tahtoisin kuulla onko kokemuksia lyhyistä avioliitoista?? me on oltu vuosi naimisissa ja lapsiki synty tän vuoden aikana meille. mutta kun tää liitto ei ole ollu mikään onnellinen...mies on karkaillu juomaan omille teilleen, värkänny akkojen kans, ei anna seksiä mulle, ei anna hellyyttä jne. olen onneton...mutta kun mietin että en voi erota kun kamala häpeä sitten kun oli mahtavat häät ja nyt jo ero. aattelen mitä muut sanoo...tää vaan on niin raskasta. ja rakastan kaikesta huolimatta mutta riittääkö rakkaus jos suhteessa ei muuta? kertokaa mulle kokemuksistanne...mie oon ihan neuvoton. pelkään sitäki miten se sit ero on kumminki rankka jne.
lyhyitä liittoja muilla???
lapin kulta
182123
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olitteko te pitkään yhdessä ennen avioitumista ja silloin tällaisia ongelmia ei ollut? Oletteko te saaneet aikaiseksi kunnon keskustelua siitä, mikä on muuttanut miehesi käytöksen? Keskustelun paikka se nimittäin on. Kaikki miehet eivät hanskaa lapsen myötä tulevaa uutta tilannetta. Tai sitten häneen on voinut iskeä sitoutumiskammo vähän liian myöhäisessä vaiheessa...
Pikainen ero voi aiheuttaa jonkin verran puheita, mutta tärkeintä on teidän onnellisuutenne. Ei siinä auta kuin ajatella asiaa itsensä kannalta. Ensin selvittää mikä mättää ja onko toinen valmis yhdessä korjaamaan tilannetta vai onko ero ainoa ratkaisu.
P.s. minä suosittelen aina kaikille pieniä häitä, ei tule niin paljon paineita ennen häitä eikä sen jälkeen...
tein virheen varmaan alunperinkin koska mies oli tommone jo ennen kun mentiin naimisiin. mutta lupaili muuttua ja mie uskoin kun niin rakastunut..on yritetty jutella asioista mutta miehen mielestä kaikki keskustelu on suunnilleen valittamista, se ei siis onnistu. voiko suhde toimia jos ei voi puhua? ja aina minusta löytyy se syy miksi taas piti juua tms. vaikea tilanne todella.
" mies oli tommone jo ennen kun mentiin naimisiin. mutta lupaili muuttua ja mie uskoin "
Tuohon ei sitten olekaan lisättävää. Olet valitettavasti idiootti, ja voit syyttää vain itseäsi. On varmaan kivaa olla parikymppinen teini-eronnut ... vähän sama juttu kuin löytäisi kaupasta maitopurkin, jossa viimeinen myyntipäivä oli viikko sitten. Tekeekö mieli? Ei varmaan juuri kukaan ole niin epätoivoinen.
kiitos vaikka läiskäsit mun naamalle aika suoraan, mutta suoraa puhetta mie kunnioitan. olen 24 eikä tosiaan ole kiva olla eronnu tässä iässä mutta kuten minulle joku asiallisesti vastasi että on parempi erota ku kärsiä...kaikki teemme virheitä ja kaipa tää sit oli se mun virheeni...
Kerronpa oman liittoni pituuden.Olin naimisissa 8 kk ennen kuin muutimme erillemme.Meillä ei luojan kiitos ollut häitä,menimme naimisiin maistraatissa.en tietänkään ajatellut vihille mentäessä että eroamme mutta niin vain kävi.parempi erota ajoissa kuin kitkutella huonossa liitossa vuosikymmeniä ja tajuta sitten tehneensä elämänsä virheen.Omaisuuden jakaminen ja lapsien huoltajuudet yms. on aina rankkoja juttuja,meillä ei onneksi kumpaakaan ehtinyt tulla.Hyvää jatkoa sinulle ja rohkeutta päätökseen.Et voi tietää..sinulle voi olla olemassa jotain niin paljon parempaa..=)
Hei!
Minä olin naimisissa 1,5 vuotta ja nyt eronnut. Uskoin myös tyhmänä lupailuja, että SITKU SITKU SITKU...Jossakin vaiheessa onneksi tajusin, että ei herra taida edes haluta muuttua ja nostin kytkintä.
Oikea ratkaisu oli. Älä suotta mieti sitä mitä muut ajattelevat. Sulla on yksi elämä ja oikeus tehdä siitä onnellinen. Jos miehesi ei sitä tajua, voi voi.
Ajatelkoot muut mitä hyvänsä, mutta kyse on sinun ja lapsesi hyvinvoinnista. Alkoholismi on aina paheneva sairaus. Millaiseksi kuvittelet elämänne viiden vuoden kuluttua? Kymmenen?
Olin taannoin suurissa häissä. Kiitoskortit tulivat jotain puoli vuotta häiden jälkeen. Heti kohta tuli tieto, että pariskunta oli eronnut. Mitäpä siihen oli sanomista. Ihailin suorastaan miehen rohkeutta jättää vastavihitty vaimo tämän alkoholin käytön yms. takia. Itse kärvistelin monta vuotta alkoholi- ja väkivaltaliitoissa, eikä siinä ole mitään kunnioitettavaa. Itse vain sairastuin siinä leikissä. Turha sanoa jälkeen päin, että olisi pitänyt lähteä... mitä muut ajattelevat...
Nyt olen onnellisessa liitossa. Kyllä kannatti jättää entinen elämä taakse.
täällä tippa silmäkulmassa lueskelen näitä juttuja ja tajuan että eihän se tästä muutu...miksi ootan aina vaan parempaa päivää? kiitos teille jotka jo olette kertoneet kokemuksianne, olen tajunnut että en todellakaan ole ainoa. kun vielä saisin rohkeutta lähteä...on vaan niin vaikea lähteä kun aattelen miten yksinäinen olisin ja jos jään loppuelämäkseni yksin...
Älä välitä minä keräsin rohkeutta monta vuotta. Lähdin vasta sitten kun muuta mahdollisuutta ei ollut. Hain tukea Al Anoneista. Keskusteluapua hain monelta taholta. Selvitin itselleni perusteellisesti, oliko exieni ongelmille jotain tehtävissä.
Lähtö omasta kodista ja tutuista ympyröistä ei ole helppoa. Se on pahimmillaan pitkä prosessi. Sitäpaitsi lapsen isällä on eron jälkeen tapaamisoikeus. Pystyisitkö jättämään lapsen isälleen tapaamispäivinä? Itseäni ajatus aikoinaan kauhistutti... jättää nyt väkivaltaiselle/alkoholistille oma pienokaisensa. Kun ei koskaan tiedä, mitä tapahtuisi. Kuinka paljon helpompaa lähtö onkaan ilman lapsia!
Parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa. Maailma on pullollaan vapaita miehiä. Mutta sen juuri itselle sopivan löytäminen ei aina käy käden käänteessä... Minun piti etsiä tiiviisti neljä vuotta tätä nykyistä siippaani.
tapaamisoikeus on lapsilla ei vanhemmilla. Kyse on nimenomaan lapsen oikeudesta.
Näinhän se oikeasti menee. Mut kyllä meidän tapaamissopimuksessa siitä huolimatta jokainen kohta alkaa sanoilla "isällä on oikeus". Siltä se myös käytännössä tuntuu varsinkin lasten ollessa pieniä, että aikuiset ne keskenään keskustelee omista oikeuksistaan. Lapsen mielipiteellä on väliä ja häntä kuunnellaan sitä enemmän mitä vanhempi hän on.
Linenenkö oikeassa vai väärässä...tiedä sitten.
Kuule:
olin - kauan sitten - naimisissa 3 kuukautta.
sitten lähdin.
vähät välitin vaikka oli isot häät.
se homma ei vain toiminut.
suotta olisin itseäni piinannut 3o vuotta.
joten
mieti itseäsi
älä sitä " mitä ihmiset sanoo"
ei niitä kuitenkaan kiinnosta
joku voi jotain laukaista mutta so what?
sen ne tekee kumminkin.
näköjään vuosi on jo aika paljon siedetty jos oikeestaan koko aika on ollu aikamoista paskaa..mutta miten te olette rohjenneet?
Ei se nyt ihan noin yksiselitteistä sentään ole, että heti erotaan paskaliitosta, kun ei tunnu hyvältä!!! Ensin elellään vuosia mukavasti, sitten mennään naimisiin ja todetaan heti, että ei tämä olekaan kivaa. Miksi ihmeessä niin käy? Minä ymmärtäisin sen paremmin, jos ei oltaisi ensin eletty avoliitossa vaan mentäisiin ihan kylmiltään naimisiin. Silloin ei voisi tietää mitä arki toisen kanssa todellisuudessa on. Kyllä näissä kysymyksissä on syytä mennä myös itseensä, että miksi tulee yhtäkkiä tyytymättömyys toiseen -kumpi siinä on muuttunut puoliso vai itse? Ei siinä pitäisi olla mitään mystistä, että kun avioidutaan, niin pam! jokin muuttuu ratkaisevasti. Minä epäilen että monesti on epärealistisia odotuksia, että avioliitto on jotenkin ratkaisevasti erilaista kuin avoliitto ja että se toinen muuttuu jollakin tavalla aivan tykkänään (vähän semmoista ap ilmeisesti odottikin). Ei semmoista voi odottaa! Elämä jatkuu yleensä ihan samanlaisena kuin aikaisemminkin, eikä romantiikka ja kultareunukset lisäänny elämässä yhtään.
Itse olin naimisissa 5kk kunnes tuli peliin toiset naiset ym...yhteinen talo ja kaikki oli ehditty hankkia.
Ei erot helppoja aina oo,mutta niistä selviää
olen nyt pari päivää hoitanu asioita kun mies ei ala puhumaan...siis kun sen mielestä ei oo puhuttavaa kun kaikki on hyvin kun mie vaan oon "kunnolla" (eli oon vaan hiljaa ja hymyilen). eli sain asunnon...se oli yllättävän helppoa saaha se! nyt sit kamala olo kun mietin et jos tästä kumminki jotain tulis...aloin tänään puhumaan miehelle tosi rauhallisesti ja rauhallisin aikein. se että "sulla ne ongelmat on. menis hyvin ku oisit hiljaa"...niin paha olla. kun ei rohkeus riitä ja aion perua kämpän...ikävä tulis kumminki ja ku mietin kuinka yksinäinen oisin...mutta kun en ole onnellinen...miksi niin vaikeaa...itken vaan kun pää hajoaa...
Minun piti ensin irrottautua miehestäni ennen kuin pystyin lähtemään. Tunnustaa itselleni, että olin mennyt alkoholistin kanssa naimisiin, ja että olin tehnyt virheen jo toisen kerran elämässäni. Ja koska mieheni alkoholismi aina vain paheni, rakkauskin elämäni mieheen alkoi ajan kanssa hiipua. Ei ollut helppoa sulattaa jatkuvia taloudellisia vaikeuksia, rattijuopumuksia, sakkorangaistuksia, henkistä väkivaltaa yms. Vasta kun tuska alkoi käydä liian suureksi, olin valmis lähtemään. Jälkeenpäin ihmettelin vain, kuinka olin voinut sietää sellaista elämää.
En unohda koskaan sitä, että käydessäni tutustumassa AA:n toimintaan muuan mies sanoi, että ihminen, joka menee alkoholistin kanssa naimisiin, on jo tunne-elämältään sairas, ja sairastuu sitä enemmän mitä kauemmin on yhdessä tämän kanssa. Sen sijaan että etsin vain ja ainoastaan vikoja miehestäni, aloin tutkimaan myös itseäni. Mietin mikä minussa oli vikana, kun olin tehnyt sellaisen valinnan. Miksi en pysty jättämään miestäni? Ne olivat itse asiassa henkisen kasvun vuosiani. Minun piti katsella lapsuuttani ja koko siihenastista elämääni. Luin mm. Tommy Hellstenin kirjan "Virtahepo olohuoneessa".
Lopulta tein ratkaisevan riuhtaisun. Otin lapseni ja lähdin. Muutaman kuukauden oli täydellinen kaaos, mutta sitten alkoi jälleenrakennus. Siitä on nyt kohta kymmenen vuotta, eikä sitä ratkaisua ole tarvinnut katua.
kiitoksia että jaksat vastata:) eihän elämässä ole meille mitään tehty helpoksi, päinvastoin.. ainahan erot on vaikeita joka mielessä. ja en voi sanoa ettenkö ois yrittäny parantaa tätä suhdetta..olen kaikkeni tehny. tulée sit vaan vastaan seki päivä ettei ees jaksa yrittää. sitä antaa vaan olla.miekään en enää jaksa. nyt vaan elelen lasten kans ja yritän miettiä mikä oisi meille parhaaksi. mies ehotti eilen että muutetaan toiselle paikkakunnalle mutta siihen en suostu, mihin ongelmat sillä katoaa..ja ystävät jäisi mulla ja sitten sitä olisi ilman tukea.. miehen takia en enää muuta paikkakuntaa, vaan tästä lähtien jos se tapahtuu niin se on sit muusta syystä.