Itse asiassa se mitä Newton ennusti oli peräisin suoraan vanhoista pyramiditeksteistä, joissa varoitettiin, että kun näkyvät planeetat kohtaavat kesällä..tällöin maailma tuhotuu tuleen ja tulikiveen..ja jos ne kohtaavat talvella maailma tuhotuu vedenpaisumuksessa (noin 2500 ekr)....
Vuonna 2060 kesäkuun alussa kaikki näkyvät planeetat kohtaavat Härän tähdistössä Algebaran ("Härän silmä") välittömässä läheisyydessä.
Alderbaran tarkoittaa "Hän, joka on niinkuin Jumala". Raamatullinen Arkkienkeli Miikael assosioituu nimenomaan Alderbaran-tähteen...ja..Ilmestyskirjassa 12:7 sanotaan..."ja syttyi sota taivaassa:Miikael ja hänen enkelinsä (näkyvät planeetat) sotivat lohikäärmettä vastaan.....
Nostradamus, joka oli lukenut ko. pyramiditekstit (Katolinen kirkko poltatti 1500-ja 1600-luvuilla kaikki ns. kerettiläiset kirjat ja kirjoitukset)..ja..niinpä Nostradamus vihjaisikin kirjeessään Kuningas Henry II:lle..että silloin kun Saturnus, Jupiter, Mars ja muut kohtaavat...loppu on lähellä..mutta sitä ennen kaksi hrvinaista lintua lentää taivaalla..toinen on Osirista symbolisoiva Benu-lintu ja toinen Horusta (Jeesus/kristus) symbolisoiva Haukka.
Toinen lintu saapuu Gizan suuren Pyramidin pääkäytävien ilmoittamasta suunnasta (Pleaides /Hopi-intiaanien sininen tähti) ja toinen puolestaan lähtee pois päin ja katoaa Orioinin pään ylpäpuolla olevaan varuuteen (Hopi-intiaanien punainen tähti)
..Newton kyllä tiesi totuuden..mutta ei voinut Katolisen Kirkon inkvisiittorien uhan aikakautena julistaa totuutta maailmalle.
Totuus Isac Newtonista..vuonna 2060 !!
113
2514
Vastaukset
Alkaakseni jostakin reunasta: Newtonilla ei ollut mitään syytä pelätä inkvisitiota, hän oli anglikaani Englannissa.
Toiseksi, Newton ei tiennyt mitään "vanhoista pyramiditeksteistä", hieroglyfejä opittiin lukemaan vasta 1800-luvulla.
Kolmanneksi: Aldebaran (onnistuit kirjoittamaan sen kahdesti väärin) tarkoittaa "seuraajaa".
Neljänneksi: Horus on haukkajumala, mutta ei taatusti symboloi muuta kuin itseään. Benu-lintu (harmaahaikara) on Niili-virran symboli.
Nostradamus on menty sotkemaan vuoteen 2012, mutta ei tätä ennen vuoteen 2060.- äly hoi älä jätä..
Lueskeleppa hiukan historiaa ja vasta sitten voisit tulla kommentoimaan asioita - Galileon kohtalo varjosti koko ajan Newtonin tieteellistä työtä:
http://www.cscs.umich.edu/~crshalizi/White/astronomy/war.html...
voi..voi...jo Platon kävi matkoillaan Egyptissä ja Egyptin Papisto kertoi Pyramidien salaisuuksia Platonille.
Platon sitten oppilailleen kertoi matkoistaan ja oppimiaan asioita....eli voisit ensin myös lueskella Platonin Timaeus-teosta ja sitten vasta alat kommentoimaan...ja sitä paitsi keskiaikaiset kirjastot olivat täynnä vanhoja käsikirjoituksia, joissa selitettiin astronomisia tapahtumia.
Kuitenkin...Katolisen Kirkon vaikutuksesta ko. kirjastot "pudistettiin" kerettiläisistä vaikutteista..jopa vielä 1800-luvun lopulle asti.
..pitää muistaa että Newton luki alkuperäisiä dokumentteja ja käsikirjoituksia,jotka olivat kirjoittettu kreikan, latinan ja hebrean kielellä.
..jaahas.. sinä oletkin taas se "äidinkielenopettaja", joka käyt vilkuilemassa kielioppi virheitä näillä palstoilla...mutta..itse asiassa...ihan vääristä asioista "vittuilet" kun et itse näköjään tiedä miten nykyään "Alderbaran" kirjoitetaan:
http://www.aquamoonlight.co.uk/fixedstars.html
..ja..ja sinä et näköjään myöskään tiennyt että Arkkienkeli Miikael tarkoitaaa "Hän, joka on niinkuin Jumala" (Ramatullinen The Star of The East)...ja Alderbaran eli "Härän silmä/kaikki tietävä silmä" assosioituu nimenomaan "Härän silmään"..sen vuoksi koska Egyptissä Horus-Jumalan hieroflyfinen vastine on "silmä-iris"..ja..kaikkihan sen tietävät että Jeesus-myytti on suoraan kopioitu Egyptiläisten Horus-myytistä....eli..näin ollen Isac Newton ennusti että Jeesus/Horus ilmestyy uudestaan vuonna 2060 juuri sillä hetkillä kun Arkkienkeli Miikael taistelee enkeliensä kanssa taivaalla (Ilm. 12:7)..
..ja..vielä..lueppa Nostradamuksen kirje Kuningas Henry II:lle ja opettele käyttämään astronomisia ohjelmia..niin voit nähdä miten Saturnus, Jupiter, Mars ja muut "vaeltavat" taivaan kappaleet kohtaavat toisensa kesällä 2060...aivan kuten Nostradamus sen on ennustanut !!! äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Lueskeleppa hiukan historiaa ja vasta sitten voisit tulla kommentoimaan asioita - Galileon kohtalo varjosti koko ajan Newtonin tieteellistä työtä:
http://www.cscs.umich.edu/~crshalizi/White/astronomy/war.html...
voi..voi...jo Platon kävi matkoillaan Egyptissä ja Egyptin Papisto kertoi Pyramidien salaisuuksia Platonille.
Platon sitten oppilailleen kertoi matkoistaan ja oppimiaan asioita....eli voisit ensin myös lueskella Platonin Timaeus-teosta ja sitten vasta alat kommentoimaan...ja sitä paitsi keskiaikaiset kirjastot olivat täynnä vanhoja käsikirjoituksia, joissa selitettiin astronomisia tapahtumia.
Kuitenkin...Katolisen Kirkon vaikutuksesta ko. kirjastot "pudistettiin" kerettiläisistä vaikutteista..jopa vielä 1800-luvun lopulle asti.
..pitää muistaa että Newton luki alkuperäisiä dokumentteja ja käsikirjoituksia,jotka olivat kirjoittettu kreikan, latinan ja hebrean kielellä.
..jaahas.. sinä oletkin taas se "äidinkielenopettaja", joka käyt vilkuilemassa kielioppi virheitä näillä palstoilla...mutta..itse asiassa...ihan vääristä asioista "vittuilet" kun et itse näköjään tiedä miten nykyään "Alderbaran" kirjoitetaan:
http://www.aquamoonlight.co.uk/fixedstars.html
..ja..ja sinä et näköjään myöskään tiennyt että Arkkienkeli Miikael tarkoitaaa "Hän, joka on niinkuin Jumala" (Ramatullinen The Star of The East)...ja Alderbaran eli "Härän silmä/kaikki tietävä silmä" assosioituu nimenomaan "Härän silmään"..sen vuoksi koska Egyptissä Horus-Jumalan hieroflyfinen vastine on "silmä-iris"..ja..kaikkihan sen tietävät että Jeesus-myytti on suoraan kopioitu Egyptiläisten Horus-myytistä....eli..näin ollen Isac Newton ennusti että Jeesus/Horus ilmestyy uudestaan vuonna 2060 juuri sillä hetkillä kun Arkkienkeli Miikael taistelee enkeliensä kanssa taivaalla (Ilm. 12:7)..
..ja..vielä..lueppa Nostradamuksen kirje Kuningas Henry II:lle ja opettele käyttämään astronomisia ohjelmia..niin voit nähdä miten Saturnus, Jupiter, Mars ja muut "vaeltavat" taivaan kappaleet kohtaavat toisensa kesällä 2060...aivan kuten Nostradamus sen on ennustanut !!!Aldebaran from the Arabic (الدبران al-dabarān) meaning "the follower", (α Tau / α Tauri / Alpha Tauri) is the brightest star in the constellation Taurus and one of the brightest stars in the nighttime sky. Because of its location in the head of Taurus, it has historically been called the Bull's Eye.
Its name refers to the way the star follows the Pleiades star cluster in its nightly journey across the sky.
Isaac Newtonilla ei todellakaan ollut muuta tekemistä Galilein kanssa kuin se, että hän luki Galilein töitä. Newton harrasti salaa alkemiaa, josta hänelle olisi voinut käydä hassusti, mutta sitä taas Galilei ei tehnyt; Galilein riita kirkon kanssa johtui nimenomaan tähtitietestä, ja muualla Euroopasa (kuin Italiassa) hänen tekstejään koko ajan luettiin.
Legendan mukaan Platon olisi käynyt Egyptissä, mutta historia tuntee vain hänen matkansa Sisiliaan (kolmasti). Timaioksessa Kritias-niminen keskustelija sanoo kuulleensa isoisältään (joka oli kuullut sen isältään, joka oli kuullut sen Solonilta, joka oli kuullut sen egyptiläiseltä papilta) tarinan Atlantiksesta.
Saturnus, Jupiter ja Mars olivat lähellä toisiaan vuonna 2002 ja ovat taas vuonna 2060 ja 2080. Tapauksessa ei ole mitään mystistä, se on silkkaa taivaanmekaniikkaa.äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Lueskeleppa hiukan historiaa ja vasta sitten voisit tulla kommentoimaan asioita - Galileon kohtalo varjosti koko ajan Newtonin tieteellistä työtä:
http://www.cscs.umich.edu/~crshalizi/White/astronomy/war.html...
voi..voi...jo Platon kävi matkoillaan Egyptissä ja Egyptin Papisto kertoi Pyramidien salaisuuksia Platonille.
Platon sitten oppilailleen kertoi matkoistaan ja oppimiaan asioita....eli voisit ensin myös lueskella Platonin Timaeus-teosta ja sitten vasta alat kommentoimaan...ja sitä paitsi keskiaikaiset kirjastot olivat täynnä vanhoja käsikirjoituksia, joissa selitettiin astronomisia tapahtumia.
Kuitenkin...Katolisen Kirkon vaikutuksesta ko. kirjastot "pudistettiin" kerettiläisistä vaikutteista..jopa vielä 1800-luvun lopulle asti.
..pitää muistaa että Newton luki alkuperäisiä dokumentteja ja käsikirjoituksia,jotka olivat kirjoittettu kreikan, latinan ja hebrean kielellä.
..jaahas.. sinä oletkin taas se "äidinkielenopettaja", joka käyt vilkuilemassa kielioppi virheitä näillä palstoilla...mutta..itse asiassa...ihan vääristä asioista "vittuilet" kun et itse näköjään tiedä miten nykyään "Alderbaran" kirjoitetaan:
http://www.aquamoonlight.co.uk/fixedstars.html
..ja..ja sinä et näköjään myöskään tiennyt että Arkkienkeli Miikael tarkoitaaa "Hän, joka on niinkuin Jumala" (Ramatullinen The Star of The East)...ja Alderbaran eli "Härän silmä/kaikki tietävä silmä" assosioituu nimenomaan "Härän silmään"..sen vuoksi koska Egyptissä Horus-Jumalan hieroflyfinen vastine on "silmä-iris"..ja..kaikkihan sen tietävät että Jeesus-myytti on suoraan kopioitu Egyptiläisten Horus-myytistä....eli..näin ollen Isac Newton ennusti että Jeesus/Horus ilmestyy uudestaan vuonna 2060 juuri sillä hetkillä kun Arkkienkeli Miikael taistelee enkeliensä kanssa taivaalla (Ilm. 12:7)..
..ja..vielä..lueppa Nostradamuksen kirje Kuningas Henry II:lle ja opettele käyttämään astronomisia ohjelmia..niin voit nähdä miten Saturnus, Jupiter, Mars ja muut "vaeltavat" taivaan kappaleet kohtaavat toisensa kesällä 2060...aivan kuten Nostradamus sen on ennustanut !!!ei pitkässä ja sekavassa kirjeessään ennustanut mitään vuodesta 2060. Hän kyllä kirjoitti taivaankappaleiden asennoista esimerkiksi tässä kohdassa:
I have calculated the present prophecies according to the order of the chain which contains its revolution, all by astronomical doctrine modified by my natural instinct. After a while, I found the time when Saturn turns to enter on April 7 till August 25, Jupiter on June 14 till October 7, Mars from April 17 to June 22, Venus from April 9 to May 22, Mercury from February 3 to February 24. After that, from June 1 to June 24, and from September 25 to October 16, Saturn in Capricorn, Jupiter in Aquarius, Mars in Scorpio, Venus in Pisces, Mercury for a month in Capricorn, Aquarius and Pisces, the Moon in Aquarius, the Dragon's head in Libra: its tail in opposition following a conjunction of Jupiter and Mercury with a quadrature of Mars and Mercury, and the Dragon's head coinciding with a conjunction of the Sun and Jupiter. And the year without an eclipse peaceful.
Siinä hän kirjoittaa ajasta, joka päättyy vuonna 1792, yksi harvoista täsmällisistä vuosiluvuista koko kirjeessä. Toinen kohta, jossa planeetat mainitaan, ei mainitse, missä niiden pitäisi kohdata eikä koska:
All these figures represent the just integration of Holy Scriptures with visible celestial bodies, namely, Saturn, Jupiter, Mars and others conjoined, as can be seen at more length in some of the quatrains. I would have calculated more profoundly and integrated them even further, Most Serene King, but for the fact that some given to censure would raise difficulties. Therefore I withdraw my pen and seek nocturnal repose.
Mitä tulee Newtonin vuosilukuihin, ne eivät perustuneet mitenkään tähtitieteisiin (Newton oli fyysikko, ei tähtitieteilijä). Hän pohti maailmanloppua puhtaasti Raamatun tutkimustensa perusteella. Vuosi 2060 tuli esiin, kun Yehuda-kokoelmista Jerusalemissa löytyi Newtonin pohdintoja asiasta. Newton esitti hyvin monia eri vuosilukuja, mutta televisio-ohjelmaan tutkija valitsi sen kirjeen, jossa esiintyi vuosi 2060, koska se oli näyttävin televisiossa. Teksti kuului näin:
So then the time times & half a time are 42 months or 1260 days or three years & an half, recconing twelve months to a yeare & 30 days to a month as was done in the Calendar of the primitive year. And the days of short lived Beasts being put for the years of lived [sic for “long lived”] kingdoms, the period of 1260 days, if dated from the complete conquest of the three kings A.C. 800, will end A.C. 2060. It may end later, but I see no reason for its ending sooner. This I mention not to assert when the time of the end shall be, but to put a stop to the rash conjectures of fancifull men who are frequently predicting the time of the end, & by doing so bring the sacred prophesies into discredit as often as their predictions fail. Christ comes as a thief in the night, & it is not for us to know the times & seasons wch God hath put into his own breast.
Kyseessä ei siis ollut ennustus, van silkkaa yksityistä pohdintaa. Koko kohu nousi siis televisio-ohjelmasta, johon Newtonin kirjelappunen päätyi, koska se näytti hyvältä (punainen sinetti ja kaikki).- äly hoi älä jätä..
sharyn kirjoitti:
Aldebaran from the Arabic (الدبران al-dabarān) meaning "the follower", (α Tau / α Tauri / Alpha Tauri) is the brightest star in the constellation Taurus and one of the brightest stars in the nighttime sky. Because of its location in the head of Taurus, it has historically been called the Bull's Eye.
Its name refers to the way the star follows the Pleiades star cluster in its nightly journey across the sky.
Isaac Newtonilla ei todellakaan ollut muuta tekemistä Galilein kanssa kuin se, että hän luki Galilein töitä. Newton harrasti salaa alkemiaa, josta hänelle olisi voinut käydä hassusti, mutta sitä taas Galilei ei tehnyt; Galilein riita kirkon kanssa johtui nimenomaan tähtitietestä, ja muualla Euroopasa (kuin Italiassa) hänen tekstejään koko ajan luettiin.
Legendan mukaan Platon olisi käynyt Egyptissä, mutta historia tuntee vain hänen matkansa Sisiliaan (kolmasti). Timaioksessa Kritias-niminen keskustelija sanoo kuulleensa isoisältään (joka oli kuullut sen isältään, joka oli kuullut sen Solonilta, joka oli kuullut sen egyptiläiseltä papilta) tarinan Atlantiksesta.
Saturnus, Jupiter ja Mars olivat lähellä toisiaan vuonna 2002 ja ovat taas vuonna 2060 ja 2080. Tapauksessa ei ole mitään mystistä, se on silkkaa taivaanmekaniikkaa.Sinulla on väärää tietoa!! Saturnus, Jupiter ja Mars kohtasivat vuonna 2000 keväällä. Ja seuraavan kerran vuonna 2020..eli..aina 20 vuoden välein...mutta aina kuitenkin noin 90-95 astetta edellistä kohtaamista aikaisemmin !!
Mutta..kysymyksessä ei olekaan pelkästään näiden kolmen planeetan kohtaaminen..vaan kaikkien "näkyvien" planeettojen kohtaaminen samassa konstellaatiossa. Ja...vuoden 2060 "super-konjuktiossa tapahtuu myös Auringon ja Kuun konjuktio Alderbaran Tähden välittömässä läheisyydessä (n. 3-4 asteen sisällä)
Yritä tarkemmin opiskella tähtitiedettä ennen kuin alat kommentoimaan asiota mistä et tiedä mitään. - äly hoi älä jätä..
sharyn kirjoitti:
ei pitkässä ja sekavassa kirjeessään ennustanut mitään vuodesta 2060. Hän kyllä kirjoitti taivaankappaleiden asennoista esimerkiksi tässä kohdassa:
I have calculated the present prophecies according to the order of the chain which contains its revolution, all by astronomical doctrine modified by my natural instinct. After a while, I found the time when Saturn turns to enter on April 7 till August 25, Jupiter on June 14 till October 7, Mars from April 17 to June 22, Venus from April 9 to May 22, Mercury from February 3 to February 24. After that, from June 1 to June 24, and from September 25 to October 16, Saturn in Capricorn, Jupiter in Aquarius, Mars in Scorpio, Venus in Pisces, Mercury for a month in Capricorn, Aquarius and Pisces, the Moon in Aquarius, the Dragon's head in Libra: its tail in opposition following a conjunction of Jupiter and Mercury with a quadrature of Mars and Mercury, and the Dragon's head coinciding with a conjunction of the Sun and Jupiter. And the year without an eclipse peaceful.
Siinä hän kirjoittaa ajasta, joka päättyy vuonna 1792, yksi harvoista täsmällisistä vuosiluvuista koko kirjeessä. Toinen kohta, jossa planeetat mainitaan, ei mainitse, missä niiden pitäisi kohdata eikä koska:
All these figures represent the just integration of Holy Scriptures with visible celestial bodies, namely, Saturn, Jupiter, Mars and others conjoined, as can be seen at more length in some of the quatrains. I would have calculated more profoundly and integrated them even further, Most Serene King, but for the fact that some given to censure would raise difficulties. Therefore I withdraw my pen and seek nocturnal repose.
Mitä tulee Newtonin vuosilukuihin, ne eivät perustuneet mitenkään tähtitieteisiin (Newton oli fyysikko, ei tähtitieteilijä). Hän pohti maailmanloppua puhtaasti Raamatun tutkimustensa perusteella. Vuosi 2060 tuli esiin, kun Yehuda-kokoelmista Jerusalemissa löytyi Newtonin pohdintoja asiasta. Newton esitti hyvin monia eri vuosilukuja, mutta televisio-ohjelmaan tutkija valitsi sen kirjeen, jossa esiintyi vuosi 2060, koska se oli näyttävin televisiossa. Teksti kuului näin:
So then the time times & half a time are 42 months or 1260 days or three years & an half, recconing twelve months to a yeare & 30 days to a month as was done in the Calendar of the primitive year. And the days of short lived Beasts being put for the years of lived [sic for “long lived”] kingdoms, the period of 1260 days, if dated from the complete conquest of the three kings A.C. 800, will end A.C. 2060. It may end later, but I see no reason for its ending sooner. This I mention not to assert when the time of the end shall be, but to put a stop to the rash conjectures of fancifull men who are frequently predicting the time of the end, & by doing so bring the sacred prophesies into discredit as often as their predictions fail. Christ comes as a thief in the night, & it is not for us to know the times & seasons wch God hath put into his own breast.
Kyseessä ei siis ollut ennustus, van silkkaa yksityistä pohdintaa. Koko kohu nousi siis televisio-ohjelmasta, johon Newtonin kirjelappunen päätyi, koska se näytti hyvältä (punainen sinetti ja kaikki).Nostradamus juuri nimeomaan kommentoi Ilmestyskirjan 12:7 jaetta:" Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan" (Integration of the Holy Scriptures) eli "Saturn, Jupiter, Mars and others conjoined".
...ja sitä paitsi myös Daniel 12 luku puhuu samasta Arkkienkeli Miikaelin taistelusta...
..ja..kyllä Newton varmaan osasi vielä paremmin kuin muut ihmiset laskea tarkalleen Planeettojen kohtaamiset..eli..kyllä hän tiesi mikä merkitys vuoden 2060 planeettojen kohtaamisella on.
Ei Newton pelkästään Danielin 1260 vuoden ja
Charlemagnen perusteella keskinyt vuotta 2060..vaan kyllä siihen on täytynyt olla mukana astronomisia perimätietoja.
Erityisesti nykyihmisen pitäisi jo tajuta mitä Raamatun "enkeli" sana merkitsi antiikinaikana. Se tarkoitti nimenomaan taivaan "tähtiä" ja "vaeltavia planeettoja"...
Ja..kyllä Nostradamus antoi kymmenittäin vihjeitä tarkoista vuosiluvuista. Esim. Hileristä (toinen antikristus) hän sanoi, että
hän syntyy "aikakaudena" alussa. Ja vuosi 1889 oli tarkalleen astronomisen "Kuun aikakauden" aloitusvuosi..ja tästä vuodesta Nostradamus selittää kirjeessään pojalleen Caesariile...että ko. vuodesta laskettuna 177:n vuoden kuluttua eli vuonna 2066 kaikki maanjäristykset, asteroidien iskut, tulvat ja muut katastrofit ovat ohitse... - äly hoi älä jätä
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Nostradamus juuri nimeomaan kommentoi Ilmestyskirjan 12:7 jaetta:" Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan" (Integration of the Holy Scriptures) eli "Saturn, Jupiter, Mars and others conjoined".
...ja sitä paitsi myös Daniel 12 luku puhuu samasta Arkkienkeli Miikaelin taistelusta...
..ja..kyllä Newton varmaan osasi vielä paremmin kuin muut ihmiset laskea tarkalleen Planeettojen kohtaamiset..eli..kyllä hän tiesi mikä merkitys vuoden 2060 planeettojen kohtaamisella on.
Ei Newton pelkästään Danielin 1260 vuoden ja
Charlemagnen perusteella keskinyt vuotta 2060..vaan kyllä siihen on täytynyt olla mukana astronomisia perimätietoja.
Erityisesti nykyihmisen pitäisi jo tajuta mitä Raamatun "enkeli" sana merkitsi antiikinaikana. Se tarkoitti nimenomaan taivaan "tähtiä" ja "vaeltavia planeettoja"...
Ja..kyllä Nostradamus antoi kymmenittäin vihjeitä tarkoista vuosiluvuista. Esim. Hileristä (toinen antikristus) hän sanoi, että
hän syntyy "aikakaudena" alussa. Ja vuosi 1889 oli tarkalleen astronomisen "Kuun aikakauden" aloitusvuosi..ja tästä vuodesta Nostradamus selittää kirjeessään pojalleen Caesariile...että ko. vuodesta laskettuna 177:n vuoden kuluttua eli vuonna 2066 kaikki maanjäristykset, asteroidien iskut, tulvat ja muut katastrofit ovat ohitse...Toinen Euroopalle tärkeä viesti Nostradamukselta on säkeistö C10Q89..jossa Nostradamus ennustaa Euroopassa (Ranskassa) olevan 75 rauhan vuotta...eli Normandian maihinnoususta, jolloin Ranska vapautui Hitlerin hallinnosta kuluu 75 vuotta ja vuonna 2019 Ranska tulee olemaan uudestaan sotatantereena (islmailaisten hyökkäys Eurooppaan).
Vuosi 2019 on tärkeä vuosi Muslimeille,koska heidän uusi ajanlasku alkoi vuonna 2000 Heinäkuun 16 päivä, jolloin oli täydellinen Kuun pimennys...samalla tavalla kuin oli vuonna 622..jolloin alkoi Muslimien edellinen ajanlasku..ja..taas vuonna 2019..metonisen 19-vuotisen kuunkierron jälkeen....täydellinen Kuunpimennys tapahtuu 15-16 päivä heinäkuuta..ja..samana vuonna - kuten Koraanin Suura 74:30 neuvoo:"kaiken yläpuolella on numero 19 - Muslimit ryhtyvät viimeiseen taisteluun..hyökäten Eurooppaan....Nostradamuksen ennustuksen mukaisesti...
..ja..ja nykyinen Paavi Benedictus XVI kuolee 2019 elokuussa merimatkan aikana...sen jälkeen kun kun Muslimijoukot ovat hyökänneet Roomaan... äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Nostradamus juuri nimeomaan kommentoi Ilmestyskirjan 12:7 jaetta:" Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan" (Integration of the Holy Scriptures) eli "Saturn, Jupiter, Mars and others conjoined".
...ja sitä paitsi myös Daniel 12 luku puhuu samasta Arkkienkeli Miikaelin taistelusta...
..ja..kyllä Newton varmaan osasi vielä paremmin kuin muut ihmiset laskea tarkalleen Planeettojen kohtaamiset..eli..kyllä hän tiesi mikä merkitys vuoden 2060 planeettojen kohtaamisella on.
Ei Newton pelkästään Danielin 1260 vuoden ja
Charlemagnen perusteella keskinyt vuotta 2060..vaan kyllä siihen on täytynyt olla mukana astronomisia perimätietoja.
Erityisesti nykyihmisen pitäisi jo tajuta mitä Raamatun "enkeli" sana merkitsi antiikinaikana. Se tarkoitti nimenomaan taivaan "tähtiä" ja "vaeltavia planeettoja"...
Ja..kyllä Nostradamus antoi kymmenittäin vihjeitä tarkoista vuosiluvuista. Esim. Hileristä (toinen antikristus) hän sanoi, että
hän syntyy "aikakaudena" alussa. Ja vuosi 1889 oli tarkalleen astronomisen "Kuun aikakauden" aloitusvuosi..ja tästä vuodesta Nostradamus selittää kirjeessään pojalleen Caesariile...että ko. vuodesta laskettuna 177:n vuoden kuluttua eli vuonna 2066 kaikki maanjäristykset, asteroidien iskut, tulvat ja muut katastrofit ovat ohitse...Nostradamuksen kirjeen Henrik II:lle, joten sitä kommentoin. Älä siirrä nappuloita laudalla kesken pelin.
Newton tutki maailmanloppua puhtaasti Raamatun perusteella, ei astronomian. Sitä paitsi hän ei laskenut planeettojen kohtaamisia, hän oli tutkinut tähtitiedettä, mutta keskittyi matematiikkaan ja painovoimatutkimuksiinsa. Hänen maailmanloppututkimuksistaan ja vuodesta 2060 hänen omat laskelmansa:
Here are the prophetic calculations of this manuscript, with lacunae inserted within square brackets:
Prop. 1. The 2300 prophetick days did not commence before the rise of the little horn of the He Goat.
2 Those day [sic] did not commence a[f]ter the destruction of Jerusalem & ye Temple by the Romans A.[D.] 70.
3 The time times & half a time did not commence before the year 800 in wch the Popes supremacy commenced
4 They did not commence after the re[ig]ne of Gregory the 7th. 1084
5 The 1290 days did not commence b[e]fore the year 842.
6 They did not commence after the reigne of Pope Greg. 7th. 1084
7 The diffence [sic] between the 1290 & 1335 days are a parts of the seven weeks.
Therefore the 2300 years do not end before ye year 2132 nor after 2370.
The time times & half time do n[o]t end before 2060 nor after [2344]
The 1290 days do not begin [this should read: end] before 2090 nor after 1374 [sic; Newton probably means 2374]
http://www.isaac-newton.org/newton_2060.htm
Danielin kirjassa mainitaan Mikael, mutta ei lohikäärmettä
Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo
sinun kansasi lasten suojana.
Ilmestyskirjassa käytettiin imprfektiä eli tapahtuma oli jo ohi:
Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,
mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.

sinun kansasi lasten suojana.äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Sinulla on väärää tietoa!! Saturnus, Jupiter ja Mars kohtasivat vuonna 2000 keväällä. Ja seuraavan kerran vuonna 2020..eli..aina 20 vuoden välein...mutta aina kuitenkin noin 90-95 astetta edellistä kohtaamista aikaisemmin !!
Mutta..kysymyksessä ei olekaan pelkästään näiden kolmen planeetan kohtaaminen..vaan kaikkien "näkyvien" planeettojen kohtaaminen samassa konstellaatiossa. Ja...vuoden 2060 "super-konjuktiossa tapahtuu myös Auringon ja Kuun konjuktio Alderbaran Tähden välittömässä läheisyydessä (n. 3-4 asteen sisällä)
Yritä tarkemmin opiskella tähtitiedettä ennen kuin alat kommentoimaan asiota mistä et tiedä mitään.Viisi planeettaa oli yhtaikaa näkyvissä taivaalla.
http://newsvote.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/1908855.stm
Vuonna 2000 planeetat olivat samoissa asemissa, mutta eivät näkyneet Maahan, koska olimme Auringon toisella puolella. Vuosina 2040 ja 2060 planeetat näkyvät myös yhtaikaa taivaalla, mutta eivät niin lähellä toisiaan.
URSAn mukaan vuonna 1982 viisi planeettaa oli konjunktiossa; lähimmillään ne olivat 36 asteen päässä toisistaan. Seuraavan kerran ne ovat yhtä lähekkäin vuonna 2357.
http://www.space.com/spacewatch/planets_align_020503.html
Vuoden 2060 planeettojen näkyminen yhtaikaa taivaalla tapahtuu muuten heinäkuussa. Taurus eli Härkä on huhtikuun merkki.
Auringon ja Kuun konjunktiosta katso vähän tähtitieteen alkeisoppaita. Planeetta on Auringon kanssa konjunktiossa silloin, kun se on Maasta katsottuna samalla suunnalla kuin Aurinko. Silloin planeettaa ei Maahan näy.- äly hoi älä jätä..
sharyn kirjoitti:
Nostradamuksen kirjeen Henrik II:lle, joten sitä kommentoin. Älä siirrä nappuloita laudalla kesken pelin.
Newton tutki maailmanloppua puhtaasti Raamatun perusteella, ei astronomian. Sitä paitsi hän ei laskenut planeettojen kohtaamisia, hän oli tutkinut tähtitiedettä, mutta keskittyi matematiikkaan ja painovoimatutkimuksiinsa. Hänen maailmanloppututkimuksistaan ja vuodesta 2060 hänen omat laskelmansa:
Here are the prophetic calculations of this manuscript, with lacunae inserted within square brackets:
Prop. 1. The 2300 prophetick days did not commence before the rise of the little horn of the He Goat.
2 Those day [sic] did not commence a[f]ter the destruction of Jerusalem & ye Temple by the Romans A.[D.] 70.
3 The time times & half a time did not commence before the year 800 in wch the Popes supremacy commenced
4 They did not commence after the re[ig]ne of Gregory the 7th. 1084
5 The 1290 days did not commence b[e]fore the year 842.
6 They did not commence after the reigne of Pope Greg. 7th. 1084
7 The diffence [sic] between the 1290 & 1335 days are a parts of the seven weeks.
Therefore the 2300 years do not end before ye year 2132 nor after 2370.
The time times & half time do n[o]t end before 2060 nor after [2344]
The 1290 days do not begin [this should read: end] before 2090 nor after 1374 [sic; Newton probably means 2374]
http://www.isaac-newton.org/newton_2060.htm
Danielin kirjassa mainitaan Mikael, mutta ei lohikäärmettä
Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo
sinun kansasi lasten suojana.
Ilmestyskirjassa käytettiin imprfektiä eli tapahtuma oli jo ohi:
Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,
mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.
Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo
sinun kansasi lasten suojana.Ei sillä ole mitään merkitystä vaikka Johannes kirjoittaa imperfektissä....koska oletus onkin se että Johannes ikään kuin on jo kokenut "tulevaisuuden" ja sen vuoksi osaa kertoa tapahtumat....
..ja sitä paitsi jo logiikkakin sen jo sanoo, että Daniel 12:1:ssä ilmaistu vihje: "siihen aikaan nousee Mikael, suuri enkeliruhtunas" tarkoittaa nimenomaan Alderbaran-tähteä, joka "nousee" horisontissa näkyviin...
..ja..sinä itse väitit että Nostradamus ei muka ole antanut muita vuosilukuja kuin sen yhden, jonka sinä vain tiesit..joten informoin sinua sinun vääristä olettamuksista...
..jos Newton tutki tähtitiedettä...niin totta kai hän myös laskeskeli planeettojen ratoja..ja hän tiesi tarkalleen planeettojen kohtaamiset....ja Kristittynä hän varmaan myös mietti ja yritti ratkaista Beetlehemin tähden mysteeriä (Satunuksen, Jupiterin ja Marsin kolminkertaista kohtaamista) - äly hoi älä jätä..
sharyn kirjoitti:
Viisi planeettaa oli yhtaikaa näkyvissä taivaalla.
http://newsvote.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/1908855.stm
Vuonna 2000 planeetat olivat samoissa asemissa, mutta eivät näkyneet Maahan, koska olimme Auringon toisella puolella. Vuosina 2040 ja 2060 planeetat näkyvät myös yhtaikaa taivaalla, mutta eivät niin lähellä toisiaan.
URSAn mukaan vuonna 1982 viisi planeettaa oli konjunktiossa; lähimmillään ne olivat 36 asteen päässä toisistaan. Seuraavan kerran ne ovat yhtä lähekkäin vuonna 2357.
http://www.space.com/spacewatch/planets_align_020503.html
Vuoden 2060 planeettojen näkyminen yhtaikaa taivaalla tapahtuu muuten heinäkuussa. Taurus eli Härkä on huhtikuun merkki.
Auringon ja Kuun konjunktiosta katso vähän tähtitieteen alkeisoppaita. Planeetta on Auringon kanssa konjunktiossa silloin, kun se on Maasta katsottuna samalla suunnalla kuin Aurinko. Silloin planeettaa ei Maahan näy.Mitä sinä oikein sekoilet!!??
Kun planeetat ovat konjuktiossa..se ei tarkoita sitä että sinä näet ne yhtä aikaa taivaalla...vaan vuoden 2060 kohtaaminen tarkoittaa sitä että ko. on planeetat ovat saman tähtimerkin sisällä..yhdessä Auringon ja Kuun kanssa....eikä sinun tarvitse olla ulkona tiirailemassa taivasta kun tehdään astronomisia laskelmia...ne näkyy suoraan astronomisista taulukoista...eli tähtitieteilijät määrittelevät konjuktiot tietyn astemäärän mukaan..ja nimeomaan esim. vuonna 2000 oli useamman planeetan kohtaamiset...määritelmän mukaisesti...riippumatta siitä näkykykö ko. tapahtuma Suomen taivaalla...
...ei se kuule auta vaikka kuinka yrität sekoilla ja vääntää asioita....eikä kysymyksessä ole Suomen taivas....esim. Egyptin taivas on aivan eri kuin Suomen taivas..hei..haloo !!!!
Muuten...vuonna 2002 Jupiter oli Kaksosten tähtimerkissä ja Saturnus Härän tähtimerkissä.
Siis...ko. planeetat olivat yli 30 asteen päässä toisistaan...siis.. eihän Saturnus ja Jupiter voi olla taas konjuktiossa, kun ne olivat jo sitä vuonna 2000...sillä Saturnuksen kiertoaika on 29.5 vuotta ja Jupiterin 11.88 vuotta...että sillee...sinun logiikkasi pelaa....
..kuule..sinun pitää käydä logiikan kursseilla..kun sinä käsität astronomiset ja astrologiset määritteet...ikään kuin taivaan tapahtumina, jotka näet omasta olohuoneen ikkunasta...
..itse asiassa..minä tiedän tarkalleen mitä konjuktio tarkoittaa...mutta sinä et sitä tiennyt..ja et näköjään tiedä vieläkään vaikka olet yrittänyt sitä URSAN sivuilta "vakoilla"... - äly hoi älä jätä...
sharyn kirjoitti:
Viisi planeettaa oli yhtaikaa näkyvissä taivaalla.
http://newsvote.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/1908855.stm
Vuonna 2000 planeetat olivat samoissa asemissa, mutta eivät näkyneet Maahan, koska olimme Auringon toisella puolella. Vuosina 2040 ja 2060 planeetat näkyvät myös yhtaikaa taivaalla, mutta eivät niin lähellä toisiaan.
URSAn mukaan vuonna 1982 viisi planeettaa oli konjunktiossa; lähimmillään ne olivat 36 asteen päässä toisistaan. Seuraavan kerran ne ovat yhtä lähekkäin vuonna 2357.
http://www.space.com/spacewatch/planets_align_020503.html
Vuoden 2060 planeettojen näkyminen yhtaikaa taivaalla tapahtuu muuten heinäkuussa. Taurus eli Härkä on huhtikuun merkki.
Auringon ja Kuun konjunktiosta katso vähän tähtitieteen alkeisoppaita. Planeetta on Auringon kanssa konjunktiossa silloin, kun se on Maasta katsottuna samalla suunnalla kuin Aurinko. Silloin planeettaa ei Maahan näy.Se on näköjään ihan sama mitä sinulle selvittää...eli on aivan kuin "busmannille" selittäisi kännykän toimintaa...
..kuitenkin sen verran voin vielä informoida...että tietyllä hetkellä...29.6.2060....Härän Tähdistö on suoraan Egyptin (Kairon) yläpuolella (keskipäivällä/zeniitissä) ja samalla kaikki näkyvät planeetat (myös Aurinko ja Kuu) ovat "kokoontuneet" Alderbaran tähden ympärille (Pydamidi-tekstien paljastuksia...sekä Ilm. 12:7) - äly hoi älä jätä...
sharyn kirjoitti:
Viisi planeettaa oli yhtaikaa näkyvissä taivaalla.
http://newsvote.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/1908855.stm
Vuonna 2000 planeetat olivat samoissa asemissa, mutta eivät näkyneet Maahan, koska olimme Auringon toisella puolella. Vuosina 2040 ja 2060 planeetat näkyvät myös yhtaikaa taivaalla, mutta eivät niin lähellä toisiaan.
URSAn mukaan vuonna 1982 viisi planeettaa oli konjunktiossa; lähimmillään ne olivat 36 asteen päässä toisistaan. Seuraavan kerran ne ovat yhtä lähekkäin vuonna 2357.
http://www.space.com/spacewatch/planets_align_020503.html
Vuoden 2060 planeettojen näkyminen yhtaikaa taivaalla tapahtuu muuten heinäkuussa. Taurus eli Härkä on huhtikuun merkki.
Auringon ja Kuun konjunktiosta katso vähän tähtitieteen alkeisoppaita. Planeetta on Auringon kanssa konjunktiossa silloin, kun se on Maasta katsottuna samalla suunnalla kuin Aurinko. Silloin planeettaa ei Maahan näy.Se on näköjään ihan sama mitä sinulle selvittää...eli on aivan kuin "busmannille" selittäisi kännykän toimintaa...
..kuitenkin sen verran voin vielä informoida...että tietyllä hetkellä...29.5.2060....Härän Tähdistö on suoraan Egyptin (Kairon) yläpuolella (keskipäivällä/zeniitissä) ja samalla kaikki näkyvät planeetat (myös Aurinko ja Kuu) ovat "kokoontuneet" Alderbaran tähden ympärille (Pydamidi-tekstien paljastuksia...sekä Ilm. 12:7) - äly hoi älä jätä...
sharyn kirjoitti:
Nostradamuksen kirjeen Henrik II:lle, joten sitä kommentoin. Älä siirrä nappuloita laudalla kesken pelin.
Newton tutki maailmanloppua puhtaasti Raamatun perusteella, ei astronomian. Sitä paitsi hän ei laskenut planeettojen kohtaamisia, hän oli tutkinut tähtitiedettä, mutta keskittyi matematiikkaan ja painovoimatutkimuksiinsa. Hänen maailmanloppututkimuksistaan ja vuodesta 2060 hänen omat laskelmansa:
Here are the prophetic calculations of this manuscript, with lacunae inserted within square brackets:
Prop. 1. The 2300 prophetick days did not commence before the rise of the little horn of the He Goat.
2 Those day [sic] did not commence a[f]ter the destruction of Jerusalem & ye Temple by the Romans A.[D.] 70.
3 The time times & half a time did not commence before the year 800 in wch the Popes supremacy commenced
4 They did not commence after the re[ig]ne of Gregory the 7th. 1084
5 The 1290 days did not commence b[e]fore the year 842.
6 They did not commence after the reigne of Pope Greg. 7th. 1084
7 The diffence [sic] between the 1290 & 1335 days are a parts of the seven weeks.
Therefore the 2300 years do not end before ye year 2132 nor after 2370.
The time times & half time do n[o]t end before 2060 nor after [2344]
The 1290 days do not begin [this should read: end] before 2090 nor after 1374 [sic; Newton probably means 2374]
http://www.isaac-newton.org/newton_2060.htm
Danielin kirjassa mainitaan Mikael, mutta ei lohikäärmettä
Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo
sinun kansasi lasten suojana.
Ilmestyskirjassa käytettiin imprfektiä eli tapahtuma oli jo ohi:
Ja syttyi sota taivaassa: Miikael ja hänen enkelinsä sotivat lohikäärmettä vastaan; ja lohikäärme ja hänen enkelinsä sotivat,
mutta eivät voittaneet, eikä heillä enää ollut sijaa taivaassa.
Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo
sinun kansasi lasten suojana.Noin 5000 vuotta sitten Alderbaran "nousu" oli merkkinä kevätpäiväntasaukselle ja Babylonian uuden vuoden aloitukselle...juuri sen vuoksi myös Daniel 12:1 puhuu Alderbaran (Miikael) "noususta".....
ja...niinpä Nostradamuksen säe C9Q83 sanoo:
Sol vingt de Taurus si forte terre trembler,
Le grand theatre rempli ruinere,
L´air ciel & terre obscurier & troubler,
Lors l´infidelle Dieu & saintcts voguera"
"Aurinko" kaksikymmentä astetta Härän merkissä.
Tapahtuu suuri maajäristys.Suuri "Teatteri"
tuhoutuu.
Pimeyttä ilmassa, taivaalla ja maalla ja
pakanat huutavat Jumalaa ja Pyhimyksiä"
Nostradamus tarkasti ilmaisee sen että "Aurinko" eli "Woormwood" (Komeetta) ilmaantuu Orionin yläpuolelle...aivan kuten monissa Egyptiläisssä hieroflyfeissä on kuvattuna....ja Miikael (Alderbaran),enkeliruhtinas (Ilm. 12:7) taistelee enkeliensä kanssa (näkyvät planeetat) tätä "lohikäärmettä " vastaan...vuonna 2060 toukokuu-elokuu....
..ja...Suuri Teatteri....Katolinen Kirkkojärjestelmä ja Kristinusko häviää muut uskonnot.... - äly hoi älä jätä..
äly hoi älä jätä... kirjoitti:
Noin 5000 vuotta sitten Alderbaran "nousu" oli merkkinä kevätpäiväntasaukselle ja Babylonian uuden vuoden aloitukselle...juuri sen vuoksi myös Daniel 12:1 puhuu Alderbaran (Miikael) "noususta".....
ja...niinpä Nostradamuksen säe C9Q83 sanoo:
Sol vingt de Taurus si forte terre trembler,
Le grand theatre rempli ruinere,
L´air ciel & terre obscurier & troubler,
Lors l´infidelle Dieu & saintcts voguera"
"Aurinko" kaksikymmentä astetta Härän merkissä.
Tapahtuu suuri maajäristys.Suuri "Teatteri"
tuhoutuu.
Pimeyttä ilmassa, taivaalla ja maalla ja
pakanat huutavat Jumalaa ja Pyhimyksiä"
Nostradamus tarkasti ilmaisee sen että "Aurinko" eli "Woormwood" (Komeetta) ilmaantuu Orionin yläpuolelle...aivan kuten monissa Egyptiläisssä hieroflyfeissä on kuvattuna....ja Miikael (Alderbaran),enkeliruhtinas (Ilm. 12:7) taistelee enkeliensä kanssa (näkyvät planeetat) tätä "lohikäärmettä " vastaan...vuonna 2060 toukokuu-elokuu....
..ja...Suuri Teatteri....Katolinen Kirkkojärjestelmä ja Kristinusko häviää muut uskonnot....Ilmestyskirja 17-luku puhuu (17:8) pedosta (Beast/eläin) joka on ollut...mutta se nousee uudestaan.
Vanha "peto" on nimenomaan Härkä...jota Mooseksen aikana palvottiin pyhänä eläimenä. Ko. "peto" oli vallassa noin 5000 vuotta sitten...juuri vedenpaisumuksen aikana...tämä sama "peto" saa taas vallan (Baal)..kun "Woormwood-komeetta" taas ilmestyy Härän tähdistöön ja aiheuttaa tuhoa maapallon ilmastolle ja mannerlaatoille....ohittaessaan Maapallon..ja samalla Maapallo joutuu Komeetan pyrstön rikkiyhdisteiden saastuttamaksi äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Mitä sinä oikein sekoilet!!??
Kun planeetat ovat konjuktiossa..se ei tarkoita sitä että sinä näet ne yhtä aikaa taivaalla...vaan vuoden 2060 kohtaaminen tarkoittaa sitä että ko. on planeetat ovat saman tähtimerkin sisällä..yhdessä Auringon ja Kuun kanssa....eikä sinun tarvitse olla ulkona tiirailemassa taivasta kun tehdään astronomisia laskelmia...ne näkyy suoraan astronomisista taulukoista...eli tähtitieteilijät määrittelevät konjuktiot tietyn astemäärän mukaan..ja nimeomaan esim. vuonna 2000 oli useamman planeetan kohtaamiset...määritelmän mukaisesti...riippumatta siitä näkykykö ko. tapahtuma Suomen taivaalla...
...ei se kuule auta vaikka kuinka yrität sekoilla ja vääntää asioita....eikä kysymyksessä ole Suomen taivas....esim. Egyptin taivas on aivan eri kuin Suomen taivas..hei..haloo !!!!
Muuten...vuonna 2002 Jupiter oli Kaksosten tähtimerkissä ja Saturnus Härän tähtimerkissä.
Siis...ko. planeetat olivat yli 30 asteen päässä toisistaan...siis.. eihän Saturnus ja Jupiter voi olla taas konjuktiossa, kun ne olivat jo sitä vuonna 2000...sillä Saturnuksen kiertoaika on 29.5 vuotta ja Jupiterin 11.88 vuotta...että sillee...sinun logiikkasi pelaa....
..kuule..sinun pitää käydä logiikan kursseilla..kun sinä käsität astronomiset ja astrologiset määritteet...ikään kuin taivaan tapahtumina, jotka näet omasta olohuoneen ikkunasta...
..itse asiassa..minä tiedän tarkalleen mitä konjuktio tarkoittaa...mutta sinä et sitä tiennyt..ja et näköjään tiedä vieläkään vaikka olet yrittänyt sitä URSAN sivuilta "vakoilla"...MInä kirjoitan astronomiasta, eli tähtitieteestä. Sinä uit syvällä astrologian myrkyllisissä vesissä.
Pistin sinulle linkit näistä tähtitieteen tapahtumista. Logiikan kursseja suosittelen itsellesi. Astronomia todellakin perustuu asioihin, joita voi nähdä olohuoneen ikkunasta.äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Ilmestyskirja 17-luku puhuu (17:8) pedosta (Beast/eläin) joka on ollut...mutta se nousee uudestaan.
Vanha "peto" on nimenomaan Härkä...jota Mooseksen aikana palvottiin pyhänä eläimenä. Ko. "peto" oli vallassa noin 5000 vuotta sitten...juuri vedenpaisumuksen aikana...tämä sama "peto" saa taas vallan (Baal)..kun "Woormwood-komeetta" taas ilmestyy Härän tähdistöön ja aiheuttaa tuhoa maapallon ilmastolle ja mannerlaatoille....ohittaessaan Maapallon..ja samalla Maapallo joutuu Komeetan pyrstön rikkiyhdisteiden saastuttamaksiNyt sotket asioihin jo mannerlaatat ja komeettojen pyrstötkin. Edelleen suositan ihan tavallisten tieteiden alkeisoppikursseja kaiken maailman astrologiahömppien sijaan.
- äly hoi älä jätä..
sharyn kirjoitti:
Nyt sotket asioihin jo mannerlaatat ja komeettojen pyrstötkin. Edelleen suositan ihan tavallisten tieteiden alkeisoppikursseja kaiken maailman astrologiahömppien sijaan.
Sinä itse olet aivan väärällä foorumilla!! Tällä foorumilla keskustellaan "Maailman Lopusta" ja siihen littyvät nimenomaan mannerlaattojen muutokset ja komeetan pyrstöt !!
Sinä näköjään et tiedä mistään mitään!!! Raamatulliset "maailman lopun" ennustukset perustuvat suurelta osin astrologisiin määritteisiin...kuten esim. keskeisin määritelmä Jeesus Kristuksesta on "aamu tähti/kointähti" (Morning star).
Jo Jesaja ennusti ko. astrologisen tapahtuman tulevaksi (Jesaja 14:11-13)..ja..Ilmestyskirja (2:28) vahvistaa "koin tähden" ilmestymisen ja Jeesus itse vertasi itseään "koin tähdeksi" (Ilm. 22:16).
Isac Newtonin keskeisin väite oli Juuri Jeesuksen toisen tulemisen tapahtuvan vuonna 2060...enteillen ns. "maailman loppua"....
Siis..kysymys kuuluu..miksi sinä olet tällä foorumilla kun sinä et edes tiedä mistä keskustellaan...ja sinä et tiedä edes keskeisimmistä asioista, jotka liittyvät "maailmanloppuun"...
...ja sitä paitsi minä olen koko ajan puhunut "reaalitaivaan tapahtumista"..en ole viitannut missään vaiheessa horoskooppikarttoihin....vaan olen puhunut esim. vuoden 2060 tapahtumasta reaalitaivaan tapahtumana....
..astronomia ja astrologia olivat yksi ja sama asia 2000 vuotta sitten koska oli vain yksi ja sama "karttataivas" ...mutta vasta nyt nykyaikana kun ns. horoskooppikarttojen ja reaalitaivaan ero on noin 30 astetta voidaan puhua "astrologiahömpästä"...eli opettele ensin itse niitä alkeisoppikursseja.... - äly hoi älä jätä..
sharyn kirjoitti:
MInä kirjoitan astronomiasta, eli tähtitieteestä. Sinä uit syvällä astrologian myrkyllisissä vesissä.
Pistin sinulle linkit näistä tähtitieteen tapahtumista. Logiikan kursseja suosittelen itsellesi. Astronomia todellakin perustuu asioihin, joita voi nähdä olohuoneen ikkunasta.Jos sinä katsot olohuoneesi ikkunasta ja näet taivaalla yhtä aikaa esim. viisi planeettaa...niin se ei tarkoita että taivaalla on tapahtunut viiden planeetan kohtaaminen...vaan olellista on se että ko. planeetat ovat korkeitaan 5 asteen etäisyydellä toisistaan...eikä kysymyksessä ole mikään Suomessa nähty taivaankansi...
...eli..sinun logiikkasi ei liity astronomiaan eikä edes astrologiaan..vaan ihan sinun omaan logiikkaasi... - sinulla
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Sinä itse olet aivan väärällä foorumilla!! Tällä foorumilla keskustellaan "Maailman Lopusta" ja siihen littyvät nimenomaan mannerlaattojen muutokset ja komeetan pyrstöt !!
Sinä näköjään et tiedä mistään mitään!!! Raamatulliset "maailman lopun" ennustukset perustuvat suurelta osin astrologisiin määritteisiin...kuten esim. keskeisin määritelmä Jeesus Kristuksesta on "aamu tähti/kointähti" (Morning star).
Jo Jesaja ennusti ko. astrologisen tapahtuman tulevaksi (Jesaja 14:11-13)..ja..Ilmestyskirja (2:28) vahvistaa "koin tähden" ilmestymisen ja Jeesus itse vertasi itseään "koin tähdeksi" (Ilm. 22:16).
Isac Newtonin keskeisin väite oli Juuri Jeesuksen toisen tulemisen tapahtuvan vuonna 2060...enteillen ns. "maailman loppua"....
Siis..kysymys kuuluu..miksi sinä olet tällä foorumilla kun sinä et edes tiedä mistä keskustellaan...ja sinä et tiedä edes keskeisimmistä asioista, jotka liittyvät "maailmanloppuun"...
...ja sitä paitsi minä olen koko ajan puhunut "reaalitaivaan tapahtumista"..en ole viitannut missään vaiheessa horoskooppikarttoihin....vaan olen puhunut esim. vuoden 2060 tapahtumasta reaalitaivaan tapahtumana....
..astronomia ja astrologia olivat yksi ja sama asia 2000 vuotta sitten koska oli vain yksi ja sama "karttataivas" ...mutta vasta nyt nykyaikana kun ns. horoskooppikarttojen ja reaalitaivaan ero on noin 30 astetta voidaan puhua "astrologiahömpästä"...eli opettele ensin itse niitä alkeisoppikursseja....Sinun kannattaisi siirtyä tuonne neurologisten sairauksien palstalle, jos haluat apua ongelmiisi.
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Jos sinä katsot olohuoneesi ikkunasta ja näet taivaalla yhtä aikaa esim. viisi planeettaa...niin se ei tarkoita että taivaalla on tapahtunut viiden planeetan kohtaaminen...vaan olellista on se että ko. planeetat ovat korkeitaan 5 asteen etäisyydellä toisistaan...eikä kysymyksessä ole mikään Suomessa nähty taivaankansi...
...eli..sinun logiikkasi ei liity astronomiaan eikä edes astrologiaan..vaan ihan sinun omaan logiikkaasi...tällaisia 5 asteen kohtaamisia ei ole tapahtunut.
- äly hoi älä jätä..
sharyn kirjoitti:
tällaisia 5 asteen kohtaamisia ei ole tapahtunut.
Ootko jotenkin..tyhmä...itse aikaisemmin mainitsit että vuonna 2000 ko. tapahtuma tapahtui...vaikka et itse edes sitä tajunnut kun olit sen URSA:n sivuilta lukenut...
..itse asiassa 10.5. 2000 viisi näkyvää taivaankappaletta oli 5 asteen sisäpuolella toistensa läheisyydessä.... - äly hoi älä jätä
sinulla kirjoitti:
Sinun kannattaisi siirtyä tuonne neurologisten sairauksien palstalle, jos haluat apua ongelmiisi.
Just joo...nyt alkaa tuollainen "puberteettinen vittuilu" kun ei näköjään enää järki ja asioihin kommentointikyky riitä !!!
- sinulla
äly hoi älä jätä kirjoitti:

Kyseessä oli kyllä aito neuvo, koska selvästi olet avun tarpeessa. Suhteellisuudentajusi on hukassa. Uskot varmaankin joulupukkiinkin.
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Ootko jotenkin..tyhmä...itse aikaisemmin mainitsit että vuonna 2000 ko. tapahtuma tapahtui...vaikka et itse edes sitä tajunnut kun olit sen URSA:n sivuilta lukenut...
..itse asiassa 10.5. 2000 viisi näkyvää taivaankappaletta oli 5 asteen sisäpuolella toistensa läheisyydessä....huhtikuussa 2000 kolme planeettaa (Mars, Jupiter ja Saturnus) oli 5 asteen päässä toisistaan. Toukokuussa Merkurius ja Venus olivat "samalla yleisellä alueella".
http://newsvote.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/703937.stm
Vähän eri asia. Sitäpaitsi Merkurius ja Venus eivät olleet näkyvissä samaan aikaan.
After this week, all three planets will become harder to see as they descend lower into the west. They are on their way to an even bigger gathering of planets in early May, when Mercury and Venus will join them in the same general area of the sky. Unfortunately much of this grand grouping will be obscured by the Sun.- äly hoi älä jätä..
sharyn kirjoitti:
huhtikuussa 2000 kolme planeettaa (Mars, Jupiter ja Saturnus) oli 5 asteen päässä toisistaan. Toukokuussa Merkurius ja Venus olivat "samalla yleisellä alueella".
http://newsvote.bbc.co.uk/2/hi/science/nature/703937.stm
Vähän eri asia. Sitäpaitsi Merkurius ja Venus eivät olleet näkyvissä samaan aikaan.
After this week, all three planets will become harder to see as they descend lower into the west. They are on their way to an even bigger gathering of planets in early May, when Mercury and Venus will join them in the same general area of the sky. Unfortunately much of this grand grouping will be obscured by the Sun.Jaa..että..nyt turvaudutaan oikein BBC:n dokunetteihin...missä se URSA nyt on kun ensin sitä aloit tuomaan esille...
..tosiasia kuitenkin on se että vuonna 2000 viisi näkyvää taivaankappaletta olivat 5 asteen sisällä...
...mutta..mutta nyt kyseessä onkin vuoden 2060 kohtaamiset..ja Newtonin ennustama maailman loppu...kyllä kuule muut lukijat sen huomaa että sinä yrität muuttaa alkuperäistä asiaa aivan johonkin muuhun..aivan epäolennaiseen aiheeseen..
..ja..ja senkin voi helposti huomata että mikä pakonomainen pätemisen tarve sinulla on ..kun sinä yrität epätoivoisesti muuttaa mustaa valkoiseksi...esim. sinä teet jostain 5 asteen aiheesta jonkin tärkeän asian..kun keskustelussa on paljon suuremmat kysymykset...
. - äly hoi älä jätä..
sinulla kirjoitti:
Kyseessä oli kyllä aito neuvo, koska selvästi olet avun tarpeessa. Suhteellisuudentajusi on hukassa. Uskot varmaankin joulupukkiinkin.
Nauti sinä vaan kesälomasta...kyllä se koulu kohtaa taas syksyllä alkaa ja pääset ikäistesi joukkoon...ja voit sitten taas purkaa pubertteettista ahdistustasi..
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Jaa..että..nyt turvaudutaan oikein BBC:n dokunetteihin...missä se URSA nyt on kun ensin sitä aloit tuomaan esille...
..tosiasia kuitenkin on se että vuonna 2000 viisi näkyvää taivaankappaletta olivat 5 asteen sisällä...
...mutta..mutta nyt kyseessä onkin vuoden 2060 kohtaamiset..ja Newtonin ennustama maailman loppu...kyllä kuule muut lukijat sen huomaa että sinä yrität muuttaa alkuperäistä asiaa aivan johonkin muuhun..aivan epäolennaiseen aiheeseen..
..ja..ja senkin voi helposti huomata että mikä pakonomainen pätemisen tarve sinulla on ..kun sinä yrität epätoivoisesti muuttaa mustaa valkoiseksi...esim. sinä teet jostain 5 asteen aiheesta jonkin tärkeän asian..kun keskustelussa on paljon suuremmat kysymykset...
.jo aikaisemmin linkkejä mm. BBC:n tiedepalstalta, koska siellä tieto oli yksinkertaisessa ja selkässä muodossa.
Sinä itse otit esiin 5 asteen konjunktiot ja vuoden 2000. Newtonin ennustuksesta uudelleen Stephen Snobelenin kuvaus siitä, miten hän tuli tahattomasti päästäneeksi irti tämän - lähinnä uutisankaksi luokiteltavan - jutun vuodesta 2060:
http://www.isaac-newton.org/update.html
Jos kiinnostaa, niin tässä on se Newtonin kuuluisa kirje:
http://jnul.huji.ac.il/dl/mss/Newton/item_eng.html?pageId=ms44
Ursan juttu planeetoista vuodelta 2002 uudelleen:
http://www.ursa.fi/tiedotus/2002/tiedote_5-2002.html
Siinä mainitaan, että planeetat ovat yhtaikaa näkyvissä vuonna 2060, mutta eivät näy yhtä hyvin kuin 2002; kyse on siis 30 asteen kulmasektorista, ei 5 asteen.- sinulle.
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Nauti sinä vaan kesälomasta...kyllä se koulu kohtaa taas syksyllä alkaa ja pääset ikäistesi joukkoon...ja voit sitten taas purkaa pubertteettista ahdistustasi..
Minä olen jo liki viisikymppinen. Nuorena syyllistyin ihan samanlaiseen uhoamiseen ilman parempaa tietoa kuin sinä nyt. Minä olen siitä parantunut, sinä et vielä, mutta mahdollista se on sinullekin. Valitettavan monet jäävät kuitenkin tasollesi iäkseen.
- sinulla
sinulle. kirjoitti:
Minä olen jo liki viisikymppinen. Nuorena syyllistyin ihan samanlaiseen uhoamiseen ilman parempaa tietoa kuin sinä nyt. Minä olen siitä parantunut, sinä et vielä, mutta mahdollista se on sinullekin. Valitettavan monet jäävät kuitenkin tasollesi iäkseen.
Tuli vahingossa hiukan poikkeava nimimerkki tuohon edelliseen.
Itselleni oli helpotus, kun huomasin sarastavani aspergerin syndroomaa. Se selitti käytöksestäni jotain, joten diagnoosin varmistuminen vapautti osaltaan muuttumaan ihmisemmäksi.
Kysymyksessä ei siis osaltani ollut ilkeily sinua kohtaan, vaan todellinen ystävän neuvo etsiä vapautusta hihhuloinnistasi. - marsumies
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Jos sinä katsot olohuoneesi ikkunasta ja näet taivaalla yhtä aikaa esim. viisi planeettaa...niin se ei tarkoita että taivaalla on tapahtunut viiden planeetan kohtaaminen...vaan olellista on se että ko. planeetat ovat korkeitaan 5 asteen etäisyydellä toisistaan...eikä kysymyksessä ole mikään Suomessa nähty taivaankansi...
...eli..sinun logiikkasi ei liity astronomiaan eikä edes astrologiaan..vaan ihan sinun omaan logiikkaasi...hahaa ootte kyllä aika velmuja!
- hihhulit hoi
Käyppä laskemassa moniko tyyppi on oikein perustelun kanssa ennustanut maailmanloppua. Huomaa sitten ettei mikään niistä niin sanotuista perustelluista ennustuksista ole toteutunut.
- äly hoi älä jätä
Ei se maailma mihinkään lopu..vaan mannerlaatat vain siirtyvät paikoiltaan ja muovautuvat uudelleen napasiirtymän vauhdittamana. Kuolivat Mammutikin (10000 vuotta sitten) juuri äkillisen napojen siirtymisen vuoksi.
Kun puhutaan "maailman lopusta" kysymyksessä oli alunperin tietyt astronomiset tapahtumat...mutta...nykyuskonnot ovat tehneet "maailman lopusta" jonkinlaisen "jumallallisen näytelmän"..kukin uskonto omien mieltymystensä mukaisesti !!! - Onko?
äly hoi älä jätä kirjoitti:
Ei se maailma mihinkään lopu..vaan mannerlaatat vain siirtyvät paikoiltaan ja muovautuvat uudelleen napasiirtymän vauhdittamana. Kuolivat Mammutikin (10000 vuotta sitten) juuri äkillisen napojen siirtymisen vuoksi.
Kun puhutaan "maailman lopusta" kysymyksessä oli alunperin tietyt astronomiset tapahtumat...mutta...nykyuskonnot ovat tehneet "maailman lopusta" jonkinlaisen "jumallallisen näytelmän"..kukin uskonto omien mieltymystensä mukaisesti !!!Äkillinen napasiirtymä on fysikaalinen mahdottomuus. Tutki hiukan liike-energian perusteita. Navat ovat kyllä olleet mannerlaattoihin nähden eri paikoissa kuin nykyisin, mutta oleellisiin siirtymiin kuluu miljoonia vuosia.
- äly hoi älä jätä..
Onko? kirjoitti:
Äkillinen napasiirtymä on fysikaalinen mahdottomuus. Tutki hiukan liike-energian perusteita. Navat ovat kyllä olleet mannerlaattoihin nähden eri paikoissa kuin nykyisin, mutta oleellisiin siirtymiin kuluu miljoonia vuosia.
voi voi sinua...tietämätöntä....kun jääpeite alkaa sulaa napa-alueilla niin tietysti vesi alkaa virtaamaan navoilta päiväntasaajaa kohti (maapallo pyörii jos et sitä tiennyt)...tällöin maapallon akselin tasapainotila häiriintyy ja se aiheuttaa paineita mannerlaattojen siirtymiselle...ja myös paineita napa-akselin ehkä äkilliseen siirtymiseen uuteen tasapaino tilaan....
..pitä kulee osata ajatella..eikä vaan pelkästään vittuilla ... - Onko?
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
voi voi sinua...tietämätöntä....kun jääpeite alkaa sulaa napa-alueilla niin tietysti vesi alkaa virtaamaan navoilta päiväntasaajaa kohti (maapallo pyörii jos et sitä tiennyt)...tällöin maapallon akselin tasapainotila häiriintyy ja se aiheuttaa paineita mannerlaattojen siirtymiselle...ja myös paineita napa-akselin ehkä äkilliseen siirtymiseen uuteen tasapaino tilaan....
..pitä kulee osata ajatella..eikä vaan pelkästään vittuilla ...Olen kyllä lukenut fysiikkaa yliopistotasolla...
Väännetäänpä nyt rautalangasta kun et tajua. Kutistetaan maapallo normaalin karttapallon kokoiseksi. Silloin sen paino olisi noin 80 kg. Kaiken maapallon veden paino olisi yhden paperiarkin verran. Paljonko se voisi vaikuttaa tuon noin 400 kierrosta sekunnissa (laskettu kehänopeuden avulla) pyörivän 80 kiloisen massan tasapainoon? Liike-energia on niin hurja, että tuollaisella nopeudella pyörivä mötikkä pyörisi viikkokausia hievahtamatta mihinkään (olet varmaankin kuullut hyrrästä tai gyroskoopista?). Maapallolla se vastaisi kymmeniä miljoonia vuosia.
Vain hyvin hidas napa-alueiden siirtyminen on mahdollinen. Mantereet voivat liikkua vain SENTTEJÄ vuodessa. Jos väität, että joskus 10000 vuotta sitten olisi tapahtunut huomattava napa-alueiden siirtyminen (siis mantereiden liikkuminen napoihin nähden), liike-energian muutos olisi ollut niin hurja, että sellaista ei edes suuri meteori olisi voinut saada aikaan. Vähän samaa kuin yrittäisit kivellä heittämällä aiheuttaa saippuakuplapallon pyörähtämisen.
JOS tuollainen pyörähtäminen olisi tapahtunut (mahdotonta siksikin, että maapallo ei ole kiinteä kappale), olisi täytynyt olla täsmälleen yhtä suuri voima, joka olisi pysäyttänyt tuon liikkeen. Ellei, silloin navat vaeltaisivat EDELLEEN aika kyytiä.
Ai niin, eihän sinulla ollut edes meteoria vaan tuo paperiarkin paino... äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
voi voi sinua...tietämätöntä....kun jääpeite alkaa sulaa napa-alueilla niin tietysti vesi alkaa virtaamaan navoilta päiväntasaajaa kohti (maapallo pyörii jos et sitä tiennyt)...tällöin maapallon akselin tasapainotila häiriintyy ja se aiheuttaa paineita mannerlaattojen siirtymiselle...ja myös paineita napa-akselin ehkä äkilliseen siirtymiseen uuteen tasapaino tilaan....
..pitä kulee osata ajatella..eikä vaan pelkästään vittuilla ...on maapallon sisällä. Napajäätiköiden sulaminen aiheuttaa vain merien pinnan nousun.
- äly hoi älä jätä
Onko? kirjoitti:
Olen kyllä lukenut fysiikkaa yliopistotasolla...
Väännetäänpä nyt rautalangasta kun et tajua. Kutistetaan maapallo normaalin karttapallon kokoiseksi. Silloin sen paino olisi noin 80 kg. Kaiken maapallon veden paino olisi yhden paperiarkin verran. Paljonko se voisi vaikuttaa tuon noin 400 kierrosta sekunnissa (laskettu kehänopeuden avulla) pyörivän 80 kiloisen massan tasapainoon? Liike-energia on niin hurja, että tuollaisella nopeudella pyörivä mötikkä pyörisi viikkokausia hievahtamatta mihinkään (olet varmaankin kuullut hyrrästä tai gyroskoopista?). Maapallolla se vastaisi kymmeniä miljoonia vuosia.
Vain hyvin hidas napa-alueiden siirtyminen on mahdollinen. Mantereet voivat liikkua vain SENTTEJÄ vuodessa. Jos väität, että joskus 10000 vuotta sitten olisi tapahtunut huomattava napa-alueiden siirtyminen (siis mantereiden liikkuminen napoihin nähden), liike-energian muutos olisi ollut niin hurja, että sellaista ei edes suuri meteori olisi voinut saada aikaan. Vähän samaa kuin yrittäisit kivellä heittämällä aiheuttaa saippuakuplapallon pyörähtämisen.
JOS tuollainen pyörähtäminen olisi tapahtunut (mahdotonta siksikin, että maapallo ei ole kiinteä kappale), olisi täytynyt olla täsmälleen yhtä suuri voima, joka olisi pysäyttänyt tuon liikkeen. Ellei, silloin navat vaeltaisivat EDELLEEN aika kyytiä.
Ai niin, eihän sinulla ollut edes meteoria vaan tuo paperiarkin paino...Joo..joo...joku oli kuulemma Mensan jäsen ja sinä olet muka joku fyysikko..siis..hallelujaa...kauheeta omaa kehua ja pätemisen tarvetta...
Esitä sinä vaan niitä esimerkkejä...mutta tosiasia on se...kun napajäät sulaa..niin keskipakovoiman johdosta sulamisvesi kulkeutuu päiväntasaajalle ja tällöin maapallon pyörimisnopues hidastuu ja samalla napa-alueet "kohoavat" (nyt ne ovat litistyneet).
Ko. tapahtumista seuraksena on erittäin suuria mannerlaattojen muutoksia ja valtavia maaanjäristyksiä...vielä suurempia kuin Indonesiassa (2004) taphtunut...
..esim. Indonesian maajäristyksen yhteydessä todettiin napojen siirtyneen:
http://science.nasa.gov/headlines/y2005/10jan_earthquake.htm - äly hoi älä jätä..
sharyn kirjoitti:
on maapallon sisällä. Napajäätiköiden sulaminen aiheuttaa vain merien pinnan nousun.
Lopeta jo tuo epätoivoinen päteminen...
Keskipakovoimasta oli kysymys:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskipakoisvoima
Newton oli todella pätevä äijä..ja tiesi mistä puhui... - äly hoi älä jätä..
Onko? kirjoitti:
Olen kyllä lukenut fysiikkaa yliopistotasolla...
Väännetäänpä nyt rautalangasta kun et tajua. Kutistetaan maapallo normaalin karttapallon kokoiseksi. Silloin sen paino olisi noin 80 kg. Kaiken maapallon veden paino olisi yhden paperiarkin verran. Paljonko se voisi vaikuttaa tuon noin 400 kierrosta sekunnissa (laskettu kehänopeuden avulla) pyörivän 80 kiloisen massan tasapainoon? Liike-energia on niin hurja, että tuollaisella nopeudella pyörivä mötikkä pyörisi viikkokausia hievahtamatta mihinkään (olet varmaankin kuullut hyrrästä tai gyroskoopista?). Maapallolla se vastaisi kymmeniä miljoonia vuosia.
Vain hyvin hidas napa-alueiden siirtyminen on mahdollinen. Mantereet voivat liikkua vain SENTTEJÄ vuodessa. Jos väität, että joskus 10000 vuotta sitten olisi tapahtunut huomattava napa-alueiden siirtyminen (siis mantereiden liikkuminen napoihin nähden), liike-energian muutos olisi ollut niin hurja, että sellaista ei edes suuri meteori olisi voinut saada aikaan. Vähän samaa kuin yrittäisit kivellä heittämällä aiheuttaa saippuakuplapallon pyörähtämisen.
JOS tuollainen pyörähtäminen olisi tapahtunut (mahdotonta siksikin, että maapallo ei ole kiinteä kappale), olisi täytynyt olla täsmälleen yhtä suuri voima, joka olisi pysäyttänyt tuon liikkeen. Ellei, silloin navat vaeltaisivat EDELLEEN aika kyytiä.
Ai niin, eihän sinulla ollut edes meteoria vaan tuo paperiarkin paino...Ja sitä paitsi sinun logiikkasi ei päde..sillä pelkästään maalaisjärkikin sen sanoo, että jos laitat hyrrän pyörimään ja jos häiritset sen pyörimistä..niin vähitellen hyrrä kuitenkin hakee takaisin säännöllisen pyörimisliikkeensä...
..samoin maapallo..vaikka napa-akselinsa siirtymisen jälkeen esiintyisikin hetken epäsäännöllistä liikettä niin kuitenkin keksipakovoima pakottaa maapallon pyörimään säännöllisesti...löydettyyään massakeskipisteensä....
..ja on todettu että mammutit kuolivat äkilliseen kylmyyden vuoksi...ruoka suussa....
..ei tuo kylmyys voinut tulla Siperiaan muuta kautta kuin että Pohjois Napa oli ollut kauempana Siperiasta kuin se on nyt..eli..tapahtui maapallon pyörähdysakselin muutos sillä tavallla että Maapallolla sub-trooppinen ilmasto muuttui arktiseksi ilmastoksi.... - Onko?
äly hoi älä jätä kirjoitti:
Joo..joo...joku oli kuulemma Mensan jäsen ja sinä olet muka joku fyysikko..siis..hallelujaa...kauheeta omaa kehua ja pätemisen tarvetta...
Esitä sinä vaan niitä esimerkkejä...mutta tosiasia on se...kun napajäät sulaa..niin keskipakovoiman johdosta sulamisvesi kulkeutuu päiväntasaajalle ja tällöin maapallon pyörimisnopues hidastuu ja samalla napa-alueet "kohoavat" (nyt ne ovat litistyneet).
Ko. tapahtumista seuraksena on erittäin suuria mannerlaattojen muutoksia ja valtavia maaanjäristyksiä...vielä suurempia kuin Indonesiassa (2004) taphtunut...
..esim. Indonesian maajäristyksen yhteydessä todettiin napojen siirtyneen:
http://science.nasa.gov/headlines/y2005/10jan_earthquake.htmMannerten liikkeet ovat todellakin vain senttejä vuodessa pitkällä aikavälillä, mutta tietysti maanjäristyksen yhteydessä toisinaan syntyy isojakin railoja, koska maanjäristyksethän johtuvat laattojen liikkeistä. Maanjäristyshän syntyy kun paine on kasvanut riittävän kovaksi, jolloin kuori ei enää kestä painetta.
Sivumennen voisi sanoa, että maanjäristyksillä on jonkin verran suurempi taipumus sattua täyden- ja uudenkuun aikaan, jolloin vuorovesivoimat ovat suurimmillaan. Koska paine vähitellen kasvaa mannerlaattojen välillä, todennäköisintä paineen purkautuminen on silloin kun ulkoinen tekijä (kuu ja aurinko) vaikuttavat eniten maan muotoa muuttavasti. Siis aivan samalla tavalla kuin pystyyn kuolleet puut todennäköisimmin kaatuvat tuulisella säällä, vaikka ne kaatuisivat ennen pitkää ilmankin tuulta.
Tuossakin linkissäsi puhuttiin siis vain sentin siirtymästä, ei tuhansien kilometrien! JOS tuhansien kilometrien siirtyminen olisi tapahtunut, siihen olisi tarvittu tavaton äkillinen voima, ei minkään paperiarkin liike. Toisaalta seurauksena mannerten tuhansien kilometrien siirtymisestä lyhyessä ajassa olisi seurannut valtavasti energian purkautumista mannerlaattojen liikkuessa vaipan päällä. Sellaista ei ole historian valossa tapahtunut.
Sitä paitsi mannerten liikkeiden historia tunnetaan varsin hyvin monillakin keinoilla. Tietyillä alueilla syntyy säännöllisesti tulivuoria jonona sitä mukaa kun mannerlaatta kulkee kuuman pisteen yli. Aikajana on ihan muuta kuin tuhansia vuosia. Myös kallioperän magneettikentän suunta antaa meille tarkan kuvan mannerten liikkeistä.
Jos ymmärrät jotain fysiikasta, laskepas, että paljonko napajäiden sulaminen hidastaa maapallon pyörimisnopeutta. Jos et oikealla maapallolla osaa, laske vaikka tuolla minun esimerkkipallollani. Muista kuitenkin, että se paperiarkin paino vastaa kaikkien maapallon vesien painoa. Tuolloinhan viimeisen jääkauden päättyessä mm. Grönlanti ja Etelänapamanner säilyttivät jääpeitteensä (vuosirenkaatkin säilyivät), joten voit ottaa laskuihisi vain ne jäät, jotka todella sulivat. Seuraavaksi voit laskea, että miten paljon se pystyi vaikuttamaan mannerlaattojen liikkeisiin. Kerro sitten meille kaikille. - Onko?
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Ja sitä paitsi sinun logiikkasi ei päde..sillä pelkästään maalaisjärkikin sen sanoo, että jos laitat hyrrän pyörimään ja jos häiritset sen pyörimistä..niin vähitellen hyrrä kuitenkin hakee takaisin säännöllisen pyörimisliikkeensä...
..samoin maapallo..vaikka napa-akselinsa siirtymisen jälkeen esiintyisikin hetken epäsäännöllistä liikettä niin kuitenkin keksipakovoima pakottaa maapallon pyörimään säännöllisesti...löydettyyään massakeskipisteensä....
..ja on todettu että mammutit kuolivat äkilliseen kylmyyden vuoksi...ruoka suussa....
..ei tuo kylmyys voinut tulla Siperiaan muuta kautta kuin että Pohjois Napa oli ollut kauempana Siperiasta kuin se on nyt..eli..tapahtui maapallon pyörähdysakselin muutos sillä tavallla että Maapallolla sub-trooppinen ilmasto muuttui arktiseksi ilmastoksi....No nyt menee jo sille tasolle, että tuskin olet selvinnyt reputtamatta edes päiväkodista ja eskarista!
Vai että häiritty hyrrä hakee jollain tapaa takaisin säännöllisen pyörimisliikkeensä? Hyrrän idea on, että massan hitaus vastustaa suunnan muutosta. Jos on JO aiheutettu suunnanmuutos (mannerlaattojen liikkuminen), tarvitaan vastakkainen voima pysäyttämään mannerlaattojen liike. Hyrrällä ei siis ole muistia. Olet nyt sekoittanut asiat pahasti. Siis suunnanmuutos on vaikea saada aikaan (tarvitaan paljon voimaa), mutta kun suunta on kerran muutettu, uuden suunnan muuttaminen on yhtä lailla vaikeaa.
Näinhän on maapallon historia alkuvaiheessa ollutkin. Maahan on törmännyt iso kappale. Mahdollisesti kuu on syntynyt tuolloin osan maapallosta ja tuosta kappaleesta sinkouduttua kiertoradalle ja maan kulma ekliptikaan nähden on kallistunut 23,5 astetta. Ei se ole oiennut takaisin nollaan asteeseen, kuten sinun teoriasi mukaan olisi pitänyt... Aikaa olisi ollut miljardeja vuosia.
Ehkä sinua hämää se, että tukipisteen varassa tasapainotteleva leluhyrrä saattaa oieta pystyyn, vaikka sille aiheuttaisi vaappuvan liikkeen. Kiekkomaiselle hyrrälle niin voi tapahtua, koska ilmanvastus pyrkii oikaisemaan vaappumisen. Kevyellä kappaleella niin voi tapahtua, maapallo ei siihen esimerkkiin käy mitenkään.
Mammutteja on voinut kohdata äkillinen katastrofi (niitähän maapallon historiassa on paljon), mutta ei siihen tarvita äkillistä mannerlaattojen liikettä niin, että ne siirtyisivät toisille ilmastovyöhykkeille! - Onko?
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Lopeta jo tuo epätoivoinen päteminen...
Keskipakovoimasta oli kysymys:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskipakoisvoima
Newton oli todella pätevä äijä..ja tiesi mistä puhui...Newton olikin pätevä äijä, sinä et. Juuri tuo mainittu jatkavuuden laki tuntuu olevan sinulle täysin outo käsite. Intian mannerlaatta on puskenut päin Euraasian mannerlaattaa jo satoja miljoonia vuosia ja edelleen nostaa Himalajan vuoristoa korkeammaksi sentti by sentti. Siinä on sen verran massaa liikkeellä, että voit unohtaa nuo äkilliset suuret siirtymät jatkuvuuden laille täysin mahdottomina ilmiöinä. Niissä jo maapallon pinta repeäisi ja laava syöksyisi valtoimenaan.
- äly hoi älä jätä..
Onko? kirjoitti:
Mannerten liikkeet ovat todellakin vain senttejä vuodessa pitkällä aikavälillä, mutta tietysti maanjäristyksen yhteydessä toisinaan syntyy isojakin railoja, koska maanjäristyksethän johtuvat laattojen liikkeistä. Maanjäristyshän syntyy kun paine on kasvanut riittävän kovaksi, jolloin kuori ei enää kestä painetta.
Sivumennen voisi sanoa, että maanjäristyksillä on jonkin verran suurempi taipumus sattua täyden- ja uudenkuun aikaan, jolloin vuorovesivoimat ovat suurimmillaan. Koska paine vähitellen kasvaa mannerlaattojen välillä, todennäköisintä paineen purkautuminen on silloin kun ulkoinen tekijä (kuu ja aurinko) vaikuttavat eniten maan muotoa muuttavasti. Siis aivan samalla tavalla kuin pystyyn kuolleet puut todennäköisimmin kaatuvat tuulisella säällä, vaikka ne kaatuisivat ennen pitkää ilmankin tuulta.
Tuossakin linkissäsi puhuttiin siis vain sentin siirtymästä, ei tuhansien kilometrien! JOS tuhansien kilometrien siirtyminen olisi tapahtunut, siihen olisi tarvittu tavaton äkillinen voima, ei minkään paperiarkin liike. Toisaalta seurauksena mannerten tuhansien kilometrien siirtymisestä lyhyessä ajassa olisi seurannut valtavasti energian purkautumista mannerlaattojen liikkuessa vaipan päällä. Sellaista ei ole historian valossa tapahtunut.
Sitä paitsi mannerten liikkeiden historia tunnetaan varsin hyvin monillakin keinoilla. Tietyillä alueilla syntyy säännöllisesti tulivuoria jonona sitä mukaa kun mannerlaatta kulkee kuuman pisteen yli. Aikajana on ihan muuta kuin tuhansia vuosia. Myös kallioperän magneettikentän suunta antaa meille tarkan kuvan mannerten liikkeistä.
Jos ymmärrät jotain fysiikasta, laskepas, että paljonko napajäiden sulaminen hidastaa maapallon pyörimisnopeutta. Jos et oikealla maapallolla osaa, laske vaikka tuolla minun esimerkkipallollani. Muista kuitenkin, että se paperiarkin paino vastaa kaikkien maapallon vesien painoa. Tuolloinhan viimeisen jääkauden päättyessä mm. Grönlanti ja Etelänapamanner säilyttivät jääpeitteensä (vuosirenkaatkin säilyivät), joten voit ottaa laskuihisi vain ne jäät, jotka todella sulivat. Seuraavaksi voit laskea, että miten paljon se pystyi vaikuttamaan mannerlaattojen liikkeisiin. Kerro sitten meille kaikille.Just joo.. tuota samaa säveltä ei enää viitsis jatkaa...pitää sanoa kuin muutama historiallinen henkilö on joskus sanonut..eli on turhaa heittää helmiä sioille tai karkkia koirille..toisin sanoen ymmärtämättömille on turha tuhlata sanojaan...
..joka tapauksessa...kyseessä on säännöllinen astronominen taphtuma, josta jo Jesaja 38:8 puhui:"..katso minä annan auringon varjon siirtyä takaisin kymmenen astetta, jotka se jo on Auringon mukana laskeutunut..."
...itse asiassa..en minä tällä palstalla viitsi keskustella oikein todellisista astronomisista asioista...koska jos todella on niin että täällä on vain yksi ns. Mensan jäsen ja yksi ns. "fyysikko", jotka vain jankuttaa yhtä ja samaa..yrittäen todistaa pätevyyttään...niin kyllä on parempi pysyä Amerikkalisilla foorumeilla, joissa voi sentään keskustella syvällisemmin kuin..tosiaankin... tällaisella suomenkielisellä "körttifoorumilla".... - Onko?
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Just joo.. tuota samaa säveltä ei enää viitsis jatkaa...pitää sanoa kuin muutama historiallinen henkilö on joskus sanonut..eli on turhaa heittää helmiä sioille tai karkkia koirille..toisin sanoen ymmärtämättömille on turha tuhlata sanojaan...
..joka tapauksessa...kyseessä on säännöllinen astronominen taphtuma, josta jo Jesaja 38:8 puhui:"..katso minä annan auringon varjon siirtyä takaisin kymmenen astetta, jotka se jo on Auringon mukana laskeutunut..."
...itse asiassa..en minä tällä palstalla viitsi keskustella oikein todellisista astronomisista asioista...koska jos todella on niin että täällä on vain yksi ns. Mensan jäsen ja yksi ns. "fyysikko", jotka vain jankuttaa yhtä ja samaa..yrittäen todistaa pätevyyttään...niin kyllä on parempi pysyä Amerikkalisilla foorumeilla, joissa voi sentään keskustella syvällisemmin kuin..tosiaankin... tällaisella suomenkielisellä "körttifoorumilla"....Arvasin että sinulla tulee seinä vastaan. Fysiikantietämyksesi tyssää alkuunsa.
Tulee mieleen jokin Kaija-Liisa Hiltusen ufokirja, jossa hän käytti fysiikan termejä, mutta meni täysin hakoteille, koska ei kuitenkaan ymmärtänyt fysiikasta juuri mitään. Hänen kirjassaan taisi olla päinvastoin kuin tuossa sinun sadussasi. Meristä haihtui paljon vettä, joka satoi napa-alueille lumena, jolloin maapallon tasapaino järkkyi ja maapallo muljahti niin, että navat vaihtoivat paikkaa tuosta vain yht'äkkiä! (Taisi olla kymmenen tuhatta vuotta sitten sekin...)
Hän ilmoitti myös paljastavansa Ufojen energianlähteen. Oli jotenkin siihen tapaan, että aiheutetaan magneettikenttä, joka...
Samaa kuin joku paljastaisi auton energianlähteen: Aiheutetaan pyörien pyöriminen, joka...
Lähes kaikki missä hän käytti fysiikan termejä, meni täysin poskelleen.
Sivuhuomautuksena sanon, että Rauni-Leena Luukanen-Kilde ei syyllisty samanlaisiin mokiin kuin Hiltunen. Tieteellisiä termejä voi kyllä käyttää ufokirjoissakin, kunhan ei munaa tietämättömyydellään itseään...
Otahan poika iisisti äläkä käytä termejä joita et ymmärrä, koska loppukin uskottavuutesi menee. - Heh
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Just joo.. tuota samaa säveltä ei enää viitsis jatkaa...pitää sanoa kuin muutama historiallinen henkilö on joskus sanonut..eli on turhaa heittää helmiä sioille tai karkkia koirille..toisin sanoen ymmärtämättömille on turha tuhlata sanojaan...
..joka tapauksessa...kyseessä on säännöllinen astronominen taphtuma, josta jo Jesaja 38:8 puhui:"..katso minä annan auringon varjon siirtyä takaisin kymmenen astetta, jotka se jo on Auringon mukana laskeutunut..."
...itse asiassa..en minä tällä palstalla viitsi keskustella oikein todellisista astronomisista asioista...koska jos todella on niin että täällä on vain yksi ns. Mensan jäsen ja yksi ns. "fyysikko", jotka vain jankuttaa yhtä ja samaa..yrittäen todistaa pätevyyttään...niin kyllä on parempi pysyä Amerikkalisilla foorumeilla, joissa voi sentään keskustella syvällisemmin kuin..tosiaankin... tällaisella suomenkielisellä "körttifoorumilla"....Sekö, että maa pyörähtäisi kesken kaiken kymmenen astetta (vastaa neljääkymmentä minuuttia, mikäli todella puhutaan asteista eikä esim. askelmista, kuten uudessa raamatunkäännöksessä) takaisin päin? Sillä olisi katastrofaaliset seuraukset maapallon rakenteelle, jos fysiikan lait muuten pätisivät.
Vai jatkaako maa normaalia kulkuaan ja aurinko siirtyy? Siitä olisi mullistavat seuraukset koko planeettajärjestelmälle?
Mikä on tuo säännöllinen astronominen tapahtuma, koska fysiikan lakeihin se ei voi perustua?
Et kai usko raamatun satuihin kirjaimellisesti?
Uskon kyllä, että Amerikassa on helpompi keskustella huuhaa-tasolla... Tervemenoa sinne vain. Täällä olet luuseri. - on totta
Onko? kirjoitti:
Mannerten liikkeet ovat todellakin vain senttejä vuodessa pitkällä aikavälillä, mutta tietysti maanjäristyksen yhteydessä toisinaan syntyy isojakin railoja, koska maanjäristyksethän johtuvat laattojen liikkeistä. Maanjäristyshän syntyy kun paine on kasvanut riittävän kovaksi, jolloin kuori ei enää kestä painetta.
Sivumennen voisi sanoa, että maanjäristyksillä on jonkin verran suurempi taipumus sattua täyden- ja uudenkuun aikaan, jolloin vuorovesivoimat ovat suurimmillaan. Koska paine vähitellen kasvaa mannerlaattojen välillä, todennäköisintä paineen purkautuminen on silloin kun ulkoinen tekijä (kuu ja aurinko) vaikuttavat eniten maan muotoa muuttavasti. Siis aivan samalla tavalla kuin pystyyn kuolleet puut todennäköisimmin kaatuvat tuulisella säällä, vaikka ne kaatuisivat ennen pitkää ilmankin tuulta.
Tuossakin linkissäsi puhuttiin siis vain sentin siirtymästä, ei tuhansien kilometrien! JOS tuhansien kilometrien siirtyminen olisi tapahtunut, siihen olisi tarvittu tavaton äkillinen voima, ei minkään paperiarkin liike. Toisaalta seurauksena mannerten tuhansien kilometrien siirtymisestä lyhyessä ajassa olisi seurannut valtavasti energian purkautumista mannerlaattojen liikkuessa vaipan päällä. Sellaista ei ole historian valossa tapahtunut.
Sitä paitsi mannerten liikkeiden historia tunnetaan varsin hyvin monillakin keinoilla. Tietyillä alueilla syntyy säännöllisesti tulivuoria jonona sitä mukaa kun mannerlaatta kulkee kuuman pisteen yli. Aikajana on ihan muuta kuin tuhansia vuosia. Myös kallioperän magneettikentän suunta antaa meille tarkan kuvan mannerten liikkeistä.
Jos ymmärrät jotain fysiikasta, laskepas, että paljonko napajäiden sulaminen hidastaa maapallon pyörimisnopeutta. Jos et oikealla maapallolla osaa, laske vaikka tuolla minun esimerkkipallollani. Muista kuitenkin, että se paperiarkin paino vastaa kaikkien maapallon vesien painoa. Tuolloinhan viimeisen jääkauden päättyessä mm. Grönlanti ja Etelänapamanner säilyttivät jääpeitteensä (vuosirenkaatkin säilyivät), joten voit ottaa laskuihisi vain ne jäät, jotka todella sulivat. Seuraavaksi voit laskea, että miten paljon se pystyi vaikuttamaan mannerlaattojen liikkeisiin. Kerro sitten meille kaikille.25. joulukuuta, 1932 Gansu, Kiina 7,6 70 000 UUSIKUU
30. toukokuuta, 1935 Quetta, Pakistan 7,5 30 000 (60 000) UUSIKUU
26. joulukuuta, 1939 Erzincan, Turkki 8,0 32 700 TÄYSIKUU
5. lokakuuta, 1948 Ashgabat, Turkmenistan 7,3 110 000 UUSIKUU
29. helmikuuta, 1960 Agadir, Marokko 5,8 15 000 UUSIKUU
22. toukokuuta, 1960 Etelä-Chile 9,5 3 000 (5 700) lähes UUSIKUU
1. syyskuuta, 1962 Qazvin, Iran 7,3 12 230 UUSIKUU
28. maaliskuuta, 1964 Etelä-Alaska 9,2 131 TÄYSIKUU
31. elokuuta, 1968 Kaakkois-Iran 7,3 12 000 (20 000)
31. toukokuuta, 1970 Pohjois-Peru 7,8 67 000 lähes UUSIKUU
4. helmikuuta, 1975 Haicheng, Kiina 7,0 10 000
4. helmikuuta, 1976 Guatemala 7,5 22 780 lähes UUSIKUU
27. heinäkuuta, 1976 Tangshan, Kiina 8,0 242 000 (655 000) UUSIKUU
16. syyskuuta, 1978 Tabas, Iran 7,9 15 000 (25 000) TÄYSIKUU
19. syyskuuta, 1985 Mexico, Meksiko 8,1 9 500 (30 000)
7. joulukuuta, 1988 Armenia 6,9 25 000 UUSIKUU
20. kesäkuuta, 1990 Länsi-Iran 7,7 50 000 lähes UUSIKUU
29. syyskuuta, 1993 Latur, Intia 6,4 9 750 TÄYSIKUU
16. tammikuuta, 1995 Kobe, Japani 6,9 5 500 TÄYSIKUU
17. elokuuta, 1999 Izmit, Turkki 7,4 12 000 (20 000)
26. tammikuuta, 2001 Gujarat, Intia 7,9 20 000 UUSIKUU
26. joulukuuta, 2003 Bam, Kaakkois-Iran 6,7 30 000 (45 000) lähes UUSIKUU
26. joulukuuta, 2004 Sumatra, Intian valtameri 9,0 ² 295 000 TÄYSIKUU
28. maaliskuuta, 2005 Sumatra, Intian valtameri 8,7 ² 1300 TÄYSIKUU
13. kesäkuuta, 2005 Tarapaca, Chile, Andien vuoristo 7,9 ² -
9. lokakuuta, 2005 Kashmir, Pakistan 7,6 ² 73 000 (79 000)
26. toukokuuta, 2006 Jaava, Indonesia 6,3 ² 6200 UUSIKUU
27 maanjäristystä, joista:
15 täyden/uudenkuun aikaan
5 lähes uudenkuun aikaan
7 muina aikoina
http://tycho.usno.navy.mil/vphase.html - on totta
on totta kirjoitti:
25. joulukuuta, 1932 Gansu, Kiina 7,6 70 000 UUSIKUU

http://tycho.usno.navy.mil/vphase.htmlTuossa on siis päivämäärä, paikka, järistyksen voimakkuus, kuolleiden määrä ja kuun vaihe.
- on totta

http://tycho.usno.navy.mil/vphase.htmlNoita suuria täyden/uudenkuun aikaan tapahtuneita järistyksiä on 28, lähes on 5 ja muina aikoina vain 6.
Viime aprillipäivän tienoilla muuten sattui myös järistys täydenkuun aikaan, mutta kuolonuhrit taisivat jäädä muutamaan sataan jos oikein muistan Salominin saarten tienoilla. - Luuseri !!!
Heh kirjoitti:
Sekö, että maa pyörähtäisi kesken kaiken kymmenen astetta (vastaa neljääkymmentä minuuttia, mikäli todella puhutaan asteista eikä esim. askelmista, kuten uudessa raamatunkäännöksessä) takaisin päin? Sillä olisi katastrofaaliset seuraukset maapallon rakenteelle, jos fysiikan lait muuten pätisivät.
Vai jatkaako maa normaalia kulkuaan ja aurinko siirtyy? Siitä olisi mullistavat seuraukset koko planeettajärjestelmälle?
Mikä on tuo säännöllinen astronominen tapahtuma, koska fysiikan lakeihin se ei voi perustua?
Et kai usko raamatun satuihin kirjaimellisesti?
Uskon kyllä, että Amerikassa on helpompi keskustella huuhaa-tasolla... Tervemenoa sinne vain. Täällä olet luuseri.On turha heitellä helmiä sioille tai karkkia koiralle.....mietippä tätä !!!
- Luuseri..
Onko? kirjoitti:
Arvasin että sinulla tulee seinä vastaan. Fysiikantietämyksesi tyssää alkuunsa.
Tulee mieleen jokin Kaija-Liisa Hiltusen ufokirja, jossa hän käytti fysiikan termejä, mutta meni täysin hakoteille, koska ei kuitenkaan ymmärtänyt fysiikasta juuri mitään. Hänen kirjassaan taisi olla päinvastoin kuin tuossa sinun sadussasi. Meristä haihtui paljon vettä, joka satoi napa-alueille lumena, jolloin maapallon tasapaino järkkyi ja maapallo muljahti niin, että navat vaihtoivat paikkaa tuosta vain yht'äkkiä! (Taisi olla kymmenen tuhatta vuotta sitten sekin...)
Hän ilmoitti myös paljastavansa Ufojen energianlähteen. Oli jotenkin siihen tapaan, että aiheutetaan magneettikenttä, joka...
Samaa kuin joku paljastaisi auton energianlähteen: Aiheutetaan pyörien pyöriminen, joka...
Lähes kaikki missä hän käytti fysiikan termejä, meni täysin poskelleen.
Sivuhuomautuksena sanon, että Rauni-Leena Luukanen-Kilde ei syyllisty samanlaisiin mokiin kuin Hiltunen. Tieteellisiä termejä voi kyllä käyttää ufokirjoissakin, kunhan ei munaa tietämättömyydellään itseään...
Otahan poika iisisti äläkä käytä termejä joita et ymmärrä, koska loppukin uskottavuutesi menee.Kuule...ei minun tarvitse esittää mitään...sinulla sen sijaan näköjään on tuollainen valtava itse tehostamisen tarve sen vuoksi koska tunnet olevasi epävarma itsestäsi..ja niinpä sinun pitääkin pakonomaisesti moittia ja halveerata muita kirjoittajia...mutta et itse kuitenkaan pysty esittämään mitään loogisia vastaväitteita..vaan heittelet irrallisia fysiikan juttuja suoraan oppikirjasta kopioituna...
..minä olen esittänyt suoraan todistettavia astronomisia reaalimaailman ilmiöitä, jotka toistuvat säännöllisin väliajoin...aikaansaaden mullistuksia maapallon ilmastolle....ja mannerlaattojen siirroksia !! - Onko?
Luuseri.. kirjoitti:
Kuule...ei minun tarvitse esittää mitään...sinulla sen sijaan näköjään on tuollainen valtava itse tehostamisen tarve sen vuoksi koska tunnet olevasi epävarma itsestäsi..ja niinpä sinun pitääkin pakonomaisesti moittia ja halveerata muita kirjoittajia...mutta et itse kuitenkaan pysty esittämään mitään loogisia vastaväitteita..vaan heittelet irrallisia fysiikan juttuja suoraan oppikirjasta kopioituna...
..minä olen esittänyt suoraan todistettavia astronomisia reaalimaailman ilmiöitä, jotka toistuvat säännöllisin väliajoin...aikaansaaden mullistuksia maapallon ilmastolle....ja mannerlaattojen siirroksia !!Olet luuseri mikä luuseri. Et kirjoittele edes samalla nimimerkillä. Kun asiatiedot menivät perseelleen, siirryt henkilköhyökkäykseen. Se on tyypillinen argumentointivirhe.
Sinä et ole todistanut mitään, vaan olet syyllistynyt alkeellisiin virheisiin, joihin ei luulisi kenenkään koulussa fysiikkaa vuodenkin lukeneen syyllistyvän. - Onko?
Luuseri !!! kirjoitti:
On turha heitellä helmiä sioille tai karkkia koiralle.....mietippä tätä !!!
Niin, helmet eivät olekaan tarkoitettu sinulle (sika) vaan muille lukijoille...
- Luuseri...
Onko? kirjoitti:
Niin, helmet eivät olekaan tarkoitettu sinulle (sika) vaan muille lukijoille...
Sinulla on pelkkää puberteettista pölinää...
Jokainen lukija voi tarkistaa sinun kommenttisi...niin johtopäätöksenä on se, että sinun kehitystasosi on 11-13 ikävuoden välillä....
....etko itse keksinyt mitään uutta (sika-kommentti) vaan aloit matkimaan lukemaasi kommenttia - osoittaa mielikuvituksen puutetta !!! - Luuseri..
Onko? kirjoitti:
Olet luuseri mikä luuseri. Et kirjoittele edes samalla nimimerkillä. Kun asiatiedot menivät perseelleen, siirryt henkilköhyökkäykseen. Se on tyypillinen argumentointivirhe.
Sinä et ole todistanut mitään, vaan olet syyllistynyt alkeellisiin virheisiin, joihin ei luulisi kenenkään koulussa fysiikkaa vuodenkin lukeneen syyllistyvän.Ai nyt se onkin argumentointvirhe kun käytin sinun antamaasi nimimerkkiä (Luuseri). Tämä juuri osoittaa sinun loogisuuden puutteesi...
..eikä minuulla ollut mitään henkilöhyökkäystä...vaan totsesin vain mikä oli sinun alkuperäinen moitiivi keskustella tällaisilla keskustelupalstoilla... (itsetehostus/epävarmuus omasta identiteetistä) - äly hoi älä jätä..
Heh kirjoitti:
Sekö, että maa pyörähtäisi kesken kaiken kymmenen astetta (vastaa neljääkymmentä minuuttia, mikäli todella puhutaan asteista eikä esim. askelmista, kuten uudessa raamatunkäännöksessä) takaisin päin? Sillä olisi katastrofaaliset seuraukset maapallon rakenteelle, jos fysiikan lait muuten pätisivät.
Vai jatkaako maa normaalia kulkuaan ja aurinko siirtyy? Siitä olisi mullistavat seuraukset koko planeettajärjestelmälle?
Mikä on tuo säännöllinen astronominen tapahtuma, koska fysiikan lakeihin se ei voi perustua?
Et kai usko raamatun satuihin kirjaimellisesti?
Uskon kyllä, että Amerikassa on helpompi keskustella huuhaa-tasolla... Tervemenoa sinne vain. Täällä olet luuseri.Sinä osoitat täydellistä tyhmyyttä olemalla tällä palstalla. Sinulla ei ole alkeellistakaan tietämystä siitä mistä on pyrkimys keskustella.
Yleisesti on tähtitieteessä tutkijoiden keskuudessa oltu yhtämieltä siitä, että esim. jääkausi johtui mm. maapallon radan soikeudesta, akselikulman muuttumisesta ja akselisuunnan muuttumisesta...säännöllisesti...tuhansien vuosien aikaväleillä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jääkausien_syyt - Luuseri...
Onko? kirjoitti:
Niin, helmet eivät olekaan tarkoitettu sinulle (sika) vaan muille lukijoille...
Just joo...Sika röhkii ja Koira räksyttää !!!
..lueppa Matteus 7:5-6 niin ymmärrät mitä ko. vertaus oikein tarkoittaa !! - Onko?
Luuseri.. kirjoitti:
Ai nyt se onkin argumentointvirhe kun käytin sinun antamaasi nimimerkkiä (Luuseri). Tämä juuri osoittaa sinun loogisuuden puutteesi...
..eikä minuulla ollut mitään henkilöhyökkäystä...vaan totsesin vain mikä oli sinun alkuperäinen moitiivi keskustella tällaisilla keskustelupalstoilla... (itsetehostus/epävarmuus omasta identiteetistä)Enhän minä nimimerkkisi käyttöä väittänyt argumentointivirheeksi!
No, sellaista sattuu kaltaisillesi... - Onko?
Luuseri... kirjoitti:
Sinulla on pelkkää puberteettista pölinää...
Jokainen lukija voi tarkistaa sinun kommenttisi...niin johtopäätöksenä on se, että sinun kehitystasosi on 11-13 ikävuoden välillä....
....etko itse keksinyt mitään uutta (sika-kommentti) vaan aloit matkimaan lukemaasi kommenttia - osoittaa mielikuvituksen puutetta !!!Eipä ole kielioppisikaan edes puberteetti-ikäisen tasolla kun syyllistyit noin alkeelliseen virheeseen: "...aloit matkimaan..."
Hävisit keskustelun fysiikasta ja siksi siirryit asiattomiin kommentteihin, kun itse asiassa et pärjännyt. - Onko?
Luuseri... kirjoitti:
Just joo...Sika röhkii ja Koira räksyttää !!!
..lueppa Matteus 7:5-6 niin ymmärrät mitä ko. vertaus oikein tarkoittaa !!Sinä olet sellainen tyhjänpäiväinen räksyttäjä, joka haluat pelkotella ihmisiä mm. maailmanlopulla. Saatat jopa itsekin uskoa noihin satuihin. Se kertoo psyykkeesi häiriöstä.
Kirjoitat kuitenkin niin alkeellisiin virheisiin sortuen, että sinulle on helppo laittaa jauhot suuhun. Keskustelusi fysiikasta jo tyssäsikin. - Heh
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Sinä osoitat täydellistä tyhmyyttä olemalla tällä palstalla. Sinulla ei ole alkeellistakaan tietämystä siitä mistä on pyrkimys keskustella.
Yleisesti on tähtitieteessä tutkijoiden keskuudessa oltu yhtämieltä siitä, että esim. jääkausi johtui mm. maapallon radan soikeudesta, akselikulman muuttumisesta ja akselisuunnan muuttumisesta...säännöllisesti...tuhansien vuosien aikaväleillä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jääkausien_syytTuohan on täysin selvää (siis tuo wikipedian juttu, omassa selostuksessasi oli edelleen pientä epätäsmällisyyttä ja väärinymmärrystä)!
Mutta sinähän esitit aivan muuta, mm. mannerten liikkumista yht'äkkiä tuhansia kilometrejä, niin että mammutit joutuivat äkkiä toiselle ilmastovyöhykkeelle! - Heh
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Sinä osoitat täydellistä tyhmyyttä olemalla tällä palstalla. Sinulla ei ole alkeellistakaan tietämystä siitä mistä on pyrkimys keskustella.
Yleisesti on tähtitieteessä tutkijoiden keskuudessa oltu yhtämieltä siitä, että esim. jääkausi johtui mm. maapallon radan soikeudesta, akselikulman muuttumisesta ja akselisuunnan muuttumisesta...säännöllisesti...tuhansien vuosien aikaväleillä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jääkausien_syytSinähän puhut asioista vuoden tarkkuudella. Tiettynä vuonna muka tapahtuu jotain ratkaisevaa. Sinulla ei ole edes alkeellista hahmottamiskykyä ajankulun toidellisuudesta noissa tapahtumissa.
- äly hoi älä jätä...
Heh kirjoitti:
Tuohan on täysin selvää (siis tuo wikipedian juttu, omassa selostuksessasi oli edelleen pientä epätäsmällisyyttä ja väärinymmärrystä)!
Mutta sinähän esitit aivan muuta, mm. mannerten liikkumista yht'äkkiä tuhansia kilometrejä, niin että mammutit joutuivat äkkiä toiselle ilmastovyöhykkeelle!Hei idiootti...etkö ymmärrä yksinkertaistakaan asiaa...pitääkö oikein rautalangasta vääntää malli...
Jos maanakseli siirtyy esim. 10-15 astetta..niin tottakai ilamstovyöhyke muuttuu kun auringonvalo tulee toisesta kulmasta kuin aikaisemmin....
..ei mammutit mihinkään siirtynyt....olet tosiaakin tomppeli !! - äly hoi älä jätä ..
Onko? kirjoitti:
Sinä olet sellainen tyhjänpäiväinen räksyttäjä, joka haluat pelkotella ihmisiä mm. maailmanlopulla. Saatat jopa itsekin uskoa noihin satuihin. Se kertoo psyykkeesi häiriöstä.
Kirjoitat kuitenkin niin alkeellisiin virheisiin sortuen, että sinulle on helppo laittaa jauhot suuhun. Keskustelusi fysiikasta jo tyssäsikin.Etkö osanut hakea Raamatusta ko. Matteuksen aforismia....niinpä..eipä tuollaisella "maa on pannukakku"-ajattelijalla ole edes Raamattua pöydällä !!
- äly hoi älä jätä..
Heh kirjoitti:
Tuohan on täysin selvää (siis tuo wikipedian juttu, omassa selostuksessasi oli edelleen pientä epätäsmällisyyttä ja väärinymmärrystä)!
Mutta sinähän esitit aivan muuta, mm. mannerten liikkumista yht'äkkiä tuhansia kilometrejä, niin että mammutit joutuivat äkkiä toiselle ilmastovyöhykkeelle!Mitä ihmeen fysiikkaa sinä esität. Itse istut "pannukakun" reunalla joku fysiikan kirja kädessä ja ulkoaluet termejä ko. kirjasta..mutta et itse edes tajua mitä sanot...mutta.. nyt olet kuitenkin myöntämässä esittämäni wikepediajutut tosiksi.
Miksi sitten aikaisemmin väitit että minun kommentit olivat täyttä huuhaata..ja..nyt ne sitten ovatkin todenperäisiä...(eikö tämä juuri osoita sinun mielesi epävakaisuutta ja identiteettisi etsimistä/itsetehostus)
Sinä et edes tajunnut sitä että kun jää sulaa pohjoisnavalla...vesi alkaa virrata päiväntasaajalle päin ja kun merivirta (golf-virta) sisältää runsaasti suolaa eli on erittäin painavaa...tällöin maapallon painovoimapiste muuttuu ja samalla syntyy paineita mannerlaattojen muutoksille...
Sinulla on juuri tuollaisia keskiaikaisia käsityksiä ...että muka maapallo on vain joku suljettu systeemi..etkä ota huomioon muiden aurinkoa kiertävien taivaankappaleiden aiheuttamia voimakenttiä.... - äly hoi älä jätä..
Heh kirjoitti:
Sinähän puhut asioista vuoden tarkkuudella. Tiettynä vuonna muka tapahtuu jotain ratkaisevaa. Sinulla ei ole edes alkeellista hahmottamiskykyä ajankulun toidellisuudesta noissa tapahtumissa.
Sinulla taas on muistiongelmia ja lukemisen ymmärtämisongelmia....
Olen monta kertaa jo kommentoinut miten vuosi 2060 on se tärkeä vuosi jolloin maapallo kohtaa astronomisia muutoksia....eli...napasiirtymiä ja uusien mannerlaattojen "syntymisiä"....
..itse asiassa Isac Newton joka esitti painovoimateorian oli täysin tietoinen näistä tulevista muutoksista..ja siksi hän esittikin kuuluisan ns. "maailmanlopun" ennustuksen...joka tapahtuu vuonna 2060...
..sinähän se olet täysin ulkona tästä aiheesta mistä pitäisi nimeomaan tässä ko. keskusteluaiheessa (Newtonin maailmanloppu) keskustella....sinä vaan vääntelet ja kääntelet jotain ihme fysiikkajuttua..joka ei liity edes keskuteluaiheeseen.... - äly hoi älä jätä..
Onko? kirjoitti:
Eipä ole kielioppisikaan edes puberteetti-ikäisen tasolla kun syyllistyit noin alkeelliseen virheeseen: "...aloit matkimaan..."
Hävisit keskustelun fysiikasta ja siksi siirryit asiattomiin kommentteihin, kun itse asiassa et pärjännyt.Just joo...etsi sinä vaan niitä kielioppi virheitä...niin se sopii juuri sinun tasoiselle "pilkunnussijalle"...ja jätä asioiden syvällisempi pohdinta muille - älykkökeskustelijoille...
- Heh
äly hoi älä jätä... kirjoitti:
Hei idiootti...etkö ymmärrä yksinkertaistakaan asiaa...pitääkö oikein rautalangasta vääntää malli...
Jos maanakseli siirtyy esim. 10-15 astetta..niin tottakai ilamstovyöhyke muuttuu kun auringonvalo tulee toisesta kulmasta kuin aikaisemmin....
..ei mammutit mihinkään siirtynyt....olet tosiaakin tomppeli !!Ei se maan akseli voi kallistua niin äkkiä,k että mammutiot joutuvat kesken aterian toiselle ilmastovyöhykkeelle!
Kysymys on tietenkin akselin nhuojumisliikkeestä, joka tapahtuu tuhansissa vuosissa, ei päivässä!
Idiootti mikä idiootti... - Heh
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Mitä ihmeen fysiikkaa sinä esität. Itse istut "pannukakun" reunalla joku fysiikan kirja kädessä ja ulkoaluet termejä ko. kirjasta..mutta et itse edes tajua mitä sanot...mutta.. nyt olet kuitenkin myöntämässä esittämäni wikepediajutut tosiksi.
Miksi sitten aikaisemmin väitit että minun kommentit olivat täyttä huuhaata..ja..nyt ne sitten ovatkin todenperäisiä...(eikö tämä juuri osoita sinun mielesi epävakaisuutta ja identiteettisi etsimistä/itsetehostus)
Sinä et edes tajunnut sitä että kun jää sulaa pohjoisnavalla...vesi alkaa virrata päiväntasaajalle päin ja kun merivirta (golf-virta) sisältää runsaasti suolaa eli on erittäin painavaa...tällöin maapallon painovoimapiste muuttuu ja samalla syntyy paineita mannerlaattojen muutoksille...
Sinulla on juuri tuollaisia keskiaikaisia käsityksiä ...että muka maapallo on vain joku suljettu systeemi..etkä ota huomioon muiden aurinkoa kiertävien taivaankappaleiden aiheuttamia voimakenttiä....Tietysti nuo Wikipedian jutut pitävät paikkansa. Enhän ole missään vaiheessa kiistänyt mannerlaattojen hidasta liikettä, maapallon kallistuskulman muuttumista, raidan soikeuden muuttumista tai esim. sitä, että tällä hetkellä maa on kauimpana auringosta heinäkuussa, mutta se muuttuu ajan myötä, mikä sekin tietysti vaikuttaa ilmastoon.
Sinä sen sijaan olet koko ajan höpissyt äkillisistä muutoksista ja väität v. 2060 tapahtuvan jotain näkillistä maapallon navan luiskahtamista tai vastaavaa. Suhteellisuudentajusi on täysin hukassa.
Anteeksi oikoluvun puute tuosta edellisestä viestistäni. - Heh
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Sinulla taas on muistiongelmia ja lukemisen ymmärtämisongelmia....
Olen monta kertaa jo kommentoinut miten vuosi 2060 on se tärkeä vuosi jolloin maapallo kohtaa astronomisia muutoksia....eli...napasiirtymiä ja uusien mannerlaattojen "syntymisiä"....
..itse asiassa Isac Newton joka esitti painovoimateorian oli täysin tietoinen näistä tulevista muutoksista..ja siksi hän esittikin kuuluisan ns. "maailmanlopun" ennustuksen...joka tapahtuu vuonna 2060...
..sinähän se olet täysin ulkona tästä aiheesta mistä pitäisi nimeomaan tässä ko. keskusteluaiheessa (Newtonin maailmanloppu) keskustella....sinä vaan vääntelet ja kääntelet jotain ihme fysiikkajuttua..joka ei liity edes keskuteluaiheeseen....Mitään oleellisia napasiirtymiä ei ole tapahtunut yhdessä vuodessa eikä tapahdu jatkossakaan. Se on fysikaalinen mahdottomuus, ellei hirveän iso meteori iskeydy maahan.
Fysiikka jos mikä liittyy tähän asiaan, koska kaikkien maapalloa koskevien asioiden täytyy totella fysiikan lakeja. Mutta sinulla ei ole alkeellistakaan käsitystä fysiikan laeista. - Onko?
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Just joo...etsi sinä vaan niitä kielioppi virheitä...niin se sopii juuri sinun tasoiselle "pilkunnussijalle"...ja jätä asioiden syvällisempi pohdinta muille - älykkökeskustelijoille...
Älä välitä vaikka nolasit itsesi fysiikan lisäksi kieliopissakin. Ei yksi mätä omena koko koria pilaa...
- Onko?
äly hoi älä jätä .. kirjoitti:
Etkö osanut hakea Raamatusta ko. Matteuksen aforismia....niinpä..eipä tuollaisella "maa on pannukakku"-ajattelijalla ole edes Raamattua pöydällä !!
Raamattu ei liity fysiikkaan lainkaan (tai liittyy sikäli, että siinäkin non karkeita fysikaalia virheitä). Luin kyllä tuon kohdan Raamatusta, mutta en pidä Raamattua pöydälläni, kuten en muitakaan satukirjoja. Netistä sekin löytyy kätevästi.
Tuo helmiä sioille sopii erinomaisesti sinuun. Ei sinulle kannata opettaa fysikkaa kun ei mene perille. Keskustelun fysiikasta jo lopetitkin. - äly hoi älä jätä..
Onko? kirjoitti:
Älä välitä vaikka nolasit itsesi fysiikan lisäksi kieliopissakin. Ei yksi mätä omena koko koria pilaa...
Sinä olet juuri se pilkunussija,joka käyt palstoilla tehostamassa itseäsi..etsimällä kielioppivirheitä..ja samalla kehut muka olevasi Mensan jäsen..jne..mutta kuitenkaan ko. keskusteluaiheesta sinä et tiedä mitään...kuten on nähty tälläkin palstalla..
..ja sitäpaitsi..sinä et ole osoittanut itsekään fysiikan tietämyksestä mitään...sinä se vasta nolaat itseäsi..kun vielä kehut opiskelevasi muka yliopistossa fysiikkaa - pelkkää paskanjauhamista ja itse tehostusta... - äly hoi älä jätä..
Onko? kirjoitti:
Raamattu ei liity fysiikkaan lainkaan (tai liittyy sikäli, että siinäkin non karkeita fysikaalia virheitä). Luin kyllä tuon kohdan Raamatusta, mutta en pidä Raamattua pöydälläni, kuten en muitakaan satukirjoja. Netistä sekin löytyy kätevästi.
Tuo helmiä sioille sopii erinomaisesti sinuun. Ei sinulle kannata opettaa fysikkaa kun ei mene perille. Keskustelun fysiikasta jo lopetitkin.Sinä et tosiaankaan tajunnut ko. Matteuksen vertausta....
..kyseessä ei ole mikään fysiikan juttu...vaan vertaus siitä, että ei kannatta tietämättömälle ja tyhmälle esittää tai opettaa uusia asioita...kuten esim. sinun tapauksessasi..sinä elät ikään kuin keskiajalla, jolloin sanottiin että maapallo on "pannukakku"....sinä juuri puhut "vanha" fysiikan kirja kädessä ja vannot kaikkien auktoriteettien nimeen että maapallo tosiaan on pannukakku....
..siis..sinun kaltaisesi "sian/koiran" kanssa on turha keskustella sellaisista asioista, joita sinä et tule koskaan ymmärtämään...sinä vaan jatkat tuota samaa mollaus ja vittuilulinjaa...riippumatta siitä mikä on asian totuusarvo...
...ja juuri tuo sinun asenteesi Raamattuun osoittaa sinun älykkyytesi ja syvällisemmän ajattelun matalan tason.... - äly hoi älä jätä..
Heh kirjoitti:
Tietysti nuo Wikipedian jutut pitävät paikkansa. Enhän ole missään vaiheessa kiistänyt mannerlaattojen hidasta liikettä, maapallon kallistuskulman muuttumista, raidan soikeuden muuttumista tai esim. sitä, että tällä hetkellä maa on kauimpana auringosta heinäkuussa, mutta se muuttuu ajan myötä, mikä sekin tietysti vaikuttaa ilmastoon.
Sinä sen sijaan olet koko ajan höpissyt äkillisistä muutoksista ja väität v. 2060 tapahtuvan jotain näkillistä maapallon navan luiskahtamista tai vastaavaa. Suhteellisuudentajusi on täysin hukassa.
Anteeksi oikoluvun puute tuosta edellisestä viestistäni.Kaikki...todella pitää paikkansa....mutta..sinun laiselle ateistille ja takapihan tynnyrin tömistäjälle on turha selittää asioita...koska vasta sitten kun kivi putoaa päähäsi taivaalta ..niin...sitten vasta sinä tajuat mistä on ollut kyse...
- äly hoi älä jätä..
Heh kirjoitti:
Mitään oleellisia napasiirtymiä ei ole tapahtunut yhdessä vuodessa eikä tapahdu jatkossakaan. Se on fysikaalinen mahdottomuus, ellei hirveän iso meteori iskeydy maahan.
Fysiikka jos mikä liittyy tähän asiaan, koska kaikkien maapalloa koskevien asioiden täytyy totella fysiikan lakeja. Mutta sinulla ei ole alkeellistakaan käsitystä fysiikan laeista.Just joo...sinun ajattelusi rajoittuu niin pienelle alueelle ettet sinä ole voinut ymmärtääkään mistä tässä keskustelussa on ollut kyse....
..olen esittänyt asian ytimen jo tämän keskustelun avauksessa (ensimmäinen kommentti/Osiris/Horus)...mutta..kuten olen monta kertaa jo sanonut niin sinä et edes tiedä mistä tässä oikein keskustellaan...
..sinä ainoastaan olet yrittänyt tehostaa itseäsi ja puhut josta fysiikan kaavoista...mikä ei edes liityy alkuperäiseen aiheeseen...
..sinä olet vaan yrittänyt ohittaa keskusteltavan aiheen olemalla tuollainen "pilkunnussija",joka puuttuu aivan epäoleellisiin seikkoihin...eli..sinä haluaisit että pitäisi keskustella josta fysiikan "hölynpölyistä" - eikö sinun pitäisi olla sellaisella palstalla, jossa sinun kaltaiset tyypit voivat keskustella oman alan aihepiiriin kuuluvista asioista...mutta..joo..siellä sinä osoittautuisit olevasi täysi tomppeli...joten siksi sinä haluat keskustella fysikasta tällaisella palstalla mikä ei edes liity ko. keskusteluaiheeseen...täällä sinä ehkä luulet olevasi joku välkky kun heität jonkun fysiikan kaaavan näyttöruutuun ja sitten hillut ja huudat että...siinäpä näette.....kyllä minä sitten osaan fysiikkaa... - Onko?
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Sinä olet juuri se pilkunussija,joka käyt palstoilla tehostamassa itseäsi..etsimällä kielioppivirheitä..ja samalla kehut muka olevasi Mensan jäsen..jne..mutta kuitenkaan ko. keskusteluaiheesta sinä et tiedä mitään...kuten on nähty tälläkin palstalla..
..ja sitäpaitsi..sinä et ole osoittanut itsekään fysiikan tietämyksestä mitään...sinä se vasta nolaat itseäsi..kun vielä kehut opiskelevasi muka yliopistossa fysiikkaa - pelkkää paskanjauhamista ja itse tehostusta...En ole Mensan jäsen enkä ole sellaista väittänyt. En ole myöskään sanonut opiskelevani fysiikkaa yliopistossa vaan opiskelleeni.
Sorrut virheisiin jo luetun ymmärtämisessäkin. - Onko?
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Sinä et tosiaankaan tajunnut ko. Matteuksen vertausta....
..kyseessä ei ole mikään fysiikan juttu...vaan vertaus siitä, että ei kannatta tietämättömälle ja tyhmälle esittää tai opettaa uusia asioita...kuten esim. sinun tapauksessasi..sinä elät ikään kuin keskiajalla, jolloin sanottiin että maapallo on "pannukakku"....sinä juuri puhut "vanha" fysiikan kirja kädessä ja vannot kaikkien auktoriteettien nimeen että maapallo tosiaan on pannukakku....
..siis..sinun kaltaisesi "sian/koiran" kanssa on turha keskustella sellaisista asioista, joita sinä et tule koskaan ymmärtämään...sinä vaan jatkat tuota samaa mollaus ja vittuilulinjaa...riippumatta siitä mikä on asian totuusarvo...
...ja juuri tuo sinun asenteesi Raamattuun osoittaa sinun älykkyytesi ja syvällisemmän ajattelun matalan tason....Juuri sinuun tuo Raamatussa oleva vertaus sopii hyvin. Et ymmärrä edes fysiikan perusasioita, vaikka niitä sinulle selittäisi.
Minähän puolestani olen hyvinkin oppinut, koska olen tutkintoja suorittanut.
Itse asiasta et uskalla enää sanoa mitään, vaan siirryt pelkkään henkilöhyökkäykseen. Se on tyypillistä silloin kun jää itse keskustelussa alakynteen, eikä pysty enää virheitään peittämään. - Heh
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Kaikki...todella pitää paikkansa....mutta..sinun laiselle ateistille ja takapihan tynnyrin tömistäjälle on turha selittää asioita...koska vasta sitten kun kivi putoaa päähäsi taivaalta ..niin...sitten vasta sinä tajuat mistä on ollut kyse...
Esitäpä nyt ne fysiikkaan liittyvät perustelut jollekin äkilliselle tapahtumalle; navan luiskahtamiselle, mannerlaattojen äkilliselle liikkumiselle tai kallistuskulman äkilliselle muutokselle niin, että mammutit joutuvat toiselle ilmastovyöhykkeelle niin nopeasti, että ruoka vatsassa ei ehdi sulaa.
Kerro vielä, miksi tuollainen tapahtuu jälleen v. 2060.
Jos et esitä, vaikene iäksi. - Heh
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Just joo...sinun ajattelusi rajoittuu niin pienelle alueelle ettet sinä ole voinut ymmärtääkään mistä tässä keskustelussa on ollut kyse....
..olen esittänyt asian ytimen jo tämän keskustelun avauksessa (ensimmäinen kommentti/Osiris/Horus)...mutta..kuten olen monta kertaa jo sanonut niin sinä et edes tiedä mistä tässä oikein keskustellaan...
..sinä ainoastaan olet yrittänyt tehostaa itseäsi ja puhut josta fysiikan kaavoista...mikä ei edes liityy alkuperäiseen aiheeseen...
..sinä olet vaan yrittänyt ohittaa keskusteltavan aiheen olemalla tuollainen "pilkunnussija",joka puuttuu aivan epäoleellisiin seikkoihin...eli..sinä haluaisit että pitäisi keskustella josta fysiikan "hölynpölyistä" - eikö sinun pitäisi olla sellaisella palstalla, jossa sinun kaltaiset tyypit voivat keskustella oman alan aihepiiriin kuuluvista asioista...mutta..joo..siellä sinä osoittautuisit olevasi täysi tomppeli...joten siksi sinä haluat keskustella fysikasta tällaisella palstalla mikä ei edes liity ko. keskusteluaiheeseen...täällä sinä ehkä luulet olevasi joku välkky kun heität jonkun fysiikan kaaavan näyttöruutuun ja sitten hillut ja huudat että...siinäpä näette.....kyllä minä sitten osaan fysiikkaa...Kyllä fysiikka koskee kaikkia maapallon tapahtumia. halusit tai et, uskonnolliset hihhulitkaan eivät voi ohittaa fysiikan lakeja.
Sinulla on psyykkinen häiriö kun nautit ihmisten pelottelemisesta huuhaajutuilla, joissa ei ole toden häivääkään. Onneksi suurin osa ihmisistä tajuaa, että kysymyksessä ovat vain hörhön omat häiriöt. - äly hoi älä jätä..
Onko? kirjoitti:
Juuri sinuun tuo Raamatussa oleva vertaus sopii hyvin. Et ymmärrä edes fysiikan perusasioita, vaikka niitä sinulle selittäisi.
Minähän puolestani olen hyvinkin oppinut, koska olen tutkintoja suorittanut.
Itse asiasta et uskalla enää sanoa mitään, vaan siirryt pelkkään henkilöhyökkäykseen. Se on tyypillistä silloin kun jää itse keskustelussa alakynteen, eikä pysty enää virheitään peittämään.Just..joo...taas se itsetehostus ja identiteetin korostaminen jatkuu..miksi sinä olet tällä palstalla...kun et keskustele lainkaan tänän palstan aiheesta...vaan korostat sitä ettää sinäpä osaat fysiikkaa...
..etkö tosiaan tajua että olet ihan väärällä palstalla...tässä aiheessa pitäisi keskustella Newtonin esittämäästä maailman lopusta...vai...valitsetko toisiaankin palstan ihan summamutikassa ja sitten alat julistamaan miten sinä olet lukenut fysiikkaa...mutta te muut ette ole...
..katso vähän peiliin ja mieti motiivejasi...kyllä jo muut tämän palstan lukijat nauravat sinun itsetehostustasi... - äly hoi älä jätä..
Onko? kirjoitti:
En ole Mensan jäsen enkä ole sellaista väittänyt. En ole myöskään sanonut opiskelevani fysiikkaa yliopistossa vaan opiskelleeni.
Sorrut virheisiin jo luetun ymmärtämisessäkin...jaa..että nyt sinä oletkin vain vähän (sen huomaa) aikaa lukenut yliopistotasolla...mutta miksi sinä olet sitten niin tyhmä ettet osaa keskustella siitä aiheesta kun tällä palstalla pitäisi keskustella...?????????
- äly hoi älä jätä..
Heh kirjoitti:
Esitäpä nyt ne fysiikkaan liittyvät perustelut jollekin äkilliselle tapahtumalle; navan luiskahtamiselle, mannerlaattojen äkilliselle liikkumiselle tai kallistuskulman äkilliselle muutokselle niin, että mammutit joutuvat toiselle ilmastovyöhykkeelle niin nopeasti, että ruoka vatsassa ei ehdi sulaa.
Kerro vielä, miksi tuollainen tapahtuu jälleen v. 2060.
Jos et esitä, vaikene iäksi...etkö tosiaan osaa tai ymmärrä mitä tämän keskustelun avauksessa on kirjoitettu tästä asiasta...siis...ootko tosiaan noin tyhmä ettet edes tiedä mistä tässä kommenttiaiheessa pitäisi keskustella...
..ja miksi sinulle pitäisi toistaa sellaisia asioita joita on jo monta kertaa kirjoitettu aikaisemmissa vastauksissa...sinä se et osaa lukea ja...nimenomaan sinulla on vaikeuksia lukemisenymmärtämisessä... - äly hoi älä jätä..
Heh kirjoitti:
Kyllä fysiikka koskee kaikkia maapallon tapahtumia. halusit tai et, uskonnolliset hihhulitkaan eivät voi ohittaa fysiikan lakeja.
Sinulla on psyykkinen häiriö kun nautit ihmisten pelottelemisesta huuhaajutuilla, joissa ei ole toden häivääkään. Onneksi suurin osa ihmisistä tajuaa, että kysymyksessä ovat vain hörhön omat häiriöt.Kyllä kuule Isac Newton oli miljoona kertaa älykkäämpi kuin sinä..ja osasi luoda uusia asioita fysiikan termein....
..tässä aiheessa pitäisi keskutella nimenomaan Newtonin maailmanlopun ilmoituksesta...eli...sinun mielestäsi Isac Newton oli psyykkisesti sairas ja hihhuli..kun hän kehitti esim. kuuluisat Newtonin lait...
..nyt viimeistään kaikki muut lukijat voivat todeta..että sinä tosiaan et tiedä mistä aiheessa pitäisi keskustella...
..ja sitäpitsi jo Stalin yritti maan päälle luoda helvetin esikartanon sinunlaistesi ateistien ja kommunistien kanssa...mutta epäonnistui... - Onko?
Onko? kirjoitti:
En ole Mensan jäsen enkä ole sellaista väittänyt. En ole myöskään sanonut opiskelevani fysiikkaa yliopistossa vaan opiskelleeni.
Sorrut virheisiin jo luetun ymmärtämisessäkin.Luetun ymmärtäminen tuottaa sinulle suuria vaikeuksia. En maininnut ollenkaan, että kuinka kauan luin fysiikkaa yliopistossa. Sanoin lukeneeni, en lukevani.
Väännetäänpä rautalangasta: Lukeneeni on imperfekti, lukevani on preesens. Kun käytin imperfektiä, se tarkoittaa sitä, että opiskeluni ovat jo takana. Opiskelun kestosta se ei kerro mitään.
En oikein jaksaisi oikaista jokaista väärinymmärrystäsi, kun älysi ei kertakaikkiaan näytä riittävän edes yksinkertaisten asioiden ymmärtämiseen.
Itse asiahan tässä keskustelussa olivat nuo nopeat luonnonmullistukset. Sinä jätit itse aiheen jo aikoja sitten, kun huomasit jääneesi häviölle ja munanneesi itsesi perusteellisesti. - Onko?
Onko? kirjoitti:
Juuri sinuun tuo Raamatussa oleva vertaus sopii hyvin. Et ymmärrä edes fysiikan perusasioita, vaikka niitä sinulle selittäisi.
Minähän puolestani olen hyvinkin oppinut, koska olen tutkintoja suorittanut.
Itse asiasta et uskalla enää sanoa mitään, vaan siirryt pelkkään henkilöhyökkäykseen. Se on tyypillistä silloin kun jää itse keskustelussa alakynteen, eikä pysty enää virheitään peittämään.Kerrankin olet oikeassa edes yhdessä asiassa. Osuin tälle palstalle ihan summamutikassa enkä ole avannut kuin tämän viestiketjun. En siis tiedä, että miten aktiivinen kirjoittaja olet huuhaa-juttuinesi. Olet kyllä munannut itsesi niin perusteellisesti että kaikki lukijat varmaankin nauravat sinulle, eivätkä ota muissa ketjuissa olevia viestejäkään muutoin kuin huumorilla.
- Heh
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
..etkö tosiaan osaa tai ymmärrä mitä tämän keskustelun avauksessa on kirjoitettu tästä asiasta...siis...ootko tosiaan noin tyhmä ettet edes tiedä mistä tässä kommenttiaiheessa pitäisi keskustella...
..ja miksi sinulle pitäisi toistaa sellaisia asioita joita on jo monta kertaa kirjoitettu aikaisemmissa vastauksissa...sinä se et osaa lukea ja...nimenomaan sinulla on vaikeuksia lukemisenymmärtämisessä...Vaikka lukisin kaikki edelliset viestit tässä ketjussa miljoonaan kertaan, ei siitä pääse mihinkään, että puhuit itsesi niin pahaan pussiin, että ulospääsyä sinulla ei ole. Itse asiaan et enää uskoalla sanoa mitään, koska sinulle on helppo heittää jauhot suuhun, koska et ymmärrä edes luonnontieteiden perusjuttuja.
- Heh
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Kyllä kuule Isac Newton oli miljoona kertaa älykkäämpi kuin sinä..ja osasi luoda uusia asioita fysiikan termein....
..tässä aiheessa pitäisi keskutella nimenomaan Newtonin maailmanlopun ilmoituksesta...eli...sinun mielestäsi Isac Newton oli psyykkisesti sairas ja hihhuli..kun hän kehitti esim. kuuluisat Newtonin lait...
..nyt viimeistään kaikki muut lukijat voivat todeta..että sinä tosiaan et tiedä mistä aiheessa pitäisi keskustella...
..ja sitäpitsi jo Stalin yritti maan päälle luoda helvetin esikartanon sinunlaistesi ateistien ja kommunistien kanssa...mutta epäonnistui...Sinä olet se psyykkisen häiriön omaava uskonnollinen hihhuli. Newtonista en ole sanonut mitään. Newton ei sortunut tuollaisiin karkeisiin alkeellisiin fysiikan virheisiin kuten sinä, vaikka hänen fysiikan saavutuksensa olivat monilta osin puutteellisia mm. niiden tietojen osalta, jotka Einstein kehitti myöhemmin. Sinä nimenomaan et ymmärrä edes tuota Newtonin luomaa klassista fysiikkaa. Suhteellisuusteoria olisi sinulle todellakin helmiä sialle.
Tiedemiestenkin osalta on aina ymmärrettävä heidän puutteensa ja kuulumisensa tiettyyn aikakauteen. Ei alkemistejakaan omana aikanaan ihan pöpeinä pidetty vaikka heidän jutuilleen nyt nauretaan. Hekin kuitenkin saavuttivat paljon tietoa, vaikka joissain asioissa meni metsään. Uutta luovat tiedemiehet ovat kuitenkin usein aikaansa edellä. Harvat ovat sinun tapaasi jälkijättöisiä ja jo selviä saavutuksia ymmärtämättömiä. No, ethän sinä tiedemies olekaan vaan hihhuli, joka ymmärtää sanan sieltä ja toisen täältä ja nekin yleensä väärin pönkittääkseen hihhulijuttujaan.
Enkä ole sanonut olevani ateisti tai kommunisti. Taas on sinulla luetun ymmärtämisessä ollut vaikeuksia. Kun sanoin Raamattua saduksi luonnontieteellisessä mielessä, en tunnustautunut ateistiksi. Tietänet, että valtaosa maailman uskovaisistakaan ei usko Raamattuun. Toisaalta Raamatun pohjalta voi käydä hedelmällisiä keskustelua asioita laajemmin ymmärtävien (siis ei-hihhuleiden) kanssa. Mm. Ortodoksien ja antroposofien kanssa minulla on ollut hedelmällisiä keskusteluja. Kaltaisesi pelottelijahörhöt ovat asia erikseen.
Hoidon tarpeessa olet erityiseti mikäli ITSEKIN uskot juttuihisi. - äly hoi älä jätä..
Heh kirjoitti:
Vaikka lukisin kaikki edelliset viestit tässä ketjussa miljoonaan kertaan, ei siitä pääse mihinkään, että puhuit itsesi niin pahaan pussiin, että ulospääsyä sinulla ei ole. Itse asiaan et enää uskoalla sanoa mitään, koska sinulle on helppo heittää jauhot suuhun, koska et ymmärrä edes luonnontieteiden perusjuttuja.
Siis....sinä et edes tajunnut mitään mitä Newtonin maailman lopun ennustuksessa puhuttiin...et pysty kommentoimaan siihen mitään..kun et pysty tajuamaan ko. asiaa..
..olen koko ajan selittänyt mistä vuoden 2060 tapahtumassa on kyse..mutta sinä olet vaan jauhanut tuota samaa paskaa..että olet lukenut yliopistossa fysiikkaa...
...toisin sanoen olen sanonut että luonnonmullistukset johtuvat juuri tuosta vuoden 2060-planeetta-asemista...mutta sinäpä et käsitä sitä kun et tiedä astronomista mitään..sinä et osaa tuoda esille mitään muuta kuin sitä että.."minä..minä...olen lukenut fysiikkaa...muta sinäpä et osaakaan vastata minun esittämiini fysiikkaa liittyviin väitteisiin (hölynpölyihin)....ja että "sinäpä hävisit väittelyn kun et osannut vastata" - siis mihin pitäsi vastata kun kerta wikipedia jo selitti kaiken oleellisen ja sinä itse myösit sen pitävän paikkansa....
..siis...sinähän tunnut olevasi täysin ulkona kaikista asiosta...mutta alat kuitenkin vastaillemaan jonkun palstan kommenteihin summamutikassa...lukematta lainkaan mistä asiosta oikein ko. palstalla keskustellaan..
..siis..sinä et tiedä esim. historiasta etkä mytologioista mitään...Raamattu on sinun mielestäsi satukirja..ja Isac Newtonista sinä et tiedä mitään vaikka hän onkin Eisteinin ohella tärkeimpiä modernin fysiikan uranuurtajia...
..jokainen lukija voi todeta lukemalla sinun vastauksistasi että minun väitteeni pitää paikkansa..että sinä et tiedä oikestaan mistään mitään...vaan..sinä olet pelkkä "pilkunnussija" ja "vittuilija"..joka yrittää korostaa omaa ekoaan...sanomatta kuitenkaan mistään mitään...
..sinä itse olet sanonut olevasi ateisti ja sinä pidät Isac Newtonia psyykkisesti sairaana..eli..mikä sinä olet arvostelemaan muita kun itse olet pelkkä tyhjäntoimittaja... - äly hoi älä jätä..

Sinä olet se psyykkisen häiriön omaava uskonnollinen hihhuli. Newtonista en ole sanonut mitään. Newton ei sortunut tuollaisiin karkeisiin alkeellisiin fysiikan virheisiin kuten sinä, vaikka hänen fysiikan saavutuksensa olivat monilta osin puutteellisia mm. niiden tietojen osalta, jotka Einstein kehitti myöhemmin. Sinä nimenomaan et ymmärrä edes tuota Newtonin luomaa klassista fysiikkaa. Suhteellisuusteoria olisi sinulle todellakin helmiä sialle.
Tiedemiestenkin osalta on aina ymmärrettävä heidän puutteensa ja kuulumisensa tiettyyn aikakauteen. Ei alkemistejakaan omana aikanaan ihan pöpeinä pidetty vaikka heidän jutuilleen nyt nauretaan. Hekin kuitenkin saavuttivat paljon tietoa, vaikka joissain asioissa meni metsään. Uutta luovat tiedemiehet ovat kuitenkin usein aikaansa edellä. Harvat ovat sinun tapaasi jälkijättöisiä ja jo selviä saavutuksia ymmärtämättömiä. No, ethän sinä tiedemies olekaan vaan hihhuli, joka ymmärtää sanan sieltä ja toisen täältä ja nekin yleensä väärin pönkittääkseen hihhulijuttujaan.
Enkä ole sanonut olevani ateisti tai kommunisti. Taas on sinulla luetun ymmärtämisessä ollut vaikeuksia. Kun sanoin Raamattua saduksi luonnontieteellisessä mielessä, en tunnustautunut ateistiksi. Tietänet, että valtaosa maailman uskovaisistakaan ei usko Raamattuun. Toisaalta Raamatun pohjalta voi käydä hedelmällisiä keskustelua asioita laajemmin ymmärtävien (siis ei-hihhuleiden) kanssa. Mm. Ortodoksien ja antroposofien kanssa minulla on ollut hedelmällisiä keskusteluja. Kaltaisesi pelottelijahörhöt ovat asia erikseen.
Hoidon tarpeessa olet erityiseti mikäli ITSEKIN uskot juttuihisi.Jos sinä sanot että Raamattu on satukirja niin sinä olet silloin Ateisti..ja se että sinä vittuilet ihmisille,joilla on uskonnollisia vakaumuksia osoittaa sinun olevan "Stalinisti " ja "kommunisti"...sekä se myös osoittaa sinun olevan sukulais-sielu "natsimielisien" kanssa...
..tällä palstalla se on hyvin tullu nähtyä..että sinä et osaa keskustella mistään syvällisistä... etenkäään.. filosofisista asioista...eikä se todista mitään että sinä vaan kehut itseäsi sumeilematta..kehumalla että osaan sitä ja tätä.. ja samalla moitit muita kirjoittajia.. ..siis...sinä et kommenteissasi osoita mittään osaamistasoja eikä varsinkaan sitä että sinä tietäisit jotain erityistä jostain asiasta...
..eikä kuule nuo "puberteettiset ilmaisut" kuin että "sinä olet psyykkisesti sairas" tai olet "hihhuli" vaikuta minuun mitenkään..koska minä tiedän olevani sinua älykkäämpi ja kehittyneempi...eli..tuollaista sinun toimittamaasi lapsellista nimittelyä 10-12-vuotiaat yleensä harjoittavat koulun välitunnilla..
..ja just joo...itse sanot että Newtonista et ole sanonut mitään..ja kuitenkin tämän keskusteluaiheen aloitus koski nimenomaan Newtonin 2060 maailmanlopun ennustusta...eli ..minkä vuoksi sinä olet vittuilemassa tälä palstalla kun et edes tiedä mistä keskusteellaan - mitä tämä osoittaa sinusta - siis..olet joku identiteettiongelmainen,jolla on yliopiston fysiikan opiskelut jäänyt kesken ja nyt käyt tällä palstalla ikään kuin itselleen osoittamassa olevasi joku fyysikko...mutta et kuitenkaan uskalla kommetoida varsinaisilla fyysiikkaforumeilla...
..juuri nimenomaan tuo sinun vittuilusi:"...et ymmärrä edes Newtonin klassista fysiikkaa.." osoittaa sinun itsetehostustarpeesi ja pätemisen haluasi, kun sinä haaveissasi haluaisit olla joku fysiikan opettaja..mutta kun itse asiassa..sinun kykysi ei riittänyt suorittaa yliopistotutkintoa loppuun asti.. - äly hoi älä jätä..

Hoidon tarpeessa olet erityiseti mikäli ITSEKIN uskot juttuihisi.Voi..voi...ootko hiukan hidasälyinen....
Jos sinä sanot että Raamattu on satukirja niin sinä olet silloin Ateisti..ja se että sinä vittuilet ihmisille,joilla on uskonnollisia vakaumuksia osoittaa sinun olevan "Stalinisti " ja "kommunisti"...sekä se myös osoittaa sinun olevan sukulais-sielu "natsimielisien" kanssa...

..juuri nimenomaan tuo sinun vittuilusi:"...et ymmärrä edes Newtonin klassista fysiikkaa.." osoittaa sinun itsetehostustarpeesi ja pätemisen haluasi, kun sinä haaveissasi haluaisit olla joku fysiikan opettaja..mutta kun itse asiassa..sinun kykysi ei riittänyt suorittaa yliopistotutkintoa loppuun asti..
..kuten huomaisit itsekin kuinka tyhmä olet..et edes tajunnut osat laskea miten viestiketjut katkeaa...
..siis...kuule..älykkyys on jotain muutakin kuin osata "vittuilla" ihmisille !!!!!!!!!!!! - äly hoi älä jätä..

..siis...kuule..älykkyys on jotain muutakin kuin osata "vittuilla" ihmisille !!!!!!!!!!!! - Heh
Heh kirjoitti:
Vaikka lukisin kaikki edelliset viestit tässä ketjussa miljoonaan kertaan, ei siitä pääse mihinkään, että puhuit itsesi niin pahaan pussiin, että ulospääsyä sinulla ei ole. Itse asiaan et enää uskoalla sanoa mitään, koska sinulle on helppo heittää jauhot suuhun, koska et ymmärrä edes luonnontieteiden perusjuttuja.
Kaikkihan jo huomasivat, että teet jatkuvasti virheitä ja luet viesteistäni sellaista mitä minä en ole sanonut, mukamas Mensan jäsen, mukamas jättänyt opiskelun kesken,...
Et osaa lukea Newtoninkaan juttuja ymmärtämättä lähes kaikkea väärin.
>...toisin sanoen olen sanonut että luonnonmullistukset johtuvat juuri tuosta vuoden 2060-planeetta-asemista...
Planeettojen vetovoimavaikutusten muutokset eivät mitenkään voi olla niin suuria, että ilmastovyöhykkeetkin vaihtuisivat niiden vuoksi (navan nyrjähtäminen paikoiltaan, heh heh...) tuosta vain hetkessä.
>siis mihin pitäsi vastata kun kerta wikipedia jo selitti kaiken oleellisen ja sinä itse myösit sen pitävän paikkansa....
Wikipedia ei puhunut sanallakaan tuollaisista NOPEISTA muutoksista vaan hitaista, joita mm. jääkaudetkin edustavat. Eihän niissä ole mitään uutta tietoa. Sinä vain et osannut lukea edes tuota Wikipedian juttua käsittämättä kaikkea täysin väärin.
>..siis..sinä et tiedä esim. historiasta etkä mytologioista mitään...Raamattu on sinun mielestäsi satukirja..
Kirjaimellisesti tulkittuna se on satukirja siinä missä Kalevalakin. Syvällisesti tulkittuna se on mestariteos, josta voi ammentaa loputtomiin (siinä missä Kalevalakin). Sinä olet pintatulkitsija kaltaistesi hihhuleiden tapaan.
>ja Isac Newtonista sinä et tiedä mitään vaikka hän onkin Eisteinin ohella tärkeimpiä modernin fysiikan uranuurtajia...
Etpä tuunu tietävän, kun et edes hänen perusopetuksistaan mitään ymmärrä.
>..jokainen lukija voi todeta lukemalla sinun vastauksistasi että minun väitteeni pitää paikkansa..
Mikä väitteesi? Maapallon napojen nyjähtäminen äkkiä paikoiltaan? Täytyy sentään toivoa, että lukijoilla on sen verran suhteellisuudentajua, että eivät moista potaskaa niele...
>..sinä itse olet sanonut olevasi ateisti ja sinä pidät Isac Newtonia psyykkisesti sairaana..
En ole sanonut olevani ateisti. Kopiopa tähän se kirjoitukseni kohta, jossa niin sanon. Ellet kopioi, silloin olet valehtelija tai lukutaidoton.
Isaac Newtonia en ole sanonut psyykkisesti sairaaksi. Siinäkin sorrut valehteluun tai täydelliseen väärinymmärrykseen. Newton vastaa vain omista sanoistaan, ei sinun tulkinnoistasi.
Hörhöydestäsi todistaa massapostitus, joka on palstan sääntöjen vastaista. - Heh
Heh kirjoitti:
Sinä olet se psyykkisen häiriön omaava uskonnollinen hihhuli. Newtonista en ole sanonut mitään. Newton ei sortunut tuollaisiin karkeisiin alkeellisiin fysiikan virheisiin kuten sinä, vaikka hänen fysiikan saavutuksensa olivat monilta osin puutteellisia mm. niiden tietojen osalta, jotka Einstein kehitti myöhemmin. Sinä nimenomaan et ymmärrä edes tuota Newtonin luomaa klassista fysiikkaa. Suhteellisuusteoria olisi sinulle todellakin helmiä sialle.
Tiedemiestenkin osalta on aina ymmärrettävä heidän puutteensa ja kuulumisensa tiettyyn aikakauteen. Ei alkemistejakaan omana aikanaan ihan pöpeinä pidetty vaikka heidän jutuilleen nyt nauretaan. Hekin kuitenkin saavuttivat paljon tietoa, vaikka joissain asioissa meni metsään. Uutta luovat tiedemiehet ovat kuitenkin usein aikaansa edellä. Harvat ovat sinun tapaasi jälkijättöisiä ja jo selviä saavutuksia ymmärtämättömiä. No, ethän sinä tiedemies olekaan vaan hihhuli, joka ymmärtää sanan sieltä ja toisen täältä ja nekin yleensä väärin pönkittääkseen hihhulijuttujaan.
Enkä ole sanonut olevani ateisti tai kommunisti. Taas on sinulla luetun ymmärtämisessä ollut vaikeuksia. Kun sanoin Raamattua saduksi luonnontieteellisessä mielessä, en tunnustautunut ateistiksi. Tietänet, että valtaosa maailman uskovaisistakaan ei usko Raamattuun. Toisaalta Raamatun pohjalta voi käydä hedelmällisiä keskustelua asioita laajemmin ymmärtävien (siis ei-hihhuleiden) kanssa. Mm. Ortodoksien ja antroposofien kanssa minulla on ollut hedelmällisiä keskusteluja. Kaltaisesi pelottelijahörhöt ovat asia erikseen.
Hoidon tarpeessa olet erityiseti mikäli ITSEKIN uskot juttuihisi.>Jos sinä sanot että Raamattu on satukirja niin sinä olet silloin Ateisti..
Sinun mielestäsi jos siis vaikkapa hindu kutsuu Raamattua satukirjaksi, hän on ateisti? Oletko tavannut paljonkin ateisti-hinduja? Ettei kuitenkin olisi kysymys sinun puutteellisesta päättelykyvystäsi?
>ja se että sinä vittuilet ihmisille,joilla on uskonnollisia vakaumuksia osoittaa sinun olevan "Stalinisti " ja "kommunisti"...sekä se myös osoittaa sinun olevan sukulais-sielu "natsimielisien" kanssa...
Ai jaa... Jos sinun uskonnollinen vakaumuksesi on vastuuntunnoton ihmisten pelottelu olemattomilla peikoilla, siitäkö seuraa, että virheidesi korjaaja on kommari ja natsi...
No, tuokin kertoo lukijoille paljon sinusta...
>..tällä palstalla se on hyvin tullu nähtyä..että sinä et osaa keskustella mistään syvällisistä... etenkäään.. filosofisista asioista...
Oletko aloittanut keskustelun filosofisista asioista? Kerrohan missä viestissäsi. Minä en ole sitä huomannut...
>eikä se todista mitään että sinä vaan kehut itseäsi sumeilematta..kehumalla että osaan sitä ja tätä.. ja samalla moitit muita kirjoittajia.. ..siis...sinä et kommenteissasi osoita mittään osaamistasoja eikä varsinkaan sitä että sinä tietäisit jotain erityistä jostain asiasta...
En minä ole itseäni kehunut vaan kaikkia normaali-ihmisiä. Ei noiden virheidesi ymmärtämiseen tarvita kuin normaali koulun fysiikan ymmärtäminen edes auttavasti. Itselleni on väkisinkin tullut vielä enemmän ymmärrystä, koska olen yliopistossa fysiikkaa lukenut.
>..koska minä tiedän olevani sinua älykkäämpi ja kehittyneempi...
No sehän on hienoa. Onnitteluni... Mistä muuten tiedät? No, toisaalta olet jo tehnyt melkoisesti todennettuja virhepäätelmiä...
>..minkä vuoksi sinä olet vittuilemassa tälä palstalla kun et edes tiedä mistä keskusteellaan..
No tietenkin nuo 2060 tapahtumat ovat tässä punaisena lankana. Sinä olet esittänyt että planeettojen asemat aiheuttavat tuolloin maapallon napojen nyrjähtämisen pois paikoiltaan siten että ilmastovyöhykkeetkin muuttuvat hetkessä. Minä olen odottanut fysikaalisia perusteluja noille tapahtumille. Niitä et ole esittänyt.
>..olet joku identiteettiongelmainen,jolla on yliopiston fysiikan opiskelut jäänyt kesken ja nyt käyt tällä palstalla ikään kuin itselleen osoittamassa olevasi joku fyysikko...mutta et kuitenkaan uskalla kommetoida varsinaisilla fyysiikkaforumeilla...
Tuo keskenjääminen on jälleen oma virhetulkintasi. Fysiikapalstalla käyn ahkerasti kommentoimassa silloin kuin ehdin. Nyt vain sattumalta eksyin tälle palstalle ja kun huomasin hörhöt juttusi päätin vain laittaa sinulle jauhot suuhun. Helppoa se oli kun et ymmärrä fysiikasta edes perusjuttuja. Jos vain vetoaisitkin uskontoon ja sanoisit, että Jumala pystyy tekemään mitä tahansa välittämättä fysiikan laeista, silloin saisit minun puolestani olla rauhassa. Mutta kun yrität perustella hörhöjuttujasi fysiikan laeilla, minä vastaan oikeilla fysiikan laeilla.
>..juuri nimenomaan tuo sinun vittuilusi:"...et ymmärrä edes Newtonin klassista fysiikkaa.." osoittaa sinun itsetehostustarpeesi ja pätemisen haluasi, kun sinä haaveissasi haluaisit olla joku fysiikan opettaja..mutta kun itse asiassa..sinun kykysi ei riittänyt suorittaa yliopistotutkintoa loppuun asti..
Ei ollut kysymys minun tietämyksestäni vaan sinun tietämättömyydestäsi. Olen kyllä vastoin luuloasi suorittanut opistotutkinnon. Taas on kysymys jostain väärinymmärryksestäsi.
Jospa kääntyisit ongelmissasi ammattiauttajan puoleen? - äly hoi älä jätä..
Onko? kirjoitti:
Newton olikin pätevä äijä, sinä et. Juuri tuo mainittu jatkavuuden laki tuntuu olevan sinulle täysin outo käsite. Intian mannerlaatta on puskenut päin Euraasian mannerlaattaa jo satoja miljoonia vuosia ja edelleen nostaa Himalajan vuoristoa korkeammaksi sentti by sentti. Siinä on sen verran massaa liikkeellä, että voit unohtaa nuo äkilliset suuret siirtymät jatkuvuuden laille täysin mahdottomina ilmiöinä. Niissä jo maapallon pinta repeäisi ja laava syöksyisi valtoimenaan.
Lueppa itse kirjoiitamaasi kommennttia "Satukirjaanko vetoat"...jossa sinä sanot Raamattua "Satukirjaksi"...eli eikö se tarkoita sitä että sinä et usko Raamattuun eli olet Ateisti....ja sinä vielä nimität Raamattuun uskovia "hihhuleiksi"....
...ja ..sitäpaiti ei luulisi tuollaista tomppelia pidettävän tämän palstan valvojana..joka itse käy vittuilemassa ihmisille,jotka käy kirjoittamassa mielipiteensä tälle palstalle...
...tuossa viestiketju-jutun yhteydessä (vain valvoja voi jatkaa päättynyttä viestiketjua) nyt sekin tuli selville.. miksi sinä olet tuollainen itserakas, itseteheostaja ja "pilkunnnussija" !!!! - Onko?
äly hoi älä jätä.. kirjoitti:
Lueppa itse kirjoiitamaasi kommennttia "Satukirjaanko vetoat"...jossa sinä sanot Raamattua "Satukirjaksi"...eli eikö se tarkoita sitä että sinä et usko Raamattuun eli olet Ateisti....ja sinä vielä nimität Raamattuun uskovia "hihhuleiksi"....
...ja ..sitäpaiti ei luulisi tuollaista tomppelia pidettävän tämän palstan valvojana..joka itse käy vittuilemassa ihmisille,jotka käy kirjoittamassa mielipiteensä tälle palstalle...
...tuossa viestiketju-jutun yhteydessä (vain valvoja voi jatkaa päättynyttä viestiketjua) nyt sekin tuli selville.. miksi sinä olet tuollainen itserakas, itseteheostaja ja "pilkunnnussija" !!!!Nyt luulet minua jo tämän palstan valvojaksi! Olet todella väärinkäsitysten mestari.
Logiikkasi on edelleen hukassa, jos se että nimitän Raamattua satukirjaksi fysiikan osalta tarkoittaa sitä että olen ateisti. Mistä tiedät vaikka olisin hindu, siis Raamattuun uskomaton uskovainen?
Tai mistä tiedät vaikka kuuluisin siihen erittäin suureen kristittyjen joukkon, joka ei pidä Raamattua luonnontieteen oppikirjana vaan pitää sen kertomuksia vertauskuvallisina?
Tai jos olen ateisti, miksi en saa oikasita hihhuleiden vääriä tietoja, jotka ovat fysiikan vastaisia?
En ole sanonut Raamattuun uskovia hihhuleiksi vaan fundamentalisteja, jotka eivät piittaa tosiasioista vaan nauttivat ihmisten pelottelusta itse tekemillään peikoilla. - Anonyymi
Onko? kirjoitti:
Olen kyllä lukenut fysiikkaa yliopistotasolla...
Väännetäänpä nyt rautalangasta kun et tajua. Kutistetaan maapallo normaalin karttapallon kokoiseksi. Silloin sen paino olisi noin 80 kg. Kaiken maapallon veden paino olisi yhden paperiarkin verran. Paljonko se voisi vaikuttaa tuon noin 400 kierrosta sekunnissa (laskettu kehänopeuden avulla) pyörivän 80 kiloisen massan tasapainoon? Liike-energia on niin hurja, että tuollaisella nopeudella pyörivä mötikkä pyörisi viikkokausia hievahtamatta mihinkään (olet varmaankin kuullut hyrrästä tai gyroskoopista?). Maapallolla se vastaisi kymmeniä miljoonia vuosia.
Vain hyvin hidas napa-alueiden siirtyminen on mahdollinen. Mantereet voivat liikkua vain SENTTEJÄ vuodessa. Jos väität, että joskus 10000 vuotta sitten olisi tapahtunut huomattava napa-alueiden siirtyminen (siis mantereiden liikkuminen napoihin nähden), liike-energian muutos olisi ollut niin hurja, että sellaista ei edes suuri meteori olisi voinut saada aikaan. Vähän samaa kuin yrittäisit kivellä heittämällä aiheuttaa saippuakuplapallon pyörähtämisen.
JOS tuollainen pyörähtäminen olisi tapahtunut (mahdotonta siksikin, että maapallo ei ole kiinteä kappale), olisi täytynyt olla täsmälleen yhtä suuri voima, joka olisi pysäyttänyt tuon liikkeen. Ellei, silloin navat vaeltaisivat EDELLEEN aika kyytiä.
Ai niin, eihän sinulla ollut edes meteoria vaan tuo paperiarkin paino...Maapallon napa-alueet ovat jatkuvasti pienessä liikkeessä,mutta navat eivät vaihda paikkaansa,vaan maapallon magneettikenttä on vaihtanut napaisuuttaan.Tämä on todettu mittauksin maakerroksissa.Napaisuuden vaihtuminen on tapahtunut n.7000v .välein.Kenttien vaihtuminen on ehkä jo osittain alkanut,koskapa päiväntasaajan läheisyydessä on jo nyt mitattu kohtia joissa napaisuudet ovat päinvastoin,kuin muualla.Voihan olla ,että tietyt planeettojen konjuktiot yhdistettyinä maata ohittaviin tai maahan osuviin suuren luokan asteroideihin tai vastaaviin,voisivat yhdessä aiheuttaa maailmanlaajuista tuhoa.Jos joskus kauan aikaa sitten näin on tapahtunut voihan se olla tulevaisuudessakin mahdollista.ps.Sallittakoon kaikille mielipiteen vapaus, ilman turhaa haukkumista.Jopa oppineilla on erillaisia näkökantoja asioihin.Mikään ei ole itsestäänselvyys, ei vaikka laskelmat tai ennustukset jotain näyttäisivätkin. Kyllä meitä ihmisiä vielä riittää vaikka ns.maailmanloppu tulisikin.Hyvää tulevaa uuttavuotta kaikille keskutelijoille ja rauhaa sydämeen.
- kauhistus!
Olipa kamalaa lukea teidän ajatustenvaihtoanne. On sitten ihan pakko mennä henkilökohtaisuuksiin tällaisestakin aiheesta keskusteltaessa?
Odotin että ihmiset,joilla on noin paljon tietoa ja viitsimystä, olisivat edes jonkin verran kypsiä, mutta huis hais :D- kauhistus!
Varsinkin tämä äly hoi älä jätä. Et voi vain tulla yleiselle keskustelualueelle julistamaan totuutta olettaen että kaikki sen kritisoimatta nielevät. Ei, ei se vain mene niin. Opettele hyvä ihminen kestämään kritiikkiä, siitä voi oppia ja jos jollakulla on ns. typerät perustelut (mitä minusta ei kyllä ole ollut) valista, äläkä hauku. Sinusta voisi tulla vaikka mitä jos vain pääsisit ylimielisyydestäsi eroon. Tsemppiä :)
- olla
vesimies tämä meidän äly hoi älä jätä ;)
- äly hoi älä jätä..
kauhistus! kirjoitti:
Varsinkin tämä äly hoi älä jätä. Et voi vain tulla yleiselle keskustelualueelle julistamaan totuutta olettaen että kaikki sen kritisoimatta nielevät. Ei, ei se vain mene niin. Opettele hyvä ihminen kestämään kritiikkiä, siitä voi oppia ja jos jollakulla on ns. typerät perustelut (mitä minusta ei kyllä ole ollut) valista, äläkä hauku. Sinusta voisi tulla vaikka mitä jos vain pääsisit ylimielisyydestäsi eroon. Tsemppiä :)
Luuletko sinä ihmisiä tyhmäksi...sinä olit itse se ensimmäinen ihminen joka aloit nimitteleen henkilökohtaisuuksilla..ja asiaankuulumattomilla sanoilla...
..nyt sinä muka olet joku ulkopuolinen, joka käy nyt sitten kommetoimassa tämä palstan keskustelua...tuomarin roolissa..eli ei kukaan ulkopuolinen tule yht'äkkiä kommentoimaan tälle palstalle arvostellen pelkästään kirjoittajia..mutta ei käsittele itse keskusteltavaa asiaa...
..ja sitä paitsi lueppa alun keskustelut ja osoita se kohta missä minä olen ensimmäisenä alkanut nimittelemään ihmisiä...minä kommentoin asiat asiallisesti...mutta puolustan aina itseäni kun joku esittää aivan epäloogisia väitteitä...
..ja sitä paitsi on tällä palstalla fiksujakin kirjoittajia..esim. nimim. "tuhat ja yksi"..ja..hänen kanssaan en ole samaa mieltä keskusteltaessa esim. Makkabilaiskirjoista...mutta hän osaakin keskustetlla asiasta ja hän osaa perustella väitteensä hienosti ja loogisesti...
..toisin on esim. sinulaisesi tyypin kanssa, joka ei osaa keskustella mistään asiasta kunnolla..paitsi olla ikään kuin joku tuomari ja ihmisluonteen arvostelija....
...esim. nämä sinun kommenttisi on vain pelkää hämäysta..sillä sinä et osaa esittää mitään konkreettista vastaväitteitä siihen...kun olen kirjoittanut että Maailman Loppu tulee vuonna 2060..Newton ennustuksen mukaisesti...
..eli sinä yrität ihmisille vakuuttaa kommnteillasi että "äly hoi älä jätä"-nimimerkin juttuja ei saa ottaa todesta ja niinkuin vetoat minun luonteeni epämääräisyyteeni...ja näin ollen kaikki mitä olen kirjoittanut on muka "huuhaata"..
..että tällaista meinikiä on niillä, joilla "äly on jo jättänyt" !!!!!! - jotain pieleen...

..että tällaista meinikiä on niillä, joilla "äly on jo jättänyt" !!!!!!Ei ei, ymmärsit väärin. Ihan hyvin olet kantasi perustellut ja totta on myös se, että minulla ei ole tähän aiheeseen mitään lisättävää enkä muutenkaan tiedä aiheesta tuon taivaallista. Olisi silti ollut kiva ikään kuin oppia tästä jotain, mutta koko ajan silmään pisti kärkkäät ja kiivaat nokitukset, jotka ikävä kyllä ovat ihan turhia. Pointti menee ohi kun alkaa toisia haukkumaan.
Ja minä en sanonut ketään tyhmäksi, en laittanut sitä edes rivien väliin, toisin kuin itse teet ja "muutama" muukin tällä palstalla.
Ja tuolla henkilökohtaisuuksiin menemisellä tarkoitan juuri esim. sinun seuraavia kommentteja:
".toisin on esim. sinulaisesi tyypin kanssa, joka ei osaa keskustella mistään asiasta kunnolla..paitsi olla ikään kuin joku tuomari ja ihmisluonteen arvostelija.."
ja
".että tällaista meinikiä on niillä, joilla "äly on jo jättänyt" !!!!!!"
Tiedät minusta tasan kahden viestin verran ja voit jo vetää johtopäätöksen että minun kanssa ei voi keskustella mistään ja että "äly on jo jättänyt".
Todellakin ulkopuolisena on helpompi nähdä että tässä keskustelussa on jotain liikaa, kaikkeen ei tarvitse suhtautua niin kiihkeästi, että pitää toisen äo:ta mennä nälvimään, siitä tietenkään mitään tietämättä.
Ja vielä viimeiseksi, en todellakaan väitä että kaikki sinun juttusi on huuhaata. Miten kukaan voi edes ymmärtää mitään sellaista noista sanomisistani! Pointtini oli se, että tunnut suhtautuvan ylimielisesti vastaväitteisiin ja että (ainakin) tässä keskustelussa on ikävä kyllä menty henkilökohtaisuuksiin, mikä ei ainakaan tällaisten ulkopuolisten lukijoiden mielestä ole kivaa katseltavaa.
Mut hyvin sä vedät :) - äly hoi älä jätä...
jotain pieleen... kirjoitti:
Ei ei, ymmärsit väärin. Ihan hyvin olet kantasi perustellut ja totta on myös se, että minulla ei ole tähän aiheeseen mitään lisättävää enkä muutenkaan tiedä aiheesta tuon taivaallista. Olisi silti ollut kiva ikään kuin oppia tästä jotain, mutta koko ajan silmään pisti kärkkäät ja kiivaat nokitukset, jotka ikävä kyllä ovat ihan turhia. Pointti menee ohi kun alkaa toisia haukkumaan.
Ja minä en sanonut ketään tyhmäksi, en laittanut sitä edes rivien väliin, toisin kuin itse teet ja "muutama" muukin tällä palstalla.
Ja tuolla henkilökohtaisuuksiin menemisellä tarkoitan juuri esim. sinun seuraavia kommentteja:
".toisin on esim. sinulaisesi tyypin kanssa, joka ei osaa keskustella mistään asiasta kunnolla..paitsi olla ikään kuin joku tuomari ja ihmisluonteen arvostelija.."
ja
".että tällaista meinikiä on niillä, joilla "äly on jo jättänyt" !!!!!!"
Tiedät minusta tasan kahden viestin verran ja voit jo vetää johtopäätöksen että minun kanssa ei voi keskustella mistään ja että "äly on jo jättänyt".
Todellakin ulkopuolisena on helpompi nähdä että tässä keskustelussa on jotain liikaa, kaikkeen ei tarvitse suhtautua niin kiihkeästi, että pitää toisen äo:ta mennä nälvimään, siitä tietenkään mitään tietämättä.
Ja vielä viimeiseksi, en todellakaan väitä että kaikki sinun juttusi on huuhaata. Miten kukaan voi edes ymmärtää mitään sellaista noista sanomisistani! Pointtini oli se, että tunnut suhtautuvan ylimielisesti vastaväitteisiin ja että (ainakin) tässä keskustelussa on ikävä kyllä menty henkilökohtaisuuksiin, mikä ei ainakaan tällaisten ulkopuolisten lukijoiden mielestä ole kivaa katseltavaa.
Mut hyvin sä vedät :)Älä puhu paskaa..sinä vain vaihdat nimimerkkiä ..ja sitten vaan jatkat tuota samaa paskan jauhamista..mutta et kuitenkaan pysty keskustelemaan aiheesta..eli Newtonin vuoden 2060 ennustuksesta....
..minä keskustelen aina samalla nimimerkillä...mutta sinä epätoivoisesti vaihdat uuteen nimimerkkiin,joka sitten ikään kuin vahvistaa sinun edellisellä nimerkillä kirjoittua kommnettia...
...vaikka sinulla oli millainen Mensan jäsenyys tahansa...niin.."tyhmyytesi" silti paistaa näyttöruudun läpi... - Oletin
äly hoi älä jätä... kirjoitti:
Älä puhu paskaa..sinä vain vaihdat nimimerkkiä ..ja sitten vaan jatkat tuota samaa paskan jauhamista..mutta et kuitenkaan pysty keskustelemaan aiheesta..eli Newtonin vuoden 2060 ennustuksesta....
..minä keskustelen aina samalla nimimerkillä...mutta sinä epätoivoisesti vaihdat uuteen nimimerkkiin,joka sitten ikään kuin vahvistaa sinun edellisellä nimerkillä kirjoittua kommnettia...
...vaikka sinulla oli millainen Mensan jäsenyys tahansa...niin.."tyhmyytesi" silti paistaa näyttöruudun läpi...tietenkin että tajuat sen olevan "minä" --> kauhistus! :) Ei näköjään pidä olettaa.
Mutta olet se sinäkin jotenkin yliluonnollisesti lahjakas kun taas kerran luit kommentistani jotain mitä ei siellä ollut :) Ja tyhmyytenikin tuli varmistettua. No niin, voit nyt jatkaa kiihkoiluasi :)
Terv.: kauhistus! = jotain pieleen... = Oletin
(Ok, nyt voit tuosta lukea rivien välistä pienoista kettuilua, ihan luvan kanssa!) - Öhpö öhpö
olla kirjoitti:
vesimies tämä meidän äly hoi älä jätä ;)
maailma kuitenkin loppuu ettekä te peelot sille mitään voi. neljääkymmentäkahtakaan vuotta ei mene, ja pohjoispohjanmaalla tulvivat joet. olen tämän näyssä nähnyt.
maailmaa loppuu omaan mahdottomuuteensa. ei tämä kaikki hulluus tule loputtomiin jatkumaan. tehkää parannus. ei uskonnollista, vaan elintapoihinne. - luonnonsuojelija
Öhpö öhpö kirjoitti:
maailma kuitenkin loppuu ettekä te peelot sille mitään voi. neljääkymmentäkahtakaan vuotta ei mene, ja pohjoispohjanmaalla tulvivat joet. olen tämän näyssä nähnyt.
maailmaa loppuu omaan mahdottomuuteensa. ei tämä kaikki hulluus tule loputtomiin jatkumaan. tehkää parannus. ei uskonnollista, vaan elintapoihinne.Ihmisen toiminta on ratkaisevaa maapallon kehitykselle.
Se, mitä ihminen maapallolla tekee, tulee ratkaisemaan sen, mihin suuntaan maapallo tulevaisuudessa kehittyy.
Toki maailmankaikkeus sisältää myös vaaroja, jotka voivat lopettaa kaiken elollisen elämän.
Sitä ennen, ihminen voi kuitenkin tuhota omalla typeryydellään tämän planeetan niin, että se ei itsekään enää kykene asumaan, tällä planeetalla. - jaahas...
Öhpö öhpö kirjoitti:
maailma kuitenkin loppuu ettekä te peelot sille mitään voi. neljääkymmentäkahtakaan vuotta ei mene, ja pohjoispohjanmaalla tulvivat joet. olen tämän näyssä nähnyt.
maailmaa loppuu omaan mahdottomuuteensa. ei tämä kaikki hulluus tule loputtomiin jatkumaan. tehkää parannus. ei uskonnollista, vaan elintapoihinne.Minä olen nähnyt jokien tulvivan jo usein. Ei siihen näkyjä tarvita...
Niin, eihän maapallolla ikuisesti elämä säily. Joidenkin miljardien vuosien kuluttua tulee liian kuuma.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72528- 1211801
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1241513Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391497Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741327Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1611302- 1481275
- 521208
- 591148
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.651091