja luurankoja kaapissa...Etsin jotain uutta, johon voin heittäytyä ja haluan löytää sen rakkauden...Jos sitä vielä on tarjolla! Katse siis minullakin eteenpäin, menneet on menneitä...:) Siihen ainakin pyrin...
Valitettavasti netti on ylimainostettu tapa löytää elämänkumppani. Joku löytää kylläkin, mutta ehkä se koskee nuorta sukupolvea, joka on tottunut virtuaalikohtaamisiin. Mutta näin vanhempana (olen 49 v) ei onnistu. En ole katkerasti eronnut enkä haikaile menneisiin. Mutta kun trendi tuntui olevan nettitreffit niin itsekin lähdin mukaan ns. profiilein ja halusin kokeilla löydänkö vielä kumppanin tätä kautta. Kirjoittelu sujuu kyllä, mutta tapaaminen on katastrofi. Alan ymmärtää miksi ei ole löytynyt kumppania niille, jotka olen tavannut. Omalle kontolleni en kaikkea yhteensopimattomuutta ota. Tyytyväinen olen siihen että kokeilin ja niille jotka suosittelevat nettitutustumista, voin kertoa kokeilleeni ja kertoa kokemukseni, niin eivätköhän hiljene. Suomalainenhan ei usko ennenkuin näkee ja kokee. Kokemukseni riittivät minulle.
...veit jalat suustani...
Oli ihan pakko vaivautua vastaamaan.. Kyllä lähes 50v:kin vielä seuraa netistä löytää, se on vaan asenne kysymys. Ruikuttamalla sitä et kyllä löydä. Sukupuolestasi ei ole tietoa, mutta reilu annos pirteyttä mukaan niin johan kulkee taas :D.
Itse löysin kumppanini suomi24 kautta. kovasti epäilin kyseistä foorumia ja nettitreffejä yleensäkin, mutta ei olisi kannattanut.
todennäköisyydellä kuin live-elämässäkin voi kai jotain todellista löytää, eli siis pienellä. Miten "rakkauden" löytyminen olisi tätä kautta jotenkin helpompaa? Lisäksi tästä nettimuodosta puuttuu se "rakkautta ensi silmäyksellä" -kokeminen kokonaan. Jokainen joka on joskus rakastunut, tietää miten kaikki pysähtyy siinä tilanteessa kun NÄKEE ensimmäistä kertaa jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa..Se ei nyt vain tapahdu nappia painamalla, ei ei ei.
Tapasin mieheni suomi24 treffipaikassa vuosi sitten. Olemme todella onnellisia ja rakastuneita. Mies on minun täydellinen toinen puolisko...ja minä hänen, en koskaan aikasemmin uskonut sellasen olevan edes olemassa...kirjahöpinöitä, mutta nyt on pakko ollut todeta että näin se vaan on. Jokaisella ihmisellä on se toinen täydellinen puolisko, sen löytäminen on sitten onnenkauppaa.
Minulla se kävi, netin kautta :)))
ps. tunnen muitakin pariskuntia jotka tavanneet netin kautta, jopa toiselta puolelta maapalloa :)
...ne jotka ovat onnistunet kumppaninsa löytämään eivät tule sitä tänne kertomaan, ovat vaan onnellisina muissa puuhissa ;)
Tämä keskustelupalsta antaa väärän kuvan asioista kun täällä kokemuksiaan kertovat eniten kaikki ei-niin-onnistueita-kokemuksia-saaneet.
Mun mielestä on aivan sama missä kohtaa, yhtä toden-tai epätodennäköistä se on joka paikassa. Olen tavannut kivoja ihmisiä netin kautta ja baaritiskillä - ja myös niitä muita.
Omalla kohdallani suurin este sen "kunnon" ihmissuhteen kohtaamiseen taitaa kuitenkin olla oma asennoitumiseni, en taida etsiä mitään ihan tosissani ja vakavasti. Se toinen ihminen ois kiva mutta.... :) Uskon monen kohdalla olevan tästä kyse kun rehellisesti asiaa tuumailee. Eron kokeneena ei jaksa ja viitsi..tai sitä odottaa jotain ihan mahdotonta.
Onhan noita tosiaan tapauksia, joissa toinen on löytynyt netin avustuksella. Pari tapausta tiedän itsekin tuttavapiiristä. Eivät vaan ole niitä täällä mainostamassa, vaan elelevät tyytyväisenä ilman treffipalstojen seuraamista.
Olen myös samaa mieltä, että ihan sama missä toisen kohtaa. Tämä netti on vain yksi mahdollisuus lisää tavata se oikea.
Netti on niin helppo media, että moni hakee seuraa, olematta välttämättä edes varma mitä haluaa. Kun ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään, niin ilmoitus on helppo rustailla kaiken kansan näkösälle.
Mä olen löytänyt netin kautta jokaisen kenen kanssa olen seurustellut. Eli siis ne kaikki 3 kappaletta...pisin suhde kesti 4½ vuotta, toinen 2½ vuotta ja nyt kolmas on kestänyt muutamia kuukausia. Olen tavannut miehiä myös baarissa jne. ollessani sinkku, mutta ei niistä ole mitään ikinä tullut. Tämä tapa on toiminut minulla ja toivon että tämä nykyinen suhde kestäisi ikuisuuden.....koskaan ei tietysti tiedä mitä elämä tuo, mutta hyvältä vaikuttaa. Toivoa ei siis kannata menettää, kyllä niitä hyviä miehiä netistäkin voi löytää!
Minulla ainakin tärppäsi jo eka päivänä. Johtunee siitä että olen komea, älykäs ja hyvätuloinen. Nooh .. leikki leikkinä ja pylly pois tyynyltä.
Täällä vaaditaan oikeaa asennetta. Varuillaan kannattaa olla, mutta ei kyyninen. Jos nettikaverin jutut miellyttää kirjoitettuna, ei pidä alkaa kehittelemään omassa päässään mitään haavekuvia. Siitä seuraa pettymys treffeillä. Treffit pitää järjestää pian jos aihetta on.
Jos on hakemassa vain yhtä, ei se haittaa että sata muuta on luusereita, juoppoja tai luonnevikaisia.
Profiili laitettiin joskus huhti-toukokuun vaihteessa. Aika pian ilmestyi viestejä ja pari kiinnostavaa tyyppiä. Sekä vielä kolmas hetken päästä. Tämä kolmas tuli käymään kun asui kohtuumatkan päässä. Jees -tyyppi. Kivannäköinen, mut ei ihan mun tyyppiä. Liian nuori (7 vuotta mua nuorempi)... Nämä pari ekaa kirjoittelijaa tapasin nyt ihan vähän aikaa sitten. Myöskin positiivisia kokemuksia heistä näiden kaikkien keskustelufoorumin kauhukertomusten jälkeen. Ei oikein tiennyt mitä odottaa... Jospa tapaisin pian tämän yhden niin näkee kehkeytyykö siitä mitään. Pitäkää peukkuja.
Olen siis nainen.