Olen lähdössä vuodeksi pois Suomesta. Poikaystävän kanssa ollaan oltu yhdessä jo useita vuosia. Ei luultavasti nähdä ollenkaan tämän vuoden aikana.Tai ehkä kerran jouluna. Millä todennäköisyydellä suhde kestää? Haluan lähteä, enkä halua erota, mutta mihin pitäisi varautua ja mitä voisi mahdollisesti tehdä, että suhde kestää vuoden totaalisen eron?
Vuosi erossa
Kestääkö vai ei?
142467
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
itse olen ollut pakolla miehestäni (asuu toisessa maassa) nyt 2 vuotta erossa, ja viimeksi nähty 2006 elokuussa! Rakkautta silti piisaa ja täydellistä sitoutumista. Itsestänne se on kiinni. Helppoa se ei tule olemaan, sen lupaan.
"Millä todennäköisyydellä suhde kestää?"
Tuntemistani pareista, joissa toinen on ollut 6kk tai enemmän ulkomailla, kolme neljästä on eronnut sinä aikana tai aikalailla heti sen jälkeen. Tiedän kaksi paria joiden suhde kesti, lopuilla homma kaatui siihen.
"mitä voisi mahdollisesti tehdä, että suhde kestää vuoden totaalisen eron?"
Tavata mahdollisimman usein lomilla.
Tajua se, että olet ottamassa aivan älyttömän riskin suhteenne kannalta. Mieti tarkkaan onko se ulkomaanjuttu niin tärkeä, että kannattaa riskeerata toimiva suhde. Ehkä on, ehkä ei, me emme voi sitä kertoa.
Jos teidän suhde menee reissun takia pieleen, niin voitko sanoa että reissu kannatti? Jos voit, niin sitten ei ole mitään hätää.
Ei kai kukaan nyt jätä elämäänsä elämättä jonkun suhteen takia. Tilaisuus on kyllä enemmänkin sellainen once in a lifetime enkä todellakaan jättäisi sitä väliin vain suhteen takia. En ihan aina ymmärrä ihmisiä, jotka jättävät juttuja tekemättä sen vuoksi että ovat suhteessa. Jossain menee kuitenkin raja.
"Ei kai kukaan nyt jätä elämäänsä elämättä jonkun suhteen takia. Tilaisuus on kyllä enemmänkin sellainen once in a lifetime enkä todellakaan jättäisi sitä väliin vain suhteen takia. En ihan aina ymmärrä ihmisiä, jotka jättävät juttuja tekemättä sen vuoksi että ovat suhteessa. Jossain menee kuitenkin raja."
Riippuu varmaan jutuista ja suhteesta. Enpä usko että kovin moni pitäisi isän vuoden ulkomaankomennusta hyvänä asiana jos vaimo on juuri synnyttänyt kaksoset.
Mutta tärkeintähän on että tiedostat riskit, etkä kuvittele turhia. Jos reissu on todellakin tärkeämpi kuin suhde niin tottakai sinne kannattaa lähteä.
Itselleni en enää pysty kuvittelemaan sellaista "kerran elämässä"-tilannettta, joka vaatisi ulkomaankomennusta suhteen kustannuksella. Olen tosin jo niin vanhakin etten uskaltaisi riskeerata suhdetta rahan tai uran takia, semmoisen liikun jälkeen saattaisi jäädä parisuhderuletin musta pekka eli yh-äiti käteen ;) Viisi vuotta sitten tai opiskeluaikoina se olisi onnistunutkin. Urani on tällähetkellä muutenkin sellaisessa nousukiidossa etten edes tarvitse ulkomaankomennuksia (ja ulkomaille muutettaessa kaikki minulle äärimmäisen tärkeät harrastukset jäisivät, ei hyvä sekään).
Että kyse on kuitenkin suhteesta, ei mistään avioliitosta, jossa on lapsia.
Ja vaikka et enää itsellesi pystyisi kuvittelemaan mitään kerran elämässä tilaisuuksia niin kyllä minä vain pystyn. :) Kaipa tämä todisti juurikin sen, että vielä pitää mennä, kun voi. Niin voi sitten myöhemmin tehdä niitä lapsia hyvillä mielin eikä tarvitse miettiä ja katua kun jotain jäi tekemättä.
Sitä asiaahan täs on erittäin vaikeaa kenenkään antaa!!
Suhde riippuu tistä molemmista ja se mitä kuluvan vuoden aikana apahtuu, tapahtuu.
Eipä kannata turhaan itseään stressata moisella.
Josolet lähdösä, olet ja uskot tulevaan,etkä pelkää.
Kokemuksen äänellä: Nainen.69vm.
Sitä en osaa sano, kestääkä vai ei kestä, mutta eikö se sitten ole hyvä nähdä jo tässä vaiheessa? Elämässä täytyy ottaa riskejä, ja tämä nyt vaan on yksi sellainen.
Ihan on kiinni kummankin sitoutumisesta, ja siitä miten aiotte sen vuoden viettää. Aiotteko pitää yhteyttä tekstareilla/meilillä, joka voisi auttaa teitä jopa lähentymään. Kun joutuu kirjoittamaan tunteitaan, sitä tulee usein mietittyä tarkemmin MITÄ haluaa sanoa.
Jotkut parit eroavat sovitusti jo ennen tätä vuoden eroa, ja toisen palatessa takaisin, katsovat sitten mikä on tilanne, ovatko löytäneet jonkun muun tai onko rakkautta vielä jäljellä. Tämä on tietysti aika riskaabeli skenario, koska lähtijä saattaa löytääkin onnen ulkomailta ja jäädä sinne, tai toinen saattaa etsiä uutta onnea innokkaammin ym.
Toisaalta tunnen pareja, joitten rakkaus on todellakin kestänyt eron, yli vuodenkin näkemättä. Yksi hyvä esimerkki on perhetuttumme. He olivat tapailleet pari vuotta ja sitten nainen lähti Amerikkaan töihin. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä eikä emaileja, ja puhelut olivat aivan liian kalliita, joten he pitivät yhteyttä kirjeitse, joitten saattoi kestää parikin viikkoa mennä perille! Ja hei, he ovat edelleen onnellisesti yhdessä, naimisissakin olleet jo yli 30v. Heille vuoden erossa olo osoitti, että tuon kanssa haluan todellakin viettää loppuelämäni!
Oma kokemukseni ei ole niin onnellinen. Sain työpaikan ulkomailta, ja lähdin niin, että poikaystäväni jäi Suomeen. Kävin Suomessa aina kun vain voin, melkein kerran kuukaudessa, koska en ollut kuin muutaman tunnin lentomatkan päässä ja palasin sitten 2 vuoden kuluttua Suomeen. Silti kun palasin, yhteiselämämme ei ollutkaan enää sitä mitä elämältä toivoimme. Yritimme, mutta suhde päättyi eroon.
Aloittajalle kaikesta omasta kokemastani huolimatta sanoisin, että mene ihmeessä kokemaan tämä ainutlaatuinen kokemus. Jos teillä on oikeaa rakkautta, niin ei se välimatkaan kaadu!!
Tulipa hyvä mieli tuosta viestistä. Taidanpa kokeilla juuri tuoda kirjeiden kirjoittelua, emaileja ja muita suhteen ylläpitämisessä. Harkitsin jopa sellaisen puhelimen ostamista, jolla voi soitella videopuheluita. Aion myös pitää blogia ja kaipa webbikameran välityksellä voi myös jutella.
Tuntuu kyllä hyvältä lähteä, koska tiedän, että sitten, kun palaa minua odottaa täällä hyvä mies. Ja kokemus on varmasti upea ja kasvattava. Eli en ainakaan ole jäämässä sinne vaan olen ihan tulossa takaisin tänne Suomeen.
Kaipa sen näkee sitten vasta kun tulee takaisin että mitä oikeasti tapahtuu. Ja jos suhde kaatuu niin kaatuisi se muutenkin ja sitten harmittaisi kun ei silloin mennyt kun oli mahdollista.
Minulla on myös vastaava tilanne. Olemme seurustelleet jo parisen vuotta ja poikaystäväni lähti ulkomaille töiden perään. Toisinaan tunnen oloni vahvaksi ja toisinaan epäilen suhteemme jatkoa. Helppoa tämä ei todellakaan ole mutta kaipa ne asiat menee niin miten niiden pitääkin mennä, ennemmin tai myöhemmin. Tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville!
Hei, laita meille kaukosuhteessa kituville se blogiosoite tiedoksi! :-))
Minäkin olen sitä mieltä, että suhteen laatu testataan juuri erossa. Jos toinen ei kestä määräaikaista eroa, miten hän sitten kestäisi mahdollisia vakavampia ongelmia? Se itsekeskeisempi ja laiskempi osapuoli todennäköisesti valittaa päätöksestäsi enemmän. Jos ja kun päätös muutosta on tehty, molempien on kai syytä yrittää elää sen mukaan ja nähdä asian hyvät puolet. Sitä paitsi en ainakaan haluaisi olla se osapuoli, joka estää toista oppimasta ja kokemasta jotain uutta. Se joka rakastaa, antaa toiselle myös vapautta elää omaa elämäänsä.
No emmä ehkä viitsi omaa blogiani täällä jakaa.
Eihän vuosi ole pitkä aika ihmisen elämässä!! Pitääkö sitä sitten tämän vuoden aikana katsella toisaalle. Ei tartte ja silleen se suhde kestää. Ihan kummaa, että yhdestä vuodesta tehdään niin suurta numeroa. Jos rakastaa, se rakkaus kestää, eikä sitä edes viitsi katsella toisaalle. Jos on suhteessa vain suhteen takia, niin kaipa sitä voi uudenkin hankkia tuon vuoden aikana.
Tänään lähti poikaystävä britteihin töihin, ainakin kahdeksi vuodeksi. Tarkotus olis nähdä noin kerran kuussa, rahatilanteen ja aikataulujen mukaan. Muuten pidetään päivittäin yhteyttä puhelimen ja netin välityksellä.
Uskon vahvasti, että homma toimii ja kestää jos niin on tarkoitus. Tsemppiä kaikille!