Neuvoja

Hei, olen mitä luultavimmin lähdössä yksityisesti aupairiksi Tukholman eteläosaan elokuun lopulla. Puhuimme perheen kanssa (perheen äiti ehdotti), että sitä ennen visiteeraisin heidän luonaan kesällä, esim. parin päivän ajan. Luulen, että on melko hyvä idea tutustua perheeseen ja paikkoihin jonkin verran etukäteen, eikä meneminen sitten elokuussa tuntuisi välttämättä niin kamalan pelottavalta.

Siis, onko muilla kokemuksia tällaisesta aikaisemmasta vierailusta? Kannattaako tuliaisia viedä silloin ja/vai elokuussa? Mitä tuliaisia ruotsalaisille lapsille ja aikuisille voi viedä? Oletettavasti ne tietää kuitenkin jonkin verran suomalaisista perusjutuista.

Perhe vaikuttaa todella hyvältä, olen ollut yhteydessä nyt n. viikon. Totta kai jalat maassa -meiningillä mennään, koska varmasti löytyy pidemmän päälle myös niitä negatiivisiakin asioita enemmän tai vähemmän. Perheen äiti soitti jo saatuaan ensimmäisen pitkän sähköpostini kun mulla oli kysymyksiä niin pitkä lista että katsoi paremmaksi vastata niihin puhelimessa. Entisen aupairin kanssa olen jutellut myös.

Mitenkä sitten se työsopimus, milloin se kannattaa tehdä? Silloin kun käyn siellä etukäteen vai jossain välissä kun olen vielä Suomessa ja he Ruotsissa? Miten se homma toimii? Kirjoitanko paperille asiat jotka haluan lisättävän siihen työsopimukseen vai miten? Saa selostaa ihan yksityiskohtaisestikin, kun kokemusta mulla vastaavasta ei nimittäin liiemmin ole.

Ehkä jonkun mielestä tyhmiä kysymyksiä, mutta kaikesta huolimatta toivoisin sitäkin asiallisempia vastauksia :)
2512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet menossa töihin perheeseen, ei sinun tarvitse perhettä lahjoa. Toki hyviin tapoihin kuuluu usein kylään mennessä viedä jotain mukanaan, voithan viedä vaikka suomalaista suklaata tms.

Joka tapauksessa kun olet noin lähelle menossa auppariksi niin vierailu ja tutustelu voi olla hyvä idea. Sopimus kannattaa tehdä vaikka vierailun päätteeksi, jos olet varma. Jos haluat vielä miettiä asiaa rauhassa, sovi perheen kanssa koska ilmoitat päätöksestäsi. Riippuen siitä oletko heidän luonaan vaí suomessa, voitte keskustella työsopimuksen sisällöstä. Minulla (2 auppari pestiä takana) molempien perheiden äidit tekivät sopimuksen jonka sisältöä yhdessä katottiin sähköpostitse. Kun molemmat oli tyytyväisiä perheen äiti lähetti minulle postitse suomeen kaksi allekirjoittamaansa kopiota työsopimuksesta, itse allekirjoitin ne myös ja lähetin toisen perheelle takaisin.

Työsopimus on sinun turvasi, ja myöskin sopimus siitä että olet menossa. Eli perhe on palkannut sinut, eikä etsi enää aupparia. Sikäli kannattaa sopimus tehdä heti kun olet varma valinnastasi, eipähän tule pettymyksiä jos perhe on aikailusi aikana valinnut jonkun toisen.

Äänestä
  • Minä ainakin vein tuliaisia, onhan se ihan kohtelias tapa, kun menee asumaan toisten huusholliin - vaikkakin työntekijänä. Ei tietysti mitään suurta tarvitse ostaa. Itse vein hieman suomalaista suklaata ja lapsille jotain pientä. Useimpien au pairien olen kuullut vievän mukanaan jotain ihan vaan kohteliaisuudestaan. Tietysti toivon, että perhe sitten minun lähtiessäni myös antaa jotain pientä kotiin vietäväksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


niitä tarvitsevalle kirjoitti:

Hei, olen mitä luultavimmin lähdössä yksityisesti aupairiksi Tukholman eteläosaan elokuun lopulla. Puhuimme perheen kanssa (perheen äiti ehdotti), että sitä ennen visiteeraisin heidän luonaan kesällä, esim. parin päivän ajan. Luulen, että on melko hyvä idea tutustua perheeseen ja paikkoihin jonkin verran etukäteen, eikä meneminen sitten elokuussa tuntuisi välttämättä niin kamalan pelottavalta.

Siis, onko muilla kokemuksia tällaisesta aikaisemmasta vierailusta? Kannattaako tuliaisia viedä silloin ja/vai elokuussa? Mitä tuliaisia ruotsalaisille lapsille ja aikuisille voi viedä? Oletettavasti ne tietää kuitenkin jonkin verran suomalaisista perusjutuista.

Perhe vaikuttaa todella hyvältä, olen ollut yhteydessä nyt n. viikon. Totta kai jalat maassa -meiningillä mennään, koska varmasti löytyy pidemmän päälle myös niitä negatiivisiakin asioita enemmän tai vähemmän. Perheen äiti soitti jo saatuaan ensimmäisen pitkän sähköpostini kun mulla oli kysymyksiä niin pitkä lista että katsoi paremmaksi vastata niihin puhelimessa. Entisen aupairin kanssa olen jutellut myös.

Mitenkä sitten se työsopimus, milloin se kannattaa tehdä? Silloin kun käyn siellä etukäteen vai jossain välissä kun olen vielä Suomessa ja he Ruotsissa? Miten se homma toimii? Kirjoitanko paperille asiat jotka haluan lisättävän siihen työsopimukseen vai miten? Saa selostaa ihan yksityiskohtaisestikin, kun kokemusta mulla vastaavasta ei nimittäin liiemmin ole.

Ehkä jonkun mielestä tyhmiä kysymyksiä, mutta kaikesta huolimatta toivoisin sitäkin asiallisempia vastauksia :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu