Eilinen päivä oli siis aivan kamala, tuntui kuin tarpoisi kaulaansa myöden suossa ja ei pääsisi eteenpäin millään.. Pyysin äitiä auttamaan sen hetken yli, pitämään kuin pientä lasta sylissään ja lohduttamaan.. No, illalla kun istuin sohvalla minut valtasi aivan yllättäen aivan rauhallinen olo, lämpöä tuntui rinnassa ja poskilla (varpaat olivat kyllä aivan jäässä). Tuo olo jatkui pitkään ja tuntui aivan kuin äiti olisi tullut lohduttamaan, voisikohan tuo olla? Ainakin tahdon uskoa niin...
Meitä sisaruksia on kolme ja tässä aamulla kun olo oli taas hieman tyhjä niin ajattelin että tarvitseehan äidin mennä muidenkin lastensa luo ja mieli parani kun ajattelin hänen lohduttavan veljiäni.
Surua on vielä paljon ja ikävää hirvittävästi ja tarvetta ymmärtää, ymmärtää miksi juuri äitini kohdalle sattui niin paljon pahaa ja hänet otettiin näin aikaisin pois.. Siis äitini oli vain 61v. Ja hän kun taas oli luonteeltaan ihana ihminen, ajatteli aina lastensa etua ja jätti itsensä vähemmälle..
Kiitokset taas että sain kirjoittaa, tämä tuntuu aina hieman helpottavan..
Meitä sisaruksia on kolme ja tässä aamulla kun olo oli taas hieman tyhjä niin ajattelin että tarvitseehan äidin mennä muidenkin lastensa luo ja mieli parani kun ajattelin hänen lohduttavan veljiäni.
Surua on vielä paljon ja ikävää hirvittävästi ja tarvetta ymmärtää, ymmärtää miksi juuri äitini kohdalle sattui niin paljon pahaa ja hänet otettiin näin aikaisin pois.. Siis äitini oli vain 61v. Ja hän kun taas oli luonteeltaan ihana ihminen, ajatteli aina lastensa etua ja jätti itsensä vähemmälle..
Kiitokset taas että sain kirjoittaa, tämä tuntuu aina hieman helpottavan..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kirjoita ihmeessä niin paljon kuin vaan jaksat,
se on hyväksi sinulle.Kyllä aina meitä lukijoita
on sinun viesteillesi.Itse olen menettänyt molemmat vanhempani,isän 4vuotta ja äidin 2vuotta sitten.Olisipa minullakin ollut silloin mahdolli-
suus purkaa itseäni viestien avulla mutta ei vielä
silloin ollut konetta. No, surutyön olen tehnyt
ja itkut itketään vieläkin se kun on hyväksi kun
purkaa itseään. Otan osaa suruusi ja toivon voimia
elämääsi.
Minunkin isä kuoli sunnuntaina. Mieli on kuitenkin rauhallinen, koska isä kävi hyvästelemässä minut yöllä ennen kuolemaansa (unessa) heräsin säpsähtäen ja tiesin että isä kuoli.
Minulla on samanlainen kokemus.
Isä kuoli aamulla noin kello 4. Heräsin neljän maissa aamuyöllä, kävelin isän huoneeseen, otin hänen tyynyn syliini ja itkin. Kello kuuden maissa tuli puhelinsoitto sairaalasta, jossa kerrottiin suru-uutinen. Isä oli löydetty kuolleena huoneestaan ja hänen arvioitu kuolinaikansa oli noin kello 4. Aluksi tuntui hieman kauhistuttavalle ajatus, että olin herännyt juuri tuohon aikaan, mutta nyt muutama päivä myöhemmin tuo asia tuntuu lähinnä kauniille ja lohdulliselle. Isä halusi tulla vielä kotiin hyvästelemään minut.
Kerroin tästä asiasta myös eräälle diakonissalle, jonka kanssa olen käynyt jo pitkään keskusteluja isän voinnista ja hän sanoi minulle, että isän henki halusi tulla vielä tervehtimään minua.
Olen kuullut ja lukenut aiemminkin tällaisista kokemuksista. En tiedä onko se telepatiaa vai mitä, mutta ainakin ihanan muiston se jätti.
Kirjoitin tästä (siis isäni vierailusta kodissani kuoleman hetkellä) täällä kun näin voi tuntemattomana kirjoittaa. En ole tästä puhunut kenellekään. Tämä on minun ja isän välinen salaisuus, ei se kenellekään muulle kuulu.
Ihana kuulla että muillakin on ollut samanlaisia kokemuksia, luulin että minua pidetään ihan hulluna jos kerron tästä.
Minusta tuntuu niin samanlaiselle kuin nimimerkkillä "sureva tytär".
Isäni nukkui pois 20.6. aamulla. Hän oli sairastanut pitkään syöpää, mutta onneksi minulla oli mahdollisuus hoitaa häntä lähes loppuun asti kotona. Viikon verran hän "joutui" olemaan sairaalassa. Pitkään hän kärsi kovista kivuista ja minusta tuntuu, että on parempi, että hän loppuajan oli sairaalassa, jossa hän sai kunnon kipulääkityksen.
Ensimmäinen vuorokausi isän poismenon jälkeen on minulle kuin unta. Kaikki täysin usvan peitossa. Toisena päivänä hoidimme veljieni ja äitini kanssa hautajaisjärjestelyasioita. Tuntui niin hyvälle olla perheen kesken.
Nyt oloni on melko rauhallinen. Kuulen koko ajan isän äänen, joka sanoo: "Älä tyttökulta itke. Nyt minulla on hyvä olla."
Suru on suuri, mutta kun on vierestä nähnyt, kuinka isä hiipui hiljalleen pois ja toivoikin jo pääsevänsä tuskistaan, olo on melkein helpottunut.
Olen halunnut olla nyt yksin kotona, jossa isä vietti viimeiset aikansa. Tuntuu, että isä on edelleen tuossa vieressä. Se tuntuu melkein käsin kosketeltavalle ja se lohduttaa hyvin paljon. Mielessäni käyn koko ajan keskustelua isän kanssa.
Voimia kaikille surun ja ikävän kanssa eläville. Suuri suru ja ikävä kertoo siitä kuinka paljon rakastimme ja edelleen rakastamme poisnukkuneita läheisiämme.
Isäni oli kuollut pari kuukautta aiemmin, kun katselin illalla yksin tv:tä ja minulla oli hyvin surullinen olo, ikävä isää. Yhtäkkiä verhot kohosivat ylös, pelästyin, kuului voimakas paukahdus. Nousin seisomaan ja lämmin ilmavirta pyyhkäisi toista poskeani. Isä kävi lohduttamassa minua, meillä oli ollut aina tapana halata koskettaen toistemme poskea. Verhot laskeutuivat enkä löytänyt asialle mitään järkevää selitystä, ulkona oli tyyni ilta!
"Surua on vielä paljon ja ikävää hirvittävästi ja tarvetta ymmärtää, ymmärtää miksi juuri äitini kohdalle sattui niin paljon pahaa ja hänet otettiin näin aikaisin pois.. Siis äitini oli vain 61v. Ja hän kun taas oli luonteeltaan ihana ihminen, ajatteli aina lastensa etua ja jätti itsensä vähemmälle.."
Jotenkin se tuntuu olevan niin, että parhaat ihmiset joutuvat täältä aikaisemmin lähtemään, vaikka rakkaus elämää kohtaan olisi valtava...
Tuohon kokemukseesi liittyen; näin äidin kuoleman jälkeen unen, jossa äiti käveli tuttua kotipolkua pitkin minua päin ja hymyillen ilmoitti, että kaikki on hyvin. Kaikki sairauden jäljet olivat poissa ja äiti muistutti sellaiselta, kuin lapsuuden kultaisissa muistelmissa. Siitä unesta en olisi halunnut herätä milloinkaan...
Unista vielä sen verran, että on varsin raastavaa nähdä unia, joissa äitini hiljalleen heikkenee ja heikkenee, ja lopulta kuolee unen päätteeksi. Sitten unensekaisessa olotilassa miettii hetken, että huhhuh, onneksi se oli vain unta, kunnes muutaman sekunnin päästä todellisuus lyö märällä tiskirätillä vasten kasvoja...