Oman ex tyttoystavani ihastui/rakastui jatkuvasti toisiiin miehiin. Kertoi aina minulle. Siita syntyi jatkuvaa epavarmuutta, joka oli todella raskasta. Han oli mielestani todella naivi. Ei minkaanlaista itsekontrollia. Elamaa ohjaavat vain hetken ihastukset ja tunteet. Hanella on toki oikeus tunteisiinsa, mutta voin vannoa, etta minun elamaani ei hanen kaltaiset hullut enaa palaa. Yhta helvettia kaikki. Epakunnioittavaa kumppania kohtaan. Han ei myoskaan itse ollenkaan ymmartanyt milta se voi kumppanista tuntua. Ei olenkaan. Taysin tunteeton. Lahna. Kylma kivi. Kylmat vareet menee vielakin kun muistelen kun minulle niista aina kerrottiin. Selitykseksi sain aina, etta han ei vain voi tunteilleen mitaan... aarghh! Kuvioon kuului tietysti ihastusten suutelua ja muuta pelia, yolla soiteltiin, ei tultu kotiin jne. Aivan hullua. Minua kuitenkin aina kuulemma rakasti. Valilla se kuitenkin jotenkin aina hanella meni ohi. Silti, 6 vuotta kestin ja karsin. Huh huh. Tilanne johti lopulta pettamiseen ja taydelliseen rakastumiseen. Minut vain hylattiin ja jatettiin. Sellasta. Mita tapsin yhteisten kuuden vuoden aikana upeita naisia, joiden kanssa olisi sinkkuna ollut varmasti sapinaa. Itse kuitenkin pystun pitamaan tunteeni kontrollissa. Se on myos toiseen sitoutumista ja toisen kunnioittamista!
Ihastukset
Ihanaa, very lovely
4604
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuin omasta kynästä!
sinullekkiin...
hyönteinen.
"En vaan voi tunteilleni mitään."
Nykyään kun millään ei ole mitään väliä, niin syntyy tuollaisia itsekeskeisiä horatsuja.
Oikein umpirehellinen horatsu. Ne on pahimpia.
Luulee saavansa oikeutuksen tehdä mitä haluaa, koska olihan vaan rehellinen. Oma sielu puhdistuu..
Eipä noille mitään vaan mahda.
Raadollisia paskiaisia on ja tulee olemaan.
Paska homma jos sellaiseen rakastuu.