Helou! Asun poikaystäväni kanssa yhdessä jo yhdeksättä kuukautta ja elämä on asettunut tietylle raiteelle. Päivisin kun hän on kotona, joko istumme tv:n ääressä tai hän pelaa tietokoneella. Nyt alkaa sitten olla aika että hän pääsee armeijasta ja meidän elämästämme tulee TOSI tylsää jos tämä jatkuu samaa rataa. Olen yrittänyt ehdotella eri harrastusmahdollisuuksia ja tapoja viettää aikaa mutta alkaa ideat loppua. Niimpä siis kysyn teiltä, mitä te teette poikaystävänne kanssa kotona?
Arkea avoliitossa
*neiti*
92392
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
meillä katotaan telkkaa, ollaan molemmat tietokoneella samaa aikaa(meillä on omat tietokoneet), kokataan, tiskataan, käydään pyöräilemässä, käydään elokuvissa ja kaupungilla ostoksilla..nyt juhannukseksi ollaan menossa minun vanhempieni luokse..
Siis tarkoititko nyt vain kotitekemistä? Koska tekstistäsi paistoi myös halukkuutesi olla jossakin muualla kuin kotona...
Itse olen aika koti-ihminen, mutta mieheni taas haluaisi mennä ja tehdä. Ja hän haluaisi, että tulisin hänen mukaansa. Tietysti välillä pitää mennä yksinkin kavereita moikkaamaan, tai miehen autoa rassailemaan, ettei koko ajan tarvitse olla toisen iholla. Koti-illat ovat aika lailla sitä yhtä ja samaa arkea, televisiota ja syöpöttelyä. Meillä on vain harvoja yhteisiä lempisarjoja, joten usein katsomme omilla tahoillamme telkkaria. Tietokoneita on vain yksi, eikä silläkään paljoa yhteistä tekemistä aikaiseksi saa. Joskus saatamme pelata yhdessä jotain peliä, ja aika usein vuokraamme elokuvia. Olemme yrittäneet löytää yhteistä, melko halpaa harrastusta, mutta se tuntuu lähes mahdottomalta. Talvella kävimme usein kävelyllä, 1-2 kertaa viikossa. Se oli mukavaa, katselimme ja ihastelimme toisten koteja, oli "pakko" jutellakin! Kesäisin löhöämme rannalla ja käymme autoajeluilla. Silloin tällöin toinen saa ahaa-elämyksiä kaupassa, ja tuo jotain yhteistä kokattavaa kotiin. Silloin teemme ja syömme yhdessä. Viikonlopuille koitamme saada jotain tekemistä, useimmiten tuttavapariskunnan kutsuminen kylään, kyläilyjä sukulaisissa, tai sitten mökkeilyä heidän mökeillään. Mutta aika vakiintunut käytäntö on, että lauantai-aamu pyhitetään viikkosiivoukselle, ja sen teemme yhdessä... Silloin tällöin mennään istumaan iltaa johonkin kahvilaan tai mukavaan baariin, elokuviin ja ihan ravintolaan syömään.
Mutta kyllä meillä hieman tuottaa vaikeuksia se, että minä viihdyn vallan mainiosti kotonakin, kun taas mies haluaa tehdä. Mutta tottakai sitä pitää välillä yksinkin viihtyä, eikä elämä aina ole yhtä menoa ja touhotusta! :)
päivästä toiseen. Päivällä ollaan töissä. Iltapäivällä tehdään ruokaa ja illalla hän menee treenihin.Loppu ilta menee telkkarin/tietokoneen ääressä ja elämä on tosi yksitoikkoista.Viikonloppusin olemme melkein aina baarissa ja sitä rataa.
Silloin kun muutimme yhteen kaikki oli jotenkin niin jännää ja ihanaa. Nyt toisinpäin.
Jos olisin tiennyt että elämä alkaa menemään niin sitä samaa rataa olisi ollut parempi olla muuttamatta saman katon alle.
Toisinaan tuntuu että olemme vaan kämppiksiä...
Taisitte olla kaikki aiemmat kirjoittajat enemmän tai vähemmän naisia. No tässä erään jörrikänkin mielipide asiaan... =)
Meillä mä luulen että ollaan aika tasapuolisia tuon menemisen suhteen. Mulla henkilökohtaisesti ei ole mitään kotonaolemista vastaan, kunhan yhdessä vietetty aika on ns. laatuaikaa eikä molemmat möllötä omissa oloissaan tekien vaan omia juttujaan. Siis tottakai sitä omaakin aikaa pitää olla välillä. =)
Se vaatii vaan pitkää pinnaa ja sopeutumista hyväksyä toisen tarpeet. Mutta vastapainoisuudeksi toisen pitäisi myös vastaavasti hyväksyä omat tarpeesi. Ei se toinen ihminen muuta tapojaan toisen takia, vaan ehkä se tekee niin itsensä takia... tais kuullostaa hoopolta... =) Täytyy vaan hyväksyä toinen sellaisena kuin se on...Jos jonkun ihmisen kanssa haluaa olla. Teet itsellesi kaiken paljon helpommaksi jos nielet vähän ylpeyttäsi ja hyväksyt toisen. usko pois. =)
Voin luetella jotain mitä tehdään kotona... siivotaan, pyykätään, tiskataan, katsotaan telkkaria, tehdään ristikoita, rämpätään tietokonetta, pelataan korttia, rakastellaan.
Ja jotain, mitä tehdään muualla kuin kotona... käydään kävelyillä, ulkona syömässä, ostoksilla, kavereiden luona, rakastellaan.
Mutta tärkein neuvo, minkä voin sinulle antaa on se, että hyväksyt arjen. Se valitettavasti on hyvin tavallisia asioita, siksi sitä kutsutaan arjeksi. En tarkoita, että pitäisi apatisoitua sohvan nurkkaan, mutta liian korkeat odotukset tekevät tavallisesta elämästä oikeasti tylsää. Ja oikeasti, sitä elämän kuuluu olla, tavallista.
arki on elämää. ei sitä voi välttää eikä kukaan jaksa juosta yhtenään aktiviteeteissa. koti ja vapaa-aika ovat myös rentoutumista varten. ymmärrän toki pointtisi, olisi kivaa sitten OLLA yhdessä kun kerran yhdessä asutaan, eikä vain istua kumpikin omissa huoneissaan tekemässä omia asioitaan. eipä meilläkään juuri ihmeellisiä ohjelmia ole, kotona kun ollaan yhtäaikaa, yritetään ottaa toisemme mukaan asioiden arkiseenkin hoitamiseen. vaikkei olisikaan nälkä, menen seuraksi syömään, lähden pankkireissulle seuraksi. yhteisiä hetkiä on harvassa ja otamme niistä kaiken irti. mies on ottanut tavaksi tulla läppärin kanssa tekemään töitä viereen kun itse katson telkkaria.
tärkeintä kai tylsyyden estämisessä on, ettei kuvittele kyllästyneensä kumppaniin, vaikka elämä olisikin tylsää. on se sama ihminen siellä vielä vaikkei joka päivä käydäkään tekemässä jotain jännää. vähemmänkin täytyy riittää, jos haluaa oikean suhteen joka kestää.
Yhdessä ollaan asuttu joku 3 ja puoli vuotta ja arki sujuu näin: molemmat käyvät omissa treeneissään ja kavereillaan, kesäisin viikonloput ollaan vanhempien mökillä, talvisin joko pe tai la laitetaan ruokaa yhdessä tai kutsutaan joku kylään. Arkipäivinä kun ollaan kotona katsotaan telkkaria, istutaan tietokoneella, siivotaan, luetaan kirjoja...jos vietetään aikaa yhdessä niin ollaan yleensä joko sylikkäin tekemättä mitään tai sitten esim. syödään parvekkeella jäätelöä tai käydään kävelyllä. Välillä käydään yhdessä rullaluistelemassa tai kaupassa...Eli aikas arkea se meilläkin on, mutta ihan mukavaa sellaista. Tykkään noista yhdessä sylikkäin vietetyistä hetkistä, kun molemmat ovat läsnä toista varten. Mielestäni se on todellista laatuaikaa...=)
Kannattaa varmaan kysyä ensin itseltään että mitä siltä arjelta odotti alunperin, ja miksi se arki nyt tuntuu harmaalta ja tylsältä!
Me ollaan oltu avoliitossa 8kuukautta, mutta kunnolla vasta yhteensä muutama kuukausi. Meillä menee suurinpiirtein samalla tavalla kuin kaikilla muillakin, paitsi joskus käydään treffeillä. Aika paljon liikutaan yhdessä salilla, kävellen ja hälkäten. Ollaan käyty yhdessä juoksemassa esim cooperi ja paljon kokataan yhdessä. Vielä meidän arki ei mun mielestä ole harmaantunut
suurin osa elämästä on sitä samaa "harmaata" arkea. Ja tärkeintä onkin oppia nauttimaan pienistä yhteisistä hetkistä. Niistä hetkistä kun saat olla kumpanisi sylissä, tai muista pienistä asioista mitä elämässäsi arvostat.
Omasta kokemuksesta voin kertoa sen verran että entinen avovaimoni ei koskaan psytynyt hyväksymään arjen "harmautta". Hän ei pystynyt hyväksymään sitä että 4 vuoden jälkeen ihminen tunsi toisen jo niin hyvin että niin sanotuista yllätyksistä on turha haaveilla. Tämän seurauksena hän ei myöskään pystynyt nauttimaan yhteisistä hetkistämme ja lopulta hän halusi erota perusteenaan se että kaikki on aina samaa. Ja tämä on edelleen jotain mitä en ymmärrä.
Muista että kun istutte tv:n ääressä niin silloinkin on hetki jolloin olette yhdessä. Eikö se olekin tärkeintä??? Mieti mitä elämältä haluat. Parisuhde on vaativa prosessi ja arjen hyväksyminen ehkä sen vaikein osa.
Ja muista. Se sama arki on vastassa myös silloin kun elää yksin. Ja silloin se on ehkä vielä raskaampaa hyväksyä ilman sitä omaa rakasta siinä vierellä.
(Itse yritän tällekin hetkellä vielä totutella tähän sinkku miehen arkeen. Ja se todellakin on sitä samaa. Tästä vaan puuttuu se toisen antama tuki ja lämpö)