työkkärin mokan takia.
Eilen tuli aikamoinen sätky kun posti tuli.
Työkkäristä kirje jossa ilmoitettiin että rahat on poikki viimeviikosta alkaen,syynä se etten osallistunut viimeviikon keskiviikkona työkkärin järjestämään matkaan naapurikaupunkiin erään firman rekrytointitilaisuuteen mihin työkkäri oli järkännyt jopa kuljetuksen.
Enkä myöskään ollut ilmoittanut syytä poisjääntiini.
MUTTA KUN OLIN SIELLÄ!!!
Meille paikalla olleille annettiin uudet ajat seuraavaa ilmoittautumista vartenkin siellä.
Tietenkin ampaisin työkkäriin,otin vielä todistajan mukaan.
Ensin ilmoittivat että eivät voi korjata erhettä koska asianomaisen virkailijan pitää itse se oikaista ja hän on just maanantaina jäänyt lomalle.
Aikamoisen rähinän pidin ja yllättäen se moka saatiinkin korjattua vaikka 5 minuuttia aiemmin sitä pidettiin mahdottomana.
Nyt vain mietin että onko koko bussilastillisella meitä reissussa olleita karenssi päällä paikalla olosta huolimatta.
Esitin virkailijalle että ehkä kannattaisi nyt käydä läpi osallistujalistaa ja tarkistaa ettei muilla ole aiheeton karenssi mutta se kuulemma olisi sen lomalle jääneen kaverin hommia.
Voi PRKL tätä työkkärin touhua.
Joku vanhempi täti kävi selittelemässä siinä kun asiaa hoidettiin että "virheitähän aina sattuu" mutta kun niitä ei saa sattua ikinä työttömälle,virkailijat saavat mokata miten lystäävät.
Tämä on Seinäjoen työkkäriltä ties kuinkamones virhe viimeisen vuoden aikana.

Vastaukset 15
Vanhimmat
ennenkuin on sataprosenttisen varmaa etteivät ballfacet yritä nakata sitä karenssia uudestaan päälle kun aikansakuluksi huvittelevat ja sekoilevat asiakkaiden tietojen kanssa.
hiukan pelkäänkin,mikään ei ole niin varmaa kuin se että työkkäriltä voi odottaa mitä tahansa.
Ilmoitin eilen että vastaisuudessa otan erillisen kuittauksen jokaisella ilmoittautumiskerralla,pistän kirjoittamaan tietoihini että työnhakija X on käynyt asianmukaisesti ja ajallaan ja plaa plaa,tulostaa sen ja allekirjoitus kera päiväyksen.
Se kortti johon pistävät uuden ajan kun ei todista työnhakijan hyväksi yhtään mitään.
Tutulta kuulostaa. Itseäni suoraan sanottuna vituttaa rankasti toimiston työkulttuuri, jossa jokainen homma on justiins jyvitetty jollekin, ja sitten ku se juuri nimenomainen henkilö lähtee lomalle/on sairaslomalla/Jyväskylässä koulustuksessa/tai muuta, niin kukaan muu ei niitä tee. Ei ole aikaa kun on itelläkin ihan tarpeeksi kiire, eikä halua missään nimessä ottaa itelleen ylimääräiäisiä hommia, ettei vaan luulla että on valmis tekemään koko ajan ylimääräistä.
Tästä seuraa se, että postilokero, jonne jokaisen nimenomainen posti tulee, ei tyhjene eikä hommat etene, esim. maksuun menevät liikkuvuusavustukset ei liiku eteenpäin.
Jos on joku listavuoro, eli näiden ilmottautumisten ja katkojen tarkistusvuoro, niin se tekee jonka vuoro on ja jos ei tee, niin tekee sitten myöhemmin. Meidän talossa on esim. yksi virkailija, joka ei millään haluaisi tehdä "mitään tylsiä listoja", joten hän pitkittää niiden tekemistä mahdolisimman pitkään tai jättää tekemättä viimeiseen mahdolliseen päivään saakka, "oho, en mä muistanu että se oli mun vuoro".
Sitten on yksi virkailija, joka on ihan pöljyyttään niin huolimaton listavuorollaan, että sen jälkeen saa korjata virheitä muutaman viikon. Turha yrittää huomauttaa tai puhua pomolle; "no se nyt on vähän sellainen, koittakaa jaksaa nyt vaan".
Virheitä voi sattua, se on täysin inhimillstä. Meillä on pula henkilökounnasta ja vajaalla miehityksellä työskennellään. Paineet on kovat eikä näytä helpottuvan, ihmiset uupuu ja sairaslomafrekvenssi rikkoo viime vuoden ennätyksen. Ja taas on vähemmän henkilökuntaa.
Alkuperäiselle, jolle oli virheellisesti katkaistu työnhaku; vaikka se virheentehnyt virkailja olikin jo kesälomalla, voit pyytää osaston esimiestä tai johtajaa korjaamaan virheen, ne kyllä pystyy siihen.
Vai että ihan bussimatkan teit ja rahaa pitäisi saada? No johan nyt tuollaisesta vaivannäöstä ja hyödyllisestä "työstä" pitäisi rahaa antaa...
HAHAHAHHAHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
mukava ihminen ja asiallinen. Mielipiteesi todistavat todellista hengen aateluutta. Miten olisi ura politiikassa, jolloin voisit päättää karensseissta?
työkkärivirkailija joka ei osannut hoitaa hommiaan,varo ettei joku meistä pätevistä kaappaa työtäsi....
pelottaa, että joudun tiskin huonommalle puolelle.
Jos karenssi tulee joutuu työvoimatoimisto korvaamaan rahallisen vahingon, jos teet asiasta jutun.
...Jos karenssi tulee joutuu työvoimatoimisto korvaamaan rahallisen vahingon, jos teet asiasta jutun...
Eipä tuota taida tapahtua. Työkkärit voivat rauhassa aiheuttaa työttömille vaikka minkälaisia vahinkoja, ilman että joutuvat siitä vastuuseen.
... saas nähdä miten kävis? On tyo työkkäri ja muutkin kyykytyslaitokest (sossu ja kela) lain yäpuolella.
jatkoa:
Nyt jo naurattaa toisin kuin silloin kun aloituksessani mainitsemani karenssikirje tuli.
Just kuulin että eilen oli alueuutisissa ollut juttu sieltä rekry-tapahtumasta ja kuvassa näkyi myös meikäläinen.
Mielenkiinnolla odotan että jos vielä uudestaan väittävät minun olleen poissa ja voin sanoa että senkun tarkistavat uutisarkiston niin mikä on vastaus.
Kävin nyt aamulla Kelalla tarkistamassa onko sinne korjattu asia ja näytti olevan onneksi.
Tuohan olikin oikein hauska juttu, jota voi hyödyntää vastaavissa tilanteissa. Jos ei pääse ihan lehden "linssiluteeksi", niin ottaa sitten kännykkäkameralla tms. kuvan ihan vain varmuuden vuoksi. Toinen hyvä keino voi olla se, että pyytää muutamalta "järjestäjältä" tms. esim. käyntikortin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin :)
Mutta ... varmaan mieluummin olisit elänyt ilman tätä episodiakin.
Mennään aihe aiheeton.
Katsotaan puhelin oikeus.
Nais poliisitoimi joka siirtää asikaan aihetta katsovaksi sosiaali toimen väärin käyttö, Haapajärvi , Pyhäjärvi, Oulu Helsinki.
Tekevät sosiaali pummin naisesta jolla omat varat.
Viljo.
Tarkoitus on väkivalta kohdistus vammojen siirto, papin kanssa Kärsämäki.
Ei muuta kuin hallinto-oikeuteen kantelua oikein urakalla!!
Kai sinä nyt ymmärrät tämänkin asian, että ihmiset, jotka ovat pitkäaikaistyöttömiä, ja jotka eivät esim. sairaudestaan johtuen osaa lomakkeita täyttää, eivät todellakaan tee valituksia hallinto-oikeuteen. Tässä tarvitsisi moni ihan konkreettista apua. Aika työkkäriinkin kestää kauan, silloin jo kaikki valitusajat on jo ohittuneet. Osa ihmisistä on aivan tämän sadistisen systeemin armoilla juoksemassa luukulta toiselle.