Terapiasta

Millaisia kokemuksia teillä on noista parisuhdeterapioista?
Meillä oli ensimmäinen kerta eilen ja meni ihan ok. Terapeutin naamasta vain saattoi lukea että homma on aika umpikujassa.
6996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Varmasti ihan hyvä asia että joku täysin ulkopuolinen kuuntelee ja johdattelee keskustelua niille "aroille" alueille joista yhdessä kotona ei voida jutella. ratkaisevinta mielestäni kuitenkin on että molemmat ovat valmiita kertomaan REHELLISESTI tunteistaan ja ovat valmiita sitoutumaan asioiden selvittämiseen.
Omat kokemukseni jäivät yhteen kertaan. Vaimo ei ollut halukas ratkaisemaan asioita eikä myöskään ko. tapaamisessa puhunut juuri mitään. Sain tunnustuksen rehellisyydestäni ja siitä että olen hyvä isä lapsille. Hyvältähän se tuntui kuulla tuo hänen suustaan, mutta ei sillä paljon asioita eteenpäin autettu. Terapeutti halui uskoa (ja sen myös sanoi) meidän suhteen jatkumiseen, mutta toisin kävi.
Kaikesta on nyt jo yli vuosi ja eropaperit on allekirjoitettu ja erillään asutaan.

Äänestä

Kannattaa katsoa sitten myös googlettamalla erilaisia avioliittoleirejä ja viikonloppuja, googlettamalla löytyy. Ja esim. kataja ry:n sivulla on pajon infoa ja eri mahdollisuuksia ja linkkejä.
Intensiivinen työskentely on joskus hedelmällsempää kuin kerran viikossa tunnin puolentoista palaveri...

Äänestä

millä mielellä osapuolet ovat mukana että siitä mistä kenkä puristaa.

Näin jälkikäteen ajateltuna omassa tapauksessa olisi varmastikin ollut parempi vaihtoehto osallistua sellaiselle parisuhdekurssille/leirille, jossa yhtenä aiheena olisi ollut myös fyysinen läheisyys käytännön harjoittelujen kera. Erottu on eli tämä on vain tällaista jälkiviisastelua :-(

Äänestä

Meillä on kohta käyty terapiassa vuosi. Ei siitä ole ollut parisuhteen kannalta juuri mitään hyötyä, mutta minun omat silmäni se on avannut. Olen löytänyt omat vikani ja kehityspaikkani. Tuskaisen hidasta se on ollut, mutta en usko, että tunne-asioita voi nopeasti ymmärtää, varsinkaan omasta itsestään.

Jotta terapiasta olisi ollut parisuhteen kannalta hyötyä, meidän olisi pitänyt mennä sinne ajoissa ja olla myös molempien valmiita rakentamaan ratkaisuja syyttelyiden sijaan.

Omalla kohdallani veikkaan vahvasti, että eroamme jossain vaiheessa, mutta en vielä tiedä koska (meillä ei ole muuta "ongelmaa", kuin että olemme totaalisen vieraita toisillemme). Uskon silti, että tästä terapiasta on ollut paljon hyötyä; olen tehnyt voitavani ja olen siinä samalla kasvanut itse ihmisenä ja voin joskus olla paljon parempi puoliso, jos uusi suhde vielä tulee vastaan.

Äänestä

Meillä kävi niin, että vaimoni oli uskoton 21 vuoden jälkeen. En halunnut kuitenkaan koko perhe-elämää siihen kaataa, vaan menimme heti ammattiauttajalle. Se onnistui hyvin ja halusin muutenkin antaa anteeksi. Nyt 3 kk jälkeen meillä menee yhtä hyvin kuin seurusteluaikoina, myös seksissä. Hieno homma, innostan kaikkia auttajan puheille; ja oikea, rakentava asenne mukaan

Äänestä
  • alottamisen jälkeen ett vimo keskittyi vaan syiden hakemiseen minusta. ei ollut aikomustakaan antaa anteeksi ja unohtaa. se olisi rassannut loppuelämämme kun olisi ajoittain saanut kuulla hörhöilystä. viidennen käynnin jälkeen totesin paras lopettaa. eksvaimoa asia painaa vielä kuuden erovuoden jälkeenkin, että jouulukorttiin jonka kieltoni vastaisesti lähettää, hän allekirjoittaa petetty vaimosi. olen jo uusissa naimisissa. eli jotain muuta ongelmaa hänellä taisi olla ja on kuin pettäminen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Terapian tarpeessa kirjoitti:

Millaisia kokemuksia teillä on noista parisuhdeterapioista?
Meillä oli ensimmäinen kerta eilen ja meni ihan ok. Terapeutin naamasta vain saattoi lukea että homma on aika umpikujassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu