Kiista puhelinedusta

Juu elikkä Olen tällä hetkellä kuukauden verran IT-alan yrityksessä kesätöissä. Olen tehnyt yrityksessä yhteensä n. vuoden verran töitä pienissä pätkissä ( kesätyöt ja työharjoittelut).

Olin viime tammikuusta maaliskuunloppuun asti ammattikouluun sisältyvässä työharjoittelussa juuri tässä yrityksessä ja työtehtäväni vaatii työpuhelimen käyttämistä. Eli minulla oli siis yrityksestä saatu puhelin sekä liittymä. Harjoitteluni oli palkatonta , mutta ruokaminulle maksettiin. Eli siis kolme kuukautta palkatonta työtä. Nyt kun olen kesätöistä saamassa palkkaa yritys haluaa minulta yhteen 60€ työharjoittelu aikana käyttämästä liittymästäni. Jos täällä on palkallisena ja haluaa itselleen puhelinedun niin palkasta vähennetään 20€/kk. Kuitenkin tein ilmaiseksi kolme kuukautta töitä ja nyt minun pitää siitä vielä maksaakkin? onko tämä aivan oikein?
121414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

tarkennan tekstiä vielä sen verran, että yritys vetoaa "verotus syihin" ihmettelen vain sitä, että miksi he nyt sitten ottavat minulta palkasta pois eivätkä aiemmin lähettänyt esim. laskua näistä puhelineduista...

Äänestä

Eli siinä tosiaan menee tuo verotusarvo silloin kun se on sellainen kännykkä jolla voit soittaa kaikki omatkin puhelusi. Se on tosiaan verotustekninen kysymys eli sellaista puhelinta josta ei tarvitse maksaa veroa sillä soitetaan vain työpuhelut ja ne syynää niitä listoja mitä puheluja on soitettu. Esim. Helsingin kaupungilla työntekijöillä joilla on työkännykkä käytössään ohje on soittaa siitä vain työpuhelut ja sitten niillä on omakännykkä jolla soittavat omat puhelut.Johtajilla voi tietysti olla rajattomat oikeudet soittaa.

En ota kantaa koska ei ole tietoa mutta kyllä se vähän niin on, että se voi olla ihan mahdollista, että joudut maksamaan tuon summan siihen on kai laskettu paljon on edun verotus arvo yhteensä kun olet ollut töissä siellä.

Toinenkin mahdollisuus on, jos olet soittanut paljon omia yli sen määrän mitä sopimus sallii siitäkin ne voi periä takaisin.

Äänestä
  • no toivotaan että asia selkenee...kummastelen vain , että palaamiseni kesätöihin oli vielä epävarmaa. Miksiköhän yritys ei lähettänyt laskuja sitten näistä eduista...vai olisiko ne sitten tulleet joskus syksyllä kun olen armeijassa...

    harmillinen juttu mielestäni siltä kannalta kun olen ollut koulun harjoittelussa ja opiskelun olisi pitänyt olla "maksutonta" ja nyt jään itse tuossa tappiolle kun tein töitä...ymmärrätte varmaan mitä periaateessa tarkoitan....maksan työn teosta..kuulostaa hauskalta :)

    Äänestä

  • työpuhelinharjoittelija kirjoitti:

    no toivotaan että asia selkenee...kummastelen vain , että palaamiseni kesätöihin oli vielä epävarmaa. Miksiköhän yritys ei lähettänyt laskuja sitten näistä eduista...vai olisiko ne sitten tulleet joskus syksyllä kun olen armeijassa...

    kohtuutonta. Sanot niille, että firma saa hoitaa omat laskunsa itse. Jos palkatta tehdään duunit, niin miksi alkaa valittamaan muutamasta eurosta, firma ei sen laskun hoitamaseen kaadu.

    Äänestä

  • työpuhelinharjoittelija kirjoitti:

    no toivotaan että asia selkenee...kummastelen vain , että palaamiseni kesätöihin oli vielä epävarmaa. Miksiköhän yritys ei lähettänyt laskuja sitten näistä eduista...vai olisiko ne sitten tulleet joskus syksyllä kun olen armeijassa...

    harmillinen juttu mielestäni siltä kannalta kun olen ollut koulun harjoittelussa ja opiskelun olisi pitänyt olla "maksutonta" ja nyt jään itse tuossa tappiolle kun tein töitä...ymmärrätte varmaan mitä periaateessa tarkoitan....maksan työn teosta..kuulostaa hauskalta :)

    Ymmärrän kyllä kutakuinkin tuon tilanteesi. Voihan se olla niinkin, että se menee sen piikkiin ettei selvittäneet tarpeeksi hyvin tätä verotus/maksu puolta, ja ne maksaakin kulut itse. Kun kyse on kuitenkin yritykselle pienestä summasta nehän saa vähennettyä käsittääkseni aika hyvin verotuksessa takasin mitä työntekijät soittelevat. Yritykset on matkapuhelinten käyttäjinä ihan eri asemassa kuin yksityishenkilöt. Neuvotelkaa asiasta kyllä siihen varmasti joku molemmille sopiva kompromissi löytyy :)

    Yleensähän tosiaan samalla kun matkapuhelin kuitataan käyttöön kerrotaan kyseenolevan veronalaisesta luontaisedusta.

    Laskujahan työsuhdepuhelimista ei lähetetä työntekijälle kotiin vaan ne maksaa työnantaja. Ainoa minkä työntekijä maksaa on se verotusarvo veroilmoituksessahan se pitäisi lukea. Jotain outoa tossa on jos työnantajasi ei ole ilmoittanut tuonne verotoimistoon, että on myöntänyt tämän edun. Koska näin se on ainakin muistaakseni ollut että se pitäisi lukea veroilmoituksessa tai mikä tarkistuskappale se nykysin onkaan joka kotiin tulee siinä verotettavissa luontaiseduissa.

    Äänestä

  • Vastasin äsken... kirjoitti:

    Tarkennan vielä, että työharjoittelu aikaisesta puhelinedustani ei tehty virallista paperia. Olen ollut ennenkin kyseisessä yrityksessä töissä ja tuo puhelimen luovutus oli pikainen toimitus. Myöskin sen aikainen esimieheni on poistunut yrityksestä ja kun hänen kanssaan keskustelin hän sanoi " kyllähän siitä sullisesti sovittiin" eikä ymmärrä miten asia voi näin mennä...no mutta huomenna selviää lisää.

    Äänestä

  • puhelinetuharjoittelija kirjoitti:

    selvitellä asiaa verotoimiston suunnalta, onko sinne ilmoitettu siitä verotettavasta edusta.

    Noi sopimukset olisi hyvä tehdä aina kirjallisena koska juuri tälläsiä epäselvyyksiä sitten voi tulla jälkikäteen, tämä toki on työnantajan moka ettei tehnyt kirjallisena millä tommosenkin voi todistaa jälkikäteen siinä kun on paljon kaikenlaista niin helpostihan tollaset menee ohitse.

    Joo, asioilla on tapana järjestyä.

    Äänestä

  • verotuksesta kirjoitti:

    Laskujahan työsuhdepuhelimista ei lähetetä työntekijälle kotiin vaan ne maksaa työnantaja. Ainoa minkä työntekijä maksaa on se verotusarvo veroilmoituksessahan se pitäisi lukea. Jotain outoa tossa on jos työnantajasi ei ole ilmoittanut tuonne verotoimistoon, että on myöntänyt tämän edun. Koska näin se on ainakin muistaakseni ollut että se pitäisi lukea veroilmoituksessa tai mikä tarkistuskappale se nykysin onkaan joka kotiin tulee siinä verotettavissa luontaiseduissa.

    asiaa jos sattuu toinen samanlainen.
    Mielestäni sen puheliedun olisi pitänyt kuulua harjoittelun piikkiin,eli sen siis maksaa koulu. Otappa selvää. Kouluhan maksaa myös ruuan,eikö!

    Äänestä

Yleensä puhelin edusta maksetaan vain vero.
Mielestäni ainoa mitä tässä voisi periä, on soitetut yksityispuhelut.

Äänestä
  • Elikkä asia selvisi, kun entiselle esimiehelleni soittivat ja tiedustelivat asiaa. Eli minun ei tarvitse maksaa mitään. Onneksi näin kuitenkin kävi.

    Äänestä

  • työpuhelnharjoittelija kirjoitti:

    Elikkä asia selvisi, kun entiselle esimiehelleni soittivat ja tiedustelivat asiaa. Eli minun ei tarvitse maksaa mitään. Onneksi näin kuitenkin kävi.

    vähän töitä tehtävänä jos esimiehillä on aikaa selvitellä muutaman kympin kännykkälaskuja. Toinen vaihtoehto on että työntekijä on hankala ja haluttaisiin maksaa potut pottuina...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

työpuhelinharjoittelija kirjoitti:

Juu elikkä Olen tällä hetkellä kuukauden verran IT-alan yrityksessä kesätöissä. Olen tehnyt yrityksessä yhteensä n. vuoden verran töitä pienissä pätkissä ( kesätyöt ja työharjoittelut).

Olin viime tammikuusta maaliskuunloppuun asti ammattikouluun sisältyvässä työharjoittelussa juuri tässä yrityksessä ja työtehtäväni vaatii työpuhelimen käyttämistä. Eli minulla oli siis yrityksestä saatu puhelin sekä liittymä. Harjoitteluni oli palkatonta , mutta ruokaminulle maksettiin. Eli siis kolme kuukautta palkatonta työtä. Nyt kun olen kesätöistä saamassa palkkaa yritys haluaa minulta yhteen 60€ työharjoittelu aikana käyttämästä liittymästäni. Jos täällä on palkallisena ja haluaa itselleen puhelinedun niin palkasta vähennetään 20€/kk. Kuitenkin tein ilmaiseksi kolme kuukautta töitä ja nyt minun pitää siitä vielä maksaakkin? onko tämä aivan oikein?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu