Pornoa!!

Avoimesti nyt voin kertoa mitä porno aiheutti ex-suhteeseeni.

Voitte pitää minua seksuaalisesti sulkeutuneena, kun minun mielestäni seksin kuuluu olla kaunista, ja ihanaa toiseen tutustumista, rakkaalle ihmiselle yhden suurimman nautinnon suomista, ja kahden ihmisen välinen rakkauden ja hellyydenosoitus.

Ehkä juuri noiden ruusuisten mielikuvien takia hajosin, kun löysin mieheni puhelimesta muiden naisten pillujen kuvia. Lähetetyissä viesteissä selvisi, että mieheni oli lähettänyt oman munansa kuvaa näille naisille. Mielestäni tämä oli suunnattoman irstasta, ällöttävää ja RUMAA, ja loukkaus minua kohtaan, koska luulin, että mieheni jakaa itsensä ja seksuaalisuutensa MINUN kanssani, eikä joidenkin tuntemattomien naisten kanssa!

Jos itseä ahdistaa se, että puoliso katsoo pornoa, niin silloin pitäisi puolisonkin kaikessa rakkaudessaan ymmärtää lopettaa pornon katselu. Ei ole rakkautta laisinkaan, jos tieten tahtoen haluaa pahoittaa toisen mielen.

Mielestäni ne ihmiset, jotka eivät hyväksy pornoa parisuhteeseensa, eivät ole seksuaalisesti estyneitä tms. he vain käittelevät seksuaalisuuden osaksi RAKKAUTTA, kun taas jotkut käsittävät sen vain tarpeiden tyydyttämiseksi. Mielestäni kummatkin saavat olla oikeassa, mutta PORNON käytön LOPETTAMINEN ei loukkaa pornon käyttäjän tunteita, toisin kuin pornon käytön JATKAMINEN parisuhteessa loukkaa suuresti puolison tunteita...

Miksei sitten ilman pornoa voi elää? Onko todellakin niin, että ihmiset, jotka ovat joutuneet himojensa valtaan, tulevat itsekkäiksi, ja eivät osaa enää himoiltaan nähdä toisen kärsimystä? Miksei pornoa voi lopettaa? Miksi loukata tieten tahtoen rakastamaansa ihmistä? Miksi? Miksi oma puoliso ei riitä? Miksi omat himot menevät toisen tunteiden edelle?

Mikä tässä maailmassa merkitsee? Tunteet vai himo? Toisen huomioon ottaminen vai itsekkyys?

Mielestäni EI ole liikaa vaadittu lopettaa pornon katsomista yms. jos toinen ei sitä halua, vaan kärsii siitä? Vai? Mikset katso mieluummin kumppaniasi rakkauden täyttämällä katseella, ja vie häntä huipulle?

Miksi porno? Miksei rakkaus?
494787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

vihdoinkin järkeä tähän pornokeskusteleluun! Olen täysin samaa mieltä kanssasi, hyvää juhannusta sinulle!! :)

Äänestä

No voi herranjestas... Mikä naisia oikein vaivaa? Ollaan niin parisuhdeasiantuntijaa ja ihmissuhdespesialistia, mutta sellainen asia kun miehen seksuaalisuus ja se että se EROAA naisen seksuaalisuudesta on sitten joku "Hä?" juttu.

Tai ei edes "hä?", sillä jos jokin ei vastaa omaa naisen arvomaailmaa, niin senhän on oltava väärin... vähän aikaa ihmetellään ja sitten vaan todetaan että miehen vika, miehet on sikoja... miksei toinen voi muuttua jne... Siinä muuttuu nopeasti se asiantuntemus sinisilmäisyydeksi ja valuu oman navan ympärille.

En nyt ota tässä kantaa siihen että miehesi lähetteli kikkelikuviaan ja keräili pillunkuvia ilmeisesti oikeilta kontakteilta? Se menee mielestäni yli, jos parisuhteeseen sotketaan jotain todellista ulkopuolista fantasiarajojen yli (siis vrt. peruspornoelokuva).

Ja tämä vuodatukseni on siis suunnattu kaikille naisille, ei pelkästään alkuperäiselle minään henkilökohtaisuutena. Saa tietenkin ottaa :-)

Mies on ihan perusmekaniikaltaan luotu useamman naaraan siittäjäksi (jos rahkeet sallivat). Parisuhteutuessaan mies luopuu yllättävän paljosta... Tietenkin omasta tahdostaan ja paremman tulevaisuuden nimissä, mutta se ei muuta tiettyjä biologisia tosiasioita. Jos mies ei saa muihin naaraisiin koskea - täytyy hänen kuitenkin jollain tasolla korvien välissä elää vielä miehenä... ei parisuhdetyöntekijänä.

Ongelmanhan asiasta tekee se että naiset kontrolloivat seksiä ja sitä kautta miestäkin hyvin pitkälti niin halutessaan... Siksi mies "joutuu" myötäilemään yllättävän paljon naisen ajatusmaailmaa samalla huijaten itseään... jos näin ei tee, niin sitten nainen valitsee helpommin toisen miehen joka osaa vaukuuttaa että hän on "täydellinen".

"PORNON käytön LOPETTAMINEN ei loukkaa pornon käyttäjän tunteita"

Ja KYLLÄ muuten varmana "loukkaa", jos sitä joku säännöllisesti katsoo tai katsoo sen tarpeelliseksi... Ai miksei miehet sitten sano näin? Noh ensinnäkin kyse on tunteista... puhuvatko miehet yleensä vapaaehtoisesti tunteistaan? Kyse on myös heikkouiden myöntämisestä... kuulostaako sekään perus miehen toiminnalta?? Miesaivot eivät yleensä itsellekkään myönnä tiettyjä tunteita ja luokkaantumista yms heikkoutta... Jos eivät löydä loogista selitystä tms asia ohitetaan..

Ihmiset jotka eivät hyväksy omasta seksuaalisuudeta poikkeavia näkemyksiä todellakin ovat seksuaalisesti estyneitä. Joillain, etenkin miehillä seksi on muutakin kun rakkauden huipentuma. Seksi ja rakkaus sitältävät eroavaisuuksia.... Ja kyllä miehet osaavat perkele rakastaa siitä huolimattakin. Kaikki vaan ei tapahdu niin kuin naisten korveinväli toivoisi tai Cosmo kirjoitti...

Herätkää naiset! Miehet ovat erilaisia... Jos ei miellytä voitte etsiä paremman (valehtelijan)!

Äänestä
  • Olen täysin samaa mieltä kanssasi, kerrankin joku kirjoitti oikeaa asiaa:) Miehet on todellakin miehiä ja varmasti pornoa katsovat. Joillakin naisilla vain tahtoo olla kumma kontroloimisen tarve sanella miehelle määräykset suhteessa ja kieltää vilkaisemastakaan muihin naisiin saatikka sitten katsoa pornoa..Mielestäni tämä kertoo vain naisten huonosta itsetunnosta ja pelosta että menettää miehensä toiselle. Jotkut eivät kai tajua, että suhteessa olevat ovat toistensa kanssa täysin vapaaehtoisesti, ei pakotettuna, joten mitä tällainen älytön kontrolointi ketään hyövyttää, muuta kuin jos se menee yli niin se yleensä saattaa ajaa vain toista kauemmaksi...Kohottakaa naiset vähän itsetuntoanne ja löysätkää sitä pipoa niin voitte välttyä tyhjänpäiväisiltä riidoilta ja kriiseiltä ja suhdekin toimii paremmin.
    Mielipiteeni koski siis vain tätä pornon katselua, eri asia on tällaiset kikkeli ym kuvat tai muut kontaktit, jotka menee todellakin yli eivätkä kuulu hyvään suhteeseen.

    Äänestä

  • Puhut!! kirjoitti:

    Olen täysin samaa mieltä kanssasi, kerrankin joku kirjoitti oikeaa asiaa:) Miehet on todellakin miehiä ja varmasti pornoa katsovat. Joillakin naisilla vain tahtoo olla kumma kontroloimisen tarve sanella miehelle määräykset suhteessa ja kieltää vilkaisemastakaan muihin naisiin saatikka sitten katsoa pornoa..Mielestäni tämä kertoo vain naisten huonosta itsetunnosta ja pelosta että menettää miehensä toiselle. Jotkut eivät kai tajua, että suhteessa olevat ovat toistensa kanssa täysin vapaaehtoisesti, ei pakotettuna, joten mitä tällainen älytön kontrolointi ketään hyövyttää, muuta kuin jos se menee yli niin se yleensä saattaa ajaa vain toista kauemmaksi...Kohottakaa naiset vähän itsetuntoanne ja löysätkää sitä pipoa niin voitte välttyä tyhjänpäiväisiltä riidoilta ja kriiseiltä ja suhdekin toimii paremmin.
    Mielipiteeni koski siis vain tätä pornon katselua, eri asia on tällaiset kikkeli ym kuvat tai muut kontaktit, jotka menee todellakin yli eivätkä kuulu hyvään suhteeseen.

    miehet! Väität siis, että suhde toimii paremmin jos mies saa katsella pornoa? Miksi miehet niin usein vetoavat tuohon biologiaansa.. Ei me mitään eläimiä olla vaan tunteellisia ihmisiä! Jos mies rakastaa naistaan niin hän kyllä luopuu pornosta jos nainen kokee sen loukkaavaksi! Ei kyse ole naisen peloista tai kontrolloimisen tarpeesta, vaan hän vain tahtoo miehensä omistautuvan vain ja ainoastan hänelle seksuaallisuuden saralla! Ja sehän se on parisuhteen ideana! Eri asia on tietenkin jos ei naista/miestä puolison pornonkatselu häiritse.

    Äänestä

  • "Ihmiset jotka eivät hyväksy omasta seksuaalisuudeta poikkeavia näkemyksiä todellakin ovat seksuaalisesti estyneitä"

    Olet siis seksuaalisesti estynty omien sanojesi mukaan kun et hyväksy sitä että naiset ovat erilaisia kun heidän mielessään seksiin liittyy rakkaus. Jos näin ei olisi naiset eivät menisi ikinä parisuhteeseen eivätkä tekisi teille lapsia.

    Mutta, mutta mulle ihan sama. Ite en anna moisille kuten sinä joten ei oo mun ongelma.

    Äänestä

  • puhutte kirjoitti:

    miehet! Väität siis, että suhde toimii paremmin jos mies saa katsella pornoa? Miksi miehet niin usein vetoavat tuohon biologiaansa.. Ei me mitään eläimiä olla vaan tunteellisia ihmisiä! Jos mies rakastaa naistaan niin hän kyllä luopuu pornosta jos nainen kokee sen loukkaavaksi! Ei kyse ole naisen peloista tai kontrolloimisen tarpeesta, vaan hän vain tahtoo miehensä omistautuvan vain ja ainoastan hänelle seksuaallisuuden saralla! Ja sehän se on parisuhteen ideana! Eri asia on tietenkin jos ei naista/miestä puolison pornonkatselu häiritse.

    Ei ne miehet mitään ymmärrä ei niille kannata edes yrittää selittää mitään. Ei muutako jätätte ne kotiin katteleen sitä pornoansa ja runkkaan. Kyllä sitte vikinä alkaa ku ei ookkaan muija antamassa rakoa ja haukutaan pihtariksi.

    Äänestä

  • sanoa mitään kirjoitti:

    Ei ne miehet mitään ymmärrä ei niille kannata edes yrittää selittää mitään. Ei muutako jätätte ne kotiin katteleen sitä pornoansa ja runkkaan. Kyllä sitte vikinä alkaa ku ei ookkaan muija antamassa rakoa ja haukutaan pihtariksi.

    tohon ukon iänikuiseen pornon tuijottamiseen ja runkkailuun. Mulle anto kerran kuussa kun oikeen narisin ja sekin aina samassa asennossa samalla puolen sänkyä. Ite yritin ehdotella jos mitäkin piristystä mutta ei, ei näköjään ainakaan oppi noista filmeistä tarttunut. JOTEN
    Aloin ite imuttaan omat pornot ja ostin meisselit ja vehkeet ja tyydytän nyt itteni kerran päivässä eikä ukkoa enää tarvita. Voivoi, kyllä nyt nuristaan ku ei enää munansa mulle kelpaa. Meisseli jonka ostin onki kaks kertaa isompi kuin omansa.

    Äänestä

  • Herätkää miehet naiset ovat erilaisia. Puolison tarpeita ja tunteita tulee kunnioittaa jos kerran sitoutuu oli sitten mies tai nainen. Tuntuu olevanmiehille vaan hieman vaikeampaa joten suosittelen että silloin pysyy sinkkuna.

    Äänestä

  • puhutte kirjoitti:

    miehet! Väität siis, että suhde toimii paremmin jos mies saa katsella pornoa? Miksi miehet niin usein vetoavat tuohon biologiaansa.. Ei me mitään eläimiä olla vaan tunteellisia ihmisiä! Jos mies rakastaa naistaan niin hän kyllä luopuu pornosta jos nainen kokee sen loukkaavaksi! Ei kyse ole naisen peloista tai kontrolloimisen tarpeesta, vaan hän vain tahtoo miehensä omistautuvan vain ja ainoastan hänelle seksuaallisuuden saralla! Ja sehän se on parisuhteen ideana! Eri asia on tietenkin jos ei naista/miestä puolison pornonkatselu häiritse.

    "Väität siis, että suhde toimii paremmin jos mies saa katsella pornoa?"

    Parisuhde toimii paremmin jos molempien tarpeet tulevat tyydytetyksi. Jos jommallakummalla on tarve kokea seksuaalisuus myös muuten kuin omana kumppanina, niin ei se tee toimivampaa parisuhdetta jos "toinen" joutuu luopumaan ettei toisen tarvitsisi.

    Miehen seksuaalisuus (ja monen naisenkin) ylittää yhden naisen, niin ikävältä kun se kuulostaakin. Vaikka mies ei katsoisi pornoa, kyylää se sitä minihametta tai kaulaukkoa joka kävelee vastaan kadulla... Ja tämän tekee kaikki miehet, myös ne "ei minun miheni" naisten puolisot. Trust me, en ole ikinä tuntenut miestä joka ei näin toimisi (tai katsoisi pornoa edes vähän olosuhteiden sallliessa).

    Ymmärtäkää siis että seksuaaalisuus käsittää muutakin kun sen oman kumppanin - eikä se ole pettämistä ellei se pipo ole niin kireällä että veri ei ole vuosiin kiertänyt.

    "Miksi miehet niin usein vetoavat tuohon biologiaansa.. Ei me mitään eläimiä olla vaan tunteellisia ihmisiä!"

    Eihän nuo ole toisiaan poissulkevia asioita. Ei maailma ole noin mustavalkoinen ja lapsellisen yksinkertainen. Yksilöllisiä eroja on tietenkin paljon ihmisissä, mutta jokaisessa elää molemmat ominaisuudet. Ja syy miksi miehet vetoavat biologiaansa on yksinkertaisesti se että se on TOTTA. Itseasissa jos ihmisissä ei olisi yhtään "eläintä jäljellä" kuolisimme sukupuuttoon tai lisäääntyisimme mielummin laboratoriossa. Onko seksi muka järjellä tai tunteella ajateltuna "järkevää". Sottaista touhua ja kaikenmaailman tauteja yms... Kyllä sitä ihan "eläimellisessä" mielessä harrastetaan ja sen takia mekin tähän maailmaan putkahdimme. Se että minulla on kirjastokortti tai tai sinulla äänioikeus ei poista sitä perusbilogiaa joka puskee pintaan tietyin aikavälein.

    Yhtä tyhmää olisi väittää että fiksulla naisella ei olisi kuukautisia :-)

    "Jos mies rakastaa naistaan niin hän kyllä luopuu pornosta jos nainen kokee sen loukkaavaksi!"

    Valitettava totuus on se että mies alkaa 99% todennäköisyydellä valehtelemaan pornosta. Miksi? Koska mies ei näe siinä haittaa ja tietää että useimmat naisen antamista perusteluista ovat vääriä. Poislukien se "mua sattuu" hokema, mutta sitä ei kuitenkaan keskivertomies ymmärrä, koska siinä ei yksinkertaisesti ole "järkeä".

    "Ei kyse ole naisen peloista tai kontrolloimisen tarpeesta, vaan hän vain tahtoo miehensä omistautuvan vain ja ainoastan hänelle seksuaallisuuden saralla!"

    Tuo lause on hyvä lukea pariin kertaan... Ei ole kontrolloimista .. vaan omistautumista vain ja ainoastaan... Kyllä nyt jokin tökkii tuota lukiessa :-) Vähän sama kun firmat puhuu YT neuvotteluista niin kuin sillä ei olisi irtisanomisten kanssa mitään tekmistä. Ok, kyllä tuosta ymmärrän sen tunteen mikä sieltä taustalla pilkistää, mutta tuo lause on aivan hirveän epälooginen.

    "Ja sehän se on parisuhteen ideana!"

    Seksiobjektina - eli täydellisenä seksuaalisen omistuksen kohteena olemista ei mielestäni voi pitää parisuhteen ideana - ainakaan hyvänä sellaisena.

    Muistutan nyt siis vielä kerran että kun puhun siitä että seksuaalisuus ylittää kumppanin.... Sillä ei tarkoiteta toisen pöksyihin ujuttautumista vaan ihan seksiä ja seksuaalisuutta sen kaikissa (taiteellisissakin muodoissa) muodoissa. Veneiljätkin omistavat yhden veneen, mutta tilaavat Venelehden ja katselevat toisten purjeita joskus jopa mielipiteen tai lyhyen keskustelun niistä muodostaen ilman että oma paatti uppoaa.

    Ja vielä se että rakkaus ja seksi ei kulje kaikilla niin käsi kädessä kun jotkut toivoisivat. Rakkauden ja rakastelun lisäksi on myös puhdasta himoon perustuvaa seksiä, panoa, jyystämistä + muita inhoja sanoja.... Ja jos kaikkia näitä voi yhden ihmisen kanssa harjoittaa, niin sitä parempi.

    Oikeesti naiset, mietittekö te ikinä näitä asioita miehen näkökulmasta vai tökkääkö homma heti ensimmäiseen tunteeseen?

    Äänestä

  • Muna-aivo kirjoitti:

    "Ihmiset jotka eivät hyväksy omasta seksuaalisuudeta poikkeavia näkemyksiä todellakin ovat seksuaalisesti estyneitä"

    Olet siis seksuaalisesti estynty omien sanojesi mukaan kun et hyväksy sitä että naiset ovat erilaisia kun heidän mielessään seksiin liittyy rakkaus. Jos näin ei olisi naiset eivät menisi ikinä parisuhteeseen eivätkä tekisi teille lapsia.

    Mutta, mutta mulle ihan sama. Ite en anna moisille kuten sinä joten ei oo mun ongelma.

    Käänsit hyvin sanani, mutta ei se tarkoita ettenkö hyväksyisi tai huomioisi myös toisen näkemystä (elämää ja aikaa on tämän keskustelunkin ulkopuolella). Halusin vain tuoda sitä esille että miksi se vika muka on aina pornon katsojassa, mikä siinä on niin pahaa ja miksi naisen käsitys seksistä ja rakkaudesta on olevinaan se ainoa oikea.

    Eli asian voi kai vääntää puolin tai toisin jos sanoilla leikitään ja lopuksi on "muna vai kana ensin" asetelma...

    "Ite en anna moisille kuten sinä joten ei oo mun ongelma."

    Moisille pornoa joskus katsoville miehille vai halautko määritellä minut vielä värikkäämmin?

    Äänestä

  • Tietenkin mies haluaa katsoa pornoa, koska on biologinen eläin, mutta nainen haluaa rajoittaa sitä ainoastaan omaa itsekkyyttään ja epävarmuuttaan. Eikö naisen rajoittamisen halun voi aivan yhtä hyvin nähdä biologisena pyrkimyksenä pitää oma uros itsellään? Jos vedotaan evoluutioon ja biologiaan, niin kannattaa huomioida, että KAIKKI olemassaolevat ilmiöt voidaan perustella sillä. Ei ole olemassa mitään evoluution ja biologian vastaista, koska pohjimmiltaan kaikki perustuu niihin. Niin että miehen halu katsoa pornoa on aivan yhtä biologista kuin naisen halu estää sen katsominen...

    Miten näistä lähtökohdista sitten voidaan päästä yhtään mihinkään? Mielestäni ainoa ratkaisu on molemmin puolinen kunnioitus toista kohtaan. Niistä asioista kannattaa joustaa, joista mitenkään vain voi joustaa. Itse olen valmis joustamaan omasta mukavuudestani ja omista haluistani, jos kyseiset asiat ahdistavat puolisoani ja odotan puolisoni olevan valmis tekemään minun kohdallani samoin. Mielestäni se on molemmin puolista kunnioitusta ja huomioimista, joita ilman parisuhteen on turha kuvitella toimivan.

    Äänestä

  • joo... kirjoitti:

    Tietenkin mies haluaa katsoa pornoa, koska on biologinen eläin, mutta nainen haluaa rajoittaa sitä ainoastaan omaa itsekkyyttään ja epävarmuuttaan. Eikö naisen rajoittamisen halun voi aivan yhtä hyvin nähdä biologisena pyrkimyksenä pitää oma uros itsellään? Jos vedotaan evoluutioon ja biologiaan, niin kannattaa huomioida, että KAIKKI olemassaolevat ilmiöt voidaan perustella sillä. Ei ole olemassa mitään evoluution ja biologian vastaista, koska pohjimmiltaan kaikki perustuu niihin. Niin että miehen halu katsoa pornoa on aivan yhtä biologista kuin naisen halu estää sen katsominen...

    Ei lisättävää tuohon biologia juttuun =)

    Äänestä

  • apinantasoisen elämänkatsomuksesi. Hyvin yksinkertainen ja kylmä. Ehkä se tyhmemmille riittääkin. Vajaat on onnellisia...

    Äänestä

  • joo... kirjoitti:

    Tietenkin mies haluaa katsoa pornoa, koska on biologinen eläin, mutta nainen haluaa rajoittaa sitä ainoastaan omaa itsekkyyttään ja epävarmuuttaan. Eikö naisen rajoittamisen halun voi aivan yhtä hyvin nähdä biologisena pyrkimyksenä pitää oma uros itsellään? Jos vedotaan evoluutioon ja biologiaan, niin kannattaa huomioida, että KAIKKI olemassaolevat ilmiöt voidaan perustella sillä. Ei ole olemassa mitään evoluution ja biologian vastaista, koska pohjimmiltaan kaikki perustuu niihin. Niin että miehen halu katsoa pornoa on aivan yhtä biologista kuin naisen halu estää sen katsominen...

    Miten näistä lähtökohdista sitten voidaan päästä yhtään mihinkään? Mielestäni ainoa ratkaisu on molemmin puolinen kunnioitus toista kohtaan. Niistä asioista kannattaa joustaa, joista mitenkään vain voi joustaa. Itse olen valmis joustamaan omasta mukavuudestani ja omista haluistani, jos kyseiset asiat ahdistavat puolisoani ja odotan puolisoni olevan valmis tekemään minun kohdallani samoin. Mielestäni se on molemmin puolista kunnioitusta ja huomioimista, joita ilman parisuhteen on turha kuvitella toimivan.

    "Eikö naisen rajoittamisen halun voi aivan yhtä hyvin nähdä biologisena pyrkimyksenä pitää oma uros itsellään?"

    Millonkas ne pornotähdet on alkaneet tulla sieltä telkkarista olohuoneeseen? Minä en ainakaan koe, että mieheni pettäisi minua pornotähtien kanssa. Minun käsittääkseni se on fyysisesti mahdotonta.

    Olisitte, naiset, onnellisia, että ne miehet katsoo pornoa eikä hae pornoa luonnossa muilta naisilta. Niitäkin kun on olemassa. Suurin osa prostituoitujen asiakkaista on perheenisiä.

    Meillä kyllä mies saa katsoa pornoa, kun minä olen kuitenkin se, kenen kanssa se niitä uusia asentoja ja juttuja kokeilee. Ja on sillä niin iso kulli, että pornotähdestä menis itsekin... Ja hän pitää minua kauniimpana kuin silikonia täyteen pumpatut pornonaiset, vaikka onkin pienet tissit, mutta kun olen hoikka ja sopusuhtainen, minusta hän innostuu.

    Koen itse tämän niin, että minulla on terve itsetunto enkä ole mustasukkainen tai epävarma asemastani, joten minulle on ihan sama mitä se mies telkkarista katsoo. Mutta jos nainen on epävarma omasta viehätysvoimastaan eikä mies sitä mitenkään vahvista, niin tilanne voi olla juuri tuo, että nainen kokee pornon vihollisekseen.

    Suosittelen pariterapiaa. Siellä on kuulemani mukaan moni asia korjaantunut.

    Äänestä

  • Siq kirjoitti:

    itsekin syyllistyä...mutta eikö tämä foorumi ole juuri paatosta varten...?

    Kysyit kirjoituksessasi, että milloinkas ne pornotähdet ovat alkaneet olohuoneeseen telkkarista tulla. Luuletko oikeasti, että ihmisen aivojen alemmat kuorikerrokset (joissa seksuaalisuuden primitiivisemmät puolet ja tunteet karkeasti ottaen sijaitsevat) ymmärtävät sellaisen asian kuin televisio? Eihän miestenkään aivot selvästikään sitä ymmärrä, koska jos ymmärtäisivät, mies tuskin kiihottuisi satojen tai tuhansien kilometrien päässä olevista naisista.

    Se, pettääkö miehesi sinua katsoessaan pornotähtiä, taas riippuu täysin pettämisen määrittelystä ja kyseinen käsite voidaan varmasti määritellä lukuisin eri tavoin. On kuitenkin aivan mahdotonta mitenkään absoluuttisesti sanoa, että jokin määritelmä olisi toista oikeampi. Mielestäni viime kädessä pettämisen määritelmän oikeellisuus määrittyy jokaisen pariskunnan kohdalla erikseen sen mukaan, millaisen määritelmän molemmat pystyvät hyväksymään.

    Kirjoitit:"Olisitte, naiset, onnellisia, että ne miehet katsoo pornoa eikä hae pornoa luonnossa muilta naisilta". Miksi nämä kaksi asiaa ovat ainoita vaihtoehtoja? Luuletko tosiaan ettei ole olemassa myös sellaisia miehiä, jotka eivät petä eivätkä katso pornoa?

    Sinällään kirjoitukseni tarkoituksena ei kuitenkaan ollut sanoa, että pornon katseluun liittyvät ongelmat pitäisi ratkaista parisuhteessa vain yhdellä tavalla vaan nimenomaan tuoda esiin sitä, että koska molempien osapuolten näkemykset ovat ymmärrettäviä ja perusteltavissa (osin samoja reittejä pitkin), ei ole olemassa mitään yhtä ainutta oikeaa tapaa ratkaista ristiriita vaan, että jokaisen pitäisi itse omassa parisuhteessa pohtia avoimesti eri vaihtoehtoja siten, että molemmat ovat parhaansa mukaan valmiita joustamaan eikä siten, että toisen oikeus omiin tunteisiin tyrmätään täysin ja vain tokaistaan että älä valita ja että minulla on tähän oikeus ja jos valitat niin olet terapian tarpeessa (kuten tuon viittauksesi pariterapiaan saattoi ymmärtää). Mielestäni on perusteltua olettaa, että parisuhteessa, joissa molemmat haluavat, että toisella olisi mahdollisimman hyvä olla, molemmat ovat valmiita etsimään sitkeästi sellaisia ratkaisuja, joissa kumpikaan ei kärsi.

    Voit mielestäni olla erittäin tyytyväinen siihen, ettei kyseinen asia tuota suhteessasi ongelmia ja että olette löytäneet molemmista hyvältä tuntuvan ratkaisun. Et voi kuitenkaan leimata muunlaisia ratkaisuja vääriksi tai väittää, että olisi jotenkin "sairasta" olla olematta tyytyväinen sellaiseen ratkaisuun, johon itse olet ollut tyytyväinen. Tällä tavalla nimittäin sekä tuon viittauksen pariterapiaan että hyväitsetunto kommentin saattoi ymmärtää.

    Väittäisin, että useimmiten ongelmaksi tämän kaltaisissa asioissa muodostuu se, että molemmat haluavat olla niin kiivaasti oikeassa, että selityksiä etsitään mistä vain (kuten biologiasta) sen sijaan, että mietittäisiin sellaisia ratkaisuja, jotka kunnioittavat molempia osapuolia. Aivan kuin se, miten jotkut kehitystasoltaan lähinnä apinaa muistuttavat esi-isämme saattoivat joskus toimia, voisi antaa vastauksen siihen, miten meidän nykyään pitäisi toimia tai mitä meidän nykyään pitäisi hyväksyä. Tämän kaltaisten selitysten avulla sitten pyritään "todistamaan" miksi täysin ainoastaan omaan nautintoon tähtäävä toiminta on oikeaa ja välttämätöntä riippumatta siitä, miten paljon huonoa oloa toiselle tuottaa. Tällaiset perustelut vain verhoavat kauniinpaan muotoon sen, että ihminen asettaa oman mielihyvänsä tällaisissa tilanteissa puolisonsa tunteita tärkeämmäksi asiaksi. Itse en voisi kuvitella tekeväni näin missään tilanteessa, enkä myöskään voisi kuvitella puolisoni tekevän tällaista arvojärjestystä. Mielestäni rakkauteen nimittäin erittäin olennaisesti kuuluu toisen mielipahan huomioinen omaa mielihyvää tärkeämmäksi asiaksi ja mahdollisuuksien mukaan tämän mielipahan poistaminen tai minimoiminen.

    Väitän myös, että monet pornon katselijat, joiden puolisolla herää pornosta negatiivisia tunteita, ymmärtävät itsekin jollain tasolla sen, että asettavat oman mielihyvänsä toisen mielipahan edelle. Koska kuitenkin halu omaan mielihyvään on niin vahva, he pyrkivät kaikin tavoin kieltämään toisen oikeuden omiin tunteisiinsa, jotta tällaista asetelmaa ei heidän silmissään häiritsevän näkyvästi syntyisi. Eli toisin sanoen oma toiminta näyttää vähemmän itsekkäältä kun kyseenalaistaa toisen oikeuden tunteisiinsa. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan ole kovinkaan toimiva, koska negatiiviset tunteet eivät poistu kieltämällä oikeus niiden kokemiseen. Tällöin tällaisiä tunteita kokevalla kumppanilla on paha olla suhteessa riippumatta siitä, onko hänellä toisen mielestä oikeus tunteisiinsa vai ei.

    Lisättäköön nyt kuitenkin vielä lopuksi, että en sinällään kannata tai vastusta pornoa tai sitä saako sitä parisuhteessa katsoa, vaan vastustan sellaista itsekästä tapaa ratkaista ongelmia, jossa toisen tunteet mitätöidään omista itsekäistä tarkoitusperistä ja vastakkainen tapa ajatella leimataan ongelmaksi sen sijaan, että ongelmaksi nähtäisiin koko tilanne yleensä.

    Äänestä

  • Koen pornossa sen surullisen puolen että miehet tuppaavat tästä saamaan niin väärän kuvan naisista.
    Siksi porno tapaa rakautta eikä voi sitä ainakaan edesauttaa.Pornosta puuttuu sielu.
    Nuoret pojat kuvittelevat naisten olevan kieltä roikottavia läähättäviä "esineitä" joilla on perse
    ja pillu. Heidän oppinsa seksuaalisuuteen tulee tänä päivänä pornosta jota saa mielin määrin joka muodossa katsella netistä.
    Naisille on rakkaus ja seksi sama asia miehelle ei ole.
    Nämä molemmat ovat yhtä tosiasioita.
    Miehen pitäisi yhtä lailla hyväksyä tämä niin kuin naisenkin.
    Miten voimme parisuhteessa nämä erilaiset käsitykset seksistä yhdistää parisuhdetta edistäväksi asiaksi?
    Resukka nainen toivoo seksiä "antaessaan" saavansa tuntea myös rakkautta ja olevansa
    ainutlaatuinen.
    Mies pyyhkisi mielummin aktin jälkeen pippelin verhoihin ja sanoisi heippa.
    Naiset tietävät tämän kuitenkin ja siksi parisuhteessa he haluavat tuntevansa olevan tälläkin saralla jotakin muuta kuin se pano.
    Mies katselee kuitenkin pornoa ja nainee
    ajattelee olevansa vain se paineiden purku kun mies on saanut fibat ensin netistä muiden naisten "täydellisistä" vartaloista.
    Surullista, tyhmää mutta totta. Olen riittämätön rakastamalleni miehelle.
    Miehet! Te haluatte olla täydellisiä rakastajia ja haluatte tehdä naisenne onnelliseksi eikö?
    Huippu rakastaja antaa sen tunteen että tämä nainen riittää ja mies on kiinnostunut
    vain tämän naisen tyydyttämisestä ja seksuualisuudesta. Kysykää edes siinä pornon katselun lomassa naiseltanne mitä
    hän haluaa? Ottakaa selvää naisen oikeasta seksuaalisuudesta.
    Mikäli siis haluatte olla täydellisiä rakastajia?

    Äänestä

Siis tuota kikkelikuvien lähettelyä ei varmasti pornonkatsojatkaan pidä millään lailla sopivana parisuhdekäytöksenä. Jannu kuulostaa melko urpolta. Kuitenkin pakko olla eri mieltä tuosta, ettei rakkaus ja porno muka voisi mahtua samaan parisuhteeseen. Mielestäni ne ovat seksuaalisuuden eri ilmentämismuotoja ja voivat hyvin elää iloista rinnakkaiseloa toisiaan täydentäen. Omassa suhteessani katselen toisinaan nettipornoa ja masturboin, samoin miehenikin, eikä se mitenkään häiritse, pilaa eikä rumenna meidän keskinäistä kanssakäymistämme. Mielikuvani rakkaudestamme on edelleen ruusuinen ja kaunis, seksimme sisältää kaikkea hyvää mitä alussa luettelit. Vaikka elämäämme porno kuuluukin sopivassa määrin, ei se tahraa suhteemme herkkiä puolia. Ja jos mieheni kieltäisi minulta pornon katsomisen niin kyllä se loukkaisi minun tunteitani.

Se, että välillä irstailemme minkä sielu sietää ei vähennä sitä että toisinaan taas rakastelemme hitaasti suurella hellyydellä ja tunteella. Kyllä suhteeseen voi ja saa mahtua erilaisia sekusaalisuuden toteuttamissmuotoja: hellä rakkausseksi, rietas "pornoseksi", masturbointi, katselu (kuvat, videot), jne.. Kunhan kohtuudessa pysytään eikä kumppania petetä tai laiminlyödä. Ihmisluonteeseen kuuluu myös eläimellisiä ja banaalejakin piirteitä, kuten kiinnostus toisten ihmisten parittelun seurailuun.

Jos se tuntuu kerta kaikkiaan pahalta ja ahdistavalta että kumppani katsoo pornoa niin toki sen lopettamista pitää pyytää. Mutta tuskin se suhde sillä vielä sen kauniimmaksi tai puhtaammaksi muuttuu. Varsinkin jos ahdistus pohjimmiltaan juontaa omaan epävarmuuteen ja heikkoon minäkuvaan. Ei voi olla suhteelle kovinkaan hedelmällistä ottaa asennetta että minun seksuaalisuuteni on puhdasta ja oikeaa, sinun väärää ja likaista...

Äänestä
  • Yhdyn edelliseen!

    Äänestä

Jos itseä ahdistaa se, että puoliso katsoo pornoa, niin pitäisi ymmärtää lopettaa puolison katselu..

Äänestä
  • suoraan sanoen pornoa katsoo jokainen mies.mutta HYI HELV...LÄHETTÄÄ NYT OMAN MUNANSA KUVIA NAISILLE JA VASTAANOTTAA NÄIDEN NAISTEN PILLUN KUVIA... minä ainakin loukkaantuisin ja pahasti...aika sairasta!!!täytyy miehelläsi olla sitten omasta mielestään aika hyvä vehje kun niin haluaa sitä levitellä!!en varmaan pystyis tollasen miehen kanssa olemaan.sukupuolielimet ovat mielestäni parisuhteessa "kumppaneille kuuluvia" .pornotähdet on sitten erikseen!!

    Äänestä

itse en kiellä pornoa mieheltäni, tosin hän ei tietääkseni sitä kovin ahkerasti vahtaakaan. MUTTA tuo kuulostaa vähän turhan härskiltä vaihtaa kuvia kenen tahansa kanssa.. Olisi kokeillut tuota leikkiä sinun kanssa?!

Äänestä
  • Hmmm... En itse ole mikään pornon suuri vastustaja, mutta mielestäni JOS pornolla halutaan leikkiä, niin sen pitää olla tasan ja tarkkaan kummankin leikki. Eli että sitä sitten katsotaan yhdessä, jos halutaan.

    Tuo on mielestäni täysin hölynpölyä vedota miehen biologiaan pornoilussa. On naisellakin biologia, ja lisääntymisvietti, mutta eivät hekään toteuta sitä kaikkien kanssa/kaikella lailla. Ja jos minä nyt olisin sitten hirveän kiinnostunut pornosta, ja mieheni kertoisi, että se loukkaa häntä, niin kyllä minä ainakin lopettaisin pornon katsomisen, ihan vain siitä syystä, että rakastan miestäni. Mikä siinä on niin vaikeaa, tehdä myönnytyksiä, kun kerran parisuhteeseen asti on päästy??

    Seksuaalisuus sinänsä on hyvin laaja käsite, mutta mielestäni maailma on mennyt liian seksi-kylläiseksi, seksillä ja seksuaalisuudella leikitellään, ja niillä loukataan toisten tunteita. Nykypäivänä pornoa on saatavilla joka paikasta, sitä tulvii vastaan kuvissa ja tv:ssä, ja nykyään avioerot ovat yleisempiä kuin koskaan. Syy-Seuraus?

    Seksistä on tehty nykymaailmassa niin hemmetin suuri asia, että kaikki luulevat jäävänsä jotain suurta elämässään paitsi, jos eivät töllötä pornoa, koita sadomasokistisia leikkejä, työnnä dildoa anukseen tms. Kuinka moni tästä itselleen saa onnellisen ja tasapainoisen olon? Voit kiihottua ja olla himokas, mutta jälkeenpäin olet tyhjä. Paineet on purettu, mutta mitä jäi? Ei mitään. Mikä oli jutun järki? Ei ainakaan läheisyys, hellyys, eikä rakkaus, joiden pitäisi merkitä elämässä jotain enemmän kuin villit himot ja itsensä tyydyttäminen.

    Itsekästä. Hyvin itsekästä. HYVIN itsekästä ajatella, että minä nyt katson tätä pornoa, vaikka tiedän, että sulle tulee siitä hemmetin paha mieli. Minä nyt irstailen ja runkkaan, kun sinä kaipaisit hellyyttä ja huomioimista.

    Parisuhteeseen kuuluu myös SEKSUAALINEN SITOUTUMINEN toiseen, siihen yhteen, sehän juuri on parisuhteen tarkoitus? Että toinen riittää koko loppuelämäksi!! Jos ei ole valmis sitoutumaan seksuaaliseti, ei ole valmis myöskään parisuhteeseen.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Hmmm... En itse ole mikään pornon suuri vastustaja, mutta mielestäni JOS pornolla halutaan leikkiä, niin sen pitää olla tasan ja tarkkaan kummankin leikki. Eli että sitä sitten katsotaan yhdessä, jos halutaan.

    Sulla on hyvä pointti tossa nykyihmisen itsekkyyden korostumisessa ja siinä, että seksistä on nykyään tehty liian iso haloo. Mut kuitenkin, mielestäni taas ei voida syyttää pornoa tästä kaikesta, kyllä ihmisen pahoinvoinnin syyt juontavat mitä moninaisemmilta tahoilta ja joku pornofiksaatio on sit seurausta...

    Ja kun ihminen on pohjimmiltaan lisääntymiseen tehty siinä missä kaikki elollinen maapallolla, niin onko se ihme tai paha että ihmiset sitten yleensä ovat niin mahdottoman kiinnostuneita lisääntymiseen liittyvistä asioista. Kun täällä puolusteltiin pornoa niin ota huomioon että kaikki olivat varmasti samaa mieltä siitä että kumppania ei saa loukata, pettää eikä laiminlyödä. Järkevän ihmisen pornonkäyttöön ei kuulu pettäminen ja seksuaalisuuden jakaminen kuvaruudun -ja parisuhteen- ulkopuolelle. Kyllä niitäkin ihmisiä riittää jotka ovat seksiviihteen kohtuukäyttäjiä ja hoitavat hyvin puolisonsa. Heistä ei vain pidetä niin paljon meteliä.

    Ja mitä avioeroihin tulee... en usko että entisajan avioliitot olis ollu paljoakaan onnellisempia tai seesteisempiä kuin tänään vaikka porno ois miten loistanut poissaolollaan. Sillon eroamisen kynnys on vaan ollu niin korkee et huonossakin liitossa on vaan sopeuduttu ja kitkutettu hampaat irvessä hamaan loppuun saakka.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Hmmm... En itse ole mikään pornon suuri vastustaja, mutta mielestäni JOS pornolla halutaan leikkiä, niin sen pitää olla tasan ja tarkkaan kummankin leikki. Eli että sitä sitten katsotaan yhdessä, jos halutaan.

    Tuo on mielestäni täysin hölynpölyä vedota miehen biologiaan pornoilussa. On naisellakin biologia, ja lisääntymisvietti, mutta eivät hekään toteuta sitä kaikkien kanssa/kaikella lailla. Ja jos minä nyt olisin sitten hirveän kiinnostunut pornosta, ja mieheni kertoisi, että se loukkaa häntä, niin kyllä minä ainakin lopettaisin pornon katsomisen, ihan vain siitä syystä, että rakastan miestäni. Mikä siinä on niin vaikeaa, tehdä myönnytyksiä, kun kerran parisuhteeseen asti on päästy??

    Seksuaalisuus sinänsä on hyvin laaja käsite, mutta mielestäni maailma on mennyt liian seksi-kylläiseksi, seksillä ja seksuaalisuudella leikitellään, ja niillä loukataan toisten tunteita. Nykypäivänä pornoa on saatavilla joka paikasta, sitä tulvii vastaan kuvissa ja tv:ssä, ja nykyään avioerot ovat yleisempiä kuin koskaan. Syy-Seuraus?

    Seksistä on tehty nykymaailmassa niin hemmetin suuri asia, että kaikki luulevat jäävänsä jotain suurta elämässään paitsi, jos eivät töllötä pornoa, koita sadomasokistisia leikkejä, työnnä dildoa anukseen tms. Kuinka moni tästä itselleen saa onnellisen ja tasapainoisen olon? Voit kiihottua ja olla himokas, mutta jälkeenpäin olet tyhjä. Paineet on purettu, mutta mitä jäi? Ei mitään. Mikä oli jutun järki? Ei ainakaan läheisyys, hellyys, eikä rakkaus, joiden pitäisi merkitä elämässä jotain enemmän kuin villit himot ja itsensä tyydyttäminen.

    Itsekästä. Hyvin itsekästä. HYVIN itsekästä ajatella, että minä nyt katson tätä pornoa, vaikka tiedän, että sulle tulee siitä hemmetin paha mieli. Minä nyt irstailen ja runkkaan, kun sinä kaipaisit hellyyttä ja huomioimista.

    Parisuhteeseen kuuluu myös SEKSUAALINEN SITOUTUMINEN toiseen, siihen yhteen, sehän juuri on parisuhteen tarkoitus? Että toinen riittää koko loppuelämäksi!! Jos ei ole valmis sitoutumaan seksuaaliseti, ei ole valmis myöskään parisuhteeseen.

    Vaikka pornon yhdessä nauttiminen onkin hyvä harrastus... On edelleenkin aika diktaattorimaista olettaa että se oma seksuaalisuus ja yksityisyys pitäisi kokonaan uhrata.

    "Tuo on mielestäni täysin hölynpölyä vedota miehen biologiaan pornoilussa. On naisellakin biologia, ja lisääntymisvietti, mutta eivät hekään toteuta sitä kaikkien kanssa/kaikella lailla."

    Tässä kohtaa ei taas näytetä hyväksyvän sitä että miehissä ja naisissa on huomattavia eroja tuolla osa-alueella. Eli oletetaan että se oma malli on oikea ja siitä eroavat vääriä. Karkeasti yleistäenhän miehen malli on paritella mahdollisimman monen kanssa ja naisen sen parhaimman miesyksilön kanssa... Tätä ei vain jostain syystä haluta hyväksyä tai myöntää todeksi.

    "Nykypäivänä pornoa on saatavilla joka paikasta, sitä tulvii vastaan kuvissa ja tv:ssä, ja nykyään avioerot ovat yleisempiä kuin koskaan. Syy-Seuraus?"

    Ei todellakaan. Vaikka jotkut saattavatkin kauhistua pornoa katsovaa kumppania ja juosta karkuun, en usko että se AVIOeroissa on yleistä ja jos on, ovat oikeat syyt muussa kuin itse pornossa. Nämä porno ongelmat varmaan tulevat ilmi jo hyvin ennen papin aamenta jos on pitänyt ilmät auki. Avioeroissa muutenkin suurin vaikuttava tekijä aikojen muuttessa on ihan se, että naiset eivät nykypäivänä ole niin riippuvaisia taloudellisesti kumppanistaan. Ja muutenkin asenteet ovat muuttuneet pois "mies = elämäsi" akselilta. Eli erota saa nyt pienemmistäkin syistä puolin ja toisin halutessaan. Pornon kanssa sillä tuskin on mitään syy-seurausta.

    Pornoa kyllä on enemmän päivä päivältä tarjolla, sitä ei käy kieltäminen, mutta uskon että se tuo myös postiiivista vaikutusta ummetuksesta kärsivään väestöön. Tietenkin innokkaiden ja konservatiiven välinen ero kasvaa ja se tuo ongelmia, mutta en kyllä usko että avioeroissa tai muissa pitkäaikaisen suhteen erotilastoissa on edes marginaalista vaikutusta.

    "Voit kiihottua ja olla himokas, mutta jälkeenpäin olet tyhjä."

    Voit myös olla onnellinen ja tyytyväinen. Ei tyhjyys mikään itsestäänselvyys ole.

    "Paineet on purettu, mutta mitä jäi? Ei mitään. Mikä oli jutun järki? Ei ainakaan läheisyys, hellyys, eikä rakkaus, joiden pitäisi merkitä elämässä jotain enemmän kuin villit himot ja itsensä tyydyttäminen."

    Tämä ihmetyttää hyvin paljon. Miten hellyttä, läheisyyttä ja rakkautta ei muka ole tai niiden merkitys katoaa jos elämään kuuluu niiden lisäksi myös himoa ja paineiden purkua. Miksi näiden asioiden pitää kilpailla keskenään? Väittäisin että hyvin monessa suhteessa nuo asiat ovat varsin hvyässsä tasapainossa.

    "Itsekästä. Hyvin itsekästä. HYVIN itsekästä ajatella, että minä nyt katson tätä pornoa, vaikka tiedän, että sulle tulee siitä hemmetin paha mieli. Minä nyt irstailen ja runkkaan, kun sinä kaipaisit hellyyttä ja huomioimista."

    Niin... mutta itsekästä se on toisinpäinkin ajattelu. Ja kyllä sitä hellyttä ja rakkautta voi antaa vaikka välillä itsensä hoitelisikin. Ei ehkä samanaikaisesti, mutta...

    "Jos ei ole valmis sitoutumaan seksuaaliseti, ei ole valmis myöskään parisuhteeseen."

    Tuo sana sitoutuminen kuulostaa ehkä hyvältä, mutta sinun kuvasten perusteella se tarkoittaa luopumista ja antautumista.

    Äänestä

  • Der mies kirjoitti:

    "On edelleenkin aika diktaattorimaista olettaa että se oma seksuaalisuus ja yksityisyys pitäisi kokonaan uhrata. "

    Uhrata? Diktaattorimaista? Mielestäni on diktaattorimaista väittää, että naisen tulisi vain kylmästi hyväksyä se fakta, että mies saa katsoa pornoa, jos miestä huvittaa, ja vaikka nainen siitä kärsisikin. Uhraukset kuuluvat parisuhteeseen. Parisuhteen pohjimmainen tarkoitus on kuitenkin tuottaa toiselle hyvää mieltä, ja sitoutua tähän. Vai?

    "Karkeasti yleistäenhän miehen malli on paritella mahdollisimman monen kanssa ja naisen sen parhaimman miesyksilön kanssa"

    Tämän on aivan varmasti keksinyt joku mies, jolla on ollut oma lehmä ojassa. Parittelu on tietenkin luonnollinen osa lisääntymistä, mutta nykyään yhteiskunnan säännökset ovat kuules vähän muuttuneet, kuin mitä ne olivat silloin kuin sinä olit karvainen apinamies, ja minä apinanainen. Omaa viettiään voi toteuttaa myös YHDEN naisen kanssa, niinkuin naisenkin oletetaan toteuttavan viettiään YHDEN miehen kanssa. Se on parisuhde. Jos taas siltä tuntuu, että yksi ei riitä omaan seksuaaliseen täyttymykseen, niin silloin ei pidä laisinkaan luoda parisuhdetta. So simple.

    "Vaikka jotkut saattavatkin kauhistua pornoa katsovaa kumppania ja juosta karkuun, en usko että se AVIOeroissa on yleistä ja jos on, ovat oikeat syyt muussa kuin itse pornossa. "

    Porno on tutkitusti yksi hajottava tekijä parisuhteissa. Laitan tutkimuksen linkinkin tänne, heti kun ehdin katella sen. Porno johtaa yleensä riitoihin, riidat johtavat taas muihin riitoihin, porno johtaa riittämättömyyteen ja itsekkyyteen, ja loppujen lopuksi, porno voi olla aika yleinenkin tekijä nykypäivän suhteiden kariutumiseen. Kun ei kunnioiteta toisen tunteita, niin suhteessa ei ole mitään pohjaa. En toki tiedä erojen kaikkia syitä, siksi olikin syy-seuraus kysymysmerkillä.

    "Tuo sana sitoutuminen kuulostaa ehkä hyvältä, mutta sinun kuvasten perusteella se tarkoittaa luopumista ja antautumista. "

    Hei! Parisuhdehan on luopumista ja antautumista! Luopumista omista itsekkyyksistään ja mieliteoistaan parisuhteen hyväksi. Kuka sanoi että parisuhde on helppoa? Jos emme koskaan luovu mistään, emme saa koskaan mitään tilalle! Antautumista toiselle, toisen tunteiden huomioon ottamista. Niin, mitäs se parisuhde sitten on? Itsekkäitä tekoja, toisen tunteiden huomiotta jättämistä...? Ei...

    Hienoa keskustelua! :)

    Molemmilla hyviä pointteja, ja olen molempien kanssa NIIIN samaa mieltä...

    Jos nyt palataan tuohon alkuperäisen alkuperäiseen tekstiin, niin kysehän ei tainnut varsinaisesti olla itse pornon katselusta, vaan siitä, että mies oli lähettänyt itsestään kuvan toiselle naiselle, ja oli saanut naisilta kuvia itselleen. Tuo menee jo mielestäni pettämisen piikkiin. Tai ainakin minun suhteessani olisi mennyt. Todella törkeää kertakaikkisesti. :(

    Jos mieheni katselee DVD:ltä pornoa kotona silloin tällöin terveellä tavalla, ei haittaa minua yhtään. Saatan liittyä seuraan, saan liittyä seuraan. Todellista pornofriikkiä miehestäni ei kyllä onnekseni saakaan, häntä ei oikeasti porno niin kiinnosta. Mutta jos hänellä olisi kokoelma pornoleffoja, kuten muutamilla tutuillani, ja tuijottelisi niitä päivät pitkät ja kavereiden kanssa, en pitäisi siitä lainkaan. Se ei minustakaan ole tervettä, vaan erittäin loukkaavaa.

    Ymmärrän teidän molempien pointit, mielestäni terveessä, tasapainoisessa suhteessa porno ei vie liikaa huomiota, eikä se kilpaile puolisolle huomion antamisen ja saamisen kanssa. Parisuhde varmasti on niin erilaista kaikille, mutta kyllähän se luopumista, antamista ja toisen huomioimista on. Se, minkä asian ottaa kilpakapulaksi, onkin toinen juttu. Molempien pitäisi silti osata joustaa, eikä vain jyrätä. Siitä tulee paha mieli molemmille. Tottakai jos pitää jotain asiaa itselleen todella tärkeänä, ei siitä pitäisi joutua luopumaan parisuhteessakaan. Ja jos toinen kuvittelee rakkauden kauniiksi ja helläksi asiaksi, ja toinen taas pitää sitä vaikkapa vain olemisena ja panemisena, kannattaa varmasti molempien katsella joku samanlailla ajatteleva... ;)

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    Hmmm... En itse ole mikään pornon suuri vastustaja, mutta mielestäni JOS pornolla halutaan leikkiä, niin sen pitää olla tasan ja tarkkaan kummankin leikki. Eli että sitä sitten katsotaan yhdessä, jos halutaan.

    Tuo on mielestäni täysin hölynpölyä vedota miehen biologiaan pornoilussa. On naisellakin biologia, ja lisääntymisvietti, mutta eivät hekään toteuta sitä kaikkien kanssa/kaikella lailla. Ja jos minä nyt olisin sitten hirveän kiinnostunut pornosta, ja mieheni kertoisi, että se loukkaa häntä, niin kyllä minä ainakin lopettaisin pornon katsomisen, ihan vain siitä syystä, että rakastan miestäni. Mikä siinä on niin vaikeaa, tehdä myönnytyksiä, kun kerran parisuhteeseen asti on päästy??

    Seksuaalisuus sinänsä on hyvin laaja käsite, mutta mielestäni maailma on mennyt liian seksi-kylläiseksi, seksillä ja seksuaalisuudella leikitellään, ja niillä loukataan toisten tunteita. Nykypäivänä pornoa on saatavilla joka paikasta, sitä tulvii vastaan kuvissa ja tv:ssä, ja nykyään avioerot ovat yleisempiä kuin koskaan. Syy-Seuraus?

    Seksistä on tehty nykymaailmassa niin hemmetin suuri asia, että kaikki luulevat jäävänsä jotain suurta elämässään paitsi, jos eivät töllötä pornoa, koita sadomasokistisia leikkejä, työnnä dildoa anukseen tms. Kuinka moni tästä itselleen saa onnellisen ja tasapainoisen olon? Voit kiihottua ja olla himokas, mutta jälkeenpäin olet tyhjä. Paineet on purettu, mutta mitä jäi? Ei mitään. Mikä oli jutun järki? Ei ainakaan läheisyys, hellyys, eikä rakkaus, joiden pitäisi merkitä elämässä jotain enemmän kuin villit himot ja itsensä tyydyttäminen.

    Itsekästä. Hyvin itsekästä. HYVIN itsekästä ajatella, että minä nyt katson tätä pornoa, vaikka tiedän, että sulle tulee siitä hemmetin paha mieli. Minä nyt irstailen ja runkkaan, kun sinä kaipaisit hellyyttä ja huomioimista.

    Parisuhteeseen kuuluu myös SEKSUAALINEN SITOUTUMINEN toiseen, siihen yhteen, sehän juuri on parisuhteen tarkoitus? Että toinen riittää koko loppuelämäksi!! Jos ei ole valmis sitoutumaan seksuaaliseti, ei ole valmis myöskään parisuhteeseen.

    Mikä ihme on antanut sinulle oikeuden määrätä mikä on itsekästä mikä ei.

    Jos sinä et halua, niin kukaan muukaan ei saa haluta???? ja jos haluaa, on heti itsekäs???

    HALOO????? heräähän jo maailman realiteetteihin, Ruusunen?

    Ei se ihme ole että tälläiset suhteet menevät karille niin että kolahtaa. Naivina ja lapsellisena, kun menee naimisiin, kuvitellen että , voi R A J O I T T A A noin vain aina toisen elämää, ---vaikkapa itsessä on vika (läheisriippuvuus, toisenasioistamääräily)

    Seksuaalinen halu on luonnollinen juttu, ei sitä komentamalla kahlita, todellakaan. Eikä pidäkkään voida. Hölmöjä on ihmiset jotka näin kuvittelee.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    "On edelleenkin aika diktaattorimaista olettaa että se oma seksuaalisuus ja yksityisyys pitäisi kokonaan uhrata. "

    Uhrata? Diktaattorimaista? Mielestäni on diktaattorimaista väittää, että naisen tulisi vain kylmästi hyväksyä se fakta, että mies saa katsoa pornoa, jos miestä huvittaa, ja vaikka nainen siitä kärsisikin. Uhraukset kuuluvat parisuhteeseen. Parisuhteen pohjimmainen tarkoitus on kuitenkin tuottaa toiselle hyvää mieltä, ja sitoutua tähän. Vai?

    "Karkeasti yleistäenhän miehen malli on paritella mahdollisimman monen kanssa ja naisen sen parhaimman miesyksilön kanssa"

    Tämän on aivan varmasti keksinyt joku mies, jolla on ollut oma lehmä ojassa. Parittelu on tietenkin luonnollinen osa lisääntymistä, mutta nykyään yhteiskunnan säännökset ovat kuules vähän muuttuneet, kuin mitä ne olivat silloin kuin sinä olit karvainen apinamies, ja minä apinanainen. Omaa viettiään voi toteuttaa myös YHDEN naisen kanssa, niinkuin naisenkin oletetaan toteuttavan viettiään YHDEN miehen kanssa. Se on parisuhde. Jos taas siltä tuntuu, että yksi ei riitä omaan seksuaaliseen täyttymykseen, niin silloin ei pidä laisinkaan luoda parisuhdetta. So simple.

    "Vaikka jotkut saattavatkin kauhistua pornoa katsovaa kumppania ja juosta karkuun, en usko että se AVIOeroissa on yleistä ja jos on, ovat oikeat syyt muussa kuin itse pornossa. "

    Porno on tutkitusti yksi hajottava tekijä parisuhteissa. Laitan tutkimuksen linkinkin tänne, heti kun ehdin katella sen. Porno johtaa yleensä riitoihin, riidat johtavat taas muihin riitoihin, porno johtaa riittämättömyyteen ja itsekkyyteen, ja loppujen lopuksi, porno voi olla aika yleinenkin tekijä nykypäivän suhteiden kariutumiseen. Kun ei kunnioiteta toisen tunteita, niin suhteessa ei ole mitään pohjaa. En toki tiedä erojen kaikkia syitä, siksi olikin syy-seuraus kysymysmerkillä.

    "Tuo sana sitoutuminen kuulostaa ehkä hyvältä, mutta sinun kuvasten perusteella se tarkoittaa luopumista ja antautumista. "

    Hei! Parisuhdehan on luopumista ja antautumista! Luopumista omista itsekkyyksistään ja mieliteoistaan parisuhteen hyväksi. Kuka sanoi että parisuhde on helppoa? Jos emme koskaan luovu mistään, emme saa koskaan mitään tilalle! Antautumista toiselle, toisen tunteiden huomioon ottamista. Niin, mitäs se parisuhde sitten on? Itsekkäitä tekoja, toisen tunteiden huomiotta jättämistä...? Ei...

    "Uhrata? Diktaattorimaista? Mielestäni on diktaattorimaista väittää, että naisen tulisi vain kylmästi hyväksyä se fakta, että mies saa katsoa pornoa, jos miestä huvittaa, ja vaikka nainen siitä kärsisikin."

    Ei sitä tarvitse kylmästi hyväksyä. Mutta en muista ikinä nähneeni tämän kaltaisissa keskusteluissa muunlaista näkökulmaa negatiivisesti asiian suhtautuvilta naisilta kuin hyvin diktaattorimaisen linjan. Missään ei tunnu olevan mitään viitettä neutraaliin ajatteluun tai tahtoon nähdä asiaa toisen osapuolen silmistä.... I know, tositamme samaa levyä tässä molempiin suuntiin. Mutta minulla on sellainen vahva kutina että valtaosassa pornokonflikteista mies on se joka jollain tavalla uhrauttu (edes valehtelemalla) kompromissin saavuttamiseksi. Ja minä en näe sitä naisen puolelta kompromissiksi jos asia mököttämällä ja valittamalla hyväksytään, se on enemmänkin heikkoutta kuin oikeaa kompromissia kun mikään ei varsinaisesti muutu... Valehdellessa ja vältellessä mies sentään joutuu muuttamaan rutiineitaan jonkin verran :-)

    "Tämän on aivan varmasti keksinyt joku mies, jolla on ollut oma lehmä ojassa. Parittelu on tietenkin luonnollinen osa lisääntymistä, mutta nykyään yhteiskunnan säännökset ovat kuules vähän muuttuneet, kuin mitä ne olivat silloin kuin sinä olit karvainen apinamies, ja minä apinanainen."

    Yhteiskunnalliset säännökset? Mitä niillä on tekemistä biologian ja peruseläimellisen luonnon kanssa? Siihen minä tuossa viittasin. Ja yhteiskunnalliset säännökset kyllä muuttuvat evoluution nähden sen verran nopeammin että jos verrataan sitä päivää jolloin sinut olisi voinut polttaa roviolla (hymiö tähän) ja nykypäivää - ei meidän biologisessa käytöksessä ole evoluution kannalta tapahtunut paskan vertaa... Nopeammin muuttuvat arvomaailmat tietenkin sokaisevat meitä ajttelemaan että esim. viimeisen sadan vuoden aikana ihminen olisi muka jotenkin ihmeellisesti muuttunut biologisessa mielessä... Olisi niin mukava jos joku tohtorisetä tai täti voisi tämän sanoa tarpeeksi selvästi tai sitten kieltää sen.

    Ok sinä viittasit kauas esihistoriaan, minä lähimenneisyyteen - missä kohtaa sinun mielstäsi tapahtui se muutos jolloin mies lakkasi olemasta useamman naaraan siittäjä? Itse en tähän voi vastata koska mielestäni sitä ei ole biologisessa mielessä tapahtunut ollenkaan, ne "yhteiskunnalliset säännökset" hieman sotkevat ajatusta, mutta eivät kyllä varsinaisesti vaikuta "biologiseen minään".

    "Omaa viettiään voi toteuttaa myös YHDEN naisen kanssa, niinkuin naisenkin oletetaan toteuttavan viettiään YHDEN miehen kanssa."

    Tottakai voi toteuttaa... ja niin tapahtuukin, mutta sillä tarkoitetaan oikeaa fyysistä kanssakäöymistä ihmisten välillä ei ajatus ja fantasiamaailman tapahtumia. Jos löydät sellaisen pariskunnan jotka molemmat valheenplajastimeen sidottuna kertoisivat ilman koneen piippaamista etteivät ajatelleet naapurin Pirkon tai Pekan persettä, niin sitten tämä sinun tarjoama kaunis utopia voitaisiin pitää todellisena käytöntönä että voitaisiin sanoa: "Se on parisuhde."

    "Porno on tutkitusti yksi hajottava tekijä parisuhteissa. Laitan tutkimuksen linkinkin tänne, heti kun ehdin katella sen. Porno johtaa yleensä riitoihin, riidat johtavat taas muihin riitoihin, porno johtaa riittämättömyyteen ja itsekkyyteen, ja loppujen lopuksi, porno voi olla aika yleinenkin tekijä nykypäivän suhteiden kariutumiseen."

    Odotan mielenkiinnolla linkkiä. Toivottavasti on myös tarpeeksi kattava juttu, eikä mikään lööppilehdistön laatututkimus :-) Etukäteen kyllä pelkään että tutkimuksessa ei katsota tarpeeksi tarkasti asioita vaan porno on joku piste I:n päällä.... Seksi esim kuollut suhteesta jo kauan sitten muista syistä. Tutkimuksessa tuskin esim lukee että en voisi kuvitellakaan kiihottuvani tuosta 30 kiloa lihoneesta valaasta tms (huom tällä voidaan tarkoittaa myös miestä) :-) Ja sitten pornokompensaatio listataan syyksi ongelmiin. Toivon myös että tutkimus sisältää syitä miksi miehet katsovat pornoa.

    "Hei! Parisuhdehan on luopumista ja antautumista!"

    Nyt kuulostaa hyvin erilaiselta edellisessä viestissä olevaan mainoslauseeseen verrattuna :-)

    Täsmennetään vielä että en kuivttele että parisuhde on omien itsekkyyksien viljelyä yhteisvoimin, mutta ei se mitään totaalista oman identiteetin uhrausta voi olla. Eikä ainakaan sitä että se joka loukkaantuu ensin, on oikeassa ja toisen täytyy automaattisesti kääntää kelkkansa omista haluista tai tarpeista riippumatta.

    Ymmärrän kyllä että sinulla on hyvin ruusuinen kuva parisuhteesta ja rakkaudesta yleensä, mutta aikuisten oikeasti jos löydät miehen joka täsyin rehellisesti ilman taka-ajatuksia allekirjotitaa sinun näkemykset vaikka siihen valheenpaljastimeen köytettynä, niin ... hmm... noh katsotaan sitten jos sellainen päivä tulee.

    P.S. Vaikka nautinkin tästä keskustelusta - Toivottavasti omistat myös aikaa sen oman parisuhdekriisin työstämiseen, etkä kanna täältä saamaasi (ylimääräistä) pyhää vihaa miehesi kimppuun.

    Äänestä

  • Alkup. kirjoitti:

    "On edelleenkin aika diktaattorimaista olettaa että se oma seksuaalisuus ja yksityisyys pitäisi kokonaan uhrata. "

    Uhrata? Diktaattorimaista? Mielestäni on diktaattorimaista väittää, että naisen tulisi vain kylmästi hyväksyä se fakta, että mies saa katsoa pornoa, jos miestä huvittaa, ja vaikka nainen siitä kärsisikin. Uhraukset kuuluvat parisuhteeseen. Parisuhteen pohjimmainen tarkoitus on kuitenkin tuottaa toiselle hyvää mieltä, ja sitoutua tähän. Vai?

    "Karkeasti yleistäenhän miehen malli on paritella mahdollisimman monen kanssa ja naisen sen parhaimman miesyksilön kanssa"

    Tämän on aivan varmasti keksinyt joku mies, jolla on ollut oma lehmä ojassa. Parittelu on tietenkin luonnollinen osa lisääntymistä, mutta nykyään yhteiskunnan säännökset ovat kuules vähän muuttuneet, kuin mitä ne olivat silloin kuin sinä olit karvainen apinamies, ja minä apinanainen. Omaa viettiään voi toteuttaa myös YHDEN naisen kanssa, niinkuin naisenkin oletetaan toteuttavan viettiään YHDEN miehen kanssa. Se on parisuhde. Jos taas siltä tuntuu, että yksi ei riitä omaan seksuaaliseen täyttymykseen, niin silloin ei pidä laisinkaan luoda parisuhdetta. So simple.

    "Vaikka jotkut saattavatkin kauhistua pornoa katsovaa kumppania ja juosta karkuun, en usko että se AVIOeroissa on yleistä ja jos on, ovat oikeat syyt muussa kuin itse pornossa. "

    Porno on tutkitusti yksi hajottava tekijä parisuhteissa. Laitan tutkimuksen linkinkin tänne, heti kun ehdin katella sen. Porno johtaa yleensä riitoihin, riidat johtavat taas muihin riitoihin, porno johtaa riittämättömyyteen ja itsekkyyteen, ja loppujen lopuksi, porno voi olla aika yleinenkin tekijä nykypäivän suhteiden kariutumiseen. Kun ei kunnioiteta toisen tunteita, niin suhteessa ei ole mitään pohjaa. En toki tiedä erojen kaikkia syitä, siksi olikin syy-seuraus kysymysmerkillä.

    "Tuo sana sitoutuminen kuulostaa ehkä hyvältä, mutta sinun kuvasten perusteella se tarkoittaa luopumista ja antautumista. "

    Hei! Parisuhdehan on luopumista ja antautumista! Luopumista omista itsekkyyksistään ja mieliteoistaan parisuhteen hyväksi. Kuka sanoi että parisuhde on helppoa? Jos emme koskaan luovu mistään, emme saa koskaan mitään tilalle! Antautumista toiselle, toisen tunteiden huomioon ottamista. Niin, mitäs se parisuhde sitten on? Itsekkäitä tekoja, toisen tunteiden huomiotta jättämistä...? Ei...

    En kyllä itse tiedä luopuneeni mistään parisuhteeseen alkaessani. Eikä miehenikään. Emme suoraan sanottuna ymmärrä tätä vaahtoamista täällä.

    Ehkä on vain todettava että minä ja mieheni sovitaan paremmin yhteen kuin yksikään muu pari tällä palstalla. Olen kyllä todennut sen jo monesti lukiessani näitä juttuja ja kuunnellessani kavereitani. Olemme olleet yhdessä jo vuosikymmenen verran, joten ihan ensihuumassa ei enää olla.

    Surkeaa, että ihmiset eivät löydä parempia, sopivampia puolisoita.

    Olet kyllä osittain oikeassa!! Mutta ei se hyvän parisuhteen sala pelkästään tuossa ole!

    Meillä meni aikoinaan niin, että mies tuijotteli pornoa sen minkä ehti ja minä siitä loukkaannuin. Todella huonolle itsetunnolle tuo ei tehnyt hyvää! :( Hyvä ettei mennyt sairaalloiseksi kyttäämiseksi koko touhu!
    Puhuin asiasta miehelle. Kerroin miksi en halua, että hän katsoo pornoa, ja tämän jälkeen hän väitti ymmärtävänsä ja lupasi lopettaa. Luotin aluksi hänen sanaansa, kunnes vahingossa huomasin, että sama touhu jatkuu.

    Sekös se vasta loukkasikin, kun toinen oli silmiin katsoen luvannut ja sitten petti lupauksensa. Tuon jälkeen juteltiin uudestaan ja lopulta hiljalleen mies pääsi pornoriippuvuudesta eroon.

    Ja porno olis siis minulle tiukka paikka lähinnä siksi, että itsetuntoni ei ollut kohdallaan. Nyt minulla ei ole enää mitään sitä vastaan, että mies pornoa katsoisi. Olen miehelle sanonutkin, että jos se porno on hänelle oikeasti tärkeää, niin katsokoot pois, itsetuntoni kestää sen jo. Mutta eipä se porno sitten enää kiinnostakaan, kun on "luvan" saanut. :D

    Toisaalta hyvä näin! Porno on jollain tapaa likaista ja ällöä (ja useimmiten niissä esiintyy lähinnä upeita naisia ja löllömahaisia, rumia, mutta isokyrpäisiä miehiä, joita itse en viitsi katsella).

    Mies on sanonut jälkeenpäin, että olin aikoinaan lähes hysteerinen hänen pornoharrastuksen takia ja nyt hän jopa väittää ymmärtävänsä minua! :)Ei kuulma aikoinaan tajunnut, miten paljon hän minua loukkasi!

    Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Ja elokuussa vihille. ;)

    Äänestä

  • Der mies kirjoitti:

    Vaikka pornon yhdessä nauttiminen onkin hyvä harrastus... On edelleenkin aika diktaattorimaista olettaa että se oma seksuaalisuus ja yksityisyys pitäisi kokonaan uhrata.

    "Tuo on mielestäni täysin hölynpölyä vedota miehen biologiaan pornoilussa. On naisellakin biologia, ja lisääntymisvietti, mutta eivät hekään toteuta sitä kaikkien kanssa/kaikella lailla."

    Tässä kohtaa ei taas näytetä hyväksyvän sitä että miehissä ja naisissa on huomattavia eroja tuolla osa-alueella. Eli oletetaan että se oma malli on oikea ja siitä eroavat vääriä. Karkeasti yleistäenhän miehen malli on paritella mahdollisimman monen kanssa ja naisen sen parhaimman miesyksilön kanssa... Tätä ei vain jostain syystä haluta hyväksyä tai myöntää todeksi.

    "Nykypäivänä pornoa on saatavilla joka paikasta, sitä tulvii vastaan kuvissa ja tv:ssä, ja nykyään avioerot ovat yleisempiä kuin koskaan. Syy-Seuraus?"

    Ei todellakaan. Vaikka jotkut saattavatkin kauhistua pornoa katsovaa kumppania ja juosta karkuun, en usko että se AVIOeroissa on yleistä ja jos on, ovat oikeat syyt muussa kuin itse pornossa. Nämä porno ongelmat varmaan tulevat ilmi jo hyvin ennen papin aamenta jos on pitänyt ilmät auki. Avioeroissa muutenkin suurin vaikuttava tekijä aikojen muuttessa on ihan se, että naiset eivät nykypäivänä ole niin riippuvaisia taloudellisesti kumppanistaan. Ja muutenkin asenteet ovat muuttuneet pois "mies = elämäsi" akselilta. Eli erota saa nyt pienemmistäkin syistä puolin ja toisin halutessaan. Pornon kanssa sillä tuskin on mitään syy-seurausta.

    Pornoa kyllä on enemmän päivä päivältä tarjolla, sitä ei käy kieltäminen, mutta uskon että se tuo myös postiiivista vaikutusta ummetuksesta kärsivään väestöön. Tietenkin innokkaiden ja konservatiiven välinen ero kasvaa ja se tuo ongelmia, mutta en kyllä usko että avioeroissa tai muissa pitkäaikaisen suhteen erotilastoissa on edes marginaalista vaikutusta.

    "Voit kiihottua ja olla himokas, mutta jälkeenpäin olet tyhjä."

    Voit myös olla onnellinen ja tyytyväinen. Ei tyhjyys mikään itsestäänselvyys ole.

    "Paineet on purettu, mutta mitä jäi? Ei mitään. Mikä oli jutun järki? Ei ainakaan läheisyys, hellyys, eikä rakkaus, joiden pitäisi merkitä elämässä jotain enemmän kuin villit himot ja itsensä tyydyttäminen."

    Tämä ihmetyttää hyvin paljon. Miten hellyttä, läheisyyttä ja rakkautta ei muka ole tai niiden merkitys katoaa jos elämään kuuluu niiden lisäksi myös himoa ja paineiden purkua. Miksi näiden asioiden pitää kilpailla keskenään? Väittäisin että hyvin monessa suhteessa nuo asiat ovat varsin hvyässsä tasapainossa.

    "Itsekästä. Hyvin itsekästä. HYVIN itsekästä ajatella, että minä nyt katson tätä pornoa, vaikka tiedän, että sulle tulee siitä hemmetin paha mieli. Minä nyt irstailen ja runkkaan, kun sinä kaipaisit hellyyttä ja huomioimista."

    Niin... mutta itsekästä se on toisinpäinkin ajattelu. Ja kyllä sitä hellyttä ja rakkautta voi antaa vaikka välillä itsensä hoitelisikin. Ei ehkä samanaikaisesti, mutta...

    "Jos ei ole valmis sitoutumaan seksuaaliseti, ei ole valmis myöskään parisuhteeseen."

    Tuo sana sitoutuminen kuulostaa ehkä hyvältä, mutta sinun kuvasten perusteella se tarkoittaa luopumista ja antautumista.

    "Karkeasti yleistäenhän miehen malli on paritella mahdollisimman monen kanssa ja naisen sen parhaimman miesyksilön kanssa... "

    ja jatkan tähän vielä että naisen malliin liityy myös turvallisuuden tunteen tarvitseminen.
    Nainen on paras äiti miehen siittämille lapsille ollessaan onnellinen ja luottavainen.
    Paras miesyksilö takaa turvan ja onnellisuuden.
    Tämän päivän mies pakenee mielummin nettipornon pariin ja naisen turvallisuuden tunne karisee
    jo sen myötä.

    "Itsekästä. Hyvin itsekästä. HYVIN itsekästä ajatella, että minä nyt katson tätä pornoa, vaikka tiedän, että sulle tulee siitä hemmetin paha mieli. Minä nyt irstailen ja runkkaan, kun sinä kaipaisit hellyyttä ja huomioimista."

    Tähän yhdyn. Elämä on valintojen tekemistä.
    Mies voi valita monen naaraan kanssa peuhaamisen,
    pornon katselemisen ilman syyllisyyttä ja samalla se tarkoittaa sitä sinkkuelämää.
    Mies voi valita myös parisuhteen.

    "Tuo sana sitoutuminen kuulostaa ehkä hyvältä, mutta sinun kuvasten perusteella se tarkoittaa luopumista ja antautumista."

    PARISUHDE ON JUURI SITÄ! Sitoutumista, luopumista
    ja antautumista.
    Myös naiselle.
    Nainen luopuu parisuhteessa sinkkunaisen elämästään.
    On parisuhteen edun mukaista kerätä Mel Gibsonin kuvat seiniltä pois ja antautua parisuhteen mukanaan tuleville haasteille.
    On luovuttava miljoonasta asiasta jos haluaa toimivan parisuhteen.
    Valinta on onneksi vapaa!
    Ei tarvitse luopua kun elää vain itsensä kanssa.

    Parisuhteessa mietit
    kuka tuo ihminen on? Mitkä asiat ovat hänelle tärkeitä ja mitkä asiat pahoittavat hänen mielensä?
    Minne hän on menossa, mistä tulossa ja mitä hän mukanaan kantaa?
    Siinä on haastetta.
    Ketä kiinnostaa?

    SEN SAAT MISTÄ LUOVUT

    Äänestä

jos minun ukko katsoisi pornoa se saisi kyllä lähteä. Mitähän ne miehet ajattelevat kun katsovat pornoa, itsensä miehen tilalle. Eikö se ole silloin pettämistä. Kyllä on, minusta ainakin tuntuisi etten riitä miehelleni kun pitää haaveilla muitten akkojen paikoista.

Äänestä
  • Uskotko todella että ukkosi ei ajattele muiden naisten paikkoja ilman pornoakin? Nyt kesälläkään kadulla kulkiessa?

    Ja jos ukkosi on kanssasi, niin kyllähän sinä riität hänelle (uskoit siihen tai et).

    Jos olet oikeaa pettämistä kokenut, niin olen pahoillani, mutta jos ihmisen ajatusmaailma ja hetkelliset fantasiat jotka pysyvät kuitenkin korvien välissä lasketaan pettämiseksi, niin silloin 100% miesväestöstä pettää, valtaosa vielä päivittäin.

    Äänestä

  • Der Mies, erittäin hienoo tekstiä!!
    Todellakin, mikäs sen mahtavampaa, kun irstailla ja leikkiä oman rakkaan kumppanin kanssa!

    Eikä se välttämättä tarkoita, että jos hommaileepi itsekseen, että se olisi yhteisestä seksistä pois.

    Ja jos suoraan sanottuna panettaa, niin miksei voi ottaa pikapanoa rakkaansa kanssa. Sekin on osa seksiä.
    Seksiin kuuluu myös pikapanot panetuksen sattuessa päälle kiireiseen hetkeen, mutta ei se olo ole tyhjä sen jälkeen. Miksi olisikaan. Pikainen hellä hetki, tai rajumpi hetki, kukin tavallaan, rakkauden muodossa. Antaa tyydytys toiselle, ja itselleen.

    Meillä kaikilla kuitenkin tulee olla minuus, myös seksissä. Der Mies kirjoittikin asian todella loistavasti mielestäni.

    Jos kumppanilla on enemmän haluja kuin toisella, niin parempi kai se on purkaa ne vaikka yksikseen hommailemalla, vaikka sitten pornoa katsomalla, kuin lähteä pettämään. Eikä niihin filmeihin ny hyvänen aika sentään tarvii itteensä kuvitellaa.. Ja mitä jos kuvittelisikin? Keneltä se on pois? Se olisi VAIN kuvittelua! Ja kyseessä VAIN filmi. Ja puhun nyt kaikin puolin terveestä suhteesta!! Se että jos vaan tuijottaa pornofilmejä, eikä ota kumppania huomioon, niin se ei ole tervettä, ja silloin jotain pitäisi tehdä muutakin suhteen toimivuuden eteen, sehän lienee päiväselvä asia!

    Mutta edelleen. Ihminen on aikasen visuualinen eläin. Valitettava tosiasia. Ja meilä on mielikuvitus, sitä on vaikeampi toisella ihmisellä hallita. Ja on parempi, että sitä ei lähde edes yrittämään, ainakaan voimakeinoin.

    Äänestä

  • Jos ei riitä, niin ei riitä, siitä et voi syyttää kuin itseäsi...

    Äänestä

  • Der mies kirjoitti:

    Uskotko todella että ukkosi ei ajattele muiden naisten paikkoja ilman pornoakin? Nyt kesälläkään kadulla kulkiessa?

    Ja jos ukkosi on kanssasi, niin kyllähän sinä riität hänelle (uskoit siihen tai et).

    Jos olet oikeaa pettämistä kokenut, niin olen pahoillani, mutta jos ihmisen ajatusmaailma ja hetkelliset fantasiat jotka pysyvät kuitenkin korvien välissä lasketaan pettämiseksi, niin silloin 100% miesväestöstä pettää, valtaosa vielä päivittäin.

    Sulla ei der mies taida paljon tyttöystäviä olla. Katoppa kun kaikki miehet ei ajattele muita naisia 24/7. Minulle on jo loukkaava jos mies katsoo muita naisia, saati jos ne riekkuvat perse pystyssä vaikka vain filmillä.

    Äänestä

  • kokenut kirjoitti:

    "Katoppa kun kaikki miehet ei ajattele muita naisia 24/7."

    Perustat tämän väittämän mihin? Ok, omaan henkilökohtaiseen elämänkokemukseesi, mutta halutko täsmentää? Siksikö että et havaitse tätä miehissä, tiedät mitä me ajattelemme? Älä vaan sano että kysyit mieheltäsi ja se sanoi niin :-)

    Niin ja enkä minä tätä virttä laula live elämässä tällä volyymillä. En minä niin tyhmä naisten suhteen ole :-) Se olisi yhtä uhkarohkeaa kuin jossain ääri-islamilaisessa maassa naisten oikeuksien perään kuuluttaminen. Kyllä minäkin siis joudun elämään naisten maailmassa.

    Ja viilataan pilkkua vielä sinun suuntaan - En nyt ihan allekirjoita tuota 24/7, mutta lähelle menee.

    Äänestä

todesta? miksi hän on itsekäs ja Sinä et?

Minusta on toisinpäin, mikset sinä voisi pornoilla miehesi kanssa? Mikset suo nautintoa hänelle?

Minä olen aviovaimo, 42v ja odotan lasta, ja kyllä me pornoilemme vaan yhdessä aikasen hurjasti. Nautimme siitä molemmat.

Ei suhteesta tulisi mitään nuttura kireellä.

Äänestä
  • Kyllä keskenään voikin pornoilla. EI MUITA SIIHEN P..KELE tarvita.

    Äänestä

Huh, mitähän siitäkin tulisi, jos miesystäväni paheksuisi tai jopa KIELTÄISI minua lukemasta seksinovelleja netissä ja runkkailemasta yksin kotona ollessani niitä lukiessani! Varmaan joutuisin jättämän hänet, onneksi sentään hän on niin fiksu että on vain todennut sen olevan pelkästään ihana ajatus :)

Ja mistäs minä tiedän jos hän tekisi sitä samaa, tai jotain muuta. Luottamus suhteessamme on luja, eikä pettäminen toisen kanssa ole todellakaan ajatuksena tai vaihtoehto. Mutta mitä vikaa pikku runkkailussa, tai kiihottumisessa visuaalisten tms ärsykkeiden avulla...? Jokaisella halukkaalla on oikeus siihen! Täytyykö nousta barrikaadeille...

Äänestä

Suurin osa ihmisistä taitaa olla himojensa orjia eivätkä osaa rakastaa. Minä en ainakaan halua rakkaudetonta miestä. Hyi.

Äänestä

mun miesystävä nyk. avomies katseli pornoa, mut ei katsele enää. ainaka mun nähden, et revi siitä???
oman naisen pitää olla tarpeeks sexy, ettei tartte kattoo.
Vai mitä???

Äänestä
  • tämän ja useamman muunkin miehiin liittyvän ongelman hyvin yksinkertaisella tavalla: elän yksin ja selibaatissa ja olen jumalattoman tyytyväinen.

    Ei tarvi käyttää energiaa jonkun viettikasan kanssa elämiseen ja miettimiseen että miten sen kanssa ylipäätään voi elää. Saan myös käyttää aikani mihin haluan, ei tarvitse olla kenellekkään mieliksi, hyviä puolia riittää enemmän kuin aikaa kirjoittaa niitä tänne. Jos kaikki naiset tajuaisivat tämän niin miehet saisivat rauhassa unohtua runkkaamaan sinne netin ääreen. Lasten tekemiseen riitää pari panoa, ja sen jälkeen ukon voi laittaa takaisin sinne mistä tulikin, ei se siitä pahastu. Viettikasa ei osaa pahastua. Lapset on helpompi kasvattaa ilman häiritsevää viettikasaa joka vaatii huomiota (=rahaa, ruokaa, puhtaita vaatteita yms.) enemmän kuin kersat yhteensä.

    Suosittelen.

    Äänestä

Olet täysin oikeassa. Sitä paitsi liiallinen pornoriippuvuus on ihka oikea sairaus, mikä on yhtä huolestuttava, kuin alkoholismi.
Pornoriippuvainen sairas ihminen ei myöskään tajua loukkaavansa toista, vaan vähättelee riippuvuuttaan ja joskus myös haukkuu toista osapuolta (normaalia tervettä ihmistä siis) sulkeutuneeksi yms.
Pornoriippuvainen ihminen täytyy saada yhtä lailla hoitoon, kuin muutkin addiktit.

Tästä sairaudesta on monen raiskaajan, hyväksikäyttäjän ja lapsiin sekaantujan tarina lähtenyt.

Sinun ei tarvitse EIKÄ KUULU katsella, eikä sietää moista. Hän on sairas ihminen, joka tarvitsee apua.

Äänestä

Jos nainen ei itse tarpeeksi anna ,tyydytän itseni katsomalla pornoa , jäin siitä kiinni vähän aikaa sitten , eikä kumppanini tykännyt , mutta itsepähän ei anna? Sanoi että pitää lopettaa katsominen.

Äänestä

On kuitenkin eri asia katsoa pornovideota, kuin lähetellä joidenkin naisten kanssa pornokuvia. Se, että miehesi teki niin, osoitti että hän oli täys mul***! Minä en hyväksyisi toisten naisten kanssa kuvien lähettämistä, se menisi jo pettämisen rajan yli. Entä jos sinä olisit lähetellyt omia alastonkuviasi joillekin miehille, mitäköhän miehesi olisi tuumannut. tavallinen pornon katselu silloin tällöin on ikäväkyllä normaalia miesten suhteen, jopa monien naisten, mutta jokapäiväinen töllääminen menee jo pakkomielteeksi.

Äänestä
  • En ole lukenut tähän mennessä joka ikistä vastausta tällä palstalla, mutta en usko että omaa aihettani on vielä käsitelty......Mitä mieltä olette miehestä joka katsoo pornoa(tietysti kun puoliso ei ole paikalla) ja tämän lisäksi välttelee seksiä puolison kanssa? Harrastaa seksiä puolison kanssa mielellään/säälistä n.3-4 kertaa kuukaudessa ja välittää hänestä muulla tasolla. Mikä on siis siinä, että tämä mies kokee vain tuon "eläimellisen" pornon kautta saavutettavan seksuaalisen ilon tärkeämpänä kuin intiimimmän seksin oman puolison kanssa? On sanomattakin selvää että tällainen raastaa puolison tunteita, sillä hän on nainen, joka voi rehellisesti sanoa olevansa kiinnostunut seksistä vain oman kumppaninsa kanssa.

    Äänestä

Kertokaapas mulle, kuinka monen mies on ihan OIKEASTI lopettanut (jokapäiväisen) pornon katselunsa naisensa pyynnöstä???
Vai onko vastaus iänkaikkisesti vain joo joo ymmärrän kyllä
Haluaisin tietää löytyykö tästä maailmasta miestä joka olisi oikeasti naisensa eteen uhrautunut...

Äänestä
  • Missä on tässä keskustelussa käsite "kompromissi"? Der mies pitää tiukasti kiinni siitä, että mies saa (ja kärjistetysti: miehen on biologiansa vuoksi pakko eikä hän sille mitään voi) katsoa pornoa. Vaikka päivittäin, jos siltä tuntuu. Jotkut naiset taas haluavat täysin kieltää mieheltään pornon katselun ja jopa toisten naisten ajattelun.

    Eikö parisuhteessa voi tehdä kompromissia, jossa molemmat todellakin luopuvat vähän omasta hyvästään sen eteen, että toisella olisi parempi olla? Koskee siis sekä miestä että naista.

    Ehdotelma kompromissille:
    mies a) VÄHENTÄÄ pornon katsomistaan ja/tai b) jakaa pornon katselunsa naisen kanssa ja/tai c) sopii yhteisistä pelisäännöistä pornon katselun suhteen naisen kanssa, esim. pornoa katsotaan vain, jos nainen poissa kotoa tms. ja/tai d) jotain muuta, joka helpottaa naisen oloa ja saa naisen kokemaan, että häntä on kuultu ja ymmärretty asiassa.
    nainen a) lakkaa valittamasta ja tuomitsemasta miehen pornon katselua ja/tai b) suhtautuu hyväksyvämmin muutenkin miehen seksuaalisuuteen ja/tai c) osallistuu joskus pornon katseluun, jos mies sitä haluaa ja/tai d) jotain muuta, joka saa miehen kokemaan, että häntä on kuultu ja ymmärretty asiassa.
    mies ja nainen yhdessä a) pitävät huolta myös yhteisestä seksielämästä antaen toisilleen nautintoa nauttien samalla itsekin ja b) pitävät muutenkin yllä molemmat huomioonottavia käytäntöjä parisuhteessa

    Miksi on niin, että itse olen törmännyt miehiin, jotka eivät tässä asiassa ole valmiita joustamaan yhtään, vaan pitävät tiukasti kiinni siitä, että he saavat tyydyttää tarpeitaan juuri niin kuin haluavat täysin välittämättä toisen tunteista? Sellaista asennetta minun mielestäni voi perustellusti sanoa käsittämättömäksi itsekkyydeksi. Naisena tietenkin tämä on naisen näkökulma.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Heti! kirjoitti:

Avoimesti nyt voin kertoa mitä porno aiheutti ex-suhteeseeni.

Voitte pitää minua seksuaalisesti sulkeutuneena, kun minun mielestäni seksin kuuluu olla kaunista, ja ihanaa toiseen tutustumista, rakkaalle ihmiselle yhden suurimman nautinnon suomista, ja kahden ihmisen välinen rakkauden ja hellyydenosoitus.

Ehkä juuri noiden ruusuisten mielikuvien takia hajosin, kun löysin mieheni puhelimesta muiden naisten pillujen kuvia. Lähetetyissä viesteissä selvisi, että mieheni oli lähettänyt oman munansa kuvaa näille naisille. Mielestäni tämä oli suunnattoman irstasta, ällöttävää ja RUMAA, ja loukkaus minua kohtaan, koska luulin, että mieheni jakaa itsensä ja seksuaalisuutensa MINUN kanssani, eikä joidenkin tuntemattomien naisten kanssa!

Jos itseä ahdistaa se, että puoliso katsoo pornoa, niin silloin pitäisi puolisonkin kaikessa rakkaudessaan ymmärtää lopettaa pornon katselu. Ei ole rakkautta laisinkaan, jos tieten tahtoen haluaa pahoittaa toisen mielen.

Mielestäni ne ihmiset, jotka eivät hyväksy pornoa parisuhteeseensa, eivät ole seksuaalisesti estyneitä tms. he vain käittelevät seksuaalisuuden osaksi RAKKAUTTA, kun taas jotkut käsittävät sen vain tarpeiden tyydyttämiseksi. Mielestäni kummatkin saavat olla oikeassa, mutta PORNON käytön LOPETTAMINEN ei loukkaa pornon käyttäjän tunteita, toisin kuin pornon käytön JATKAMINEN parisuhteessa loukkaa suuresti puolison tunteita...

Miksei sitten ilman pornoa voi elää? Onko todellakin niin, että ihmiset, jotka ovat joutuneet himojensa valtaan, tulevat itsekkäiksi, ja eivät osaa enää himoiltaan nähdä toisen kärsimystä? Miksei pornoa voi lopettaa? Miksi loukata tieten tahtoen rakastamaansa ihmistä? Miksi? Miksi oma puoliso ei riitä? Miksi omat himot menevät toisen tunteiden edelle?

Mikä tässä maailmassa merkitsee? Tunteet vai himo? Toisen huomioon ottaminen vai itsekkyys?

Mielestäni EI ole liikaa vaadittu lopettaa pornon katsomista yms. jos toinen ei sitä halua, vaan kärsii siitä? Vai? Mikset katso mieluummin kumppaniasi rakkauden täyttämällä katseella, ja vie häntä huipulle?

Miksi porno? Miksei rakkaus?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu