Olemme uusperhe,sain siis puolison lisäksi pojan perheeseemme hänen ensimmäisestä suhteestaan.
Meillä meni kaikki hyvin,tulimme kaikki kolme hyvin juttuun ja tunsimme olevamme perhe.
Pojan tullessa teini ikään hän lopetti tavallaan huomioimiseni,välimme olivat kunnossa mutta huomasin ettei hän ole kanssani tekemisissä muutoin kuin on sellainen tilanne jossa minutkin oli huomioitava.
Aikaa kului ja poika aloitti oman elämänsä omassa asunnossaan,hän kihlautui ja kävi entistä harvemmin meillä.
Olen jotenkin huomannut hänen vanhemmiten suhtautuvan minuun kohteliaasti mutta hyvin ylimielisesti.
Itse asiassa emme ole missään yhteydessä ,joskus kotona käydessään hän ei edes huomioi minua ei tervehdi eikä hyvästele lähtiessään.
En voi mitään että asia loukkaa minua syvästi,onko muilla kokemuksia tälläisestä?
Olen miettinyt että onkohan hän vihannut minua jo lapsena ja sopeutunut vaan tilanteeseen,nyt kun ei tarvitse sopeutua enää voikin näyttää käytöksellään etten merkitse hänelle mitään.
On jotenkin noloa kun puolisoni joutuu minulle puolustamaan poikansa käytöstä mm. että hänellä oli vaan nyt taas kiire ettei se joutanut sinua tervehtimään tai hyvästelemään lähtiessään.
Ja minä kun kuvittelin meillä olevan hyvät välit.
Meillä meni kaikki hyvin,tulimme kaikki kolme hyvin juttuun ja tunsimme olevamme perhe.
Pojan tullessa teini ikään hän lopetti tavallaan huomioimiseni,välimme olivat kunnossa mutta huomasin ettei hän ole kanssani tekemisissä muutoin kuin on sellainen tilanne jossa minutkin oli huomioitava.
Aikaa kului ja poika aloitti oman elämänsä omassa asunnossaan,hän kihlautui ja kävi entistä harvemmin meillä.
Olen jotenkin huomannut hänen vanhemmiten suhtautuvan minuun kohteliaasti mutta hyvin ylimielisesti.
Itse asiassa emme ole missään yhteydessä ,joskus kotona käydessään hän ei edes huomioi minua ei tervehdi eikä hyvästele lähtiessään.
En voi mitään että asia loukkaa minua syvästi,onko muilla kokemuksia tälläisestä?
Olen miettinyt että onkohan hän vihannut minua jo lapsena ja sopeutunut vaan tilanteeseen,nyt kun ei tarvitse sopeutua enää voikin näyttää käytöksellään etten merkitse hänelle mitään.
On jotenkin noloa kun puolisoni joutuu minulle puolustamaan poikansa käytöstä mm. että hänellä oli vaan nyt taas kiire ettei se joutanut sinua tervehtimään tai hyvästelemään lähtiessään.
Ja minä kun kuvittelin meillä olevan hyvät välit.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ettei jostakin syystä pidä sinua tärkeänä ihmisenä elämässään. Syitä voi vain arvailla.
Mielestäni ap:n näkökanta ja valituksen aihe osoittaa aikamoista ymmärtämättömyyttä ja itsekeskeisyyttä.
Vaikka sinä olet samassa perheessä kasvanut, et kuitenkaan olen lapsen aiti. Ja on täysin ymmärrettävää, että miehesi lapsi pitää sinua tavallaan vieraana ihmisenä itselleen. Sitähän sinä oletkin.
Itseasiassa nuori mies vaikuttaa aika fiksulta tyypiltä, kun on murrosiässäänkin ilmeisesti käyttäytynyt kuitenkin suht asiallisesti vaikka ei sinuun mitään suurempaa läheisyyttä ole kokenutkaan. Hän fiksuna miehenä (ehkä isänsä takia) osannut käyttäytyä.
MIksi poja pitäisi sinua rakastaa jos ei kerran rakasta. Kyllä sinun pitäisi aikuisena ihmisenä ymmärtää että kaikki vaan ei tule kaikkien kanssa toimeen ja hyväksyä se, että tilanne on näinkin hyvä.
Teillä on kuitenkin asialliset välit, onhan sekin sentään jotain.
pojalta itseltään, hän kai sen parhaiten tietää...?
????? Mikä ihme Sinua vaivaa kun haukut omien kättesi työtä? Niin metsä vastaa kuinka sinne on huudettu.
Samoja kokemuksia omaava. Lasten äiti alkoi manipuloimaan lapsia, kun alkoi mennä liian hyvin heidän kanssaan.Hän jopa onnistui siinä,mutta en antanut periksi, vaan kohtelias käytös on se raja mitä noudatetaan. Rakastaa ei tarvitse, enhän minäkään rakasta heitä vaan heidän isäänsä. Ovat alkaneet mm. kehua laittamiani ruokia kilpaa, vaikka ensin eivät koskeneet "tikullakaan" niihin. Minullekkin jäi paha maku aiemmasta käytöksestä,mutta varmaan aikuisena ihmisenä sen pystyn unohtamaan-joskus. Heidän äitihän se on paljastunut manipuloinnillaan syylliseksi lopulta ainakin meidän kohdalla.
Periksi ei pidä antaa vaa kysyä pojalta mikä mättää ? niin olen minäkin tehnyt aina silloin tällöin, ja joka perheessähän on kiukuttelukausia enemmän ja vähemmän, kun ihmisiä ollaan.Tunteet voivat vaihdella.