Olen itse kerran eronnut, mentyäni hyvin nuorena avioon. Nyt olen avoliitossa ollut jo parikymmentä vuotta, tunteemme on vaan vahvistuneet vuosien aikana, meillä on yksi murkkuiän ohittanut tytär, elämä siis ns. mallillaan.
Mutta kun seuraa täällä meidän kylällä, kuinka paljon ihmisiä eroaa, tuntuu tosi huolestuttavalta,
just äiti lähti kolmen pienen muksun kanssa toisen perään ja vei kotoa koko omaisuuden, musta tuntuu siltä että ei yhtään nähdä vaivaa tehdä töitä avioliiton eteen, mennään vaan kaiken krääsän perässä, pitää olla hieno talo ja hieno auto, mutta se mikä on tärkein se unohtuu, se että pitäisi antaa aikaa toiselle ja perheelle.
Itse eronneena voin kertoa, että oli se vaikeaa se eron jälkeinen aika, kehoittaisinkin miettimään vielä toisenkin kerran kannattaako erota.
Terkuin Irina : )
Mutta kun seuraa täällä meidän kylällä, kuinka paljon ihmisiä eroaa, tuntuu tosi huolestuttavalta,
just äiti lähti kolmen pienen muksun kanssa toisen perään ja vei kotoa koko omaisuuden, musta tuntuu siltä että ei yhtään nähdä vaivaa tehdä töitä avioliiton eteen, mennään vaan kaiken krääsän perässä, pitää olla hieno talo ja hieno auto, mutta se mikä on tärkein se unohtuu, se että pitäisi antaa aikaa toiselle ja perheelle.
Itse eronneena voin kertoa, että oli se vaikeaa se eron jälkeinen aika, kehoittaisinkin miettimään vielä toisenkin kerran kannattaako erota.
Terkuin Irina : )
Vastaukset 26
Vanhimmat
aina sitä ei voi valita eroaako vai ei. Olen kokenut kaksi avioeroa, ensin pitkästä nuoruuden liitosta yhteisymmärryksessä. Nyt talvella nelikymppisenä solmitusta liitosta yllättäen, mies vaan ilmoitti ettei halua olla naimisissa, oltu vasta vajaa kolme vuotta. Koville otti, nyt alkaa jo elämä voittaa, viimeksi äsken tuli kyllä vedet silmiin kun ajattelin kuinka joku voi tehdä niin ihmisella jota vasta muutama viikko aiemmin on vannonut rakastavansa.Eli se ei riitä että vain toinen haluaa yrittää...
Itse en ole edes ajatellut avioliittoa.. Se tuntuu perin juurin kaukaiselta asialta juuri nyt. Ehkä joskus sitten vanhana?
Ja se kenen kanssa sitten ikinä naimisiin menisinkään täytyisi olla niin hyvä ja sopiva juuri minulle, jotta olen menettänyt uskoni ylipäätänsä sellaisen olemassa oloon.
On totta, että nykyään kieltämättä erotaan turhan äkkiä mitä lähipiiriin on uskominen. Toisaalta se on myös äärimmäisen rohkeata, erota jos kerta sisimmässään tietää ettei homma kuitenkaan toimi. Toisaalta avioliiton satamassa olevien kannattaa todellakin harkita tarkkaan erotako vai ei. Avioliitto on kuitenkin avioliitto ja sitä tulee kunnioittaa!
Ei avioliitto mikään autuaaksi tekevä asia ole.
Mielestäni on sulaa hulluutta kokeilla sitä uudestaan.
Tärkeintä ihmissuhteissa on ehdoton luotettavuus, rehellisyys ja suoraselkäisyys, myös avoimuus.
Jos hiukankaan epäillen suhtautuu uuteen sitoutumiseen avio/avoliiton kautta, kannattaa koko ajatus unohtaa ja elää itsekseen, vaikka sitten seurustellen.
Siinäkin on sitten tärkeintä molempien rehellisyys.
avioliittoon sinänsä eikä se ole ollut elämässäni minkäänlainen päämäärä. Silti olen ollut kahdesti avioliitossa ja molemmista eronnut - ensimmäisestä lyhyestä omasta aloitteestani ja toisesta pitkästä miehen toivomuksesta. Niin se vain menee, että elämässä ja ihmissuhteissa tapahtuu kaikenlaista, joille ei itse aina mitään voi, vaikka kuinka yrittäisi.
En silti sano, etten koskaan enää menisi avioliittoon, jos tilanne niin vaatii, mutta ilman vihkivalojakin voi elää täyttä elämää toisen ihmisen kanssa.
"avioliitto ei ole ollut elämässäni minkäänlainen päämäärä."
ja
"olen ollut kahdesti avioliitossa ja molemmista eronnut"
Asia on juuri kuten sen ilmaisin...ei siitä sen kummempia tulkintoja tarvitse tehdä. Avioliitto instituutiona ei ole minulle mitenkään merkityksellinen.
En tiennyt sinun tarkoittavan instituutiota. Oletin kyseessä olevan kahden ihmisen välisestä sopimuksesta, jota kutsutaan avioliitosta. En minä ole koskaan uskonut avioliiton institutionaaliseen voimaan tai merkitykseen.
Kahden ihmisen väliseen hyvään suhteeseen ei sopimusta nimeltään avioliitto todellakaan tarvita. Jos suhde on molempien mielestä hyvä ja tyydyttävä, voidaan olla naimisissa tai sitten ei. Mutta, että kurjassa suhteessa eletään vain siksi, että ollaan solmittu sopimus nimeltään avioliitto, niin ei kiitos. Tässä mielessä siis en usko avioliittoon, koska olen idealisti, romantikko ja tunneihminen :)
Avioliitto on yksi sakramenteista jotka ovat kristityille tärkeitä, joten on osa ihmisiä jotka ei voi sitä ohittaa.
Tuskin kukaan usko avioliitton jonakin messiaana! Avioliitto ei pelasta mitään jos sen jäsenet toimivat huonosti. Syitä yhdessäoloon on uskoakseni muutakin kuin avioliito. Sinun kohdalla avioliitto voi pilata hyvän suhteen joten sinulle se ei varmaankaan sovi, kuten itsekin sen totesit.
niin, että avioiiton solmiminen, siinä pysyminen ja usko kulkisivat jollakin lailla käsi kädessä. Minusta siinä ei ole mitän kristittyä, että pysytään huonossa suhteessa vain siksi, että ollaan jonkun sovinnaistapojen mukaan menty kirkossa naimisiin. Minun ajatusmaailmassani on vielä suurempi synti roikkua huonossa avioliitossa kuin vapauttaa molemmat puolisot sen kärsimyksistä.
Avioliitto sinänsä ja instituutiona on kai yhteiskunnan kannalta ollut pysyvyyttä luova. Nyt kun ihmiset uskaltavat/voivat erota vaivattomammin ja ilman julkista syyllisen etsintää, on tullut uusia asioita pohdittavaksi ja ratkottavaksi. Julkisuudessa kerrotaan tutkimuksista ja yksittäistapauksista, joissa eroparit leimataan jollakin lailla epäonnistuneiksi ja ongelmallisiksi. Mä uskon kuitenkin vahvasti ihmisten omaan harkintakykyyn, järkeen ja siihen, että jokainen on itse oman elämänsä paras asiantuntija. Yhtä lailla kuin eronneitten, avoliittolaisten kuin avioliitossa elävien ihmisten elämässä on ongelmia jos kohta ongelmattomuutta ja onnellisuutta.
Puhumme eri asiasta. Tahallaan tai tahtomatta.
että uskotteko avioliittoon, niin mistähän sinä sitten puhut? Se tässä nyt on jäänyt vähän hämäräksi. Omista puheistani ja tarkoituksestani olen kyllä ihan selvillä.
Hienoa että olet selvillä omista ajatuksista. Minä harjoittelen kuuntelemista.
sulla tän aihepiirin tiimoilta vaikeuksia ilmaista omia mielipiteitäsi. Vastailet ja jollakin lailla kommentoit kirjoituksiin, muttet kuitenkaan sano mitään omaa. Mitä aristelet? Keskusteluun käsittääkseni kuuluu, että siihen osallistuvilla on jotain omia ajatuksia kerrottavanaan.
Sanoin jotain mitä et kuullut. Kirjoitin täysin omia kommentetteja mutta jos et niitä ymmärrä niin sille en voi mitään. Toitko sinä jotain "omia" ajatuksia keskusteluun mukaan?
Mitä siitä pitäisi uskoa? Uskon rakkauteen ja parisuhteeseen, miksen siis myös avioliittoon.
Avioliitto ei takaa suhteen kestävyyttä, mutta sattuu se avoerokin ihan samalla tavalla. Jos siis uskon parisuhteeseeni avona, miksen uskoisi siihen aviona? En ymmärrä, mitä ajat takaa...
onneksi. Ihmisiä eroaa ja aina joku silti menee naimisiin. Avioliitosta on helppo päästä pois ja roolimalleja riittää, kaikki tietää että siitä selviytyy eikä se ole elämän loppu. Kenenkään ei toivottavasti ole "pakko" pysyä ahdistavassa ja huonossa liitossa. En tiedä uskonko avioliittoon. Uskon ihmisiin.
Olen kerran eronnut pitkästä liitosta perustelluista syistä omalla hakemuksella pari vuotta sitten. Tulevaisuudessa voisin hyvin kuvitella meneväni avioliittoon (tai sitten avoliittoon). Vihkikaavoista valitsisin "myötä- ja vastoinkäymisissä" en haluaisi "kuolemaan saakka". Se kuulostaa turhan juhlalliselta. Onneksi nykyisin saa valita kaavan.
Mielestäni avioliitto sinäänsä ei ole mikään uskon asia, vaan paljon, paljon muuta. Me olemme olleet 2 1/2 vuotta naimisissa, vaikkakin 13 vuotta jo yhdessä. Kumpikaan ei ole ollut aiemmin naimisissa.
Naimisiin kuitenkin haluttiin mennä ja se oli pelkästään kahden aikuisen ihmisen päätös, johon ei lapset tai mitkään muutkaan asiat vaikuttaneet.
Vihkivalassa "vanhanaikaisesti" vannottiin kuolemaan saakka, koska luotetaan vakaasti tähän parisuhteeseen ja siihen, että on mahtavaa vanheta yhdessä, jos vaan terveyttä molemmilla riittää.
Eroja on molempien sisaruksilla ja tuttavillamme pilvin pimein, mutta ehkäpä juuri siksi me mietimme asiaan tarkkaan ja pitkään sekä sillä ajatuksella, että tämä liitto kestää.
Näin se on kuten kirjoitit Avioliitossa ei ole vikaa mutta liitossa olijoilla unohtuu jotakin tai hämärtyy.
Tuollaisilla /tällaisilla asenteilla ei taida olla paljon merkitystä nykyisisten suhteiden rakentamisessa. Itsekkyys on vahva valtti, joskin sillä ei rakenneta mitään suhdetta.
ei avioliitossa sinänsä mitään vikaa ole. Mutta
ihmisisyyteen, itsekkyyden ja toisen ihmisen huomiomattomuuden takia, alkaa usko pikkuhiljaa kadota.
Nykyään melkein puolet eroaa. Uskon avioliittoon. Kuulumme siihen onnelliseen osaan joka ei eroa.
olen naimisissa koska muut naiset ovat enemmän huonoja kuin nykyinen. Jos aviossa aikoo olla niin minulla on paras vaihtoehto, joskaan ei kaksinen.
että myös vaimosi on sitä mieltä, että muut miehet ovat enemmän huonoja kuin sinä. Voihan vaimosi ajatella, ettet sinäkään mikään varsinainen löytö ole, mutta paremman puutteessa jatkaa kanssasi - toistaiseksi.
näin me toivotaan
Kai sitä voisi kysyä uskooko enää avoliittoon. Koska aika paljon eroja silloinkin tulee. Kai ne syyt eroon on aikalailla samoja molemmissa.
Olen kai poikkeus voidessani vasta keskustelun aloittaneelle kyllä. Monet ovat ympäriltäni eronneet ja karanneet, mutta yli 25:n vuoden jälkeen en vieläkään vaihtaisi miestäni! Kyllä meilläkin on ylä ja alamäkiä ollut ja tulee varmasti vielä olemaankin, mutta niistä on selvitty yhdessä. Ehkä myös samanlaiset elämänkatsontaperusteet ja kristillisyyskin pitävät meitä yhdessä, mutta sanoisin, että suurin on rakkaus. Ei se ole kadonnut minnekään niiden riitojenkaan välistä.Sitä kun tuli joskus luvanneeksi rakastaa, eikä minulla ole tapana pettää lupausta. Uskollisuus ja toisen kunnioitus on meillä itsestäänselvyys. Liittoa pitää vaalia, se arkikin voi olla usein sen suola...