Olen kohta ollut avopuolisoni kanssa neljä vuotta yhdessä, asuttu jo saman katon alla kolme vuotta. Lapsia ei ole. Luojan kiitos.
Mieheni on luonteeltaan aivan upea, hellä ja huomaavainen, hän kohtelee minua kuin kuningatarta ja kaikesta paistaa se kuinka paljon hän mua rakastaa. Hän rakastaa minua suunnattomasti. Ja niin minäkin häntä. En vain tiedä onko rakkauteni sitä mitä pitäisi olla miestä kohtaan, vai onko rakkauteni enemmänkin kuin veljeä kohtaan.En tiedä. En todellakaan tiedä.
Seksi meillä ei varsinaisesti ole toiminut koskaan. Se on aina ollut ihan ok, mutta ei koskaan mitään taivaallista.
Jos on seksiä, se on tuttuun kaavaan pari työntöä ja vihellys. Ja kyllä, se johtuu pääasiassa minusta. Haluni miestäni kohtaan hupenivat lähes olemattomiin reilusti yli kaksi vuotta sitten, ja sitten kun haluan seksiä, on se halu muisto vain jostain kauan sitten koetusta intohimosta, ja saattaa haihtua hetkenä minä hyvänsä..Seksiä siis meillä on parhaina aikoina kerran kuukaudessa, välillä jopa vasta kerran puolessa vuodessa..Mieheni kestää tämän yllättävän hyvin...Liian hyvin mielestäni. Hän on tyytyväine kunhan saa vain olla kanssani.Ja ehkä kerran puolessa vuodessa kolmen minuutin panon lähetyssaarnaaja-asennossa.
Jossain vaiheessa aloin ajatella että ok, suhde menee niiden kaavojen mukaan mitä olen kuullutkin eli naisista tulee ajan myötä pihtareita, eikä seksi juuri kiinnosta.Näin uskoin meillekkin käyneen.
Tosin nykyään, olen tuntenut äärimmäistä intohimoa toisia miehiä kohtaan, sellaista intohimoa mitä en ehkä koskaan ole miestäni kohtaan tuntenut..en ainakaan muista. Aikaisemmin en ole tuntenut toisia miehiä kohtaan mitään vetoa. Olen hyvin lojaali ja minulla on korkea moraali. Olen aina uskonut että siinä vaiheessa kun tuntuu että pystyy pettämään toista on aika laittaa poikki..mutta mutta..ei kaikki olekkaan niin mustavalkoista..
Ja pelkään..en ikinä haluaisi satuttaa miestäni, en ikinä pettää. Mutta olen alkanut pelkäämään itseäni, en enään luota itseeni, ainakaan sillloin kun on alkoholia veressä.
Olen pari kertaa yrittänyt laittaa suhteen mieheni kanssa poikki, mutta itselleni on tullut siitä niin kamala olo, et koskaan ei olla sitten eroon päädytty..Aina tulee se tunne "tää on suuri virhe, tuo mies on luotu minulle, hän on minulle se oikea, älä luovuta liian helpolla.Et tule koskaan löytämään parempaa..Et koskaan.."
Olen niin rikki..mieheni suutelee, halailee, koskettelee mua vähän väliä, ja minua lähinnä etoo. Irinaa lainatakseni "..haluan sun lähelle, mutten että kosket.."
Mikä on normaalia, tämäkö on sitä parisuhdetta?
Mieheni on luonteeltaan aivan upea, hellä ja huomaavainen, hän kohtelee minua kuin kuningatarta ja kaikesta paistaa se kuinka paljon hän mua rakastaa. Hän rakastaa minua suunnattomasti. Ja niin minäkin häntä. En vain tiedä onko rakkauteni sitä mitä pitäisi olla miestä kohtaan, vai onko rakkauteni enemmänkin kuin veljeä kohtaan.En tiedä. En todellakaan tiedä.
Seksi meillä ei varsinaisesti ole toiminut koskaan. Se on aina ollut ihan ok, mutta ei koskaan mitään taivaallista.
Jos on seksiä, se on tuttuun kaavaan pari työntöä ja vihellys. Ja kyllä, se johtuu pääasiassa minusta. Haluni miestäni kohtaan hupenivat lähes olemattomiin reilusti yli kaksi vuotta sitten, ja sitten kun haluan seksiä, on se halu muisto vain jostain kauan sitten koetusta intohimosta, ja saattaa haihtua hetkenä minä hyvänsä..Seksiä siis meillä on parhaina aikoina kerran kuukaudessa, välillä jopa vasta kerran puolessa vuodessa..Mieheni kestää tämän yllättävän hyvin...Liian hyvin mielestäni. Hän on tyytyväine kunhan saa vain olla kanssani.Ja ehkä kerran puolessa vuodessa kolmen minuutin panon lähetyssaarnaaja-asennossa.
Jossain vaiheessa aloin ajatella että ok, suhde menee niiden kaavojen mukaan mitä olen kuullutkin eli naisista tulee ajan myötä pihtareita, eikä seksi juuri kiinnosta.Näin uskoin meillekkin käyneen.
Tosin nykyään, olen tuntenut äärimmäistä intohimoa toisia miehiä kohtaan, sellaista intohimoa mitä en ehkä koskaan ole miestäni kohtaan tuntenut..en ainakaan muista. Aikaisemmin en ole tuntenut toisia miehiä kohtaan mitään vetoa. Olen hyvin lojaali ja minulla on korkea moraali. Olen aina uskonut että siinä vaiheessa kun tuntuu että pystyy pettämään toista on aika laittaa poikki..mutta mutta..ei kaikki olekkaan niin mustavalkoista..
Ja pelkään..en ikinä haluaisi satuttaa miestäni, en ikinä pettää. Mutta olen alkanut pelkäämään itseäni, en enään luota itseeni, ainakaan sillloin kun on alkoholia veressä.
Olen pari kertaa yrittänyt laittaa suhteen mieheni kanssa poikki, mutta itselleni on tullut siitä niin kamala olo, et koskaan ei olla sitten eroon päädytty..Aina tulee se tunne "tää on suuri virhe, tuo mies on luotu minulle, hän on minulle se oikea, älä luovuta liian helpolla.Et tule koskaan löytämään parempaa..Et koskaan.."
Olen niin rikki..mieheni suutelee, halailee, koskettelee mua vähän väliä, ja minua lähinnä etoo. Irinaa lainatakseni "..haluan sun lähelle, mutten että kosket.."
Mikä on normaalia, tämäkö on sitä parisuhdetta?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mulla on täysin sama tilanne. Ollaan seurusteltu puolitoista vuotta! Alussa oli ihanaa ja seksi oli ihan ok... Nyt reilu puoli vuotta mua on alkanu etoon seksi ja se, että mies kokoajan on kimpussa yms.. Nykyään kadulla kävellessä katselen paljon miehiä, tuntuu että haluisin muutosta elämään jonkun toisen kanssa, mutta samalla tuntuu niiin pahalle se mitä mietin! Mieheni rakastaa minua ihan liikaa.Ja itse en niinkään! Olen kyllästynyt tähän! Monta kertaa on eroa koitettu, mutta mun sydäntä repii se, että mieheni itkee ja sanoo miten paljon rakastaa. En tiedä mitä tehdä! Haluisin nukahtaa ja herätä uuteen elämään ilman suhdetta! Olen ollut lähiaikoina yhteyksissä pariin mieheen ja niiden kanssa tuntuu niin hyvälle.. Se on kumma, että ku miehen kanssa seksi etoo, mutta sitten muita tekeee mieli! Tää on niin kamalaa, en tiedä mitä teen!!
kantsii käydä väestöliiton sivuilla lukemassa suhteen vaiheista. sulla on vissiin itsenäistyminen päällä. ei kannata luovuttaa, rakastaminen tulee sen jälkeen kun tuosta on selvitty
seksuaalisesti ei muutakuin erota vaan,jos tunnet vielä vähän vasenmieliseksi miehesi niin ei auta pitkittää asiaa,miehesi varmaan pitää sinusta,mutta noinkin harvoin seksiä ei minulta ainakaan onnistuisi miehenä, vaikka olen varmaan iältäni huomattavasti vanhempi,mutta jos meinaat että voisit vielä haluta häntä, voisit kokeilla vähän virikkeitä häneen,uskoisin että teidän avioliitto on vähän urautunut samaan uomaan,kokeile vähän seksuaalisuutta lisätä itseesi,esim: vaatteilla,käyttäytymisellä,ja lisäämällä houkuttelevaisuutta,siltikin hillitysti ja vähitellen ettei miehesi säikähdä,minulla ainakin löisi virran päälle vaikka pannuhuoneessa, jos nainen sielä pyllistelisi.
Silloin harvoin kun meillä enään on seksiä, on se minun aloitteestani..Eli silloin kun minun halu nousee niin suureksi, että seksin kohde on melkein yks ja sama.Ja tällöin ei esileikistä puhettakaan, sillä jos siihen ryhdytään, rupee mua lähinnä etoo niin paljon että on halut taas tipotiessään ja olen aiheuttanut pahan mielen miehelleni.
Miehenihän ei minua juuri uskalla enään edes yrittää, liian monta kertaa torjutuksi tuleminen varmasti syö aika paljon, eikä hän halua kokea sitä enään uudelleen.
Mutta tosiaan, miehenihän haluaa minua ja on seksiin aina valmis. Minä en. Ainakaan mieheni kanssa.
että luulisi miehenkin ehdottavan eroa,se on kyllä tosi että jos torjut miehen lähentelyn,niin ei sitä kovin usein yritä uudellen,minä eroaisin miehenä jo tuossa vaiheessa muutekin,oliskohan niin että olet rakastunut johonkin toiseen mieheen,niin sanotusti ensisilmäyksellä, vaikka et ole ollut hänen kanssaan suhteessa muutakuin fantasia tasolla,olenko oikeassa?
Se on aivan totta, tuo torjutuksi tuleminen..se syö itsetuntoa ja siksipä mieheni ei enään yritä.
Toimisin itse samalla tavalla.
Lähinnä musta tuntuukin että odotan sitä että mies eroaisi minusta, ettei hänen tarvitsisi kitua..Siitä olen kyllä varma että sitä ei tule tapahtumaan. On se jo nähty. Molemmat taitaa uskoa että tämä on sitä normaalia parisuhdetta, sitä "arkea".
Ja en, en ole rakastunut keneenkään muuhun.
jos näkisit miehes toisen naisen kanssa,esim:suutelemassa kadulla.
suuttuisin tietysti. Olen itsekkin miettinyt samaa..Jos mies minua pettäisi, minua loukkaisi eniten se että minua olisi ns. "kusetettu", mutta sittenhän ratkaisu olisi selvä; ero. Ja se olisi silloin ollut jo miehen päätös minua pettäessään, ei minun.
tynkää että menisittä yhdessä sellaisiin paikkoihin käymään,jossa miehes voisi tutustua toisiin naisiin esimerkiksi tanssipaikat, jos hän saisi toisen naisystävän hän varmaan eroiaisi helpommin,eikä tulisi niin kovana yllätyksenä se yksinjääminen.
aina esileikkiä. pitää vain löytää hyvä muoto sille. ei vedettävä ruohonleikkurikaa välttämättä käynnisty ekalla nykäyksellä...
harrastatteko te pimeässä vai valosassa seksiä? seki muuttaa sitä jo aika paljo....sulle vois kaikista eniten auttaa positiivinen asenteen muutos. mulla se ainakin toimi. eli ajattelin joka kerta ku mies oli muualla et miten se koskettaa hiljaa, just niinku sullakin oli ollu mielessä, ja sit ku vihdoin nähtiin niin näytin sille et miten sen pitää tehä. sun pitää opettaa miehelles et mikä tuntuu kivalta ja mikä pahalta...ja sun pitää pohtia omaa seksuaalisuuttas et tykkäätkö eriit hellästä kohtelusta vai vähän sellasesta *revitään vaatteet.com* meiningistä...kyllä mäkin mun omaa miestä rakastan niinku veljeä, mutta mä rakastan sitä myös sillä toisella tavalla...niinku mun elämäni miestä...Niin ja tuosta pettämisen pelosta. itsekään en luota itseeni jos on hieman alkoholia veressä. Mä pelkään itse sitä et annan toisen ymmärtää jotain. Siksi sun kannattaaki ottaa aina miehes seurassa, olla sen vieressä kokoajan. koska silloin ei edes huvita tehdä mitään koska siitä jää heti kiinni...naisista ei parisuhteessa tuu pihtareita yks kaks. se johtuu siitä ettei oo jännitystä ja sitä riippuvaisuutta toisesta välttämättä enää. liian usein ajatellaan ettei tarvitse enää yrittää "iskee toista" ku sen on jo koukkuun saanu, se nyt vain ei mee niin. mieti vielä sitä millaista teillä oli alkuaikoina. yritä saada miehes mukaan niihin kuvioihin taas, syvälliset keskustelut ym....kyl se siitä...hyvät kesät ja toivottavasti ymmärsit yhtään mitä kirjoitin x))
Meillä on seksiä ihan valossa tai pimeässä, mitä silloin harvoin sattuu olemaan..mutta en seksin aikana kestä katsoa miestäni.
Ja totta siinä missä mieheni on hellä rakastaja, kaipaan minä vähän raisumpaa meininkiä, sitä mieheni ei ole koskaan ymmärtänyt. Mutta toit tosiaan uutta näkökulmaa, en välttämättä ole säälittävä reppana joka roikkuu onnettomassa suhteessa, vaan tämä on vain niitä kuuluisia parisuhteen kriisejä?
Seksihän on se asia, jonka pitäisi erottaa sinut siitä, että miehesi ei ole pelkkä "ystävä". Sinun ehkä kannattaisi nostaa kissa pöydälle ja sanoa kaikki mitä sydämelläsi on ja antaa tietenkin miehesikin sanoa. Kerro hänelle (niin vaikeaa, kun se onkin), että et enää tiedä rakastatko häntä ja haluatko enää olla hänen kanssaan. Sen jälkeen menet vaikka viikoksi johonkin ystäväsi/sukulaisesi luokse ilman miestä ja näin te molemmat, et pelkästään sinä, saatte miettiä suhdettanne. Kyllä se tilanne viimeistään sillä tavalla ratkeaisi. Kun olet erossa hänestä, huomaat kyllä ikävän tunteen, jos hänen kanssaan haluat olla ja haluat korjata asiat.
Sinulla on täydellinen mies, olet oikeassa, mutta mies ei ehkä ole täydellinen sinulle. Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä!
Sanoissasi oli paljon ideaa..kiitos paljon.
Et usko kuinka paljon tekstisi helpotti..Pitänee vain ottaa härkää sarvista, ja nostaa kissa pöydälle, niin vaikeeta ja kamalaa kuin se onkin.
Naiset pettävät henkisestä tyydyttämättömyydestä. Siksi sinuakin kiinostaa vieraat miehet. Kuinka kivaa olisikaan flirttailla, hieman suudella ja kosketella. Tämä ruokkii sitä henkistä puolta. Salaiset hetket, varastetut minuutit.
Ilman esileikkiä, sinun ei kannata toivoa seksihaluja ja tyydyttävää seksiä. Sulje silmäsi ja kuvittele jotakin kivaa famtasiaa, vaikkapa toista miestä, niin ehkä pääset tunnelmaan.
Vaikka en itse ole mikään seksipeto, niin tiedän, ettei tyytymättömänä suhde mihinkään kehity. Ärsytti joskus, kun miehen jalan asennosta näki aamulla, mitä sillä on illalla mielessä.
Koskaan ei kuitenkaan läpäyttänyt peppulle ohimennessä tai suudellut tai halannut. Alkoi siis hieman tympiä ja olin vain huomaamatta hänen merkkejään sängyssä. Kaikki oli niin ennalta arvattavaa.
Siksi päädyinkin pettämään häntä, kun oli ihana leikkiä tulella ja sai huomiota yllin kyllin. Feromonit jylläsivät ja elämä oli ihanan kepeää.
En kuitenkaan ole ylpeä teoistani. Nyt asia on korjaantunut pitkien keskustelujen myötä. Nosta kissa pöydälle.
Itselläni oli juuri tuolta kuulostava suhde vielä kolme vuotta sitten ja suhde kesti niinikään 3 vuotta.
Kaikki oli "hyvin", ehkä jopa liiankin hyvin sillä me todella olimme liiankin läheisiä, suhde oli alusta saakka syvää ystävyyttä jossa seksi ei toiminut.
Viimeisenä vuonna ei seksiä ollut juuri lainkaan niin että lopetin pillereiden syömisenkin ja käytimme kumia niinä harvoina säälittävinä kertoina..
Lopulta päätin että eroamme, vaikken siä varsinaisesti tahtonut.
Mies vannoi rakastavansa minua yli kaiken, mutta en voinut uskoa sitä..
Eihän mies voi rakastaa naista jonka kanssa elää kuin vanhus(?) ja tunsin myös itseni epänaiseksi.
Vuoden verran pysyimme ystävinä..
Esitin hänelle että minulla muka on muita miehiä, jotta hän lopettaisi palvomiseni ja katsoisi itsekin muita naisia.
Mutta hän vain näki minut.
Lopulta aloin jo itsekin uskoa, että kyllä hän minua oikeasti rakastaa, jos kerran seksikään ei ole niin tärkeää vaan vain saada olla kanssani.
Ja juuri kun aloin tajuta sen asian niin...
yllätin hänet treffeiltä uuden naisen kanssa.
Esitin olevani iloinen hänen puolestaan vaikka oikeasti olin ihan hajalla..
Nainen ei hyväksynyt ystävyyttämme ja mies jätti minut kuin nallin kalliolle..
Yritin itsemurhaa, enkä harmi kyllä kuollut.
Sen jälkeen olen ollut jonkinsorttinen mielenterveystapaus ja yrittänyt vain päivittäin keskittyä hengittämään sisään ja ulos ja käydä töissä.
Mitä olen jälkeenpäin kuullut, niin exäni meni sen naisen kanssa naimisiin, mutta ei vaikuta onnelliselta. Ei ole saanut opintojaan päätöksiin ja on lihonut kamalasti..kuten minäkin.
Mitä opimme tästä?
Sitä voi jokainen miettiä itse.
Omalla kohdallani opin ainakin sen, että ei se seksi sittenkään ole kaikki kaikessa, niin vaan yrittetään tuputtaa meille koko ajan joka puolelta että sitä pitää olla paljon ja joka päivä ja joka huoneessa ja pitää tulla niin ja niin monta kertaa ja oltava laiha ja kaunis ja pukeuduttava paljastavasti ja saatava lapsia ja oltava sosiaalinen ja tehtävä näin ja näin ja näin..
Ja vitut. Jos kerran tykkäsimme toistemme seurasta, niin miksemme sallineet itsemme olla onnellisia?!
Vain sen takia ettemme tehneet sitä niin monta kertaa viikossa kuin seksioppaassa sanotaan?
En voi kuin sanoa että toivon exäni löytävän onnensa lopulta, itselläni ei enää ole toivoa sillä olen niin vakavasti masentunut ettei minulle oikeaa hoitoakaan löydy.
Yritän vain olla osa yhteiskunnan koneistoa, niin kauan kun suinkin jaksan.
Oletko saanut jonkinlaista apua tuohon masennukseesi?
Mikä on olotilasi päästyäsi kotiin töistäsi..., muutakuin kuhan jaksaa huomiseen ja seuraavaan jne....
Onko sulla ollut ketään, joka olisi ymmärtänyt ja yrittänyt auttaa?
Elämä kyllä voittaa.. kokemusta löytyy, mutta jos yksin aiot asioista selvityä.. joudut vuosien kierteeseen.. ajatukset kuorii jokaisen hitusen ja epäilyksen.. joskus jopa siihen asti,ettei saa unta muuytamiin päiviin ja sitten tulee "kohokohta".. nukahtaa seuraavaan päivään ja huomaa,että ehkä sittenkin voi jaksaa...
Tarvitset tukijoita, jollet psykaa.. ihmiusiä, jotka kuuntelevat siitäkin huolimatta, vaikka samat asiat tulisivat vuosiakin eteenpäin vastaan.. ammattilaisia kuuntelijoita...;)
Ystäviä joiden mukana päästä arjen kataluudesta eroon..
Voimia Tiina.. Jos nyt on vain halu päästä pois päällimmäisenä.. niin se kyllä aikanaan tulisi muutumaan jos vain ottaisit apua jota tarvitset.. muodossa jonka itse kykenet hyväksymään...
Tee itsellesi kuin exällesikin hyvin ja oikein. Voita kummankin osalta tunteet satuttavat. Tunteet eivät ole enää samoja.. tunteita, jotka kertovat siitä kuinka asioden tapa muuttua on väistämätöntä.. jos ei niitä kuuntele ensin.. ja ota esille, kuten kirjoitit itsekkin.. Nostaa kissa pöydälle..
Ihminen viisastuu kokemuksista, joita ei haluaisi tapahtuvaksi.. Joskus kokee ne onnellisessakin suhteessa.. näissä onnettomissa asianlaita päin vastainen, mutta siltikin ne tulee kokeneeksi..
Kokemukset eivät ole syvällisesti ajateltuna aina niitä kaikkein onnistuneimpia.. ja usein ihmisen rikki raastavia.. ei elämästä saa edes hitusenkaan verran kiinni.. Luulee vaan,ettei ole mitä tehdä.. jättää itsensä oman onnensa nojaan...
Kieltää itseltään kaiken uuden onnellisemman saamisen.. Tehdä ja ajatella kaikki paska itsekseen.. ei mikään onnellinen asia.. Tekee ihmisen katkeraksi.. onnettomaksi.. yksinäiseksi.
Jos haluaa tehä sen pitkällä kaavalla... kuten itse jouduin nuoren ikäni vuoksi tekemään.. (vanhemmat eivät voineet ymmärtää.. yrittivät kyllä,mutta kun ei niin ei..)
Vasta ihan lähiaikoina olen kuullut rakkaan mummuni kautta, että ovat vanhempani tun nustaneet kykenemättömyytensä ymmärtää mua.., etteivät osaa mummun lailla kuunnella ja kantaa huolta...
Mutta... se siitä.. pitää alkaa pienistä asioista.. pyrkiä isompaan.. (niinkuin mihinkäkin pystyy.. pidä työ.. muuten murrut alta aikayksikön)..
Kihlaparini kanssa suhde katkolla. Asutaan edelleen saman katon alla. Sovittiin, jotta suhde on ohi (ilmeisesti se on jossain määrin.. olemme silti kuin pari eli kulissina.. yhteiestä päätöksestä kumminkin).
Suhteen kaatumiseen liittyvänä voi sanoa,että siihen liittyy kipua pimun osalta.. mulla taasen on mennyt viimeinenkin halua olla suhteessa ihmisiin, jotka pitävät kakarana.. Myönnän, kuten tossa luin muita kirjoituksia, että pitää paikkansa, jotten ole aktiivimpia tapauksia kodinhoidossa ainakaan. Osannut luistaa siitä aina.. ja ny se sitten on kostautunut... Oppia ikä kaikki ja vaatimusten täyttämisen taakka..
Itsellä on suhteen katkeamisprosessi kokoajan käynnissä.. takaisin itsenäisemmäksi itseksi.. JOku sanoi ,että on sellainen vaihe menossa.. jollakin toisella.. Itsellä kait semmoinen kans.. mutta kun ei jaksa heila niin ei jaksa tämäkään..
Heilutaan päätöksien osalta elokuuhun asti ja pidemmälle... jotta saataisiin asiat kuntoon..,.mutta oma pääterlmäni on,ettei se jaksa mua täällä enää aljonkaan pitempään.. ja en usko itsekään täällä paljoa syyskuuta pitempään olla...
Mut se tuosta eustuyksesta... Voimia teille kullekin.. elämä tekee tepposet jos sitä ei kuuntele ajoissa...
Corellamus an Daremus
Sama juttu mullakin, välillä tuntee kyllä intohimoa erikä halua erota kun on hyvin asiat mutta silti miettii olisiko jossain vielä jotain erilaista. Vai onko ruoho koskaan vihreämpää toisella puolella... Mutta jos seksi ei kiinnosta yhtään niin ei se välttämättä suhteessai nykyiseen mieheen muutu. Tai jos olet itse valmis tekemään asialle jotain, jos voisitte yhdessä puhua asiasta ja mistä molemmat tykkäätte? terapiaa, tai vaikka olisitte hetken erillään? Onko omassa elämässäi jotain mitä voisit muuttaa, oletko oikeasti tyytymätön mieheen vai johonkin omassa elämässäsi tai itsessäsi? Tunnistan samoja asioita omasta elämästäni, kaikki voi olla tosi hyvin mutta silti hakee jotain elämyksiä, vaikkei tietty tekisin mitään mutta katselee ja haaveilee. Sitten on morkkis ja masentunut olo. Miten sinulla nyt menee? Jos ei teillä ole lapsia niin sitten kannattaa varmaan ottaa joku irtiotto, koska enemmän loukkaat miestäsi jos sinusta tuntuu ettei vaan onnistu. Silloin estät häntä löytämästä uutta onnea. Ehkä pienen irtioton myötä voisit huomata että sovittekin yhteen, en tiedä.
Sitä olen todella miettinyt, onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Miksi olisi?
Pian meillä alkaa kesäloma ja yritän ottaa siitä irti kaiken, lähdemme yhdessä reissuun jne. pois kotoa, pois arjesta. Ja etukäteen jo tiedän että meillä tulee olemaan hurjan hauskaa yhdessä. Niin kuin aina yleensä onkin.
Mikä siis on vialla? Nimenomaan se että rakastanko miestäni kuin naisen miestään täytyy rakastaa. Meillä tulee olemaan ihana yhteinen loma, mutta voin jo olla varma että silti levänneenä ja rentoutuneena en miestäni halua. Yritän, ja yritän jälleen meidän lomalla, mielikuvilla, ajatuksilla, kosketuksilla yritän herättää itseni miestäni kohtaan. Yritän ja toivon että onnistun, että tulisi edes se yksi seksikerta neljän vkon aikana.
Parisuhdeterapia on otollinen, ei missään nimessä pois suljettu vaihtoehto. Kattoo sitten lomien jälkeen sitä josko se auttaisi ymmärtämään itseäni, saamaan selkeyttä että tämmöistäkö sen parisuhteen kuuluu ollakkin.
heips !
Melkein itkin kun luin juttusi, on aivan samanlaista kuin mulla ja avomiehelläni, tosin erosin hänestä viisi päivää sitten, mutta edelleen asutaan yhdessä ja nukutaan vierekkäin..
en todellakaan tiedä miten sinua neuvoisin, meilläkään ei seksi toiminut, ja alkoi tuntua että mies on enemmänkin paras ystävä, oli vain sellainen olo että tuolla jossain on varmaan jotain upeampaa.
Mutta miten voisi olla?
Mieheni on niin kiltti... Niin upea, kesti jopa kun suhteemme alku aikoina petin häntä kännipäissäni, antoi kaiken anteeksi ja rakasti minua..
mies huolehtii minusta niin kovasti etten varmasti ikinä saisi parempaa..?
Ja edelleen, tänäkin aamuna pussasi ennen töihin lähtöä, minä vain otin kädestä kiinni ja halasin kun olen niin sekaisin kaikesta...
anteeksi etten osaa neuvoa mitenkään,...