Miehessä täytyy

Miksi monia naisia miellyttää tuo?

Itse sinällään pidän esim. väittelemisestä, ja kuvittelisin olevani suht verbaalinen ihminen, eli jään alakynteen erittäin harvoin. Kuitenkin, luonnollisesti väittelen lähes aina sellaisten naisten kanssa, joiden mielipiteillä ei ole minulle käytännössä merkitystä (kavereiden tyttöystävät, naiset joista en pidä, minulle liian vanhat naiset jne.). Sitten naiset, joilla on merkitystä, kohtelen heitä ystävällisesti ja kunnioittavasti, eli yritän mahdollisuuksien mukaan olla provosoimatta heitä.

Lopputuloksena on sitten, että naiset, joista olen kiinnostunut (yleensä sellaisia ns. kilttejä tyttöjä), joita kohtaan olen käyttäytynyt kunnolla, eivät sitten järjestään ole kiinnostuneet minusta. Jostain ihmeellisestä syystä kuitenkin sitten jopa kohtuullisen useinkin löytyy näissä naisissa, keitten kanssa olen "sparrannut", ja jotka eivät jo lähtökohtaisesti ole minusta kiinnostavia, sellaisia, jotka sitten hakeutuvat seuraani ja heittelevät (no, ehkä vain minusta sitten) pitkähköjä katseita. Välillä tulee uusia tapaamisehdotuksiakin, mitkä eivät luonnollisesti ole suuremmin innostaneet.

Eli mikä se mielenkiinto tässä on? Minulle on (näin miehenä?) itsestäänselvyys, että haluaisin kotiin sellaisen suhteellisen sopeutuvan ja sovinnollisen kumppanin (joista täällä kai käytetään yleensä siihen viittaavia nimityksiä vässykkä, kiltti tai nörtti), miten lähinnä käyttäydyn itsekin kiinnostavia naisia kohtaan, ja taas toinen itsestäänselvyys, etten haluaisi mennä kotiin tuollaisen "hankalan" naisen kanssa. Arvelisin myös, että paljon suurempi osa miehistä on myös tuon "vähimmän vastuksen" kannalla. Miksi haluaisin kinastella kotona?

Miksi naiset sitten käyttäytyvät toisin?

Ja lisäyksenä, väittelen kyllä miestenkin kanssa, enkä ole mikään vastarannankiiski muutenkaan, pääsen vain aina välillä innostuessani vauhtiin, mitä en sitten edes halua pysäyttää...
91118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minä ainakin pidän miehistä jotka ovat verbaalisia ja joilla on oma mielipide ja osaavat tuoda sen esille kivalla tavalla. Jotka osaavat keskustella. En halua hiljaista myöntelevää nyssykkää kotinurkkaan. Jotta suhde toimisi on asioista osattava keskustella, avoimesti, mikä taito monelta mieheltä puuttuu. Tai lieneekö sitten halu siihen, katsovat sen riitelyksi tai jotain sinne päin. Niinhän itsekin kuvailet tätä ilmiötä.

Äänestä

minua viehättää ihminen joka soaa ajatella ja puhua, ei vain käyttäytyä nätisti.

Nätisti käyttäytymisetä voi hararstaa kotonakin, kinnostuksen herättämiseen tosiaan se verbaliikan harjoittaminen toimii. Kilttiä puolta voi esitellä kun kiinnostava ihminen on löytynyt.

***

Äänestä
  • nainen joka osaa kirjoittaa,no olet ehkä ulkomaalaistaustainen että siksi noita painovirhepaholaisia noin pukkaa.

    Äänestä

olevani ainoa. Olen niin täysin samaan mieltä kanssasi kuin vaan olla ja voi. Osaan kyllä keskustella, mutta en halua kiistellä kotona naisen kanssa. Olen siis myötäeläjä. Miksi pitäisi tehdä asioista hankalia ihmiselle jonka kanssa on lähes päivittäin? Ei hyvissä keskusteluissa ole mitään vikaa, mutta kun homma menee vähän kiihkeämmäksi, niin niissä on aina se vaara että toinen loukkaantuu ja sitä minä en halua. Riitely on muutenkin vittumaista puuhaa. Puolituttujen kanssa asenne on ihan erilainen, koska ei tarvitse samalla tavalla miettiä riitelyä ihmisen kanssa joka ei ole niin läheinen.

Tosiaan, miksi naiset sitten käyttäytyvät toisin?

Äänestä
  • onko keskustelu ja väittely teille tosiaan riitelyä? Miksi ihmeessä koette sen riitelyksi? Asiasta keskustelu, faktojen ja näkemysten puiminen ei Missään Nimessä ole riitelyä vaan keskustelua! Alan tajuta miksi seuranne ei ehkä kelpaa, kuka sitä koko ajan tapella tahtoisi. Jos vaihtoehdot ovat tappelu jatkuvasti tai turpa kiinni aina, valitsen taatusti tilanteesta liukenemisen ennemmin.

    ***

    Äänestä

  • Tristar kirjoitti:

    onko keskustelu ja väittely teille tosiaan riitelyä? Miksi ihmeessä koette sen riitelyksi? Asiasta keskustelu, faktojen ja näkemysten puiminen ei Missään Nimessä ole riitelyä vaan keskustelua! Alan tajuta miksi seuranne ei ehkä kelpaa, kuka sitä koko ajan tapella tahtoisi. Jos vaihtoehdot ovat tappelu jatkuvasti tai turpa kiinni aina, valitsen taatusti tilanteesta liukenemisen ennemmin.

    ***

    onkin siinä, että osaako vastapuoli ottaa keskustelun keskusteluna. Kukaan kun ei voi olla varma muista kuin itsestään. En minä hyvää keskustelua karta, mutta en myöskään halua loukata ketään, vähiten läheisiäni. Siksi täysin avoin ja intensiivinen keskustelu oman siipan kanssa on vähän hankalaa. Monilla on sitä ongelmaa, ettei hyväksytä toisten mielipiteitä, jos ne on kovasti omia vastaan. Ihan sama miten hyvin perustelut on kunnossa, jos naisen kiinnostus lopahtaa suureen erimielisyyteen. Minulla ei sellaista ongelmaa ole, mutta valitettavasi liian usein vastapelurina olleella naisella on ollut.

    Äänestä

  • vaan ongelma kirjoitti:

    Taas ihmettelen miksi niin monet miehet täällä käsittävät parisuhteen joksikin valtataisteluksi ja keskustelun väittelyksi, jossa on yksi voittaja. Ei edes avoimesti voi keskustella, mites sitten?

    Äänestä

Naisena toimin juuri toisin päin: myötäilen herkemmin, jos en ole kiinnostunut henkilöstä millään tasolla. Tosin väittely ja keskustelu ei ole riitelyä, ne on ihan normaalia kanssakäymistä ihmisten kanssa, jos niitä ei muuta riidaksi. Ilmeisesti olen sitten väärässä, kun tulkitsen hienovaraisen vittuilun joissain tapauksissa hakkailuksi. Paljon vähemmällä pääsisi myötäilemällä, joten miksi ylipäänsä rikkoa sosiaalisia normeja, jos ei ole kiinnostunut toisesta? Yleensä suhtautumiseni tuohon käytökseen on huvittunut, mutta kyllähän se kiinnostuksen herättää.

Tuo "vittuilu" on ihan eri asia kuin normaali keskustelu tai väittely, ja vihaisia nuoria miehiä jotka tarttuu joka sanaan ja keskustelee hyökkäävästi ei varmaan kukaan jaksa kuunnella. Tai no, varmaan niitäkin naisia on, joita ne kiehtoo.

Äänestä

Miksi koet himisen, jolla on eriäviä mielipiteitä hankalana?

En voisi kuvitellakaan olevani miehen kanssa, jok ayrittää olla mieliksi liikaa. Sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että mies kuvittelee tietävänsä mikä ja millainen mies minulle olisi paras ja sopivin. Kohtelias ja kunnioittava käytös KAIKKIA ihmisiä kohtaa on hienoa mutta jos valikoi omna mieltymyksen mukaan käyttäytymistyylinsä tai -asenteensa niin silloin mennään kyllä metsään; kysymyshän on teeskentelystä jopa laskelmoinnista. Kuka ellaisien miehen haluaa.

p.s. Väittely ei ole kilpailutilanne.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

olla haastetta? kirjoitti:

Miksi monia naisia miellyttää tuo?

Itse sinällään pidän esim. väittelemisestä, ja kuvittelisin olevani suht verbaalinen ihminen, eli jään alakynteen erittäin harvoin. Kuitenkin, luonnollisesti väittelen lähes aina sellaisten naisten kanssa, joiden mielipiteillä ei ole minulle käytännössä merkitystä (kavereiden tyttöystävät, naiset joista en pidä, minulle liian vanhat naiset jne.). Sitten naiset, joilla on merkitystä, kohtelen heitä ystävällisesti ja kunnioittavasti, eli yritän mahdollisuuksien mukaan olla provosoimatta heitä.

Lopputuloksena on sitten, että naiset, joista olen kiinnostunut (yleensä sellaisia ns. kilttejä tyttöjä), joita kohtaan olen käyttäytynyt kunnolla, eivät sitten järjestään ole kiinnostuneet minusta. Jostain ihmeellisestä syystä kuitenkin sitten jopa kohtuullisen useinkin löytyy näissä naisissa, keitten kanssa olen "sparrannut", ja jotka eivät jo lähtökohtaisesti ole minusta kiinnostavia, sellaisia, jotka sitten hakeutuvat seuraani ja heittelevät (no, ehkä vain minusta sitten) pitkähköjä katseita. Välillä tulee uusia tapaamisehdotuksiakin, mitkä eivät luonnollisesti ole suuremmin innostaneet.

Eli mikä se mielenkiinto tässä on? Minulle on (näin miehenä?) itsestäänselvyys, että haluaisin kotiin sellaisen suhteellisen sopeutuvan ja sovinnollisen kumppanin (joista täällä kai käytetään yleensä siihen viittaavia nimityksiä vässykkä, kiltti tai nörtti), miten lähinnä käyttäydyn itsekin kiinnostavia naisia kohtaan, ja taas toinen itsestäänselvyys, etten haluaisi mennä kotiin tuollaisen "hankalan" naisen kanssa. Arvelisin myös, että paljon suurempi osa miehistä on myös tuon "vähimmän vastuksen" kannalla. Miksi haluaisin kinastella kotona?

Miksi naiset sitten käyttäytyvät toisin?

Ja lisäyksenä, väittelen kyllä miestenkin kanssa, enkä ole mikään vastarannankiiski muutenkaan, pääsen vain aina välillä innostuessani vauhtiin, mitä en sitten edes halua pysäyttää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu