Mikä on parasta

Minun parempi puoliskoni on hyvä täydentämään minua ja heikkouksiani.Tämä aloitus koskee vain suhteessa olevia, ei naapurin kumminkaimalta kuultua tai muiden elämää sivuavaa mielipidettä.
8829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Parasta on iloisuus ja positiivisuus,hellyys ja halailuntarve :)

Äänestä

Ahkeruus ja se, että kaikki järjestyy aina jotenkin. Huolehtivuus ja hyväntahtoisuus (no, joskus on kyllä yhtä hyväntahtoinen kuin norsu posliinikaupassa mutta kukapa meistä aina osaisi toista kaikessa huomioida;D)

Äänestä

Luulin ennen olevani kokenutkin maailmanmatkaaja ja hyvä pitämään puoliani. Puolisoni tavattuani huomasin kuitenkin olevani häneen verrattuna monessa asiassa aika naivi ja hyväuskoinen. Hän on opettanut minua pitämään puoliani ja olemaan vaativampi.

Hän ei arastele ravintolassa huomauttaa juoman tai ruoan puutteista, ja palauttaa heti ostoksen rekalmaationa jos sieltä löytyy pienikin virhe. Hän osaa täyttää veroilmoituksen niin röyhkeästi että minäkin saan entistä enemmän palautuksia. Mätkyistä hän valittaa heti kirjeitse jne. Minä tyydyn yleensä siihen ensimmäisenn vastaukseen, mutta puoliso menee aina takaisin ja kysyy uudelleen. Joskus minä tulen pää riipuksissa takaisin ja puoliso menee ja kysyy samaa asiaa uudelleen, yleensä hän saa tahtonsa läpi.

Hänen mottonaan on, että aina pitää ystävällisesti vaatia ja kysyä, jos siihen tulee kielteinen vastaus niin ei se tapa, mutta aina kun tulee se myönteinen vastaus, niin se on voitto kotiin.

Hän on todennut minun sortuvan parisuhteessamme samaan liialliseen kiltteyteen ja nykyään me harjoittelemme joka sunnuntai itsekkyyttäni, minun täytyy mielivaltaisesti päättää mitä teemme ja mitä syömme, hän ei ota mitään molempia ilahduttavia kompromissiehdotuksiani kuuleviin korviinsakaan... ;-)

Äänestä
  • Jos kokkaisit suomalaiselle miehelle, vittuilisit varmasti joka käänteessä hänen pitävän sinua kokkausautomaattina ja vaatisit tasa-arvoa.Multikultisuhteessa hyväksyt sen että sinä kokkaat, aina.

    Mihin se kiihkofemakkous nyt katosi kun sait suklaasilmän kotiin?

    Mahtaa olla miehesi suosittu joka ravintolassa asiakkaana,jos jokaisesta pikkuasista nostaa metelin ja nolaa sinut koko kansan silmissä.Hieno mies.

    Äänestä

  • voi onnea kirjoitti:

    Jos kokkaisit suomalaiselle miehelle, vittuilisit varmasti joka käänteessä hänen pitävän sinua kokkausautomaattina ja vaatisit tasa-arvoa.Multikultisuhteessa hyväksyt sen että sinä kokkaat, aina.

    Mihin se kiihkofemakkous nyt katosi kun sait suklaasilmän kotiin?

    Mahtaa olla miehesi suosittu joka ravintolassa asiakkaana,jos jokaisesta pikkuasista nostaa metelin ja nolaa sinut koko kansan silmissä.Hieno mies.

    Siinä edellinen pikkasen mustis kun joku löytänyt noin makian miehen.
    Olen todella iloinen puolestasi Tsemppaa.
    Minullakin on ihana mies joka on melkein täydellinen, opettanut minulle "maailman naiselle" monta hyvää asiaa. Ainoa mikä joskus harmittaa miehessäni on se kun hän on liian kiltti.
    Nauti miehestäsi Tsemppaa koska ilmiselvästi hänellä on "munaa"!

    Äänestä

Toisen huomioon ottaminen ja huolenpito, epäitsekkyys. Siinäpä muutama piirre.

Äänestä

Emme ole naimisissa, mutta avokissa parhaita piirteitä ovat mm.

- kiltteys, ei kaada sontaa mun niskaani, ei pura omaa ketustaan minuun.
- älykkyys ja kyky nähdä asioissa monia puolia ja tasoja. Hänen kanssaan pystyy keskustelemaan kaikesta, eikä hänellä ole tapana kiihkoilla fundamentalistisesti minkään asian puolesta/vastaan.
- huumorintaju. En tiennyt että aidosti hauskoja ja huumorintajuisia ranskiksia on edes olemassa. ;) Vähän sillä on vieläkin totuttelemista minun suomalaiskansallisen itseironiani ja mustan huumorini kanssa.
- seksi sujuu. :)

Lyhyesti sanottuna rakastan häntä, kaikkine etuineen ja vikoineen päivineen. :)

Äänestä

Parasta puolisossani on se etta han on taydellisesti ymmartanyt miehen ja naisen roolin. Suhteessamme ei ola kyseisen asian suhteen ongelmia. Taalla naes mies nayttaa kaapin paikan. Vaimo laittaa ruoat, tiskaa, pyykkaa ja pitaa kodin siistina. Mina kayn toissa ja tuon rahat taloon. Ei tarvitse kuunnella tasa-arvo vinkunaa.
Vaakamamboilussa brasilialaiset naiset ovat erinomaisia ja ei ole paansarkyja eika muita tekosyita.
Kaikkein parasta on se etta tiedan 100% varmasti etta han ei ole kanssani rahojen tai maasta pois paasemisen vuoksi.
Its good to be the King.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aviopuolisossasi kirjoitti:

Minun parempi puoliskoni on hyvä täydentämään minua ja heikkouksiani.Tämä aloitus koskee vain suhteessa olevia, ei naapurin kumminkaimalta kuultua tai muiden elämää sivuavaa mielipidettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu