2000-luvun Suomea pidetään tasa-arvoisena. Miehen ja naisen eriarvoinen suhde toisiinsa nähden on kuitenkin voimissaan – joskin piilossa.
Naisen rooli on yhä ahdas. Ihannenaisen kuvaa tuotetaan ulkopäin tulevilla määreillä. Naisen on kyllä sopivaa hankkia itse elantonsa, mutta hänen vähempiarvoisesta asemastaan muistuttaa joka kuukauden palkkakuitti. Yhä edelleen naisen palkka on n. 20 % pienempi kuin miehen – samasta työstä. Miten se on perusteltavissa?
Ihannenaista muotoillaan myös muilla keinoilla. Muun muassa lasikaton avulla. Jos 20% pienempi palkka ei lannista tarpeeksi, niin ainahan voi estää naisen ylenemisen huipulle asti. Lasikatto toimii hiljaisena mutta tehokkaana lannistajana. Mutta mistä siinä on kyse? Miksi pätevä nainen ei ole kuitenkaan yhtä pätevä kuin joissakin tapauksissa jopa vähemmän pätevä mies? Voisiko kyseessä olla pelko? Jos, niin kumpi sukupuoli silloin on heikompi? Pelkääjä vai pelättävä? Ja mitä miehet sitten pelkäävät?
Ulkonäön suhteen ihannenaisen rooli vasta onkin ahdas. Alipainoisen, suuririntaisen barbin muottiin sopii luonnostaan vain n. 1 % naisista. Ketä palvelee ulkonäköihanne, jota ei voi edes luonnollisin keinoin saavuttaa? Plastiikkakirurgeja? Annammeko plastiikkakirurgien pilata elämämme? Miehille normaali- tai ylipainoisuus on vielä jotakuinkin sallittua. Jopa mediassa voi heitä esiintyä. Ylipainoisia miehiä kuvaillaan usein persoonallisiksi, karismaattisiksi ja komeiksi. Ylipainoisia naisia ei kehuvilla adjektiiveilla imarrella, jos heitä nyt ylipäätään mediaan päästetään. Puhumattakaan normaalipainoisten suuresta enemmistöstä, jotka eivät myöskään mahdu ihannemuottiin. Ei ylipaino tietenkään ole tavoiteltava asia, mutta se on todellisuutta. Surullista todellisuutta on myös se, että jo päiväkoti-ikäiset tytöt puhuvat laihduttamisesta ja pitävät itseään paksuina. Heistä kasvaa naisia, jotka yrittävät pysytellä ihannenaiselle varatussa muotissa. Tämä ihannenainen ei tunkeudu miehen areenalla, vaan pysyttelee hoikkana empaattisessa roolissaan. Räväkkyyskin sallitaan, kunhan ei ole feministi. Ulkoapäin määritelty naisen rooli on kaksijakoisuudessaan käsittämätön: ensin määritellään naiseuteen kuuluvaksi tietyt asiat ja samanaikaisesti kaikkea naisiin ja tyttöihin liittyvää halveksitaan ja väheksytään.
Naisen rooli on yhä ahdas. Ihannenaisen kuvaa tuotetaan ulkopäin tulevilla määreillä. Naisen on kyllä sopivaa hankkia itse elantonsa, mutta hänen vähempiarvoisesta asemastaan muistuttaa joka kuukauden palkkakuitti. Yhä edelleen naisen palkka on n. 20 % pienempi kuin miehen – samasta työstä. Miten se on perusteltavissa?
Ihannenaista muotoillaan myös muilla keinoilla. Muun muassa lasikaton avulla. Jos 20% pienempi palkka ei lannista tarpeeksi, niin ainahan voi estää naisen ylenemisen huipulle asti. Lasikatto toimii hiljaisena mutta tehokkaana lannistajana. Mutta mistä siinä on kyse? Miksi pätevä nainen ei ole kuitenkaan yhtä pätevä kuin joissakin tapauksissa jopa vähemmän pätevä mies? Voisiko kyseessä olla pelko? Jos, niin kumpi sukupuoli silloin on heikompi? Pelkääjä vai pelättävä? Ja mitä miehet sitten pelkäävät?
Ulkonäön suhteen ihannenaisen rooli vasta onkin ahdas. Alipainoisen, suuririntaisen barbin muottiin sopii luonnostaan vain n. 1 % naisista. Ketä palvelee ulkonäköihanne, jota ei voi edes luonnollisin keinoin saavuttaa? Plastiikkakirurgeja? Annammeko plastiikkakirurgien pilata elämämme? Miehille normaali- tai ylipainoisuus on vielä jotakuinkin sallittua. Jopa mediassa voi heitä esiintyä. Ylipainoisia miehiä kuvaillaan usein persoonallisiksi, karismaattisiksi ja komeiksi. Ylipainoisia naisia ei kehuvilla adjektiiveilla imarrella, jos heitä nyt ylipäätään mediaan päästetään. Puhumattakaan normaalipainoisten suuresta enemmistöstä, jotka eivät myöskään mahdu ihannemuottiin. Ei ylipaino tietenkään ole tavoiteltava asia, mutta se on todellisuutta. Surullista todellisuutta on myös se, että jo päiväkoti-ikäiset tytöt puhuvat laihduttamisesta ja pitävät itseään paksuina. Heistä kasvaa naisia, jotka yrittävät pysytellä ihannenaiselle varatussa muotissa. Tämä ihannenainen ei tunkeudu miehen areenalla, vaan pysyttelee hoikkana empaattisessa roolissaan. Räväkkyyskin sallitaan, kunhan ei ole feministi. Ulkoapäin määritelty naisen rooli on kaksijakoisuudessaan käsittämätön: ensin määritellään naiseuteen kuuluvaksi tietyt asiat ja samanaikaisesti kaikkea naisiin ja tyttöihin liittyvää halveksitaan ja väheksytään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä Suomi on tasa-arvoinen maa. Itse asun etälä-euroopassa ja täällä vasta huomaa miten hienoa on olla nainen Suomessa! Täällä miehet huutelee semmosia rivouksia kadulla että oikein hiki nousee pintaan, yksin ei naisihmisenä kehtaa mennä juuri minnekkään, illalla ei uskalla.
Hyvästä palkasta ei kannata haaveillakaan, johtajien paikoilla ei naisia näy. Ja jos sulla on selluliittia tai pienet tissit niin et ole mitään.
Suomessa arvostetaan naisia muunakin kuin synnytyskoneina ja barbeina, merkkaa myös se mitä on korvien välissä.
Tosiasia on se että tasa-arvo puuttuu maailmasta ja sitä tuskin koskaan saavutetaankaan (syytä on myös naisilla, osa haluaa rikkaan miehen, barbivaatteet ja nukkua kotona pitkään kun mies painaa töitä). Suomessa naiset ovat fiksuja, omanarvon tuntevia ja meitä kohdellaan hyvin!