ihmehteleväinen

selittäkää ihmeessä mitä on se taivaallinen seksi, kakkosen mielikuvitustako tai kermojen päältä kuoriminen, muutaman tunnin tapaaminen nopealla panolla?????
miten se vieras panee paremmin kuin oma tuttu??
ONKO SE KIELLETYN HEDELMÄN MAKU NIIN TAIVAALLISTA että se huumaa ja sumentaa aivot??
3466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kun kaksi ihmistä tapaa ja ihastuu toisiinsa, seksi on kehnompanakin hienoa. Niinhän sitä on käynyt sen aviopuolisonkin kanssa aikanaan: muutamakin tunti yhdessä oli vaivan arvoista. Aika moni sortuu avioliiton arjen alettua etsimään sitä alkuhuumaa muualta. Yksinkertaista.

Äänestä

..siinä vaiheessa kun sovitaan että siitä tulee avioelämää.

loppu on sitten vaan aikatauluista kiinni.

Ja 11 vuotta on onnea riittänyt. Kermaa ja ihanaa oli ennen sitäkin mutta kun kahdestaan päästiin ettei tarvinnut enää salata asiat on vaan parantuneet.

Äänestä

että seksistä (ainakin omalla kohdallani) tekee taivaallista ainakin se tosiasia että sitä ei välttämättä saa juuri silloin kun sitä haluaisi. Sen takia nautin siitä suunnattomasti silloin kun sitä saan. Ja tämän "minun" varatun miehen kanssa puhumme ja viestittelemme toisemme kuumiksi aina ennen tapaamista...en nyt sitten tiedä että vaikuttaako siihen seksin laatuun se että se on kiellettyä..voihan se olla...mutta itselläni enemmän vaikuttaa kuitenkin se miten paljon tätä miestä haluan ja rakastan ja se mmiten hyvä hän on minulle...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


000 kirjoitti:

selittäkää ihmeessä mitä on se taivaallinen seksi, kakkosen mielikuvitustako tai kermojen päältä kuoriminen, muutaman tunnin tapaaminen nopealla panolla?????
miten se vieras panee paremmin kuin oma tuttu??
ONKO SE KIELLETYN HEDELMÄN MAKU NIIN TAIVAALLISTA että se huumaa ja sumentaa aivot??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu