ns. ystäväni on kohdellut minua todella tylysti viimeisen vuoden aikana.
Perunut tapaamisia viime hetkellä, puhunut pahaa selän takana jne.
Nyt olen päättänyt lopettaa koko ystävyyden.
Haluaisin kuitenkin tehdä sen mahdollisimman mukavasti, koska en halua olla lapsellinen onko ideoita?
Perunut tapaamisia viime hetkellä, puhunut pahaa selän takana jne.
Nyt olen päättänyt lopettaa koko ystävyyden.
Haluaisin kuitenkin tehdä sen mahdollisimman mukavasti, koska en halua olla lapsellinen onko ideoita?
Vastaukset 15
Vanhimmat
rupeat vain passiivisesksi hänen suhteensa. Et ota yhteyttä, jos soittaa, olet puhelimessa lyhytasaninen, eikä sinulla ole enää aikaa tavata tai lähteä hänen kanssaan mihinkään. Kyllä se ´ystävyys´ siinä kokee ihan luonnollisen kuoleman.
Jos ex-ystävä perää jotain selitystä, päätät itse haluatko sanoa jotain hänen käytöksestään. Voit myös antaa asian olla. Mitään selityspakkoa ei ole!
Lycka till.
Lapsellist ainkakin jos sä niit alat välttelee.Itse ainakin sanoisin suoraan face to face jos haluaisin välit katkasta ja sanoisin minkä takia.Ei jää ainakaan kenellekkään epäselväks,tai sitten suoraan kysyä miksi kohtelee sua niin.Kyl asiat pitäs suoraan uskaltaa sanoa.Mun mielest se ei ole ainakaan lapsellista,eikä kovin mukavaakaan välttämättä.
Minusta pitää miettiä millainen ihminen on kyseessä. Itsellä ainakin ex-ystävä jonka jätin taakseni on henkisesti moniongelmainen ja erittäin huono itsetuntoinen. Siitä syystä syitä en halunnut hälle ladella, koska elämältä olisi varmaan tipahtanut koko pohja. Jos toinen ei vastaa viesteihin jne. niin eiköhän se jotakin kerro. Toinen on tietty, että hyvin kevyesti vastailee puheluihin ja keksii tekosyyn jolla lopettaa..
Vastasit itse otsikossa, kun laitoit kysymysmerkin perään.
Jos jo vuoden ajan puhuttu pahaa jne, niin mitä ystävyyttä se on?
Annahan olla siellä, ja sovi niitä tapaamisia toisaalle. Miksi iskeä päätä seinään??
Tuttua kauraa täälläkin, on koettu.
Jotkut ystävyydet vaan ns kuolee, loppuu, laimenee... ei niille aina mitään voi, vaikka haluaisikin.
Eihän se ole lapsellista, jos ottaa etäisyyttä, tai antaa ns olla.
Mitä palavereita siinä tarvitaan?
Ellei suhde tunnu jotenkin kuitenkin säilyttämisen arvoiselta?
Sinähän sen tiedät, eikä kukaan muu.
on vain surullista että lähes kaikki lapsuus- ja nuoruusajan ystävyydet ovat jääneet.
Ja nyt huomaan jääväni yksin.
On vaikea löytää uusia ystäviä jotka olisivat samanhenkisiä.
Lapsuus- ja nuoruusajan ystävät jääneet mullakin.
Älä sure, uusia voi löytyä kun vähiten sitä odotat..
Ystävystyin kurssilla yhden ihmisen kanssa viime loka-marraskuussa, ja ollaan pidetty yhteyksiä tasaisesti. Toistaiseksi lähinnä puhelimitse, ja hän on käynyt muutamia kertoja meillä. Itse en vielä heillä. Perheellisiä ollaan molemmat.
Koskaan ei tiedä mitä nurkan takana odottaa.
Kulje vain avoimin mielin, - ei sitä koskaan tiedä.. ;)
Täytyy vain lähteä kuitenkin ovesta jonnekin..
mitä se itse kullakin tarkoittaa.
Voihan niitä netistäkin esim löytyä.. itselle ei ole käynyt vielä niin.
Mutta, eikun zemppiä.
Hauskaa juhannusta sinne.
tuo rohkaisi jo paljon.
ehkäpä löydän uuden ystävän jonkun harrastuksen myötä.
Olen avoimin mielin ja toivon parasta.:)
Ajattelen että tunnet itse ystäväsi parhaiten ja siten myös sopivimman keinon.
Olen yhtä mieltä siitä ettei kannata itse alkaa puhumaaan toisesta selän takana lapselllisuuksia. Kuten joitain arkoja henkilökohtaisia asoita mitä olet saanut ystävyyteenne aikana ehkä tietoosi.
Yhteydenpidon harventaminen on tietenkin niitä perinteisiä ja aika varmoja keinoja. Vaatii tietenkin aikaa enemmän kuin kasvotusten sanominen.
Toisaalta oman mielipiteen julkituominen ystävällesi voisi "puhdistaa ilmaa", ja pahimmillaan saada täyden sodan päälle.
Mä katkaisin ystävyyden, joka oli aivan järjetöntä touhua niin, että poistin yhteystiedot jne. ja en vastaile sähköposteihin jne. Eiköhän tuo tajua. Muutenkaan ei pidetty viimeiseen vuoteen juurikaan mitään yhteyttä. Syitä en tähän nyt laita, mutta näin sen omaksi parhaakseni, koska se ihmissuhde ei antanut minulle mitään muuta kuin paskaa loppupeleissä, aina hankala olo sen ihmisen seurassa jne. En halua loukata tätä ihmistä kertomalla syitä joten vetäydyin vain kylmästi taka-alalle, jos hän syitä alkaa vaatimaan, niin sitten annatan kyllä tulla.
Luin tuon ketjun läpi ja mielessä pyöri omasta elämästä vain yksi ja sama ihminen, jonka kanssa olen monta kertaa ajatellut pistää lopun ystävyydelle. En ole sitä kuitenkaan vielä tehnyt, koska välillä ystäväni tuo selvästi esiin, että olen hänelle tärkeä ja itse koen että mua vielä tarvitaan.
Ystävyyssuhteen katkaiseminen ei ole yhtään sen helpompi juttu kuin parisuhteen lopettaminen. Molemmista olen sitä mieltä, että ne pitäisi tehdä asiallisesti keskustellen. Jos et halua loukata ystävääsi, pitää sinun ottaa asia rohkeasti esiin ja puhua asia selväksi. Riitahan siinä voi tulla, mutta yleensä ihmiset kyllä kuuntelevat asiallista puhetta. Että antaa yhteydenpidon hiljalleen sammua, on tietysti helpoin ratkaisu, mutta itse ystävänä kokisin sen ainakin hirvittävän loukkaavana, miettisin vain että minkä virheen olen tehnyt enkä itsekään oppisi asiasta mitään.
Rohkeasti siis vaan asiat puheeksi! :)
olen nyt kuitenkin päättänyt jättää vain yhteydenpidon kokonaan pois. (ei hänkään minua ole nyt pariin viikkoon tavoitellut.)
Nyt vasta tajuan miten tyhmä olen ollut ja sietänyt häneltä todella törkeätä käytöstä.
En pysty enää olemaan ystävä ihmisen kanssa joka ei arvosta minua.
puhuminen ei auta kyseisen ihmisen kanssa,(tunnen hänet kyllä!)
Olo on suorastaan helpottunut kun en ole nähnyt häntä nyt vähään aikaan.
Mielestäni on kyllä Jotain eroa ystävyys- ja parisuhteen välillä.
Tietysti on hiukan eri juttu, jos ollaan oltu kuin paita ja peppu.. siis todella sydänystäviä, paljon ja jatkuvasti tekemisissä, ja sitten tapahtuu jotain..
Itselle kävi näin pari vuotta sitten. Oltiin todella läheisiä. Mutta sitten täysin peräänantamaton itsekkyys hänen puoleltaan aiheutti lopullisen "eron."
Ei olla varsinaisesti vihoissa, eli jos nähdään (harvinaista nykyisin sekin), niin voidaan joku sana vaihtaa. Mutta aktiivisesti ei soitella, ei käydä, ei mitään. Entiseen ei ole paluuta.
Minä olin vieläpä se, joka pariin kolmeenkin otteeseen yritin paikata välejä. Hän vaan ei tullut ollenkaan ns vastaan. Ja kuitenkin oli syytä siellä päässä ja paljon. Ei siinä voinut sitten mitään. Katkeruus on jo haihtunut, mutta kesti sitä aika kauan.
Mutta sellaiset vähemmän läheiset, niitä tulee ja menee, piti sitten itse kuinka tiukasti joskus kiinni.
Turhaahan se on, täällä kun ei voi toimia kuin omasta puolestaan.
Ja kun jos itse on tehnyt kaiken ja enemmänkin, eikä vastapuolelta kuulu kuin huminaa.. minkä voit. Ei ehkä mitään.
Jotkut suhteet eivät vain sitten enää toimi. Elämä on.
parisuhde ja ystävyyssuhde eroavat toisistaan erittäin merkittävästi. Tarkoitinkin vaan sitä, että ihmissuhteissa keskustelu on minusta paras väline. Toisaalta en voi täysin seistä noiden sanojen takana itsekään, koska omassa elämässä on (vain) yksi henkilö, jonka kanssa en ole pystynyt keskustelemaan meidän ystävyyssuhteesta ja olen itsekin lopettanut yhteydenpidon häneen. Ei se kuitenkaan minusta itsestäni ollenkaan hyvältä tunnu, päin vastoin. Tapaus ei ollut kuitenkaan ns. "tavallinen", vaan ystäväni sairastui psykoosiin ja muuttui ikään kuin ihan vieraaksi, toiseksi ihmiseksi.
Ystävyyssuhteet on vaikeita joskus. Minulla on itseäni paljon vanhempi ystävä, ja hankalaa hänen kanssaan on se, että en ole kovin hyvin päässyt näiden vuosien aikana hänen ajatuksistaan perille. En oikeastaan tiedä, mitä hän minusta ajattelee tai mitä hän meidän ystävyydeltä odottaa. Hänen yhteydenpitonsa on aika passiivista ja jälleen vaikean elämäntilanteen takia. Jossain vaiheessa tiesin olevani hänelle tärkeä, mutta viime kuukausina on alkanut usko horjua. Tiedän, että pitäisi puhua hänen kanssaan, mutta se onkin yllättäen aika vaikeaa. Että tässä sitä nyt ollaan, hyviä neuvoja pystyn antamaan mutta en edes itse niitä osaa toteuttaa..
Luin koko ketjun ja minua alkoi surettaa. Itse en omalta osaltani voi antaa neuvoksi vetäytymistä ilman syiden julkituomista toiselle. Itseltäni katkesi joitakin vuosia sitten ystävyys, jota pidin hyvin tärkeänä. Viimeinen yhteydenotto oli tekstiviesti, jossa asiaa ei erityisemmin perusteltu. Ystävä oli kyllä aiemmin kertonut, ettei saa enää tapaamisistamme mitään jne. Tämä tietenkin sattui kovasti, koska silloinhan minä olen se, jolla ei enää ole mitään annettavaa. Vaikka enemmän on ehkä kyse siitä, haluaako toinen ottaa vastaan tai nähdä sitä, mitä toisella on annettavana.
Ymmärrän ystävääni kyllä siinä, että toimin eräässä tilanteessa väärin ja varmasti kuuluin (kuulun) ihmisenä siihen täällä paljon parjattuun ripustautujien joukkoon. Hän kertoi myös kokevansa olevansa likasankoni. Se tietenkin satutti, sillä silloinhan minulla ei ihmisenä ole muuta annettavaa kuin kuonaa. Ymmärrän toki, että olin silloin varmasti voimia vievää seuraa. Surettaa vain, että usein ihmisiltä jää näkemättä se voima, joka siinä sivussa syntyy, kun selviää, vaikka vain nipin napin.
Kehottaisin kuitenkin kertomaan syyt suoraan, vaikka se vaatiikiin enemmän kuin helppoihin kliseisiin tukeutuminen. Älä sano tai kirjoita mitään "vika oli minussa ei sinussa" -tyyppistä kliseetä, sillä jos et halua kuitenkaan pitää yhteyttä ko. ihmiseen, niin väkisinkin tämä ajattelee, että jotain vikaahan minussa silloin on. Kierteleminen vain satuttaa lisää. Jos jätät toisen, koska tämä satutti sinua, syyllistyt silloin itse samaan. Jos vaatii toiselta selkärankaa, on sitä omattava myös itse. Harvoin kuitenkin näemme omia virheitämme. Toisessa kohtaamme usein itsemme puutteinemme ja pelkoinemme, emme sitä todellista ihmistä, joka ehkä aidosti rakastaisi meitä omalla epätäydellisellä tavallaan.
Vaikka itse olenkin äärimmäisen herkkä ja yksinäinen ja ehkä tapa katkaista ystävyys tehtiin minun oletettua etuani ajatellen, on epätietoisuus vahingoittanut kuitenkin enemmän. Mietin yhä (vuosien jälkeen), mikä minussa on väärää ja se vaikuttaa melko paljon olemiseeni ihmisten kanssa. Olen alkanut nähdä itsessäni kaikenlaista vikaa ja olen sulkeutunut entisestään.
Haluaisin myös esittää toisen näkökulman. Entä jos miettisimme, mikä toisessa on hyvää. Jokaisessa (jopa minussa) on jotain hyvää ja kaunista. Sen kauniin, jota toinen ei ole itsessään nähnyt, ääneen sanominen toiselle, saa ihmisen korostamaan noita puolia itsessään. Hyvä tuo hyvää. Ikävä palaute harvoin muuttaa ketään. En ole muuttunut sitä paremmaksi ihmiseksi, mitä useampi ihminen on minulle kertonut virheeni tai hylännyt minut. Päinvastoin joka kerta on yksi mahdollisuus hyvään mennyt. Kuten jo tuonne toisaalle kirjoitinkin: mikään ei muutu, jos aina juoksemme pakoon. Minä olen yhä se likasangon kantaja siinä ystävyyssuhteessa, vaikka mielelläni laskisin tämän ämpärin ja ottaisin ihmisen käden käteeni.
Sama täällä, olemme samanikäisiä ja lukiosta asti olleet kavereita (melkein 15 vuotta). Kaikki sai käänteensä jo pari vuotta sitten kun otin ja lähdin tapailusuhteesta, olisin kaivannut tuolloin tukea myös häneltä (sillä hän on aina saanut tukea minulta vaikealla hetkellä) mutta mikäli pyysin häntä johonkin tai lähetin viestiä hän ei vastannut. Vuoteen hänestä ei kuulunut mitään, sitten otti itse yhteyttä. Olin jo siinä vaiheessa niin vihainen, ihmettelin miksi seura kelpasi pitkän ajan jälkeen. Sen jälkeen ystävyytemme on ollut huonoa, hän tekee juuri samaa kuin sinun ystäväsi, eli puhuu pahaa ja viimehetken peruutuksesta on tullut jo tapa. Minäkin olen jo luovuttanut, ihmettelen silti miksi hän halusi tulla syntymäpäivilläni käymään sillä en jaksa enää olla hänen ystävänsä, tyhjän saa pyytämättäkin. Kaikesta yhteydenotosta tulee vain paha mieli.