tilanne että mummoni antoi minulle lahjaksi noin parisen vuotta sitten kaulaketjun ja sormuksen.Siitä eivät tätini tykänneet-akoivat vihjailla mummolle että ne pitää palauttaa kun ne on perintökoruja ja kuluu jaettavaksi lapsien kesken.En voi ymmärtää tuollaista käyttäytymistä.Sanoin kerran suoraan tädilleni että voin ne kyllä palauttaa mutta hän sanoi vain että mummo on ne antanut sinulle lahjaksi ja se siitä.Kuitenkin kuulen että he ovat seläntakana siitä mummolle valittaneet.Ei tunnu kivalta.Ja sitten vielä ovat sanoneet mummolle että minulla on vielä joku rannekoru vaikken ole sellaista nähnytkään.Tekisi suoraan sanottuna mieli haistattaa koko suvulle vaan pitkät.Mutta ei tietenkään mummolle.Onko muilla vastaavia kokemuksia?
minulla
on tällainen
3923
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täysijärkinen ihminen saa lahjoittaa mitä haluaa kenelle haluaa. Jos lahjan myyntiarvo ylittää 3400 euroa (muistaakseni) kerran kolmessa vuodessa, siitä pitäisi maksaa lahjavero. Eli tätösiltä suut suppuun. Onko mummusi tolkuissaan? Eukot yrittävät ilmeisesti sekoittaa hänen päätään jauhamalla jostain rannekorusta, joka varmaan löytyy heidän omista kätköistään. Jemmassa voi olla jo muutakin tavaraa, niin ahneita ihmiset ovat.
on ihan järjissään.
Kävin isäni sisaren kotona. Hän alkoi tenttiä mitä tavaraa minun kotona on mummulasta. En muistanut mitään, ja sanoinkin, että olin niin pieni, kun mummu kuoli, että en tiedä, mistään tavaroista mitään.
Siihen sanoi täti silmät sirrillään ja jotenkin hampaitensa välistä, että hänen tekisi mieli tulla kylään.
Se ilme jäi mieleeni, vaikka en tyhmyyksissäni mitään ymmärtänyt, sanoin vain, että sehän olisi hauskaa.
Kotiin palattuani kysyin, mitä mummun tavaroita meillä on, ja äitini oli ihan ulalla. Ei meillä ollut mitään isän lapsuudenkodista, todellakaan.
Ja kun nyt ajattelen omaa kotiani, niin omien vanhempieni kotoa ei minulla ole kuin joku pöytäliina ja kirjoja.
Tätini asui monen sadan kilometrin päässä meiltä, joten hän ei koskaan tullut kylään. Varmaan hänellä oli se mielikuva, että kotimme oli suurinpiirtein kalustettu isän lapsuudenkodin tavaroilla.
Ei hän koskaan uskonut, että mummun tavarat olivat kadonneet hänen kuoltuaan moneen paikkaan, ja varmasti suurin osa hävitetty.
Mummu ei suinkaan ollut varakas ja antiikkitavaroitten omistaja.