haluaisin sanoa mielipiteeni teko-orkusta. minun mielestäni se tekee hallaa kummallekkin. miehelle siten että hän luulee tyydyttäneensä nyt kumppanin. taikka jatkaa samanlailla koko vuorokauden, puolinukuksissa. nainen teko-orkkuhuudossaan ja värinöissään ilmaisee miehelle juuri tuo on hyvää jatka ihmeessä. vaikka hän haluaisi lopettaa tältä erää. miksi pitää teko-orkkuilla? kohottaa miehen isetuntoa? jos joku tuntuu hyvältä sen voi myös sanoa rehellisesti kuin senkin että sori toi vähän sattui.
teko-orkku
namisuku
71672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
oikeasti niin yleistä? Ei nimittäin orkun saadessa ole mitenkään välttämätöntä huutaa, tai mitään muutakaan kovin ihmeellistä. Saahan moni nukkuessaankin orkun eikä silti kilju ääneen.
Nautin seksistä ennen orkkua niin että en voi olla hiljaa ja olen huomannut että jotkut miehet luulevat sen tarkoittavan orgasmia. Mulle orgasmi on nautinnon loppu ja se tie joka siihen johtaa, on nautinnollisinta.
Varsinkin naiset jotka huutaa/ulvoo/kiljuu/ siis, eivät voi olla hiljaa ne teeskentelee,enemmistö naisista luulee että pitää ulvoa koko aktin aikana.
syy: ovat ottanut porno-filmeistä liikaa oppia,ovat olevinaan niin hot hot että että.
ja miehet? ne uskoo.......nyt se tulee.. ja saa...ämmä päästää ääntä aivan kuin mies repii naiselta kynnet irti,jooo tuollaisia tapauksiakin on olemas,heh heh ja huh huh,,. todella naurettava show.. :oD
buoh!
Nainen ulvoo myös todellisesta nautinnosta, mies joka seksistä ymmärtää muistuttaa hänelle mahdollisista naapureiden häiritsimisistä vähän väliä jos pääsee unohtumaan. Ei nautinnolleen mitään voi. On olemassa myös miehiä jotka luulevat naisen teeskentelevän, mutta he ovat niitä jotka eivät kunnon seksiä ole nähneetkään ja eivät edes tajua sitä hetkeä jolloin nainen oikeasti saa. Mutta oikeasta seksistä nauttivat ovat aivan oma kerhonsa he tunnistavat toisensa helposti.
En puutu tässä siihen varmaan on naisia jotka teeskentelevätkin se on toinen kerho, mutta älä arvioi tätä toistakaan
Voin puhua vain omasta puolestani. Muiden naisten seksikäyttäytymisestä en tiedä kun ei ole kokemusta. En myöskään tarkoittanut että kiljun kurkku suorana, äännellä voi vähän pienemmälläkin volyymilla :)
oppinut tuntemaan naisia, niin se kyllä huomaa muustakin kun ääntelemisestä kun nainen saa! Se on tosiasia!
T. Kehonkieli
Nyt en osaa puhua kuin omasta puolestani.
Mulla on tapana puhella miehen kanssa ja kertoa mikä tuntuu hyvältä...ihan siinä samassa kun ollaan yhessä.
Mielestäni ei seksin tarvikaan olla joku suu kiinni, korvat lukossa ja silmät ummessa suoritus vaan siinähän ollaan yhdessä. Tärkeää on toiselle ilmaista asioita ja pitää toista hyvänä. Mistä sen muuten toinen tietäisi tehä ellei itse sitä jollain tapaa toiselle ilmaise?
Tästä asiasta olen muuten jo kirjoittanut sormet soikeena ihan riittävästi, jotenka en nyt enempää kuvaile mitään...
Niin, jos mies sanoo, että voisitkos olla hiljaa... voinhan minä sitäkin sitten yrittää :D