Kun olin lapsi, ihmettelin merkkiä Ibanez: miten japanilaisella firmalla on espanjalainen nimi?
Tarina kuitenkin on samankaltainen kuin Osborne-tietokoneilla. Merkin takana todellakin on alunperin Espanjassa, Valenciassa, toiminut Salvador Ibáñez (ääntyy suunnilleen "i-Van-jeeth").
Salvador Ibáñez aloitti työpajansa vuonna 1875 veljensä ja äitinsä kanssa Valenciassa. Hän valmisti kitaroita, luuttuja ja espanjalaisia kansansoittimia. Soittimet tulivat tunnetuksi korkeasta laadustaan ja hyvästä soinnistaan. Ibáñezin kuoltua 1920 hänen poikansa jatkoivat yritystä.
Vuonna 1900 Japanissa perustettiin Hoshino Gakki K.K. (Hoshinon Soitin OY). Se oli Hoshino-kirjakauppaketjun musiikkiin erikoistunut tytäryhtiö. Se toi aluksi Japaniin maahan ulkomaisia soittimia, ja vuodesta 1925 eteenpäin sillä oli Ibanezin edustus Japanissa. 1920-luvulla Japani koki "kitarakuumetta", ja Andres Segovian kiertue nosti kitaroiden kysynnän pilviin.
Espanjan sisällissota syttyi 1936. Valencia jäi tasavaltalaisten puolelle, ja kansallismielisten lopulta hyökätessä Kataloniaan ja Aragoniaan 1938 Valencia vallattiin ankarissa pommituksissa ja katutaisteluissa. Salvador Ibáñez e Hijosin soitintehdas tuhoutui täysin ja suuri osa henkilökuntaa kuoli. Kitaroiden valmistus tyrehtyi.
Hoshino Gakki oli aloittanut omien kielisoitinten valmistuksen 1935. Kun toimitukset Espanjasta tyrehtyivät ja varastot alkoivat ehtyä, Ibanezien hinnat kohosivat pilviin, sillä ne olivat hyvin kysyttyjä ja haluttuja soittimia. Niinpä Hoshino Gakki, tyydyttääkseen kysynnän, osti sen, mitä Ibanezistä oli jäljellä - lähinnä intellektuaalisen pääoman, mallikaavat ja tuotemerkin, sillä tehdas oli tuhoutunut raunioiksi. Hoshino Gakki aloitti Ibanezien tuotannon aluksi nimellä "Ibanez Salvador" ja myöhemmin "Ibanez". Soittimia tehtiin aluksi lähinnä vain Japanin sisämarkkinoille.
USA:ssa toimi pieni kitaratehdas Elger Guitars, joka oli joutunut vaikeuksiin suurten merkkien kanssa. Sen toimitusjohtaja Harry Rosenbloom päätti lopettaa oman tuotannon 1965 ja alkaa teettää Hoshinon soittimia lisenssillä Etelä-Amerikassa, jossa oli puuta ja halpaa työvoimaa. Koska USA:ssa tuohon aikaan japanilaisilla tuotteilla oli halvan ja huonon maine, ja Elgerin merkkiä ei voitu käyttää, päätettiin kitaratuotanto konsolidoida Ibanez-tuotemerkin alle.
Vuonna 1971 Hoshino Gakki osti Elgerin lopullisesti. Hoshino Gakki oli tähän saakka tuottanut vain akustisia Ibanezejä, sekä nailon- että teräskielisinä, mutta nyt päätettiin mennä mukaan sähkökitarabisnekseen. Tuotanto aloitettiin Gibsonin, Fenderin ja Rickenbackerin lähes suorilla kopioilla. Japanissa elettiin voimakasta nousukautta, ja siellä kyettiin korkealla automaatioasteella ja halvoilla työvoimakustannuksilla tekemään hyvistä materiaaleista hyviä kitaroita, ja merkit kuten Tokai, Ibanez, Yamaha ja Takamine nousivat nyt esiin haastamaan amerikkalaiset titaanit.
Kopiointi johti siihen, että 1977 Norlin, Gibsonin emoyhtiö, haastoi Ibanezin oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksesta. Ibanez oli kopioinut Gibsonin tavaramerkin, Les Paulin lavan, tehdessään lähes 1:1 kopion Les Paulista. Oikeudenkäynnin tuloksena Ibanez lopetti kopiokitaroiden tuotannon ja aloitti aivan oman mallistonsa.
Amerikkalaisten kitaroiden surkea laatu - tuotanto oli ulkoistettu halpamaihin ja materiaaleja vaihdettu halvempiin, mutta hintoja nostettu, johti siihen, että japanilaismerkit nousivat arvostuksessa valtavasti, ja sekä Fender että Gibson joutuivat vaikeuksiin. Niiden oli pakko vetää tuotanto takaisin USA:han ja panostaa tuotekehittelyyn ja laadunvalvontaan.
1980-luvulla Ibanez pääsi lopullisesti irti kopio- ja halpamerkin maineesta. Nyt puolestaan sitä alettiin kopioida. Ibanezien tunnusmerkki on läpikopankaula siinä, missä Gibson käyttää liimakaulaa ja Fender pulttikaulaa. Läpi koko kitaran kopan menevä kaula mahdollistaa paremman sustainin ja mikrofonien kiinnittämisen suoraan kaulaan. Puun kulutus on toki suurempi kuin irtokauloilla, ja vaurioituneen soittimen korjaaminen on vaikeampaa.
Ibanez valmistaa yhä edelleenkin myös akustisia kitaroita. Niissä käytetään alkuperäistä Salvador Ibáñezin logoa erotuksena sähkö-Iboista, joissa on tuttu kaikkien tuntema Ibanez-logo.
Tarina kuitenkin on samankaltainen kuin Osborne-tietokoneilla. Merkin takana todellakin on alunperin Espanjassa, Valenciassa, toiminut Salvador Ibáñez (ääntyy suunnilleen "i-Van-jeeth").
Salvador Ibáñez aloitti työpajansa vuonna 1875 veljensä ja äitinsä kanssa Valenciassa. Hän valmisti kitaroita, luuttuja ja espanjalaisia kansansoittimia. Soittimet tulivat tunnetuksi korkeasta laadustaan ja hyvästä soinnistaan. Ibáñezin kuoltua 1920 hänen poikansa jatkoivat yritystä.
Vuonna 1900 Japanissa perustettiin Hoshino Gakki K.K. (Hoshinon Soitin OY). Se oli Hoshino-kirjakauppaketjun musiikkiin erikoistunut tytäryhtiö. Se toi aluksi Japaniin maahan ulkomaisia soittimia, ja vuodesta 1925 eteenpäin sillä oli Ibanezin edustus Japanissa. 1920-luvulla Japani koki "kitarakuumetta", ja Andres Segovian kiertue nosti kitaroiden kysynnän pilviin.
Espanjan sisällissota syttyi 1936. Valencia jäi tasavaltalaisten puolelle, ja kansallismielisten lopulta hyökätessä Kataloniaan ja Aragoniaan 1938 Valencia vallattiin ankarissa pommituksissa ja katutaisteluissa. Salvador Ibáñez e Hijosin soitintehdas tuhoutui täysin ja suuri osa henkilökuntaa kuoli. Kitaroiden valmistus tyrehtyi.
Hoshino Gakki oli aloittanut omien kielisoitinten valmistuksen 1935. Kun toimitukset Espanjasta tyrehtyivät ja varastot alkoivat ehtyä, Ibanezien hinnat kohosivat pilviin, sillä ne olivat hyvin kysyttyjä ja haluttuja soittimia. Niinpä Hoshino Gakki, tyydyttääkseen kysynnän, osti sen, mitä Ibanezistä oli jäljellä - lähinnä intellektuaalisen pääoman, mallikaavat ja tuotemerkin, sillä tehdas oli tuhoutunut raunioiksi. Hoshino Gakki aloitti Ibanezien tuotannon aluksi nimellä "Ibanez Salvador" ja myöhemmin "Ibanez". Soittimia tehtiin aluksi lähinnä vain Japanin sisämarkkinoille.
USA:ssa toimi pieni kitaratehdas Elger Guitars, joka oli joutunut vaikeuksiin suurten merkkien kanssa. Sen toimitusjohtaja Harry Rosenbloom päätti lopettaa oman tuotannon 1965 ja alkaa teettää Hoshinon soittimia lisenssillä Etelä-Amerikassa, jossa oli puuta ja halpaa työvoimaa. Koska USA:ssa tuohon aikaan japanilaisilla tuotteilla oli halvan ja huonon maine, ja Elgerin merkkiä ei voitu käyttää, päätettiin kitaratuotanto konsolidoida Ibanez-tuotemerkin alle.
Vuonna 1971 Hoshino Gakki osti Elgerin lopullisesti. Hoshino Gakki oli tähän saakka tuottanut vain akustisia Ibanezejä, sekä nailon- että teräskielisinä, mutta nyt päätettiin mennä mukaan sähkökitarabisnekseen. Tuotanto aloitettiin Gibsonin, Fenderin ja Rickenbackerin lähes suorilla kopioilla. Japanissa elettiin voimakasta nousukautta, ja siellä kyettiin korkealla automaatioasteella ja halvoilla työvoimakustannuksilla tekemään hyvistä materiaaleista hyviä kitaroita, ja merkit kuten Tokai, Ibanez, Yamaha ja Takamine nousivat nyt esiin haastamaan amerikkalaiset titaanit.
Kopiointi johti siihen, että 1977 Norlin, Gibsonin emoyhtiö, haastoi Ibanezin oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksesta. Ibanez oli kopioinut Gibsonin tavaramerkin, Les Paulin lavan, tehdessään lähes 1:1 kopion Les Paulista. Oikeudenkäynnin tuloksena Ibanez lopetti kopiokitaroiden tuotannon ja aloitti aivan oman mallistonsa.
Amerikkalaisten kitaroiden surkea laatu - tuotanto oli ulkoistettu halpamaihin ja materiaaleja vaihdettu halvempiin, mutta hintoja nostettu, johti siihen, että japanilaismerkit nousivat arvostuksessa valtavasti, ja sekä Fender että Gibson joutuivat vaikeuksiin. Niiden oli pakko vetää tuotanto takaisin USA:han ja panostaa tuotekehittelyyn ja laadunvalvontaan.
1980-luvulla Ibanez pääsi lopullisesti irti kopio- ja halpamerkin maineesta. Nyt puolestaan sitä alettiin kopioida. Ibanezien tunnusmerkki on läpikopankaula siinä, missä Gibson käyttää liimakaulaa ja Fender pulttikaulaa. Läpi koko kitaran kopan menevä kaula mahdollistaa paremman sustainin ja mikrofonien kiinnittämisen suoraan kaulaan. Puun kulutus on toki suurempi kuin irtokauloilla, ja vaurioituneen soittimen korjaaminen on vaikeampaa.
Ibanez valmistaa yhä edelleenkin myös akustisia kitaroita. Niissä käytetään alkuperäistä Salvador Ibáñezin logoa erotuksena sähkö-Iboista, joissa on tuttu kaikkien tuntema Ibanez-logo.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Japanilaismerkeistä Yamaha ja Tokai ovat vieläkin parempia. Ne tekevät ammattitason soittimiakin. Tosin maine ei ole ihme. Niillä vain soitellaan, mutta ei liiemmin kavereille rehvastella. Ja hyvä niin.
Olin joskus itsekin miettinyt tuota nimeä, ja kuullut asialle ylimalkaisen selityksen. Mutta tuossapa tulikin paljon uutta tietoa.
Kopsitko tuon jostain vai teitkö oikeasti itse? Teksti oli nimittäin varsin sujuva.
Nyt selvisi myös mitä Nippon Gakkin nimi tarkoittaa, ei enempää eikä vähempää kuin "Japanin Soitin Oy". Sen käyttämän Yamaha-tuotemerkin historia on myös hyvin pitkä. Perustaja Torakusu Yamaha aloitti urkuja korjaamalla joskus viime vuosisadan lopulla
Perinteillä merkitystä. Kun sata vuotta opiskellaan, niin se usein näkyy jossakin; soinnissa, soitettavuudessa, kestävyydessä. Kokenut ei kikkaile, vaan osaa tehdä oikeaa laatua alusta loppuun. Aasia on nykyisin kova sana soitinrakenuksessa. Kitarahommissa Japani taitaa olla jo ykkönen kun puhutaan huippulaadusta. Jenkkipeleissä usein pientä fibaa joita täytyyy fiksailla. Jopa nauhojen päitä ei aina kunnolla hiottu ja puut elävät vuodenaikojen mukaan. Se vituttaa vallankin talvella. Kansan luonne näkyy asenteessa huolellisuuteen.
Teksti oli itse kirjoittamani, ja sen pohjana oli espanjankielinen Wikipedia, josta käänsin paljon suomeksi. Täydensin samalla suomenkielistä Wikipediaa.
Kirjaimet K.K. japanilaisen firman perässä tarkoittavat "kabushiki kaisha" eli suomeksi osakeyhtiö. Se vastaa meikäläistä OY:tä tai OYj:tä.
Ibanez on siis paljon enemmän kuin pelkkä kopiopaja, jollaisena sitä joskus pidettiin - se on merkki, jonka perinteet ovat lähes yhtä pitkät kuin Gibsonilla tai Martinilla.
Hoshino Gakkin toinen suuri merkki on Tama. Sillä on rummuissa oma mielenkiintoinen historiansa.
ehkä kannattas pysyä siellä muusikoiden netissä pätemässä ym...