YTK:n kehuminen

Miksi YTK:hon liittynyt palkansaaja kehuisi ratkaisuaan järjestäytyneille työntekijöille? Ja etenkin miksi tällainen henkilö agitoisi muita työntekijöitä tekemään samoin, koska muiden työntekijöiden korkea järjestäytymisaste ja sitä kautta työneuvotteluihin tuleva neuvotteluvoima on elintärkeää myös YTK-laisten kaltaisille vapaamatkustajille.

Valitan, ei mene läpi. Aidot YTK-laiset pysyisivät ratkaisustaan hyvin hiljaa, YTK:ta kehuvista ja liittoja haukkuvista kyllä tiedetään mitä miehiä ne ovat ja keiden asialla.
7740
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä sen tajuaa jokainen, että mistä piireistä ne YTK:ta ylistävät jutut on lähtöisin. Muutamat työnantajathan niitä lähettelee, kun niitä seuraa, niin ovat hyvin samankaltaisia. Sillä eihän nämä YTK:laiset vapaamatkustajat halua sitä, että heidän etuja heikennetään, jos AY liike on hyvin heikko.

Äänestä

Miksi ay-liittoon kuuluva kehuisi Loimaan kassalaisille omaa ratkaisuaan? Haisee yhtö epäilyttävältä! Mutta YTK on todella hyvä ja edullinen työttömyysturva, muuta ei nykyään tarvita!

Äänestä
  • Ay-liittoon kuuluva kehuu siksi näille pöljille Loimaalaisille, että AY tarjoaa muutakin, kuin työttömyysturvan..Esim. tes. sopimuksen. tajuat ilmeisesti mikä on tes, sopimus. Kyllä työläinen tarvitsee muutakin, kuin työttömyyskorvauksen.
    Niille ansiosidonnaiselle päiväraha hakeutujille on Loimaan kassa paikallaan ja samoin työnantajille, jotka eivät halua noudattaa tes. sopimuksia.

    Äänestä

jos pelkkä ansiosidonnainen riittää. Toisaalta harkinnan arvoista myös useille liiton jäsenille (jos ansiosidonnaisen saa YTK:sta halvemmalla). Raja-arvopalkka oli vuonna 2006 alla olevan tilaston mukainen:

YTK edullisempi, kuin liiton työttömyyskassa (kun vuosipalkka on suurempi, kuin)   

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT r.y.   18 571 €
Ilmailualan Unioni ry   38 235 €
Metallityöväen Liitto ry   16 250 €
Palvelualojen ammattiliitto ry   17 105 €
Paperiliitto ry   29 545 €
Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU   18 056 €
Puu- ja erityisalojen liitto   16 250 €
Rakennusliitto ry   13 000 €
Rautatieläisten liitto ry   38 235 €
Rautatievirkamiesliitto ry   38 235 €
Suomen Elintarviketyöläisten Liitto ry   21 667 €
Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys ry. - SLSY   38 235 €
Suomen Merimies-Unioni SM-U ry   13 000 €
Suomen Muusikkojen Liitto ry   16 250 €
Sähköalojen ammattiliitto ry   26 000 €
Veturimiesten Liitto ry   38 235 €
Viestintäalan ammattiliitto ry   16 250 €
Yleinen Lehtimiesliitto ry   16 250 €

(Joidenkin pienempien liittojen kassamaksua ei löytynyt - tällöin on käyetty sen lähimmän alan kassamaksua, joka on ollut tiedossa. Esim. rautatiealaoilla on käytetty kaikilla liitoilla samaa kassamaksuosuutta.)

Suomessa voi maksaa työttömyyskassamaksun eri paikkaan, kuin liiton maksun.

T: liiton jäsen yli 10v.

Äänestä

Ainakin omaliittoni ei hoitanut mandaatiaan.
Tonttitäynnä eläkeläistä, maajussia ,toista työtä tekeviä Ym,veronkiertäjää.(AKT)
Siinä minun ja monenmuun syy eroon.

Äänestä

enää tarvita.
fiksuimmat ovat huomanneet että liiton kassa voi olla kymmenkertaisesti kalliimpi.
Olkaa vain siellä rahoittamassa kehäraakkien suojatyöpaiokkoja.
Suurin osa porukasta, toisin kuin sinä, on jo tajunnut että liitto on liitto ja kassa on kassa.
Ja Suomessa vapaus valita. Toisin kuin ay-liike haluaisi.
Haluaisivat meidät pakkomaksajiksi omiin kassioihinsa.
Sitähän sinäkin haluat, eikö?

Äänestä
  • Kerropa minkä liiton työttömyyskassa on 10 kertaa kalliimpi kuin ytk ???

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haisee epäilyttävältä kirjoitti:

Miksi YTK:hon liittynyt palkansaaja kehuisi ratkaisuaan järjestäytyneille työntekijöille? Ja etenkin miksi tällainen henkilö agitoisi muita työntekijöitä tekemään samoin, koska muiden työntekijöiden korkea järjestäytymisaste ja sitä kautta työneuvotteluihin tuleva neuvotteluvoima on elintärkeää myös YTK-laisten kaltaisille vapaamatkustajille.

Valitan, ei mene läpi. Aidot YTK-laiset pysyisivät ratkaisustaan hyvin hiljaa, YTK:ta kehuvista ja liittoja haukkuvista kyllä tiedetään mitä miehiä ne ovat ja keiden asialla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu