Minä olen ihmetellyt jo aika kauan, miksi jotkut
ihmiset eivät käsitä sitä, että joku pyöreä
ihminen saattaa todella olla tyytyväinen itseensä
sellaisenaan, eikä edes tahdo laihduttaa. Se on
mielestäni aivan käsittämätöntä, että hoikkia
ihmisiä pidetään automaattisesti tyytyväisinä
itseensä, mutta jos vaaka näyttää muutamaa kiloa
yli ihannepainon, ei mitenkään voi olla
tyytyväinen itseensä. Heti ollaan tarjoamassa
Painonvartijoiden opaskirjoja ja äimistellään,
kun niistä kieltäydytään. Minä olen hiukan pyöreä
ihminen eikä minulla ainakaan ole tarvetta
laihduttaa. Minä olen minä tälläisenä. Miksi sitä
on niin kovin vaikeaa ymmärtää? Tietysti on
niitäkin pullukoita, jotka haluavat itse
laihduttaa ja heitä pitäisikin kannustaa.
Kuitenkaan ketään ei pitäisi painostaa
laihduttamaan. Asia erikseen ovat tietenkin
ylipainoiset, joilla ylipainosta tulee jo
terveyshaittoja. Silloin minäkin ymmärrän
ympäristön huolestumisen ja
laihdutussuostuttelut. Muutama kilo ylimääräistä
ei kuitenkaan ketään tapa, enemmänkin ympäristön
nuiva asenne niihin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tämä maailma on selvästi menossa äärirajoihin..
Ihmiset lihoo lihomistaan ja laihtuu
laihtumistaan. Kukaan ei halua enää olla normaali,
tai harva on sen verran tervejärkinen ja
itsenäinen ettei välittäisi muiden
mielipiteistä.... harmillista.
Itse pidän miehistä, jotka on vähän tukevampia
(muttei kuitenkaan lihavia) ja mielipidettäni
ihmetellään kovasti.. itsekin olen normaali
(painoindex 24) mutta vaatekaupoista on jo todella
vaikea löytää tämmöiselle "välikokoiselle"
vaatteita. Normaaleissa vaatteissa 42/44 voi olla
liian tiukka (useimmiten on) ja XL-vaatteissa
vaatteet ovat liian väljät ja usein tyyliltään
ihan eri mitä käyttäisin.
Ihan samaa mieltä minäkin olen. Minulla
painoindeksi lienee 25 tai jotain sinne päin,
joka tapauksessa muutama kilo yli ihannepainon.
Harmillisen harvoista kaupoista tosiaan löytyy
vaatteita keskikokoisille naisille. On
mallinmittaisille minihametta ja XL-kokoisille
telttamallia.. Miten se voi olla mahdollista, kun
kuitenkin varsin suuri osa Suomen naisista on
pikkuisen pullukoita? Uskomatonta.
...miekin oon nyt 12 kg kevyempänä.Laihdutin
painonvartijoissa.Ajatteles,kumpi on
parempi:156/65 vai 156/53...jälkimmäinen miusta.
Jos sinä olet tyytyväisempi itseesi hoikempana,
tietysti se on parempi. Enhän minä ole
väittänytkään, etteikö niin voisi olla. Minä
pidän itsestäni tälläisena, sinä sellaisena kuin
olet nyt. Ei siinä mitään ihmeellistä pitäisi
olla. Pääasia, että itse pitää itsestään.