Olen ollut onnellisempi kuin koskaan nämä 2 kuukautta jotka olemme seurustelleet. Vaikka välimatkaa on vähän ja molemmat on kiireisiä niin silti jaksan uskoa siihen, että tämä on sen arvoista. Olemme tunteneet jo vuosia, joten pelkkä kahden kuukauden tuttavuus ei ole kyseessä. Yksi asia kuitenkin vaivaa mieltäni... Poikaystäväni vannoo että meillä on kaikki hyvin, hän tykkää minusta ja R-sana odottaa vain oikeaa hetkeä. Viikonloppuna hän sanoi, että hänestä tuntuu kuin toinen puoli lähtisi pois kun lähden hänen luotaan. Luotan siihen, että hän on aidosti mukana tässä suhteessa...Mutta.. aina on se mutta.
Toisinaan häntä ahdistaa...ei kuulemma liity mitenkään meihin, mutta hänm ei halua puhua siitä kanssani. Hän potee nämä ahdistukset (naispuoleisen) kaverinsa kanssa ja jos satun vaikka soittamaan tuolloin hänelle niin hänestä kuulee välittömästi että en ole toivottua juttuseuraa...Ahdistus menee yleensä parissa päivässä ohi ja sen jälkeen hän on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun viimeksi näin kävi sanoin hänelle, että tahdon tietää mistä tämä ahdistus johtuu. Hän sanoi, että keskustelee niistä kanssani myöhemmin koska ei ole siihen vielä valmis.
Nyt olen ymmälläni monestakin syystä. Ensinnäkin: Keskustelemme parisuhteemme tulevaisuudesta enemmän ja vähemmän tosissaan silloin tällöin (asumisratkaisut, paikkakunnat, lapsien lukumäärä) eli puhumme suhteesta. Mitäpä muita syitä voisi olla: Työ, koulu, hänen nykyinen asuinpaikkansa, vanhempansa, terveys, talous, ystävät, vapaus mennä... Olemme keskustelleet näistä aina ja en ymmärrä miksi näistä asioista ei voisi keskustella nyt... En siis keksi kovin montaa asiaa, jotka voisivat aiheuttaa niin kovan ahdistuksen, että hän ei halua puhua kanssani kahteen päivään...
Toinen asia on se, että hän ei suostu puhumaan tästä kanssani...Minun pitäisi kuitenkin olla loppupeleissä se ihminen, joka saa päivän kuin päivän näyttämään vähän paremmalta. Totta kai, ystävät ovat tärkeitä, mutta nyt tuntuu, että tämä tietty ystävätär vie minun paikkani osittain. Minun pitäisi olla se ihminen joka saa poikaystäväni onnelliseksi, nimenomaan _saa_. Jos hänellä on hyvä päivä, hän on seurassani onnellinen, mutta jos päivä on huono ja ahdistaa niin minä en voi tehdä asialle mitään koska hän ei halua puhua kanssani...ja tämä ystävätär saa tehdä sen mitä minun pitäisi tehdä.
Tämä on sekavaa koska pääkoppani on sekaisin...Halu jatkaa suhdetta on kova, mutta on pakko myöntää, että ehkä hänen kanssaan olisi silti helpompaa olla vain kaukainen ystävä. Mutta ei kai parisuhteen aina kuulukaan olla ruusuilla tanssimista...eihän?
Toisinaan häntä ahdistaa...ei kuulemma liity mitenkään meihin, mutta hänm ei halua puhua siitä kanssani. Hän potee nämä ahdistukset (naispuoleisen) kaverinsa kanssa ja jos satun vaikka soittamaan tuolloin hänelle niin hänestä kuulee välittömästi että en ole toivottua juttuseuraa...Ahdistus menee yleensä parissa päivässä ohi ja sen jälkeen hän on kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun viimeksi näin kävi sanoin hänelle, että tahdon tietää mistä tämä ahdistus johtuu. Hän sanoi, että keskustelee niistä kanssani myöhemmin koska ei ole siihen vielä valmis.
Nyt olen ymmälläni monestakin syystä. Ensinnäkin: Keskustelemme parisuhteemme tulevaisuudesta enemmän ja vähemmän tosissaan silloin tällöin (asumisratkaisut, paikkakunnat, lapsien lukumäärä) eli puhumme suhteesta. Mitäpä muita syitä voisi olla: Työ, koulu, hänen nykyinen asuinpaikkansa, vanhempansa, terveys, talous, ystävät, vapaus mennä... Olemme keskustelleet näistä aina ja en ymmärrä miksi näistä asioista ei voisi keskustella nyt... En siis keksi kovin montaa asiaa, jotka voisivat aiheuttaa niin kovan ahdistuksen, että hän ei halua puhua kanssani kahteen päivään...
Toinen asia on se, että hän ei suostu puhumaan tästä kanssani...Minun pitäisi kuitenkin olla loppupeleissä se ihminen, joka saa päivän kuin päivän näyttämään vähän paremmalta. Totta kai, ystävät ovat tärkeitä, mutta nyt tuntuu, että tämä tietty ystävätär vie minun paikkani osittain. Minun pitäisi olla se ihminen joka saa poikaystäväni onnelliseksi, nimenomaan _saa_. Jos hänellä on hyvä päivä, hän on seurassani onnellinen, mutta jos päivä on huono ja ahdistaa niin minä en voi tehdä asialle mitään koska hän ei halua puhua kanssani...ja tämä ystävätär saa tehdä sen mitä minun pitäisi tehdä.
Tämä on sekavaa koska pääkoppani on sekaisin...Halu jatkaa suhdetta on kova, mutta on pakko myöntää, että ehkä hänen kanssaan olisi silti helpompaa olla vain kaukainen ystävä. Mutta ei kai parisuhteen aina kuulukaan olla ruusuilla tanssimista...eihän?
Vastaukset 10
Vanhimmat
just se asia, mistä itse loukkaantuisin ihan täysin. Ymmärrän sua, vaikken ole vastaavaa kokenutkaan. Toisaalta kaksi kuukautta on niin lyhyt aika teillä, että se voi johtua siitäkin...Puhu miehen kanssa ja kerro. miltä susta tuntuu ja anna ajan kulua ja odota jos mies muuttaa käyttäytymistapojaan ja alkaa luottamaan sinuun enemmän. Muuten joudut sitten olemaan suhteessa miehen ja tämän naiskaverinsa kanssa kolmestaan.
"anna ajan kulua ja odota jos mies muuttaa käyttäytymistapojaan ja alkaa luottamaan sinuun enemmän. Muuten joudut sitten olemaan suhteessa miehen ja tämän naiskaverinsa kanssa kolmestaan. "
Tätä minä pelkäänkin...että jään tämän naiskaverin varjoon jossain vaiheessa. Puhuimme eilen puhelimessa pitkään tästä ja kerroin hänelle miltä minusta tuntuu. Hän sanoi ymmärtävänsä ja kertoi vähän tästä ahdistuksestaan. Ja vannoi että meillä on kaikki hyvin.
sitten jo paremmalta.:) Ei kai toiselta voi kavereitaan kieltää, mutta miehen pitäisi selvittää (ehkä itselleenkin) ensin, kumpi on se jolle kertoo tärkeimmistä asioistaan.
Hei vaan. Tuli mieleeni, että miehelläsi saattaa olla jonkun sortin "salaisuus" tai seikka, jota hän ei uskalla sinulle ehkä menettämisen pelossa kertoa, mutta pystyy ja haluaa käsitellä ko. asiaa tämän toisen ihmisen kanssa, joka nyt sattuu olemaan nainen. Tai jotain asioita hänen menneisyydessään tai tämänhetkisessä elämässään, joita ei juuri nyt voi kanssasi syystä tai toisesta jakaa.
Kirjoitat, että hän sanoo keskustelevansa niistä sinun kanssasi myöhemmin, koska ei ole siihen vielä valmis. Sinuna antaisin nyt miehelle aikaa käsitellä asiaa ko. henkilön kanssa sekä itsekseen. Ymmärrän kyllä hyvin, että tuntuu epäilyttävältä ja epäluotettavalta toiminnalta. Usko kuitenkin omiin tunteisiisi häntä kohtaan sekä hänen sanoihinsa, että tuntuu kuin toinen puoli lähtisi pois, kun lähdet hänen luotaan. Kyllä hän sinua rakastaa.
Voi olla ihan hyväkin, ettei hän kerro ahdistavia ajatuksiaan sinulle - mitäpä jos hän haluaa suojella sinua niiltä, ei ehkä usko että kestäisit? Ei halua että sinäkin ahdistut? Asioilla voi olla monta puolta!! Hyvää kesän jatkoa!
Tänään oli vielä kummallinen olo, kun hän lähtee tämän ystävättären kanssa Raumalle juhannuksen viettoon ja hän sanoi joku aika sitten, että tahtoo mennä sinne yksin.. Sitten hän soitti minulle töihin ja kertoi iloisena, että seuraavan kerran kun näemme, hän pääseekin lähtemään töistä jo päivää aikaisemmin luokseni... Totesin, että hän välittää minusta ja haluan uskoa häneen ja meihin. Kiitos teille rohkaisusta ja hyvää kesän jatkoa teillekin :)
Ihan uteliaisuudesta kysääsen, että kuinka kestät tuon, että poikaystäväsi menee ystävättären kanssa raumalle, koska minun poikaystävä myös siellä ystävättären ja ystävän kanssa...
Sillä luotin siihen, että heidän suhde on vain platoninen. Toisaalta...emme ole enää tämän viikonlopun jälkeen yhdessä sillä hän kuitenkin heilutti puskaa jonkun toisen kanssa.. Mutta näinhän tämä elämä menee, ja nyt oli hyvä aika huomata että mies ei ollut luotettavaa tyyppiä.
niin et sä voi tehdä toista ihmistä onnelliseksi, kaikki ihmiset antavat itse itsensä tulla onnelliseksi, tai sitten eivät. Te olette seurustellutkin niin vähän aikaa, että kannattaa lopettaa tuollainen murehtiminen: se ystävätyttö kokee varmaan ihan samanlaisia pelkoja, että joku vie sen parhaan kaverin ja poikaystäväsi on sitten siinä välissä hälventämässä teidän molempien pelkoja. Ei ole kiva paikka olla, ei ihmekään, että ahistaa.
Mietipä, haluaisitko oikeasti seurustella ihmisen kanssa, joka ei ehkä haluaisi seurustella sun kanssa? Jos päädyt tulokseen, että et, niin sitten ei tarvitse enää nuita jättämis/tärkeysasioita pohdiskella ja murehtia, vaan voi keskittyä elämään tätä hetkeä.
poika arastelee sinua. Hän on enemmän kotonaan sielukkaan ystävätyttönsä kanssa, jolle ei tarvitse esittää eikä alkaa suunnitellla lastenhuoneen kaappijärjestystä, kuten sinun kanssasi.
Tällä hetkellä meidän molempien ajatukset on vain tässä hetkessä... opinnoissa ja yhteisen ajan löytymisessä. Itse asiassa suhteemme eteenpäin katsova puoli on nimenomaan poikaystäväni joka pohtii kovasti että missä olemme ensi vapun, kuinka järjestämme syksyn tapaamiset, millaiseen asuntoon muutamme joskus.. Itse yritän ajatella hieman lyhyemmälle aikajanalla, vaikka toki välillä mietin myös pitkällä tulevaisuudessa olevia asioita. Ehkä insinööripersoonani voisi olla syvällisempi ja sielukkaampi, mutta osaan kyllä puhua tunteista ja toiveistani...