Ruokailut-liikaa?

Olen kokeillut kaikenlaisia ihmediettejä ja muita mutta niitä ei itsekurillani kauaa pidetä. Nyt olen päättänyt vain alkaa syödä terveellisesti ja jättää herkut 1-2 kertaan kuukaudessa. Olen etsinyt netistä tietoa kuinka paljon syödä yms. Ruokamäärät joita suositellaan tuntuvat kovin suurilta. Hyvin sen verran jaksaa syödä, eikä ehdi nälkä tulla, mutta tuntuu että kuinka siten voi laihtua.

Onko esimerkiksi tämän päiväinen ruokavalioni laihduttamisen kannalta ok? Tavoitteena pudottaa 3 kiloa kk:ssa.

Aamulla klo. 7.45: 1 siivu itsetehtyä ruisleipää, päällä siivu edam juustoa, kalkkunaleikkelesiivu ja kurkkua, sekä sipaisu kevyt floraa. 1,5 dl puuroa ja loraus jogurttia seassa. Maitokahvi.

Välipala klo. 11.30: Omena.

Välipala klo. 14.00: 2 siivua samaa itsetehtyä ruisleipää kuin aamulla ja samat täytteet.

Päivällinen klo. 18-19: 150 g. broileria tomaattikastikkeessa, 1 dl protetiinipastaa. Salaattia ja raejuustoa.

Mitäpä luulette lähteekö tavoite kilot/kk tällä, sisällöt hieman toki saattaa vaihdella ruokavaliossa. Jotain lisää/pois?
3553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

on ollut se, että jätin vaaleat jauhot pois kokonaan eli pastat, vaalean leivän, riisit yms. Ruisleipä on oma kompastuskiveni, kunnes löysin "kuivakkaat hapanleivät", taisi olla Sinuhen nappiruisleivät, joissa kuitua paljon, hiilihydraatteja kohtuullisesti (siis energiaakin). Kolmisen kuukautta sitten innostuin kokeilemaan kasvissyöjän elämää - toisaalta pakostakin känkkäränkkä-vatsani takia. Aamuisin syön ruisleipää päällysteet, mutta lounas ja illallinen ovat koostuneet mm. pakastevihanneksista (suosikkini on suikalejuurekset) tonnikalasta juustoraasteesta ja mikroon. Pitää nälän loitolla. Vaihteluna voi tehdä tuoreista kasviksista kylmän salaatin tai samanlaisen lämpimän "aterian" mikroon. Ruisleivän olen jättänyt vain aamuksi ja jos kova nälkä, iltapalaksi. Nyt huomaamatta on housut alkaneet roikkua ja kävin puntarilla - kas kummaa, painoa tippunut 11kg! Vettä juon vähintään 1,5l/pvä joko pelkkänä vetenä tai öklöttäessä vissyvetenä. Varo kuitenkin ruisleipää, tutkiskele tuoteselostuksia - joskus siinä on yllättävän paljon energiaa/pala. Tässä yksi konsti, joka mulla on auttanut painon tiputuksessa.

Äänestä

Tuossa sinun listassasi ei ole yhtään liikaa ruokaa. Laihdutan (ja olen laihtunut aika hyvin) kiloklubissa ja suositus on, ettei vajausta saa olla enempää kuin noin 500 kcal päivässä. Sitä perustellaan niin, että sellauista ruokavaliota pystyy noudattamaan kauankin kyllästymättä, kiloja sillä lähtee puoli kiloa viikossa. Voin sanoa että jos olet kokeillut esim. Painonvartijoita, sen jälkeen Kiloklubin tai muiden vastaavien ohjelmien ruokamäärä tuntuu valtavalta. Mutta suuremmalla vajeella kilot tulevat heti takaisin (kokemusta on). Kannattaa siis syödä niiden suositusten mukaan, joissa tuo vaje on vain tuo mainitsemani.

Äänestä

Iltaruualla tulin syöneeksi vielä kanapastan kanssa leivän ja 3 ruisnäkkäriä. Leivän/näkkärin syönti on minulle pienoinen ongelma, niitä tulee vedettyä ehkä vähän liikaa. täytyy tästä lähtien yrittää ottaa välipalaksi vaikka jogurttia ja ruokailun yhteydessä esimerkiksi joku hedelmä. Leipää vaan on niin helppo puputtaa ja se o hyvvee :)
Mut katsotaan mihin tällä päästään, toivon todella et nyt onnistun! Pitää vaan muistaa, et ei kiirettä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


voiko näin paljon tosiaan s... kirjoitti:

Olen kokeillut kaikenlaisia ihmediettejä ja muita mutta niitä ei itsekurillani kauaa pidetä. Nyt olen päättänyt vain alkaa syödä terveellisesti ja jättää herkut 1-2 kertaan kuukaudessa. Olen etsinyt netistä tietoa kuinka paljon syödä yms. Ruokamäärät joita suositellaan tuntuvat kovin suurilta. Hyvin sen verran jaksaa syödä, eikä ehdi nälkä tulla, mutta tuntuu että kuinka siten voi laihtua.

Onko esimerkiksi tämän päiväinen ruokavalioni laihduttamisen kannalta ok? Tavoitteena pudottaa 3 kiloa kk:ssa.

Aamulla klo. 7.45: 1 siivu itsetehtyä ruisleipää, päällä siivu edam juustoa, kalkkunaleikkelesiivu ja kurkkua, sekä sipaisu kevyt floraa. 1,5 dl puuroa ja loraus jogurttia seassa. Maitokahvi.

Välipala klo. 11.30: Omena.

Välipala klo. 14.00: 2 siivua samaa itsetehtyä ruisleipää kuin aamulla ja samat täytteet.

Päivällinen klo. 18-19: 150 g. broileria tomaattikastikkeessa, 1 dl protetiinipastaa. Salaattia ja raejuustoa.

Mitäpä luulette lähteekö tavoite kilot/kk tällä, sisällöt hieman toki saattaa vaihdella ruokavaliossa. Jotain lisää/pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu