Kirjoitin justäsken avioero paperin=( Itken aivan kamalasti vaikka kai tähän olisi pitänyt valmistautua..Olemme asuneet erossa maaliskuun alusta asti,mies sitä halusi ja hänellä oli toinen nainen.Ja on näköjään edelleen..Oli minulle puhunut että ei enää näe sitä toista,että se on paljastunut kamalaksi komentelevaksi akaksi, horoksi,bitch sanalla mies häntäkuvaili. Ja minä tyhmä aloin pikkuhiljaa luottaa taas,ja tänään jysähti pommi.Mieheni oli laivalla "työporukalla" ja sitten selvisi että kukapa muukaan siellä mukana oli kun tämä horatsu..Soitin miehelleni ja sanoin että tule huomenna kirjoittamaan paperit,nyt saatana mulle riitti.Olin vahva puhelun ajan,sitten repesin ja kyyneleitä on riittänyt..Pakkooli kirjoittaa tänne kun ei ketään ystävää voi tähän aikaan häiritä..Voi luoja miten yksinäiseksi sitä tuntee itsensä=(
kamala
olo..
403400
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 40
Vanhimmat
Maailma on miehiä täynnä ja monet heistä on jopa uskollisia ja naistaan arvostavia.
Ei ole mitään syytä murehtia tuollaisen itsekkään sian perään, vaan nyt otat onnen omiin käsiisi, panet miehen elämään valintansa kanssa. Jos niillä on ollut jo ongelmia ja mies on ollut takaisinkin jo tulossa, ei voi se suhde kauaa kestää. Tai jos kestääkin, tulee todennäköisimmin olemaan pelkkää riitaa alusta loppuun asti. Anna miehesi todeta typeryytensä itse, samalla kun sinä-tyttö panet elämäsi järjestykseen ja löydät itsellesi aidosti rakastavan miehen.
Koita jaksaa. Juuri nyt ei ole helppoa, mutta tulet huomaamaan, että se et ollut sinä, joka tässä leikissä häviää, vaan miehesi.
Nyt menet sänkyyn ja rupeat unelmoimaan uudesta upeasta elämästäsi. Mitä kaikkea haluat vielä saavuttaakaan ja mitä kaikkea tulet vielä kokemaankaan, kun pääset tuollaisesta ukosta eroon. Unelmoi suuria, sillä unelmilla on taipumusta myös toteutua.
Usko minua, kun kokemuksesta kerron sinulle, mies tulee vielä katumaan temppuaan. Ja silloin voit hymyillen hänelle sanoa, että se on nyt myöhäistä.
Älä vuodata yhtäkään kyyneltä miehesi nähden, älä syytä äläkä kerjää takaisin. Ole kylmän päättäväinen, vaadi osuutesi erossa ja pyri välttämään kaikkea yhteydenpitoa häneen päin.
Miehet nimittäin nauttivat, kun heidän peräänsä itketään. Näytä sinä, ettei mitään syytä itkuihin ole. Tulet huomaamaan, kuinka miehen itsetunto murenee edessäsi, kun hän tajuaakin, ettei ole korvaamaton.
Sain jopa nukuttua muutaman tunnin..Mies oli yön aikana laittanut viestiä missä syyllisti mua,ja halusi tietää miten voi tavata lapsia..Sekin kyllä aluksi itketti että hän sen toisen sylistä kyselee meidän lapsia,mutta hyvä isä hän on ollut,vaikka aviomiehenä olikin huono..Nyt on uusi aamu,lastenkin takia on jaksettava..Luulen että kyllä tämä tästä=)
Meillä ei vielä eropapereita ole tehty, mies muutti toukokuun alussa omaan asuntoon. Miehellä myös toinen nainen mutta jostain kumman syystä meistä kumpikaan ei vielä halua papereita allekirjoittaa. Katsotaan tämä tie loppuun ja aika näyttää mitä tuleman pitää.
Itke silloin kun itkettää, mutta älä todellakaan miehesi nähden. Rakenna uutta elämää itsellesi ja lapsillesi. Panosta nyt itseesi entistä enemmän. Minä aloitin liikunnan, ostin uusia alusvaatteita ja muitakin vaatteita, löysin jopa uuden naisystävän (kohtalotoveri). Vaikeita päiviä on välillä ja itkettää, mutta olen päättänyt pärjätä ja näyttää miehelle, että hän se loppujen lopuksi tässä pelissä menettää eniten. Lapsia mies ei kovin paljon halua tavata sillä hän ei ole koskaan varsinaisesti meidän arkeen halunnut osallistua. On vain keskittynyt töihinsä ja harrastuksiinsa sekä näköjään vieraisiin naisiin.
Uuteen rakkauteen minä en usko. En jaksa uskoa, että kukaan täysjärkinen mies haluaa riesoikseen keski-ikäistä, pientä ja pyöreää naista lapsilauman kera. Onkin opittava elämään itsekseen ja löydettävä siitä se elämän ilo ja onni. Onneksi minulla ovat nuo lapset, ilman heitä en olisi enää tätä kirjoittamassa. Niin koville otti miehen toinen nainen ja siinä ropisi itsetunto olemattomiin. Nyt sitä kasailen ja omasta mielestäni olen siinä onnistunutkin jo melko hyvin. Mutta vielä on pitkä tie edessä.
Mekin jahkailimme pitkään,kumpikaan ei kai halunnut luovuttaa..Meillä meni jo paljon paremmin välillä,mies oli minulle hellä ja ihana,nautin saamastani huomiosta,mutta nyt päädyimme tähän..=( Itken tosi paljon,mutta haluan myös saada lasteni elämän pysymään niin hyvänä kuin mahdollista,joten en "kiukuttele" miehelleni,en kiellä tapaamasta lapsia koska isi on heille niin tärkeä.(kuin myös minulle,mutta sitä ei enää oteta huomioon).
Minä olen jo alkuvuoden aikana löytänyt liikunnan ilon,laihduin ensin silkasta surusta 12 kg ja kun reipastuin aloitin kuntosalin ja lenkkeilyn.Olen paljon paremman näköinen,ja iloisempikin,kuhan tästä pahimmasta selviän.Kyllähän tuolta baareista miestä löytyisi,mutta kun ei panojutut kiinnosta. Nyt panostan lapsiini!Mäkin luulen etten ikinä enää anna itseni rakastua keneenkään muuhun,ja luulen että rakastan miestäni aina.Mutta päivä kerrallaan,mies todellakin on se joka häviää,meillämolemmilla!!Parhaiten kai näytettäisiin niille olemalla mahdollisimman upeita=)
on yrittää päästä eroon omasta syyllisyydestään siirtämällä sitä syyttömien niskaan. Älä ota syyllisyyttä itsellesi, vaan pidä se siellä, minne se kuuluu. Tulet myös todennäköisesti kuulemaan itsestäsi vähemmän mairittelevia kommentteja tästä samasta syystä. Älä usko myöskään niihin. Miehesi yrittää vain saada sinut tuntemaan, kuinka paljon menetit, hänen lähtiessä. Tilanne on kuitenkin toisinpäin. Mies menetti, sinä sait.
Olet viisas, kun keskityt nyt lapsiisi. Ja vielä viisaampi olet, kun ymmärrät, että huono aviomies ei välttämättä ole huono isä. Teet suuren palveluksen lapsillesi, kun ymmärrät pitää nämä kaksi asiaa erossa.
Miehellesi tulee näin myös selväksi se, että vaikka hän jättääkin vaimonsa, ei hän pääse eroon kaikista itselleen hankkimista velvollisuuksista. Ehkä hänkin tulee vielä huomaamaan, ettei aina - jos koskaan, ole vaimon syy, että elämä on pääosin kuitenkin arkea.
Tuollaisella viisaudella sinä laitat elämäsi vielä oikein hyvään järjestykseen. Ja lapset pitävät sinut loistavasti muissa aatoksissa, kun taas miehesi saa muhia liemessään.
Nyt kyllä olisi syytä vähän rauhoittua ja miettiä asioita objektiivisemmin. Aloitetaanpa alusta; minulla lähes identtinen tilanne, miehellä oli toinen suhde, minä raivosin ja syytin ja kiukuttelin. Pakotin miehen muuttamaan, hain eroa. Lasten kanssa asiat kyllä hoidettin, hän tapaa lapsiaan lähes joka päivä, lapset pidetään kaiken ulkopuolella. Tässä lähes vuotta myöhemmin koin suuren hetken, ymmärsin, että olenhan MINÄKIN tässä suhteessa mukana, en voi syyttä vain toista sen epäonnistumisesta. Aloin miettiä, miten olen itse ollut ja toiminut. Sen sijaan, että aina odottaisi toisne muuttuvan, niin olisiko syytä miettiä ensin, josko olisi itsessäkin parannettavaa. Toista ei voi muuttaa, itseään kyllä! Se on aivan turhaa syyttä miestä ja olla nokka pystyssä, että kerjää vain, takaisin ei ole tulemista. Ymmärrän, että alkuvaiheessa näin se menee, niin ajattelin itsekin. Ajattele, että se puoliso on tunteva ihminen, hänekin unelmansa täydellisestä on murenneet, hänkin olisi halunnut, että lapset kasvavat onnellisessa avioliitossa, mutta aina se ei onnistu.
Kuka tässä leikissä häviää? Mies ehkä, mutta kyllä tämä aloittajakin, jos ajattelee noin. Tämä on itsekasvamisen paikka molemmille.
Asiaa joka sana mutta sitä harva ymmärtää.
"Älä ota syyllisyyttä itsellesi, vaan pidä se siellä, minne se kuuluu."
Minne se mielestäsi kuuluu? Et tiedä noiden avioliiton taustoista hevonpeetä, vain sen kun vaimo kertoo miehensä pettäneen. Miten vaimo on käyttäytynyt MIEHEN mielestä avioliiton aikana jää epäselväksi.
"Tulet myös todennäköisesti kuulemaan itsestäsi vähemmän mairittelevia kommentteja tästä samasta syystä."
Onko tämä salakerho, tiedät millainen hänen miehensä on eli paskajuoruja levittelevä äijä vai? Enemmän niitä valheellisia juoruja naiset levittelee kuin miehet.
"Miehellesi tulee näin myös selväksi se, että vaikka hän jättääkin vaimonsa, ei hän pääse eroon kaikista itselleen hankkimista velvollisuuksista."
Päästä eroon velvollisuuksista? Ethän tiedä miten paljon mies lapsistaan välittää oikeasti. Oletat KAIKKIEN miesten olevan kuin se luuseri jonka kanssa sinä teit lapsia. Niin ei ole.
"Ehkä hänkin tulee vielä huomaamaan, ettei aina - jos koskaan, ole vaimon syy, että elämä on pääosin kuitenkin arkea."
Miehenkö syy se sitten on??
"Tuollaisella viisaudella sinä laitat elämäsi vielä oikein ..."
... päin helvettiä. Nyrkit pystyssä vaikka kukaan ei ole edes riidellyt. Hyvä lähtökohta.
Toivottavasti aloittaja tosiaan miettii asioita paremmin kuin tuo neuvonantaja.
Vastuu pettämisestä kuuluu vain ja ainoastaan pettäjälle! Vaikka vaimo olisi ollut kuinka vittumainen tahansa, sillä asialla ei ole pettämisen kanssa mitään tekemistä.
Pettäjä tekee valintansa siinä vaiheessa kun rupeaa rakentelemaan uutta suhdetta, entisen vielä ollessa voimassa. Sitä vastuuta et sinä, eikä kukaan muukaan voi sälyttää vaimon harteille.
On aivan eri asia keskustella siitä, mikä avioliiton on ajanut tuohon tilaan ja minun mielestäni sellaisen pohdiskelun kaataminen vaimorukan niskaan tässä vaiheessa, kun hän on vasta saanut tietää totuuden, on vähintäänkin epäinhimillistä.
Eikö sinulla ole minkäänlaista empatiaa, kun rupeat alle 24 h toisen järkytyksen jälkeen vaatimaan häntä tilille avioliittonsa yksityiskohdista.
Mene itseesi!
Syyllisiä ovat varmasti kaikki ja ihan kaikkeen. Hienoa, että sinä olet tullut niin kovin viisaaksi suuren hetkesi jälkeen ja olet varmasti nyt täysin virheetön. Hyvät sulle.
Ei kukaan meistä voi syyttää toistaan epäonnistumisestaan ja silti ap kertoo, kuinka hänen miehensä juuri puhelimessa syytti vaimoaan omasta epäonnistumisestaan.
Ap:kin varmasti aikanaan pohtii mitä itse voisi ja olisi voinut tehdä toisin. Mutta sen perusteella mitä täällä lukee, ei ap vaatinutkaan miehensä muuttuvan, vaan kertoi vaan, kuinka pahalta hänestä JUURI NYT tuntuu.
Se että te besserwisserit tulette nyt tänne kehumaan kuinka hyviä ja viisaita olette, ei varmasti helpota hänen oloaan tippaakaan.
Jos haluat tietää tästä enemmän, suosittelet, että opiskelet hiukan surun vaiheista ja huomaat, että sen saman suruprosessin, jonka sinä olet käynyt, eli
1) järkytys
2) suru
3) viha
4) tyhjyys
5) uusi tapa elää
joutuu meistä jokainen läpikäymään ap:n kaltaisessa tilanteessa. Ja mikään muu, kuin surun vaiheeseen sopiva auttaminen ei tule toimimaan.
Kuka tässä leikissä häviää? No ihan varmasti kaikki ja sehän tässä surullista onkin. Jos minä voisin päättää, kieltäisin kaikki pettämiset ja avioerot tykkänään. Mutta kun minulle ei sellaisia valtuuksia ole annettu, kysyn, että onko ihan pakko tulla tänne heittämään suolaa haavoihin. Eikö vaan voisi olla ihminen ihmiselle ja yrittää tukea toisen surussa???
"Kumppani esittää, että syypää tapahtuneeseen olikin petetty. On hyvä todeta selkeästi: teoista on vastuussa aina se, joka ne tekee. Vaikka kumpikin puolisoista on omalta osaltaan vastuussa parisuhteensa vuorovaikutuksesta ja sen kehityksestä, ei toinen silti voi ”ajaa” toista uskottomuuteen. On monia muita, tätä rakentavampia tapoja ja keinoja selvitellä ja parantaa parisuhteen epätyydyttävää tilaa kuin uskottomuus."
http://www.vaestoliitto.fi/yksilo-ja_pariterapia/artikkeleita/?x13200=20085
Voi, minä en todellakaan ole erinomainen, en edes hyvä saati viisas. Olen aika surkea. Minä ymmärsin jotain, en tullut muita viisammaksi. Kerron myös MINUN kokemuksistani, että ei se aina toisen syyttely ole paras tai edes hyvä ratkaisu.
Toiseksi, tämä oli vastaus ei ollut suoraan alkuperäiselle vaan hänelle vastannelle, joka kehottaa lähes syyttämään toista ja menemään itse eteenpäin sellaisena kuin on. Eli, menköön eteenpäin, mutta tässä saattaisi nyt kasvun paikka, jos osaa sen ottaa oikein.
Olen varmaan käynyt tämän prosessin läpi. Minulla on Bruce Fisherin kirja Jälleentakennus, josta olen omat vaiheeni myös löytänyt. Nyt krija on lainassa ex-puolisollani. Sitä enenen luin Fisher/Hart/Kiianmaan kirjan rakennamme parisuhdetta, jossa oli myös paljon asiaa.
En olisi alussa pystynytkään näkemään asioita näin, se on totta. Ehkäpä myös en enää muista omia alkuaikojani ja luulen, että joku voisi tulla suoraan tähän vaiheeseen, sehän ei taida oll amahdollista. Mutta silti en haluaisi kehottaa toista vain inhoamaanm toista. Aikaa aikaa, sitä pitää antaa.
inhoamaan käski?
Vähän nyt ajattelua ja lukemaanoppimista.
Luitko lainkaan tuota 'Voimia sinulle koitokseen' -viestiä? En minä ole oikeassa missään, se nyt on selvä. Kuitenkin viesti halusi ohjata siihen, että mies on se typerys, jonka pitäisi typeryytensä tajuta (niin siinä sanottiin), jos inhoaminen ei ole sinun mielestäsi oikea sana, niin valitse mielestäsi parempi, onkoon sitten 'pitämään miestä typeryksenä', jos on sinusta parempi. Viisivuotias tyttäreni tarttuu sanoihini samalla lailla, jos ei ole kirjaimellisesti oikein, niin saa kyllä kuulla, aikuisen luulisi ymmärtävän jo asian pointin valitettavan väärin valittujen sanojen seasta.
mieshän ON typerys! Vain typerykset pettävät.
Järkevät ihmiset selvittävät ensin olemassa olevan parisuhteen ongelmat ja tekevät päätöksen siitä jäävätkö vai lähtevätkö uusille apajille. Ja ilmoittavat päätöksen myös yksiselitteisesti puolisolleen.
Sitten tässä maailmassa ei eroa kovin järkevät ihmiset.
Kun hiffaat, että mies ei hoitanut asioita oikein, ei todellakaan, mutta onko hän typerys, sitä en allekirjoita ihan suoraan.
Ihminenkö kuvittelee olevansa "virheetön" jos ymmärtää että kaikissa ihmisissä on heikkouksia joille ei aina itsekään voi mitään??
Olet melko hakoteillä jos alat kuvitella ymmärtävien ihmisten pitävän itseään muiden yläpuolella. Päinvastoin ymmärrystä vailla olevat ovat mielestään NIIIN oikeassa ja kaikki muut väärässä ja erimieliset ovat häntä vastaan.
Kerro helvetin viisaana (mielestäsi) mitä vaimoni tarkoitti kuusi vuotta ennen eroamme haluavansa eron. Hän teki sen kahdessa peräkkäisessä erimielisyydessä jotka ei edes kunnon riitoja ollut, ja kolmannella riitakerralla hän paiskoi tavaroita seinään, minä painelin ulos kun en halunnut niitä kamoja niskaani. Tulin vartin päästä takas, oli rauhottunut. Vaimo, nykyään eks, ilmoitti minulta mitään kyselemättä avioliittomme olevan ohi. Hän kuitenkin halusi pysyä lasten takia yhdessä. En saanut mitään selitystä asialle. Vaimo ajoi minut pois makuuhuoneestakin. Ei ystävällisiä sanoja enää missään tilanteessa, ei myöskään koskaan selittänyt mitään. Yritin ajoittain kysellä mistä on kyse. Hän toisti joka kerta että avioliittomme on vain paperilla mainittu kulissi ja olisimme molemmat vapaita elämään kuten haluamme. Kysyin onko hänellä toista miestä hän sanoi älä nyt naurata. Ehkä oli, ehkä. En tiedä.
Meni viis vuotta ja olin aikamoisen kypsä siihen elämään. Ajattelin erota kuitenkin, monesti. Viiden vuoden aikana vaimo ehti ottaa kolme kulutusluottoa, jäi sen jälkeen työttömäksi. Kun halusin eron, vaimo totesi minun vastaavan hänen veloistaan sitten. Ei ollut avioehtoa. Hänen mielestään se oli kohtuullista myötä- ja vastoikäymisten puitteissa. Kysyin mihin hän unohti oman avioliittolupauksensa. Ei vastausta.
Viidessä vuodessa minusta tuli hermoraunio, stressaantunut, ahdistunut, ylipainoinen, aloin juoda alkoholia enemmän ja enemmän ja niin teki vaimokin. Join 1-2- olutta illalla, vaimo veti kaksi kertaa viikossa perskännin. Kännissä ollessaan riehui ja meuhkasi ja haukkui minua. Aloin tottua siihen, mutta lapset ei. Ystävät yritti tukea eroamaan, mutta pelkäsin mitä kaikkea hullua vaimo sitten keksii.
Vanhempi lapsi, tyttö halusi meidän eroa. Hän oli riidoissa äitinsä kanssa eikä sietänyt kotitilannettamme. Nuorempi, 8-vuotias poika ei halunnut koska pelkäsi ettei enää näe isää. Selitin ettei niin tule käymään, mutta äiti oli hänelle niin sanonut. Vaimoni ei antanut selitystä kun kysyin siitäkin.
Tapasin naisen ja loppu tiedetään. Ero olikin mahdollinen. Vaikka lähipiirimme tiesikin tilanteemme, vaimo yritti silti vierittää eromme syyksi minun "pettämiseni". Vaimo katkaisi välit kaikkiin jotka oli eri mieltä hänen kanssaan. Myös vanhempaan tyttöömme, joka jäi asumaan minun luokse. Pojan tapaamisista tuli aluksi kiista, koska eks vaimo ei päästänyt häntä luokseni. Vasta kun sotkin viranomaiset asiaan hänen oli pakko luovuttaa. Siinä vaiheessa poikakin jo uskalsi pitää puoliaan äitiään vastaan, ja poika myös mainitsi lastensuojeluviranomaiselle äidin uhonneen tätä jo ennen eroamme. Olisi ollut hyvin lähellä ettei pojankin huoltajuus olisi tullut minulle, mutta annoin hänen jäädä äidilleen koska halusi kuitenkin niin.
Teitä tekopyhiä kyllä riittää, enkä teidän hyväksyntäänne kaipaakaan, mutta kerro vain yksinkertaisesti mitä vaimo tarkoitti halutessaan katkaista välimme ja aloittamalla vihanpidon. Hän ei itse vastannut. Vihoittelu on jatkunut siitä asti, mutta "syyn" siihen hän keksi vasta kuuden vuoden kuluttua. Jos hän alkoi jo silloin kerjätä minulta pettämistä, ei kai muuta lopputulosta tuossa voisi ollakaan. Nyt häntä harmittaa kun naiseni ei ollutkaan hetken huuma sen aikaa että sai tehtyä minusta syntipukin erolle. Olemme olleet hyvin, hyvin onnellisia jo usean vuoden ja on yhteinen lapsikin. Eks vaimo on ajoittain edelleen yrittänyt sotkea välejämme lapsellisin keinoin, mutta on onnistunut vain tekemään itsensä naurettavaksi.
Näinhän se on, että peiliin on syytä katsoa molempien osapuolien. Avioliitto on aina kahden kauppa ja molempien puolisoiden olisi sitä hoidettava. Keskityttävä myös omaan itseensä eikä vain odottaa että toinen tekee niinkuin minä haluan. Toki meidänkin liitossa oli ongelmia, en sitä kiellä. Molemmilla olisi ollut paljon tekemistä, jotta liitto olisi saatu toimivaksi ja hyväksi. Mutta mies ei koskaan sanallakaan kertonut miten pahaolo hänellä liitossamme on. Minusta olisi aina reilumpaa ottaa asiat puheeksi, yrittää korjata tilannetta, erota jos mikään ei muutu. Ja vasta sitten aloitella näitä suhteita. On väärin puolisoa kohtaan aloittaa pettämällä, yrittää jopa salata sitä pitkän aikaa. Se jos mikä loukkaa ja pudottaa pohjan elämältä, ainakin joksikin aikaa. En olisi koskaan voinut kuvitella, että mieheni tekisi mitään tuollaista. Luotin häneen täysin ja kuvittelin, että me kasvatamme nämä lapset yhdessä ja vielä vanhanakin istumme keinutuoleissa vierekkäin.
Asioiden salailu. Me ihmiset olemme erilaisia. Toiset pystyy puhumaan asioista ja toiset ei. Yllättävän monet "luulee tietävänsä" mitä toinen ajattelee. Että kun hän itse on huomannut avioliiton olevan pielessä, luulee myös sinun ajattelevan niin. Oletko itse huomannut koskaan "tietäväsi" mitä toinen ajattelee, tai miten hän suhtautuu johonkin asiaan? Kyllä minä olen. Kun tuollainen asia kerrottiin, aloin oikein tarkkailla itseäni. Ja niinhän se vähän joskus on. "Tieto" tulee siitä miten toista ihmistä tulkitsee. Toinenkin ihminen voi tarkoituksettomasti tuoda ajatuksensa julki ristiriitaisesti sen kanssa miten kuitenkin ajattelee tai suhtautuu. Väärinymmärryksiä avioliitoissa tapahtuu paljon. Niitä tapahtuu myös ystävyyssuhteissa ja työelämässä. Työelämässä työasioissa väärinkäsitykset tulee korjattua helpommin kuin ihmissuhteissa. Työasiat eivät ole niin henkilökohtaisia ja personoitu´ja - paitsi joskus kyllä. Luotamme siihen mitä toinen on joskus sanonut, ehkä emme ole kuulleet kun on sanonut jonkin muuttuneen, ja usein asiat muuttuvat eikä siitä tiedoteta. Tunteiden muuttuminen on yksi asia jota ei aina itsekään huomaa ja puolisoa alkaa tulkita omien muuttuneiden tunteiden mukaan...vai tapahtuuko se sittenkin toisin päin..? Siksi juuri puhuminen ja selvittäminen - sen selvittäminen onko ymmärretty toisemme oikein - on niin pirun tärkeää.
Mitäs olit munaton mies. Olisit lähtenyt reilusti.
Pettäminen on pettämistä. Jättäminen on jättämistä. Eroaminen on eroamista. Kun nyt muka miehillä on niin putkiaivot kuin väitetään niin mikä ihme siinä on että he eivät osaa erota ensin ja hakea uutta suhdetta vasta sitten?
Kommenttisi asettuvat nyt aivan uuteen viitekehykseen kun kerrot tarinasi. Mutta vaikka sinulle onkin käynyt noin, ei se tarkoita sitä, että valtaosa naisista käyttäytyisi kuten sinun exäsi.
Ihan tiedoksesi, että perheissä petetään ilman tuollaista vuosien kylmää sodankäyntiäkin. Ja siksi voisit miettiä kommenttiesi laatua, kun joku täällä tulee pyytämään tukea pahaan oloonsa. On kohtuutonta ruveta tekemään petetystä syyllistä vain sen perusteella, että on itse löytänyt oikeutuksensa syyttämällä omaa vaimoaan.
Kaikesta huolimatta, sinä olet itse vastuussa siitä että jäit liittoon. Ja olet myös itse vastuussa siitä, että petät. Et voi kummastakaan vierittää syytä vaimosi niskoille.
Tätä myös tarkoitti se viesti, johon tuolla aikaisemmin kommentoit, että olet 100% samaa mieltä. Kolikolla on aina kaksi puolta. Ja kun sanotaan, että huonoon parisuhteeseen on aina kaksi syyllistä, se todellakin koskee molempia osapuolia.
Mutta pettämiseen on vain yksi syyllinen, se joka pettää.
Tuollaista tekopyhää voi ladella vain joku joka ei ole ollut vaikeuksissa. Niin kuin puolisolla ei olisi mitään vastuuta! Se on kukkua! Että se joka keskustelupalstalle kirjoittaa on 100% vastuussa koko liitosta. Hyvänen aika, aikuiset (??) ihmiset. Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Sulle taitaa olla turha näitä selittää. Etsi itsellesi ensin aviopuoliso, elä sen kanssa 20 vuotta ja tule sitten kertomaan kuinka yksiviivaista elämä voi olla ja kuinka täydellisesti itse hoidit osuutesi myös ulkopuolisten mielestä.
Luin näitä viestejä vähän epäjärjestyksessä. Ehkä olet sama kirjoittaja kuin tuo alempi. En tiedä enkä välitä. Viesti on joka tapauksessa sama. Pettämistä ei ole pelkästään vieraiden kanssa naiminen. Pettämistä on myös kun pettää avioliittolupauksen (niinkun toinen mies ilmasi) ja tää toisen miehen vaimo ei kyllä vaikuta käyttäytyneen kuten vaimo. Olisi vaimo sitten jättänyt reilusti eikä alottanut tuollaista vittuilua. En ole yleensä kiroillut kirjoituksissa mutta nyt on melkeen pakko. Sitä paitsi se vaimohan itse sanoi että elävät omia elämiään ja pysyy yhdessä vaan lasten takia. Hyvät jeesustelijat- Kun olette niin täydellisiä, ei kannata tulla tälläselle paskasakin keskustelupalstalle moralisoimaan. Näköjään teille tulee vaan paha olo meistä normaaleista ihmisistä.
Siis ei se nainen saisi kävellä edes samalla kadulla?? Saako asua samassa kaupungissa? Teidän ero ei johdu miehestäs eikä siitä toisesta naisesta. Jos hyvin käy löydät syyt ja ryhdistäydyt etkä tee samoja virheitä seuraavan miehen kanssa. Lapsellista tinttailua.
ja siellä kirjoittelee tosi aikuinen,vielä mieheksi itsesi tituleerasit..Mene pois!!
Ei tässä syyllisiä ole kukaan etsimässä. Et ymmärtänyt viestiä lainkaan, luetun ymmärtäminen tietysti omassa katkeruuden kurjuudessa on mahdotonta.
Jos sinä ryhdistäydyt, huomaat, että syyllisiä on aina kaksi. Etsi sitä syytä sitten itsestään tai siitä toisesta, niin kauan kuin etsii syytä vain toisesta, on se turhaa. Ja sekin, että on 'syyllinen', ei sekään ole niin yksioikoista, lähinnä sitä on ihminen, joka toimii inhimillisesti. Ei aina oikein.
Jos haluat objektiivisia vastineita kirjoitukseen, anna sitten sen verran perusteelliset tiedot ettei epäselvyyksiä synny.
Moni vittumaisen ämmän kanssa paininut mies näkee asian siltä kannalta että ämmä on vittumainen aina.
Sun kirjotuksessa lukee että päätöksesi avioerosta johtui kun nainen oli samalla risteilyllä miehen kanssa. Melko heikko syy sinänsä.
Mutta jos muita tekijöitä ei tiedä, ei voi muuta sanoa kuin että lapsellinen päätös.
Älä syyttele muita jos oma ulosantisi on puutteellista.
Ei me lukijat meedioita olla. Suotta syyttelet vääristä päätelmistä.
Miksi se on sitten jotenkin oikeutettua tehdä joku ilkeä päätelmä? Pitääkö tehdä päätelmiä lainkaan, eikö voisi vastata asiaan, joka on luettavissa. Ja kysyä lisää, jos kiinnostaa taustat?
Olen tosiaan joskus täällä kysynytkin tarkempia taustoja joltaan ja vastaukset ei olleet kovin ystävällisiä päinvastoin hyökkäsi ikäänkuin ei olisi ollut syytä kyesellä lisää kun asia oli niin päivänselvä. Aloittajan mielestä varmaan. Oletko muuten se kenelle vastasin?
Jos muut eivät saa tehdä yleistyksiä pettäjien käytöksestä, miksi sinä sitten saat tehdä yleistyksiä täällä kirjoittavien käytöksestä?
Eli jos joku on sinulle joskus vastannut ilkeästi uteluihisi, miksi et sitä nyt voinut tehdä. Eihän kaikki käyttäydy samalla tavoin, vaikka sinulle niin on tehty.
Joo, olen tämä 'toinen täydellinen vastaaja' :) Tosin en se ole, olen vähän nyt kyllä ollut omahyväinen, kun vastaan, mutta taas tässä sain 'selkääni', niin jospa opin taas jotain.
Meniköhän nyt asiat sekaisin? Meni. Yleistyksistä täällä alkoi joku muu metelöimään. Minun puolestani saatte yleistää mitä haluatte. Niin teen minäkin ainakin tämän palstan suhteen.
"Miksi se on sitten jotenkin oikeutettua tehdä joku ilkeä päätelmä? Pitääkö tehdä päätelmiä lainkaan, eikö voisi vastata asiaan, joka on luettavissa. Ja kysyä lisää, jos kiinnostaa taustat? " -kirjoitti nimimerkki "Pitää sitten" -kuka lie.
voi myös pitää erillään.
Avioliiton epäonnistumiseen ja huonosti menemiseen on varmasti syyllisiä kaksi kappaletta.
Mutta pettämisestä tekee päätöksen yksin pettäjä. Halveksittava ja pieni olio.
Ukko sekosi kännipäissään ja pahoinpiteli. Koska kyse oli täysin yllättävästä ja epänormaalista teosta en tehnyt ilmoitusta poliisille. Selvitettiin asia ja homma jatkui.
Sitten tuli toinen tilanne kun ukko taas kännipäissään sekosi, mutta ehdin pois kotoa enkä tiedä olisiko silloin minua lyönyt. Sekin asia selvitettiin, todettiin että parempi pitää viileet välit mut yritetään elää yhdessä kunnes nuorin lapsi lähtee maailmalle. Siihen oli kolme vuotta.
Emme puhuneet lapselle mitään, ja meidän välit pysyi ihan korrekteina. Ukkokaan ei enää vetänyt sellasia kännejä, osasi välttää tilaisuudet. Meidän välit oli joka tapauksessa kuollut ja avioerosta sovittu.
Tutustuin ihanaan mieheen. Tiesin miten elämäni tulisi jatkumaan eron jälkeen. Jonkun mielestä se oli pettämistä, mutta minusta ei.
Otin riskin ja reilun puolen vuoden "seurustelun" jälkeen kerroin miehelleni, kysyin haluaako hän erota aiemmin. Hän vain kohautti hartioitaan, sama se hänelle. Puhuttiin lapselle isän ja äidin väleistä (ei kuit. miehen raivareista) ja kysyttiin lapsen mielipidettä eroon. Lapsi oli hieman hämillään mutta ymmärsi jollei voida jatkaa näin niin kai meidän pitää erota. Erottiin.
Seurustelen edelleen sen miehen kanssa enkä oikein uskaltaisi yhteen muuttaa ainakaan vielä. Yritän selvitellä itelleni mikä miehessä mätti, mitä tein sellasta, vai teinkö mitään, ja teinkö oikein kun erosin enkä ollut miehen tukena, jos hänellä vaikka on joku aivokasvain tms. tai muuta terv. häikkää. Olisi pitänyt selvittää eikä lähteä mutta ei tuo mieskään näyttänyt välittävän tuon taivaallista minusta, enää moneen vuoteen ei ollut koskenutkaan.
Niin meni asiat sekaisin - sinullakin. Vastaan nimmerkilleni ihan jonnekin muualle.
Kerro, mistä teit päätelmäsi, niin jaksaisi ymmärtää. Mitä sinä haluat sanoa, muuta kuin toistaa toisen kirjoitusta? Ei tuosta saa mitään selvää, mitä yrität sanoa. Yleistä mitä yleistä, kerro kuitenkin mistä teet päätelmäsi. Ei tämä tosin ole sinun 'ongelmasi', noin 98% ollaan samanlaisia. Jep, luen itsenikin sinne.
Olisin suvainnut toisen naisen, kolme naista, kuusi miestä. Mutta ei lyömistä. Joskus tuntuu että ihmiset itkee ihmeen pienistä asioista eikä ymmärrä miten hyvin asiat oikeastaan heillä onkaan. Jokainen tietysti kokee elämänsä tavallaan. Siksi kannattaa avata silmät ja katsoa mitä kaikkea maailmassa löytyy. Silloin omat murheet usein tuntuu melko pieniltä. Siis jos lohtua haluaa. Kaikki ei halua lohtua vaan kieriskellä pahassa olossa. Paha olo on joka tapauksessa mutta jos pääsee sen yläpuolelle on helpompi myös surra objektiivisesti.