Työvoimakoulutukseen liittyvä työharjoittelu (ammatinvahtajille) toki sisällöllisesti motivoi, mutta voihan pojat, että tekee vaikeaa taloudellisesti. Se nakertaa motivaatiota ja tuottaa hulluja ajatuksia paluusta takaisin "entiseen" ammattiin sairaanhoitajaksi (pienipalkkaiseen pätkätyöhelvettiin). Tahdon uuden ammatin, joten mikä tahansa toimenpide sen tavoitteen edistämiseksi on aina eteenpäin. Silti ainainen huoli ja hätä tulee tuosta rahasta, jota ei todellakaan tunnu olevan enää sitäkään vähää. Ja siitäkin vähästä on paha mennä tiristämään kun ei sitä pelivaraa ennenkään ole juuri ollut. Karsin menoja ja taiteilen niin, että perusasiat olisi edes hallussa, mutta pienikin ylimääräinen meno kaataa koko paletin. Esimerkkinä: Sairaalalasku tipahti postiluukusta ollen n. 250 e (täysin odottamaton toimenpiteen komplikaation hoito), ja vaikka toisena esimerkkinä: Mistä revin rahat kun isä tekee kuolemaa kolmensadan km:n päässä (pikaisesti pitäisi käydä katsomassa jos mielii vielä elävänä nähdä)? Matkustaminen maksaa maltaita. Hyvin voisin kituuttaa aikani työttömyysturvalla ja jättää rahalla saadut ylimääräiset "ilot" elämästä syrjemmälle, MUTTA KUN EI VOI EDES ELÄMÄNSÄ SURULLISEMPIA ASIOITA HOITAA, KUN EI OLE SITÄ PERH%&¤N RAHAA!!!! Olipa sekava tilitys, minun olisi syytä mennä tilittämään sosiaalitoimistoon, vai mitä? Sielläkin taitavat jo kesälomailla...
Pitää kaivaa motivaatio
väkipakolla
8752
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kun tilanteesi on tuollainen.Ilman muuta sinun on isäsi luokse päästävä.Hae apua itsellesi.
Mene vaan takaisin sairaanhoitajaksi. Ainakin niissä hommissa riittää töitä, etkä tule koskaan työkkärin tukityöllistämiskursseilla saamaan sellaista ammattia mistä tienaisi enemmän kuin sairaanhoitajan hommista.
sairaanhoitajan hommiin takaisin. Se "onni ja autuus" on tullut todettua reilun 10 vuoden akuuttihoitotyössä aina vaan määräaikaisena sijaisena, jota pompotetaan kuin tennispalloa eikä huima erikoissairaanhoidon kokemuskaan tuo palkkaa sen enempää kuin 1771e/kk peruspalkkaa. Sairastuttuani reilu vuosi sitten insuliinidiabetekseen, on kolmivuorotyön tekeminen minulle historiaa (hoitotasapaino vaatii kohdallani säännöllisen päivärytmin), samoin paha viime talvena puhjennut käsiekseema estää sairaalatyön, jossa luonnollisesti pitää olla toistuvasti pesemässä käsiä infektioiden leviämisen estämiseksi. Kotikaupungissani on tarjolla vain 3-vuorotyötä osastotyössä. Että se siitä. Eräs rekrytoijakin sanoi suoraan, että muuten kyllä olisin erittäin pätevä ja haluttu hoitaja esim. ea-polille, mutta "tuo diabetes nyt kyllä tökkäsi". En kyllä tajua, miten tällaisessa pikkukaupungissa on työnantajalla varaa päästää käsistään yhtään pätevää hoitajaa, luulisi työaikajärjestelyin onnistuvan kaksivuorokin, tehköön vaikka pelkkiä öitä ne, jotka niitä todella pystyy ja haluaa tehdä (niitäkin hoitajia on). Eräässä tosessa paikassa pitkiä sijaisuuksia annettiin sh-opiskelijalle, jolla ei ollut vielä valmiin papereita eikä siis kokemustakaan, mutta kokeneelle ammattilaiselle, joka pystyy olemaan vastuullisena lähes paikassa kuin paikassa, annettiin 2pv, ei mitään, 4pv, viikko, ei mitään, 5 pv ja sitä rataa... Näin siis toivotettiin tervetulleeksi paluumuuttaja entiseen kotikaupunkiinsa. Terveydenhuollon työnantajapolitiikka on näyttänyt minulle vuosien varrella todellakin ne kylmät ja julmat kasvonsa ja sitä minä olen kestänyt liian kauan, silti olen tehnyt parhaani hoitajana potilaiden paras mahdollinen hoito ensisijaisena asianani. Olen niin usein jo elämäni varrella joutunut muuttamaan paikkakuntaa esnisi opiskelujen, sittemmin työn perässä, ja nyttemmin palattuani kotikaupunkiini minulla ei ole pienintäkään aikomusta enää muuttaa täältä pitkään aikaan minnekään (Helsinki riitti 7 vuoden jälkeen, liikaa narkkeja siellä). Toivottavasti selviän jotenkin eläkeikään eikä minulla silloin olisi siis enää minkäänlaisia sitoumuksia tänne. Sitten ei tarvitsisi kärvistellä työelämäpulmien eikä sukulaisuusvelvoitteiden kanssa, vaan voisin vetäytyä jonnekin lämpimään paikkaan viettämään viimeisiä vuosiani. Siihen saakka (työikää jäljellä n. 30 vuotta)kärvistelen ja mietin pääni puhki miten saan itselleni mielekkään työn (jossa minua ei potkita, huoritella, raavita, syljetä päin jne. kuten hoitotyössä), josta saisin kohtuullisen elannon, työpaikka ja työsuhde olisivat turvallisia ja turvattuja ja työnantajan puolesta kohtelu olisi inhimillistä. Sitkutan nyt tuolla työvoimapoliittisessa koulutuksessa ja yritän löytää tarkoituksenmukaisen tien löytää uusi suunta työhön. Sitä pirhanan opintolainaakin kun on vielä jäljellä aiemmista opinnoista niin ei tässä enää sitäkään viitsisi lisää ottaa ja vielä lähemmäs eläkeikää maksella. Nämä akuutit pulmat, jotka tekevät arjen hyvin, hyvin raskaaksi tuntuvat olevan vain minkälie elämälle katkeran pikkupirun rattaisiin heittämiä kapuloita mausteeksi jo muutenkin kuormittavaan tilanteeseen. Elämä lyö lyötyä nyt olan takaa.
Paska maa. Äänestä ihmeessä jaloillasi ja pakene kauas tästä porvarin taivaasta ja duunarin helvetistä.
Antaapi suomi-porvarin palkata puoli-ilmaisia orjia suomalaisten tilalle muhamettilaisista. Ehkäpä ne kattelevat aikansa tätä menoa ja siihen kyllästyttyään laittavat tuulemaan oikein kunnolla, toisin kuin herranpelkoiset suomalaiset.
nooh jos ei varaa dösään nii mee pyörllä
tai mennä hyppykepillä 300 300 km HuitsinVidulaan ja takas. Et taida kyetä asettumaan toisen asemaan?
Joo, tämä aloittajan tarina puhuu selvää kieltä.
Joka ikinen päivä rävähtää silmille tuo
huutava hoitajapula. Pätkätyöhelvetissä rimpuilee
silti moni.
Yllättävät menot, kuten just nuo sairaala- ja lääkemenot luisuttavat hyvin äkkiä ulosottomiehen
"asiakkaaksi".
Tätä on hyvinvointi-pahoinvointi Suomi.
Niin. "Raha ei tuo onnea" on riistäjien tunnuslause.
Ehkä ei tuo, mutta sen puute kyllä vie ihan kaiken onnen ja ilon mennessään. Kun ei ole varaa mihinkään. Ei voi toteuttaa haaveitaan, kun ei
ole varaa edes normaaliin elämiseen.
Itse valmistuin vuosia sitten pätkätyöläiseksi, ja motivaatiota ei todellakaan ole, jos ei rahaa ole näkyvillä.
Kursseillekin on tunkua, vaikea on päästä.