Seurustelukumppanini on lievästi sanottuna hankala
tyyppi! Hän on samanikäinen kuin minäkin (18) ja asuu vielä kotonaa niinkuin minäkin. Tämä on meille kummallekkin ensimmäinen kunnon pitkäaikanen suhde. Sen verran kuitenkin omistan kokemusta miehistä, että tiedän jonkin olevan kummasti. Ensinnäkin myönnän että vikaa on meissä molemmissa sen verran että mustasukkaisuutta on molemminpuoleisesti. Mutta ainoastaan minulla on syytä siihen! Hän harrasti kauan meidän suhteen aikana rivouksia netissä. Esimerkiksi sopi sänkytapaamisia jonkun hänen tuntemansa tytön kanssa. Tämän sain tietää kaveriltani ja helluni myönsi koko jutun. Sanoi kaiken olleen vitsiä. Tämän lisäksi hän on baarissa puristellut naisia yms. Kaiken olen antanut anteeksi kunhan enää tällainen ei toistuisi. Seuraavasta kerrasta tulee ero, ja helluni tietää sen myös. Nyt kun luottamusta on kertynyt, ongelmia on tullut toisaalta. Poikaystäväni ei ensinnäkään tahdo viedä minua minnekkään julkisille paikoille, koska sanoo ettei osaa olla esim. kaupassa naisen kanssa. Sitten hän on niin mustasukkainen että kieltää minulta aivan uskomattomia asioita. Ensinnäkin en saa mennä kavereiden kanssa kaupunkiin ettei kukaan yritä iskeä minua... Sitten hänellä on itsellä niin paljon harrastuksia että näemme loppujenlopuksi todella harvoin. Silti hän olettaa että odotan häntä kiltisti kotona. Julkisilla paikoilla pussaaminen,kädestä pitäminen yms. mistä ihmiset arvaisi meidän välisen suhteen, on kiellettyä koska häntä kuulemma ahdistaa. Alkoholia en saa juoda etten juttele muille pojille. Sitten hän itse kyllä juttelee naispuolisille ystävilleen ja katselee entisten tyttöystävien kuvia irc-galleriasta. Viime sekoilu liittyi myös tietokoneella värkkäilyyn. Eräs tuttunu oli päättänyt testata poikaystäväni uskollisuutta. Hän lisäsi hänet messengeriin ja jutteli hänelle flirttailevasti. Tuttuni oli pyytänyt häntä treffeille/bileisiin. Helluni oli sanonut tulevansa ja sanoi valehtelevansa minulle olevansa muka kaverilla. Seksikin oli kuulemma ihan paikallaan. Kun tämä tuttuni sitten sanoi totuuden niin alkoi taas selityksiä tulemaan. Vitsiähän se vain..niinkuin aina. Kyllähän se raskasta on yrittää ymmärtää, mutta kun rakastan häntä silti. Onhan hän lapsellinen..mutta niinhän pojat vielä 18 vuotiaana on. Onko hän teidän mielestä luotettava/normaali? Seurustelisitko itse hänen laisen kanssa? Tietenkin vaikea sanoa kun en kertonut mitään hyvää hänestä, mutta silti.. Olen nyt aivan poikki kaikesta tästä..
tiedän ettei kaikki ole iha normaalisti meidän suhteessa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Tiedät itsekin että parasta olisi jättää jätkä koska tuollainen ongelmakäytös ei juuri koskaan parane vaan päinvastoin vuosi vuodelta pahenee. Jos jo nyt olet hänen vankinsa noinkin voimakkaasti niin viiden vuoden päästä kaikki on vähintään sata kertaa pahemmin. Tiedät itsekin että jätkä ei ole sinulle hyväksi vaan päinvastoin pahaksi. Toivottavasti et mene mahdollisuuksien antamisen ansaan koska jokainen mahdollisuus vie sinut vain syvemmälle helvetilliseen vankilaan. Toivottavasti ymmärrät nyt olla terveen itsekäs. Sinulla on varmaan monenlaisia tunteita, mutta kun lakset todelliset plussat ja todelliset miinukset ja otat vielä huomioon että tilanne tulee todennäköisesti vuosi vuodelta pahenemaan niin suhde jää sinulle lähes kokonaan miinukselle.
Mielestäni todella härskiä käytöstä poikaystävältäsi. Ei tuollaista käytöstä tarvitse sietää. Ja mikä ihme tuo nyt on, ettei halua yleisillä paikoilla näyttää seurusteluanne? Kuulostaa ihan joltain ala-asteeeiningiltä, tai siltä, ettei hän halua toisten tyttöjen saavan tietää, että hän seurustelee. Itse heiluttaa häntäänsä kuin mikäkin rakkikoira, mutta sinä et saa mennä edes kaupungile ystäviesi kanssa. Onkohan jätkä narsisti?