Kyllä joskus tuntuu oikeasti siltä että ihmissuhteissa ei ole päätä eikä häntää. Täytyy ottaa toisen tunteet huomioon ja kuunnella toista. Minulla päättyi yli vuoden suhde noin kuukausi sitten. Se oli minulle ja hänelle kova paikka. Nykyään olemme vain ystäviä. Hän ehdotti minulle sitä että olemme ystäviä ja hän on tyytyväinen päätökseensä. Minua joskus ahdistaa olla hänen kanssaan ystävä. Minun tekisi mieli halata tai suudella häntä. Mikä minua oikein vaivaa? Hän sanoi minulle tekstiviestissä että hän oikeasti välittää minusta vielä vaikka emme olekaan yhdessä. Tarkoittaako hän sitä vai sanoiko hän sen huvin vuoksi? Hän huolehtii minusta aika paljon, koska olen aika herkkä masentumaan, vakavasti. Puhun hänelle itsemurhasta ja miten sen teen jne. En tiedä olenko minä menettämässä järkeni. Hän kuitenkin tapailee yhtä 5 L:n kirjoittamaa tyttöä ja tunnen itseni jo aika tyhmäksi sen tytön rinnalla. Ihan kuin en olisi tarpeeksi fiksu tai nätti. Joskus olisi tehnyt mieli lähettää hänen kaikki ostamat lahjat postissa takaisin ja sanoa että anna sille tytölle ne, hän on ne ansainnutkin en minä. Minusta alkaa oikeasti tuntumaan siltä että minä en kelpaa kenellekään ja pysyn loppuelämäni sinkkuna. En löydä koskaan sellaista miestä joka kunnioittaisi minua ja hyväksyisi minut sellaisena kuin olen. Ainahan minussa on niitä vikoja, ei hänessä tietenkään. Miksi minä haikailen sellaisen miehen perään, joka ei koskaan muista minua, ei välittänyt muusta kuin omasta autostaan ja omista eduistaan. Pitäisikö minun palauttaa kaikki tavarat jotka hän on minulle ostanut lahjaksi? Hän kyllä sanoi että hän on ostanut jokaisen lahjan vain ja ainoastaan minulle. Välittääkö hän minusta vieläkin? Mikä ihme minussa sitten on kun se välittää minusta? Minä olen tässä yrittänyt olla ottamatta siihen minkäänlaista yhteyttä niin hän sitten kysyi minulta eilen, että mites on mennyt. Vastasin tylysti, että juhannus menee penkin alle. Hän kuitenkin haluaa auttaa minua ja tukea. Se tilanne voi kuulostaa pahalta kun joku suunnittelee itsemurhaa... Varmaan aika järkytys ollut. "Älä tee mitään typerää". Hän lupailee kaiken näköistä että tavattaisiin joskus, mutta taitaa jäädä sekin pelkäksi haaveeksi, toivottavasti se ei muista minua. Minulta ainakin lähtee oikeasti järki tällaisissa rakkaus asioissa. Ja en taida olla oikein ammattilainen siinä. Joskus tuntuu että on turhaan panostanut suhteeseen myös taloudellisesti. Luulenko minä vieläkin että me palattaisiin yhteen. Hän lähtee tammikuussa armeijaan ja opiskelemaan muualle. Eli onko rakkaudessa yleensäkin mitään järkeä? Ei ainakaan minun mielestä ja rakastuminen on typerää.
Erossa pysyminen
Järkevääkö?
41165
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
lapseni! Suhteesi on auttamattomasti ohi. Sellainen on tapahtunut joskus jokaisen kohdalla ja se on elämää. Iloitse siitä, että olet saanut kokea sen. Uusia tulee kyllä kohdallesi. Kaikki hänen puoleltaan on enää tyynnyttelyäsi, mutta koettu, mikä koettu! Yritä ohittaa tunnevyörysi ja astu eletystä kiitollisena eteenpäin!
Nyt nouset ylös sieltä murheiden maailmasta!Joku ääliö joskus sanoi,että elämä on ihmisen parasta aikaa ja se on totta!
Menet peilin eteen ja hyväksyt sen mitä sulle on annettu,niillä avuilla sun on pakko jatkaa eteenpäin.Ajatteleppa asiaa vaikka 10 vuotta eteenpäin..Jos sulla onkin silloin ihana mies ja pari muksua pyörimässä jaloissa,niin haluaisitko menettää sen?
Kukaan mies ei ole itsemurhan arvoinen,ei kukaan!
Sä elät täällä vain kerran ja ala nyt elää niin kuin haluat.Paistaa se aurinko vielä sinullekin,usko pois!
Menet sinne peilin eteen ja sanot sille kuvallesi,että mähän en luovuta koskaan!
Laitat hymyn huulillesi ja lähdet kavereiden kanssa ulos.Ala nauttia elämästä,kaikesta vastoinkäymisistä huolimatta elämä on ihanaa!
Muutaman kerran olen rakkaudessa pettynyt. Jokaisella kerralla olen selvinnyt. Näin se vain on.
Ihmisen mieli on rakennettu siten, että sieltä löytyy voimavarat itsensä pelastamiseen.
Kun on itkun aika, silloin itketään, sitten kerätään palaset ja aletaan taas nauttia elämästä. Jokainen ansaitsee sen.
Se onnistuu varmasti. Sinäkin onnistut. Tsemppiä!
Jokainen suhde mihin rupeaa, voi onnistua, tai päättyä eroon. Etukäteen sitä ei tiedä, mutta sen riskn jokainen joutuu ottamaan jos ei halua olla yksin. Suhteen päättyminen koskee, tekee kipeää, itkettää, masentaa, surettaa ym. Mutta aika auttaa aina. Hemmottele itseäsi. Jos pärjää itsensä kanssa pärjää paremmin myös ihmissuhteissa. Kieriskele hetki itsesäälissä, mutta älä jää siihen.Pakota itsesi lenkille, kirjastoon, shoppailemaan ym. Tee sitä mistä ennen pidit. Päivä päivältä suru helpottaa. Tiedän sen, sillä olen menettänyt kaksi kertaa rakkaani kuolemalle, ja minut on muutenkin jätetty seurustelusuhteessa muutaman kerran.