Älykkyys ja uskonnollisuus; tutkimuksia

Oletko tyhmä vai älykäs?

Tutkimukset erittäin älykkäiden ryhmien keskuudessa
1. Terman, 1959
Tutki ihmisiä joiden ÄO on yli 140. Miehistä vain 10 % ja naisista 18 % olivat vahvasti uskonnollisia. 62 % miehistä ja 57 % ilmaisi uskon olevan vähäpätöinen asia, kun taas 28 % miehistä ja 23 % naisista, ilmoitti uskon olevan yhdentekevää.

2. Warren ja Heist, 1960
Ei löytänyt eroja National Merit oppineiden ryhmässä. Tutkimukseen saattoi vaikuttaa se tosiasia, ettei NM oppineita valita ÄO-arvosanan tai koulumenestyksen perusteella, vaan arvioinnissa on mukana myös lista erilaisia älykkyydestä riippumattomia suoritteita.

3. Southern ja Plant, 1968
Tutki 42 mies- ja 30 naispuolista Mensan jäsentä. Mensan jäsenet olivat keskimäärin paljon vähemmän uskonnollisia uskomuksia, kuin keskiverot amerikkalainen lukion opiskelija tai aikuinen.

Tutkijoista tehtyjä tutkimuksia
1. William S. Ament, 1927
Tarkasti silloisen Michiganin yliopiston rehtorin C. C. Littlen tutkimuksen, jonka mukaan huippu tutkijat olivat yli 40 kertaa useammin ei-uskonnollisia, verrattuna tavalliseen väestöön.

2. Lehman ja Witty, 1931
Teki tutkimuksen 1189 huippututkijalle, ja totesi että ei-uskonnollisuus on peräti 81,4 kertaa yleisempää heidän keskuudessa, kuin valtaväestön.

3. Kelley ja Fisk, 1951
Löysivät negatiivisen (-.39) yhteyden uskonnollisten arvojen ja tieteellisesti hyvien tutkimusten välillä (ts. ei-uskonnolliset ovat objektiivisempia tutkijoita). Millä tämä tieto on mitattu, on kirjoittajalle epäselvä.

4. Ann Roe, 1953
Haastatteli 64 "huippu tutkijaa, lähes kaikki jäseniä arvovaltaisessa National Academy of Science tai American Pihlosophical Society. Hän raportoi että, vaikkakin lähes kaikki heistä omasivat uskonnolliset vanhemmat ja olivat usein käyneet pyhäkoulun, 'vain kolme näistä miehistä otti usein osaa jumalanpalveluksiin. Muutama muu kävi silloin tällöin kirkossa, tai lahjoitti kirkolle rahaa jossa eivät käyneet... Kaikki muut olivat ajat sitten hylänneet uskon elämän oppaana, ja kirkolla ei ollut minkään näköistä merkitystä heidän elämässään... Muutama heistä on militantti ateisti, mutta suurinta osaa ei yksinkertaisesti kiinnosta'".

5. Francis Bello, 1954
Haastatteli ja kyseli 107 teollisuuden ulkopuolella työskentelevältä alle 40-vuotiailta tutkijoilta, joiden tutkimustuloksia vanhemmat kollegat pitivät huipputuloksina. 87 saadusta vastauksesta, 45 prosenttia kertoi olevansa "agnostikko tai ateisti", ja lisäksi 22 prosenttia kertoi, ettei kuulu mihinkään uskontoon. Ryhmän 20 parhaana pidetystä tutkijasta "niiden osuus jotka ovat ei-uskonnollisia, on selkeästi suurempi kuin koko tutkimusryhmässä".

6. Jack Chambers, 1964
Esitti kyselyn 740 amerikkalaiselle psykologille ja kemistille. Hän tuli tulokseen että "huippuluovista yksilöistä... huomattavan suuri määrä ei sympatisoinut mitään uskontoa, tai ei omannut erityistä kiinnostusta uskontoon". Huippu psykologeista peräti 40 prosenttia ei omannut kiinnostusta uskoa kohtaan, kemistien vastaava prosentti oli 16.

7. Vaughan, Smith, and Sjöberg, 1965
Lähetti kyselylomakkeen 850 yhdysvaltalaiselle psykologille, biologille, kemistille ja geologille, joiden nimet oli listattu "American Men of Science" (1955), koskien kirkkoon kuuluvuutta, kirkossa käymistä ja uskoon elämän jälkeisestä kuolemasta. 642 vastauksesta, 38,5 % eivät uskoneet kuoleman jälkeiseen elämään, kun puolestaan 31,8 % uskoi. Kuolemattomuuten uskominen oli harvinaisempaa huippu yliopistojen tutkijoiden keskuudessa, kuin niiden jotka työskentelivät valtiolle tai vähäisemmille yliopistoille. Kysely tehtiin ajankohtana jolloin yli 67 % yhdysvaltalaisista uskoi kuoleman jälkeiseen elämään, joten tutkijat olivat paljon tavallisia aikuisia epäuskonnollisempia.

8. Skeptic lehti, 1998
Julkaisi tutkimustuloksen joka vertaili uskonnollisuutta eri tieteenalojen välillä. Tavallisista kansalaisista noin 90 % uskoi jumalaan. Tutkijoista vastaava luku on keskimäärin hieman alle 40 %. Matemaatikoista hieman yli 40 % uskoo jumalaan, biologeista alle 30 %, fyysikoista vain noin 20 %.

9. Nature lehti 394:313, 2001
Esitti että viimeisemmän tutkimuksen mukaan 72 % National Academy of Sciencen jäsenistä (= huippututkijoista) on ateisteja, 21 % agnostikkoja ja vain 7 % jumalaan uskovia.

Muuta
1. Franzblau, 1934
Löysi tutkimuksessaan negatiivisen yhteyden uskonnollisuuden ja rehellisyyden kanssa (ts. ei-uskonnolliset ovat rehellisempiä).

2. Ross, 1950
Tutkimus päätyi tulokseen, jonka mukaan on suurempi todennäköisyys että ateistit ja agnostikot auttavat hätää kärsiviä, kuin että vahvasti uskonnolliset tekevät sen.

3. Hirschi ja Stark, 1969
Huomasivat että kirkossa käyvät ja kirkossa käymättömät lapset, rikkovat yhtä usein lakia.

4. Fundamentalistikristittyjen oma tutkimus, 1995
Tuli siihen tulokseen että uskovien osuus on suurempi huonosti tienaavien ja heikosti koulutettujen keskuudessa. Uskon asioita tärkeänä heikosti koulutetuista pitää 63 %, vastaavan luvun ollessa 53 % korkeasti koulutettujen keskuudessa. Yli 50 000 $ tienaavien keskuudessa vastaava prosentti on 48, kun taas alle 20 000 $ tienaavien keskuudessa prosentti on 66.

Vaikka tuloista ei suoranaisesti voida vetää johtopäätöstä älylliseen kapasiteettiin, on olemassa vahva yhteys suurten tulojen ja korkean ÄO:n välillä. Älykkyyden ja tulojen yhteyttä ei tutkimuksessa otettu esille.

5. The Barna Research Group, 1999
Selvitti avioeron yleisyyttä Yhdysvalloissa. Ryhmä huomasi että uudesti syntyneiden kristittyjen avioeroprosentti on 27 %, vastaavan ollessa tavallisilla kristityillä 24 % ja ateisteilla ainoastaan 21 %. Lisäksi selvisi, että osavaltioissa missä raamattua opetetaan eniten kouluissa ja jossa uskolla on vahva asema, on eniten avioeroja koko maassa.

6. Vankilastatistiikkaa
Suhteutettuna yhdysvaltojen väestöön, uskonnollisten ihmisten lukumäärä vankilassa on yli 40-kertainen, verrattuna ateistien määrään. Yksi mahdollinen selitys saattaa olla koulutuksella, mutta se vain vahvistaisi sen, ettei usko ole todellinen vastaus. G-7 maiden (eli maailman kehittyneimpien valtioiden) keskeisessä vertailussa on todettu että usko korreloi positiivisesti rikollisuuden määrään kanssa. Toisen maailmansodan jälkeen niissä maissa rikollisuus on vähentynyt eniten, missä uskon rooli on laskenut vahvimmin.

Skeptic lehden mukaan (vol. 6 #2 1998), useat tutkimukset korostavat että on olemassa negatiivinen korrelaatio teismin ja moraalisuuden välillä (ts. ateisteilla on keskimääräistä korkeampi moraali). Artikkelin kokoajalla ja kirjoittajalla ei valitettavasti ole tarkkaa listaa näistä tutkimuksista.

Yhteenveto
Lyhyesti: älykkäämmät ihmiset ovat useimmin ei-uskonnollisia. On olemassa suurempi todennäköisyys, ettei älykäs ihminen usko jumalaan. Uskonnollisten ihmisten keskiarvoinen ÄO on myös pienempi, kuin ei-uskonnollisten ihmisten vastaava ÄO:n keskiarvo. Tätä tulosta vahvistaa vielä lisäksi se fakta että yllä esitettävät tutkimukset on suoritettu eri metodeilla, eri ajankohtina, eri henkilöiden toimesta etc., silti tulos pysyy samana. Uskonnollisuus ei myöskään paranna avio-onnea, eivätkä uskonnolliset ihmiset toimi yhtään moraalisemmin verrattuna ei-uskonnollisiin. Nämä tiedot eivät ole mitenkään uusia, uskontososiologiassa on pitkään jo pidetty todennäköisenä että uskonnollisuus kompensoi jotain muuta heikkoa kykyä kuten "fertiliteettiä, älykkyyttä, tuloja, ulkonäköä, menestystä" etc.

14

923

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • O.L.Entyhmä

      Siis tota tuleeks must sit älykös jos mä eroo kirkosta.Mä kyl kuunteele deathmetalii ja muutenki oon enempi niiku saatana ihmine.Eli eiks se tee niiku mustaki viisaa.Mä oo ain tieny et oon viisaanpi ko moni muu ainaki niiku keskiarvoo visaanpi.

      • Pewkka_

        Implikaatio ei ole sama kuin ekvivalenssi.


      • Retrograph
        Pewkka_ kirjoitti:

        Implikaatio ei ole sama kuin ekvivalenssi.

        ...Informaation tiivistämisestä. Katsokaa kretsut, vähemmän kirjaimia, enemmän informaatiota! Ei bitit päde täälläkään.


    • aatteleppa ite

      Kukas se keksikään suhteellisuus teorian ja oli erittäin uskonnollinen. Tutkimukset voidaan tehdä miten halutaan.Älykkyyden mittaaminen on muutenkin suhteellisen vaikea tehtävä. Jos katsot jotain maalausta se saattaa olla erittäinkin älykäs, vaikka maalari saisi älykkyystestistä 80 pistettä.
      Itse sain 160 ja olen taipuvainen uskomaan mielummin luojaan kuin vihreään limaan. Sinunkin kannattaisi
      etsiä totuutta omassa hiljaisuudessa arvostelematta muiden vastaavaa.

      • illuminatus*

        Tuo Einsteinin uskonnollisuus on myytti: tosiasia on, ettei Einstein uskonut lainkaan persoonalliseen jumalaan.

        Sen sijaan hän oli Spinozan tapainen panteisti: luonto itse oli Einsteinille "jumala".


      • Admira
        illuminatus* kirjoitti:

        Tuo Einsteinin uskonnollisuus on myytti: tosiasia on, ettei Einstein uskonut lainkaan persoonalliseen jumalaan.

        Sen sijaan hän oli Spinozan tapainen panteisti: luonto itse oli Einsteinille "jumala".

        uskovaiset jaksaa väittää. Kai he ajattelevat, että kun tarpeeksi kauan valhetta toistaa, se muuttuu ihmisten mielissä totuudeksi.


      • SANOI
        illuminatus* kirjoitti:

        Tuo Einsteinin uskonnollisuus on myytti: tosiasia on, ettei Einstein uskonut lainkaan persoonalliseen jumalaan.

        Sen sijaan hän oli Spinozan tapainen panteisti: luonto itse oli Einsteinille "jumala".

        "I believe in Spinoza's God who reveals Himself in the orderly harmony of what exists, not in a God who concerns himself with fates and actions of human beings."

        —Albert Einstein


      • illuminatus*
        SANOI kirjoitti:

        "I believe in Spinoza's God who reveals Himself in the orderly harmony of what exists, not in a God who concerns himself with fates and actions of human beings."

        —Albert Einstein

        Ja tuo "Spinozan jumala" on luonto itse - maailmankaikkeus luonnonlakeineen.


    • kusti polkee

      Tiede-lehdessä oli about vuosi sitten juttu, mihin oli kerätty 10 asiaa jotka vaikuttavat onneen ja onnellisuuteen. Usko/uskonnollisuus sielä oli mukana. En muista millä sijalla.

      • rehellinen..

        tehdä onnellisemmaksi. Voi pitää itseään paremman näköisenä, lahjakkaampana ja arvostetumpana kuin onkaan.


      • Kusti polkee
        rehellinen.. kirjoitti:

        tehdä onnellisemmaksi. Voi pitää itseään paremman näköisenä, lahjakkaampana ja arvostetumpana kuin onkaan.

        Itsepetos tuskin siinä listalla oli ;) Muistaakseni sielä oli mm. vakityöpaikka, avioliitto ja jälkikasvu.


    • tuolla noi

      Naurettavaa. Esimerkiksi tuossa lukee:

      "5. The Barna Research Group, 1999
      Selvitti avioeron yleisyyttä Yhdysvalloissa. Ryhmä huomasi että uudesti syntyneiden kristittyjen avioeroprosentti on 27 %, vastaavan ollessa tavallisilla kristityillä 24 % ja ateisteilla ainoastaan 21 %. Lisäksi selvisi, että osavaltioissa missä raamattua opetetaan eniten kouluissa ja jossa uskolla on vahva asema, on eniten avioeroja koko maassa."

      Mutta mitä tuo muka kertoo? Sen, että uudesti syntyneet kristityt menevät naimisiin. (Toisin kuin monet ei-kristityt). Ja että he menevät naimisiin nuorina. Eli koska avioliitto on elinikäinen liitto, heillä on loppuikänään aikaa enemmän myös päätyä eroon.

      Muista naimisiin menijöistä puolestaan naimisiin meneminen yleensä tapahtuu vasta esim. 10 vuoden suhteen jälkeen. Lyhyiden suhteiden, ja naimisiin menemättömien suhteiden erot eivät kirjaudu tilastoon silloin lainkaan, jos vain avioeroja lasketaan. Tilastot, joissa tilastoidaan vain avioerojen määrää, eivät kerrokaan suhteiden lujuudesta, tai niiden kestävyydestä, vaan ennemminkin mm. siitä, milloin avioliittoon on päädytty. Useat tutkimukset ovat kertoneet siitä, että uudesti syntyneillä kristityillä on keskimääräistä pidemmät sukupuolisuhteet, ja vähemmän eroon päättyneitä suhteita kuin väestöllä keskimäärin.

      Siellä missä Raamattua opetetaan eniten, mennään eniten naimisiin, ja siellä missä mennään eniten naimisiin, on myös usein paljon avioeroja. Valitettavasti näin.

      • tuo sinunkin "perustelusi" vain tuo esille.

        Täysipäinen ihminen menee harvemmin naimisiin kuin hihhuli.


      • >>Mutta mitä tuo muka kertoo? Sen, että uudesti syntyneet kristityt menevät naimisiin. (Toisin kuin monet ei-kristityt).>Ja että he menevät naimisiin nuorina. Eli koska avioliitto on elinikäinen liitto, heillä on loppuikänään aikaa enemmän myös päätyä eroon.>Siellä missä Raamattua opetetaan eniten, mennään eniten naimisiin, ja siellä missä mennään eniten naimisiin, on myös usein paljon avioeroja. Valitettavasti näin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 617
      10621
    2. 24h Kirppis

      Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?
      Jämsä
      10
      3309
    3. Suomessa eletään liian pitkään

      "Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy
      Maailman menoa
      227
      2215
    4. Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain

      Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja
      Joensuu
      23
      2033
    5. Deodoranttiteollisuus

      Annan ilmaisen vinkin. Kyseinen teollisuus voisi alkaa valmistaa kuolleen ruumiin hajua. Olisi varma hittituote, ainakin
      Jämsä
      1
      1437
    6. Sun ulkonäkö on

      Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.
      Ikävä
      49
      1144
    7. Näyttääkö kaivattusi

      Miten hyvältä ❤️
      Ikävä
      72
      1140
    8. 175
      1011
    9. Olen niin haaveillut

      Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo
      Ikävä
      59
      999
    10. Oletko koskaan

      Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?
      Sinkut
      77
      959
    Aihe