Kumpi osapuoli liitossanne haluaa seksiä? Olemme pariskunta, jossa vaimoni on minua melkein 15 vuotta nuorempi. Kuitenkin minä tunnun olevani jatkuvasti puutteessa. Vaimoni ei kerta kaikkiaan ole oikein kiinnostunut seksistä. Ei hän oikein vastaankaan laita, mutta jos sattuu olemaan vähänkään väsynyt tms., niin ei! Todella kiusallinen tilanne, kun nuori vaimo ei halua. Minulla haluja kyllä riittäisi ja kykyäkin, mutten voi kun valittaa. Kadehdin liitoja, joissa nainen haluaa. Onkohan sellaisia edes olemassa, sellaisia naisia!
Kumpi haluaa?
Kumpi haluaa?
131877
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Meillä minä enemmän, mutta vain hiukan enemmän. Olemme samanikäisiä, vähän yli nelikymppisiä. Itse ymmärrän kyllä, jos ihmiset rakastuvat iästä huolimatta. Mutta itse en kertakaikkiaan uskoisi pystyväni kovin paljon vanhemman tai kovin paljon nuoremman kanssa olevani "sillai". Tuttavapiirissäni on kyllä useitakin, joilla ikäeroa on paljonkin, enemmänkin kuin teillä ja lapsia näkyy tulevan, joten meitä on paljon erilaisia. Eli tätä ei moni tule ajatelleeksi, onko kyse halujen puutteesta vai oikeastaan siitä, että oletko itse haluttava? Oletko siisti, hellä yms.?
Kyllä seksistä pitäviä ja siitä nauttivia naisia on olemassa! Itse olen sellainen, 45-v.! Ja iän myötä halut ja kiima vaan lisääntyy! Rakastan miehiä ja seksiä!! Lämmintä kesää kaikille miehille!
Fyysisesti olen erittäin hyvässä kunnossa. Lihaksikas, hoikka. Urheilen ja pidän muutenkin huolta itsestäni. Käyn päivittäin suikussa, tuoksun puhtaalta ym.
Henkinen puolin on heikko kohtani. En ole saanut rakkautta lapsuudenkodissani enkä osaa sitä myöskään näin ollen oikein antaa toiselle. Ymmärrän kyllä toisaalta, että jos osaisin edetä hiukan toisella tavalla, ehkä silloin olisi parempi. Vaimoni vetoaa usein sairauksiinsa, ettei nyt lääkärin märäyksestä voi harraastaa seksiä. Tätä on nytkin ketänyt 1 1/2 kk.
Osittain tämän takia (ei tosin pelkästää), aloitin SSRI-lääkekuurin, joka vie halut. Ehkä nyt alkaa olla paremmat ajat. Ei tarvitse kinuta joka ilta, vaimokin tyytyväinen!
antaa tuollaisia hoito-ohjeita. Tietysti synnytyksen jälkeen pitää vähän malttaa, mutta ei kai muuten.
Luultavasti teillä jatkuu tuo yhteiselämä samanlaisena maailmantappiin ellet tee asialle mitään. Masennut vaan lisää. Kyllä seksi kuuluu suhteeseen.
Vaimoni ei ole vielä synnyttänyt. Vasta 3:lla kk. Mielestäni myös seksi on olennainen osa perhe-elämää. Tämän selibaatin takia kärsin ja kärsii koko perheemme. Minä en hyväksy sitä, että vieressäni elää nuori nainen, joka ei nyt vain oikein ole kiinnostunut seksistä. Ennen oli toisin. Häntä se ei todellakaan oikein vaivaa, että miellä ei sitä ole. Eikä huomaa, kuinka minä sitä kaipaan. Olkootpa vain sitten vähän sitä yhteistä hellyyttäkin, mitä mukaan kuuluu. Nyt sitä ei meillä ole lainkaan. Ei suudelmia ei mitään.
Syön lääkkeitä, että pysyisin nahoissani. Voisin elää toivottavati tämän kauden yli järsissäni (osittain). En todellakaan nauti elämästäni tällä hetkellä. Teen erittäin paljon ylitöitä. Kotona vatapainona ei sitten ole mitään, mitä odottaa. No - on nyt sentään mahtava poika, onneksi. Ehkä muuten olisimme jo eronneet.
Vaimoni ei ole vielä synnyttänyt. Vasta 3:lla kk. Mielestäni myös seksi on olennainen osa perhe-elämää. Tämän selibaatin takia kärsin ja kärsii koko perheemme. Minä en hyväksy sitä, että vieressäni elää nuori nainen, joka ei nyt vain oikein ole kiinnostunut seksistä. Ennen oli toisin. Häntä se ei todellakaan oikein vaivaa, että miellä ei sitä ole. Eikä huomaa, kuinka minä sitä kaipaan. Olkootpa vain sitten vähän sitä yhteistä hellyyttäkin, mitä mukaan kuuluu. Nyt sitä ei meillä ole lainkaan. Ei suudelmia ei mitään.
Syön lääkkeitä, että pysyisin nahoissani. Voisin elää toivottavati tämän kauden yli järsissäni (osittain). En todellakaan nauti elämästäni tällä hetkellä. Teen erittäin paljon ylitöitä. Kotona vatapainona ei sitten ole mitään, mitä odottaa. No - on nyt sentään mahtava poika, onneksi. Ehkä muuten olisimme jo eronneet.
miesten seuraan.puute on ikuinen.lasten syntymän jälkeen kaikki hiipui.pitää hommata oma koti kottarainen.niin minä tein, mutta kun siitä kärysin siittä alkoi totaalinen koti helvetti.jatkuu.jatkuu.jatkuu.....
ja samaa ikääkin, mies vaan puuttuu ja se onkin iso puute...
että yleensäkin naiset, jotka haluavat vanhemman miehen eivät ole seksistä niin kiinnostuneita?
niin.. Satuin vaan rakastumaan itseäni vanhempaan ja haluan kyllä jos ei nyt ihan jatkuvasti, niin joka päivä ainakin.
Ollaan vaimon kanssa samanikäisiä, yli nelikymppisiä. Lapset on opiskelemassa ja elämä mallillaan. Ja seksi parempaa kuin koskaan, tänäkin aamuna vaimo herätti puuhailemalla peiton alla :)
Juhannuksena sekstattiin parikin kertaa päivässä, vaimo oli tyytyväinen ja nukahti kainaloon väsyneenä...
Odota aikaasi, kyllä se siitä...
"yleensäkin naiset, jotka haluavat vanhemman miehen eivät ole seksistä niin kiinnostuneita?"
Ovat he alussa koska he saavat hyvin toimeentulevan/hyvässä asemassa/ehkä julkkis miehen. Sitten alkuhuuman jälkeen kun mies on ihan lääpällään ja mahdollisesti menty naimisiin, lapsikin jo tuloillaan, seksi loppuu. Naista on kiinnostanut vain oman sekä yhteisen lapsensa tulevaisuuden turvaaminen. En yleistä, mutta näitä on paljon. Ja todella moni nainen osaa hallita alapäällään äijjäänsä. He ovat siinä mestareita. Miehet, kerta viikossa seksiä on LIIAN VÄHÄN!! Jos asiasta on tullut kotona ongelma ja se on alkanut häiritsemään normaalia arkea niin suosittelen keskustelua rakkaan vaimon kanssa. Tyydyttämiseen on muitakin keinoja kuin yhdyntä...jutelkaa.
Käyttääkö hän e-pillereitä? Joillakin ne voi aiheuttaa haluttomuutta. Syitä tietysti voi löytyä moniakin.