Olisin kyselly ihmisten mielipidettä asiaan kun minulla ja todennäköisesti ex avokilla oli hääpäivä jo mietitty ja kutsukortit lähetetty, niinhän päätti perjantai yöllä perua häät kun oli ajelemassa jonkun toisen miehen kanssa.
Yritin yöllä vielä jutella emännän kanssa asiasta ja pyysin kotiin mutta hän tuli vasta 5 min. ennen kuin minun oli lähdettävä töihin.
Seuraavana päivänä kun hän kuuli että olin kertonut asiasta omalli lähimmäiselle niin hän yhtä äkkiä halusikin taas naimisiin ehkä.
yritimme lauantainapuhua asiasta ja sopia mutta hänen mielestään kaikki olikin minun syytä,tästä hermostuneena otin ja lähdin kaupungille ja poikkesin yhteen erotiikka baariin oluselle, kun emäntä kuuli tämän niin sanoi että olen pettänyt hän siellä vaikka tosiasiassa join muutaman oluen ja lähdin kotiin, seuraavana aamuna emäntä pakkasi tavaransa ja vei yhteiset poikamme jonnekkin.
Haluaisin nyt kuulla ihmisten mielipiteen että onko teidän mielestä anteeksiantamatonta käydä tissibaarissa kääntymässä?

Vastaukset 5
Vanhimmat
on, että se on itse tehnyt jotakin mistä sinua syyttää. Niin selvää käytöstähän tuo on. Tullut katuma päälle häiden suhteen, ja nyt tarvitaan syy/syyllinen jolla kätevästi pessään kädet koko jutusta. Jos ei sexbar niin joku muu syy olisi varmasti löytynyt.
Sitä samaaminäkin olen miettinyt ja kysynyt suoraan häneltä että onko hänellä jotain säätöä jonkun muun kanssa mut vastaus on aina sama et hän rakastaa minua ja ei ole mitään säätöä.
minkälaiset kyydit se on saanutkaan, kun aivan koko yö menee! Jos olisin menossa naimisiin ja akka ilmaantuis aamulla kotiin, niin ei edes tulisi mitään häitä. Tietenkin jokainen tekee mitä haluaa, mutta jos noin huonoja selityksiä joudut kuuntelemaan jo nyt, niin mitäköhän sulla on luvassa tulevina vuosina. Meet nyt vaikka sinne erotiikkaravintolaan ja oot vähän pitempään kuin ne parituoppia.
että sinä kävit tissibaarissa kun olit tuohtunut vaan se että mitä vaimokkeesi teki ajelemassa toisen miehen kanssa alunperinkään ja mitä siellä tapahtui sellaista mikä sai hänet perumaan häät.
Kiitos kaille vastanneille.
Täytyypäalkaa ristikuulustelemaan eukkoa jos sieltä paljastuisi jotain mikä helpottaisi tilannetta.