vaikka ollut jo 2 vuotta uuden kanssa. Tappelee
siellä tyt.ystävän kanssa ja sanonut ettei eroa virallisesti. "Luvannut" palata luoksemme vaan ei ole sitäkään tehnyt.1-2 vkossa käy perheensä luona. Haluaa palata mutta joku pistää epäröimään(kuulema). Miljonäärejä ei olla, joten omaisuuden takia ei tartte naimisissa olla. Pää tässä itellä sekoo.Tässä me sit ns. ykkönen ja kakkonen porskutellaan. Voi h.....ti tätä elämää. Paljon on pelissä, mut mikään ratkasu ei tunnu olevan helppoo,juuri kun kuvittelee tehneensä päätösen niin sit rupee kaduttamaan. Pitääkö tässä kärvistellä loppuelämä. No itteeni saan syyttää, kun ootan et ukko tekee päätöksensä, haluuko puhua asiat halki vai ei.Ei vaan pääse ajatuksesta, josko sittenkin....olis mahdollista selvittää asiat.
siellä tyt.ystävän kanssa ja sanonut ettei eroa virallisesti. "Luvannut" palata luoksemme vaan ei ole sitäkään tehnyt.1-2 vkossa käy perheensä luona. Haluaa palata mutta joku pistää epäröimään(kuulema). Miljonäärejä ei olla, joten omaisuuden takia ei tartte naimisissa olla. Pää tässä itellä sekoo.Tässä me sit ns. ykkönen ja kakkonen porskutellaan. Voi h.....ti tätä elämää. Paljon on pelissä, mut mikään ratkasu ei tunnu olevan helppoo,juuri kun kuvittelee tehneensä päätösen niin sit rupee kaduttamaan. Pitääkö tässä kärvistellä loppuelämä. No itteeni saan syyttää, kun ootan et ukko tekee päätöksensä, haluuko puhua asiat halki vai ei.Ei vaan pääse ajatuksesta, josko sittenkin....olis mahdollista selvittää asiat.
Vastaukset 26
Vanhimmat
siitä kusipäästä!oma elämäs vain kärsii.sua varten voisi olla joku sinua kunnioittava ja arvostava kumppanikin ja sen pian menettää ku tollases suhteessa kärvistelee väkisten. kai sitä aikuinen ihminen osaa itsekin eropäätöksen tehdä!ei tämä maailma miesten päätösten mukaan mene!ja sitä asioitten halki puhumista saat kyllä odottaa vaikka maailman tappiin asti! terkuin eronnut ja onnellinen yh :)
mukavaa mies seuraa, yh äippä sitä...yh äippä tätä..
sillä käyn aika kuumana yh äiteihin, vaikka varattu mamma tuo enemmän jännitystä elämään. Laittakaa rouvat jotka olette kyllästyneet ukkoihinne privana vaikka meili osotetta niin katsotaan mitä keksittäis
olit sitte tosissas tai et liikenteessä.
Hyvää jussia ja onnee "metsästykseen" kuitenkin sulle. Seuran haulle on kuitenki ihan omat palstansa.
kun pistät itse sen harkinta-ajan aloittavan hakemuksen vireille (käy vaikka netissä ks ohjeet www.om.fi.) Siinä on puoli vuotta aikaa harkita ja luulenpa että äijäänkin tulee jotain vipinää. Mukavahan se on pitää kahta naista tai vaikka kolmea ellei joku vihellä peliä poikki.
asiat netistä tutkinu ja lukenu. Olen jopa tulostanu erohakemuksen ja antanu miehelle. Sanoin et paa nimes alle,mut ei haluu erota.
vaikka toinen ei allekirjoittaisikaan. Eikä tarvi edes tulostaa vaan lähettää sähköisesti oman alueen käräoikeuteen. Kun harkinta-aika on alkanut, äijän on kyllä päätettävä mitä haluaa. Lopuu epätietoisuus ja jahkailu.
itsekkin toimittaa eikä toiselta tarvitse mitään kysellä. On vaan niin voimaton olo. Tiedän kyllä senkin että pitäs ja pitäs ja pitäs tehdä sitä ja tätä koska muuten tää ei lopu koskaan. Mutta kun voimia vaan ei ole siihen. En tiedä mikä tai millon se "kamelin" selän katkasee. Järkia sanoo et toimi vaan tunteet sanoo muuta. Ei ole elämä helppoo. Neuvoja osaan minäkin antaa, vaan niiden toteuttaminen onkin jo toinen juttu. Jokaisella on ne omat tarinansa takana, eikä niihin taida aina yhtä ainoa tapaa olla ratkaisuksi.On tässä kyllä asioita mietitty ja tuntuu et kohta alkaa olla "asiantuntia" näissä. Neuvoja on niin monta kun on niiden antajiakin. Jokainen tietty jakaa niitä oman kokemuksensa perusteella,vaikka päätös pitää tietty itse tehdä. Mutta, mutta mutta..... kun ei vaan onnistu.
sorry, ei ollut tarkoitus tyrkyttää neuvoja. Tuo vaihe, kun pitäisi päättää jostain tärkeästä ja kaikki vaihtoehdot näyttää huonoilta ja tulevaisuus on epävarma, on se kaikkein pahin ja stressaavin. Sitten kun tekee jonkin liikkeen johonkin suuntaan, tuntuu paremmalta.
sen liikkeen. Jostain syystä on vaan kauheen paha olo ja tuntuu ettei haluu kaikkee rikkoo lopullisesti.Sitä vaan räpistelee ja ihmettelee voiko yli 25 v lentää taivaan tuuliin tosta vaan ja teenkö oikein itseeni ja lapsia kohtaan.Haenko asuntoa vai jäänkö tähän. En kyllä haluu enää kymmenkiks vuosiks lainaakaan ottaa. On niin paljon pienii ja isoja asioita, eikä haluaia tehdä sitä väärää valintaa, mitä sitten ehkä katuu lopun elämää tai sitte ei. Onko se sitte rakkautta vai riippuvuutta en tiedä, vaikka onhan tässä jo 2 v taaperrettu ilman miestä. Mies kyllä maksaa vastikkeen ym. eli rahallisesti menee samalla lailla kun yhdessä eläessä.Lapsia ei kyllä ole kertaakaan luokseen ottanut vaan ei nuo ole kyllä halukkaitakaan menemäänkään. Kyllä jo sentään nauran ja pidän hauskaa, mutta peikko vaanii olan takana ja äkkiä se sieltä varottamatta hyökkää ja siinä sitä taas ollaan. Itku ja hammasten kiristys jne...Kun vaan näkis missä sitä on vuoden, kahden tai viiden päästä. Nykyään toivon että aika rientäs ja sen myötä saisin ehkä niitä voimia viedä asian päätökseen.
roikkujamies, ei osaa päättää. Joku onneton kakkosnaikkonen haluu, vaan ei saa. Ja vaimo ei tahdo jaksaa, vaan kun mies osaa puhua.
päästä
- haluatko että sinulla on uusi asunto ja missä haluaisit sen olevan? Voithan jo alustavasti netistä katsella, mikä miellyttäisi
- millaisen asunnon oikeastaan haluaisit
- haluaisitko viettää ensi juhannuksen tai sitä seuraavan juhannuksen sinusta välittävän ja sinua arvostavan uuden ihmisen kanssa
- haluatko vuoden päästä ensi juhannuksena olla tässä samassa tilanteessa
Ajatteleminen ja oman tulevaisuuden suunnittelu voi viedä eteenpäin ja lievittää pahaa oloa..
lehtiä ja nettiä katellu, asuntoja hintoja ym.
jopa pankista kyselly lainamahdollisuuksia. Ei vaan huvita yhtään mikään. Mitään en jaksa tehdä, pakolliset asiat saan hoidettua. En oikein näe itseäni missään kun tulevaisuuteen koitan "kurkkia". Pari vuotta olen lääkkeitäkin jotunut syömään. Lopetin kyll jo kerran, mut sit sain jo niin hirveita hepareita et alko tuntuu itestä et kohta kuristan vaik vastaantulijan.(no ei ihan)Inhottaa ajatus lääkkeistä, koska en ole ikinä moisia syöny, tietty mahdollinen riippuvuuskin niistä mietityttää. Lääkärin mielestä ei vielä lopeteta,noihin lääkkeisiin ei kuulema tule riippuvuutta ja itselläni on annoksena puolikas per pvä.On kyllä (muistaakseni)opamox nimistä lääk. siihen voi kuulema syntyä riippuvuutta, mutta sitäkään en ole ottanut kun ehkä 1 tab. sattunnaisesti, viimeks varmaa pari kk sitten. Kai se vaan henkisenä tukena kassissa mukana kulkee.Loppuvuodesta kuulema katot.tilannetta. Tiedän että hepuli iskee jos ja kun ehkä saan jonkun päätösen aikaseks. En halua lapsiin pahaaoloa purkaa, joten kuuri jatkuu. No en hepuleita ole aikoihin saanu, mutta kyllä noi itkukohtaukset kuitenkin tuntuu olevan joka viikkoisia.No tulipahan sit "pilleristin" elämää vähän valotettua. Ehkä niitä on muitakin jotka painii näiden kanssa voimattomana.
siitä kaikki lähtikin, kun ei suutaan auki saanu.
Riitoja ei ollu, oli vaan kuulema tylsistynyt elämään ja mietti et tätäkö tää nyt on. Itse olen(myönnän) vähän turhan tarkka. Olen aina tehnyt pidemmän ajan suunit. kun taas mies haluaa kuulema puolen tunnin sisällä päätösiä. No nyt en jaksa suunnitella 10 minuuttia pidemmälle, olen vaan tekemättä juur yhtään mitään.
Tilanteesi vie varmasti voimia, epävarmuus syö ihmistä eniten. Lääkkeitä syö monet nykyisin, ne auttaa jaksamaan, saa nukuttua ja pystyy rauhoittumaan. Opamox on hyvä lääke silloin tällöin, siis jos vaikka kiihtyy liikaa, niin olo rauhoittuu. Todella monet tavalliset ihmiset syö lääkkeitä, kun elämä on vaikeimmillaan, ei sinun kannata lääkkeiden käyttöä surra.
Kun on voimaton olo, ei oikein jaksa innostua mistään. Jos huomaisit että haluaisit jotakin, jaksaisit sitten kulkea hissukseen sitä kohti.
Alet alkaa sunnuntaina, sieltähän voisi vaikka löytää kivaa ja kaunista päälle:-) Tekee hyvää olla hyvä itselle ja huomata, että oma viehätysvoima on tallella. Ja ehkä sen joku muukin huomaa.
kun välillä tuntuu et jotain pitää saada, sit iskee taas masennus eikä shoppailukaan huvita. No naisellisuuttahan ei kukaan täällä kotona näe. Lomalla olen sentään matkalle lähdössä, mutta ei sekään helpota kun hetkeks kun pääsee täältä. En ihan jaksa uskoo siihenkään et metrossa tms. törmäis siihen elämänsä mieheen. Vaikee tota on mihinkään lähtee kun ei voi nuorempaa pitkäks aikaa yksin kuitenkaan jättää.Vaikka olen vuosia sitten kirkosta eronnutja kaikkee muuta ku uskovainen, niin joskus tulee ajatuksiin et mitä se "luoja" on mulle varannu ja miten paljon ihmisen harteille kaadetaan. Niinhän sitä tietty sanotaan, et enempää ei anneta mitä kukin jaksaa kantaa. Ei vaan siltä tunnu.Aamulla vaan haluis vetää peiton korviin ja maata. Kun ylös nousee ni sit jo melkei odottaa et tulis taas yö ja sais nukkuu.Ärsyttää itteekin tää saamaton olotila.En voi alvariinsa ystävien nurkissakaan pyörii onhan niillä omakin elämä.Eikä sitä arkisin oikein kerkee. Jotenkin tää yksinäisyys on kai sitä kauheinta. Lapset on ihania, mutta kaipaa sitä kuitenkin aikuisen ihmisen seuraa. Olen semmonen puhuja tyyppi itse, joten odotan kumppaniltakin tietty sitä. Seksi ei ole se tärkein asia, vaikka suhteeseen kuuluukin. Ukkoa en todellakaan hae siks että saisin tyydytettyä tarpeeni. Onhan sitä viel kaks tervettä kättä(heh), mutta läheisyyttä kyllä kaipaan ja sen puute tekee kipeetä.Mahtaakohan moisia miehiä enää nurkan takana mulle ollakkaan. Tuntuu et kaikki haluu vaan naisista ne parhaat palat ja eikun kiertoon.
tilanne..7kk kärsin ja odotin,uskoin kaikki lupaukset ja selitykset.Mies muutti omaan asuntoon,kokoajan tuo toinen oli kuvioissa.Minä kiltisti annoin kaiken tapahtua,hoidin lapset ja kodin ja olin onnellinen kun mies halusi olla usein meidänkin kanssa..No,alkoi ajan kanssa tuo kiltteys kadota..Meni hermot,suomeksi sanottuna=) Rakastan miestäni edelleen,siitä tunteesta en pääse irti,mutta hyväksi käytöstä kyllä.Ilmoitin miehelle että kotona on avioeropaperit kirjoitettuna,tule laittamaan oma nimesi ja vie sinne minne pitääkin.Mies ihmetteli että mitä nyt,mistä moinen nyt yhtäkkiä..Voi perkele.. Ilmoitin etten enää kestä pettämistä,huolisin hänet edelleen mutta pettämistä en siedä enää päivääkään..Pidin vielä "kaupan päälle" parin päivän hiljaisuuden(oli muuten vaikeaa) ja nyt mies otti yhteyttä ja haluaa tulla puhumaan.Kysyin että tajusitko mitkä olivat minun ehtoni ja sanoi tajuavansa,ja haluavansa silti puhua=)Luulen että tajusi minun olevan tosissaan,ja pelästyi..en tiedä..Kohtahan sen näkee,mutta kynnysmatoksi en enää suostu!!Vaikeaa erokin tulee olemaan,mutta ei tätäkään tuskaa täysijärkisenä kestä.
takia kakkosilta sitä vastuuta haetaan. Kaikki me naiset teidetään, että miehet on "munattomia väpelöitä silloin kun pitäisi olla MIES!
Mitäs se ukko haluis erota kun pimppaa tulee kahdelta naiselta! Sama tilanne.
seisoo vain sen toisen naisen kaa / millähän ?, mutta kotona saa oma eukko olla puutteessa, ratkaisua kans pitäis tehdä tässä tilanteessa
katsele viskaa pois äijän elämästään, sittenhän mies jää kakkoselle väkisinkin.
joten siinä mielessä olet väärässä.
Hän kyllä haluaa vieressäni olla(ei niissä puuhissa),etsii kuulema sitä jotain tunnetta.Ei kuitenkaan jaksaa eikä osaa kuulema puhua asioista, hermostuu vaan.Väittää rakastavansa, mutta joku haraa vastaan.
Siinä sitä on kotipsykologeille tekemistä. Olen sanonut että menis ammattiihmiselle puhumaan, mutta tunnetusti jukuri ei mene joten sama jatkuu.
Mitäpä sitä akalle kertomaan että nami maistuu toisenkin naisen luona. On vain hissukseen ja nusuttelee molempia, kaikki hyvin :O)
Miksi et itse ole päätöstä tehnyt???Minä lähtisin lätkii het paikal...tapahtu mitä tykkää...mut ota ohjat käsiisi ja tee sinä se päätös.Kyllä lapset siihen tottuu,ja saat itsellesi paremman olon ajan mittaan.
Niin ja silloin voi olla,että miehesikin tekee päätöksen.
TSEMPPIÄ JA JAKSAMISTA.NIIN JA HYVÄÄÄ JUHANNUSTA.
päätöksen ja sitten on taas mieli muuttunut, en vaan pysty toteuttamaan päätöksiä. Lapset on tavallaan tottuneet kyllä, mutta on kyllä myös oireilleetkin molemmat omalla tavallaan.Ehkä lapset purkaa pahaa oloaan muhun ja kokeilevat monissa asioissa kepillä jäätä.Olen kyllä netissä yhden miehen kanssa jo pidempään "keskustellut", mutta joku vaan haraa mullakin vastaan. Enemmän ehkä ollaan kavereita.Tavattu ei kyllä olla kertaakaan.Luottamus on itseltäni kyllä hakusessa. En halua edes luvata kellekkään mitään, koska en halua toista käyttää laastarina, ei vaan sovi mulle. Musta joku sais tosi uskollisen "akan"(heh), kun en pysty toista ajatteleen vaikka oma ukko teki mitä teki. En tie johtuuko siitä kun asioita ei ole puhuttu loppuun asti ja ne sitten kalvaa mieltä ja pyörii tuolla taustalla. KIITOS KUITENKIN JA HYVÄÄ JUHANNUSTA SINULLEKKIN.
joten sinun täytyy tehdä se mikäli haluat eroon sen touhuista.
Muista, että ei se muutu vuosienkaan päästä miksikään muuksi. Pääset paljon helpommalla, kun otat välittömästi lopullisen pesäeron ja alat suunnittelemaan omaa elämää ilman tuollaista ukkoa.
Puhun nyt omasta kokemuksesta ja tiedän, että mikäli olisin vuosia jo sitten eronnut, olisi ollut paljon helpompaa. Älä jää kituuttamaan ja odottamaan toista, koska koskaan et tätä itsellesi täysin tule saamaan.
Vuosien mittaan tulet jopa sairaaksi tuollaisesta touhusta, joten tee ratkaisusi mahdollisimman pian. Ei kukaan jaksa tuollaista touhua pitkään, vaikka kuinka näin kuvittelee