auttakaa

Miten minä saan ylimääräiset kilot pudotettua
pois? siis juttu alkoi näin: Vuonna 96 lihoin
toista kymmentä kiloa johtuen joko
lääkkeistä,joita syön tai liiasta syömisestä.
vuoden olin tosi lihava. en ensin tehnyt asialle
mitään. Sitten 97 aloin laihduttamaan,kun kävely
oli vaikeeta ja vaatteet eivät mahtuneet päälle.
Laihdutin niin,että jätin iltapalan pois ja
lisäsin liikuntaa. Tein sellaisen päätöksen,etten
ilta kuuden jälkeen syö yhtikäs mitään,mutta
päivällä syön normaalisti. Ennätyspaino oli 107
kg. Kyllä se sitten pikku hiljaa lähti
laskemaan,mikä kyllä näkyi ja tuntui hyvältä. Nyt
sitten olen tässä tilanteessa,että pituus on 168
ja paino 80-84. Se on nyt sitten jäänyt tähän ja
kuitenkin vielä haluaisin ja pitäisi laihduttaa.
Normaalipainoni olisi vasta jossain 50-60 kg eli
aikamoinen matka on vielä edessä. Viime syksynä
se laski jopa 76 kiloon,mutta sitten se alkoi
nousemaan tänne 80 yli. Johtuuko tämä
päiväkahvista vai jostain muusta jutusta?
viikottain käyn punnitsemassa itseni ja paino
merkataan ylös. Miten minä tästä jatkan
eteenpäin? auttakaa ihan oikeasti. Olen vaikeassa
tilanteessa.
3243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Meillä on täällä perusteilla ryhmä tukemaan
laihduttajia.Me ollaan kaikki ylipainoisia,
jotkut enemmän, toiset vähemmän mutta meitä
yhdistää halu laihtua ja se, ettei se aina
onnistukaan yksin. Jospa porukasta on apua
sinulle, ei ainakaan tarvitse yrittää yksin.

Äänestä
  • kuten tomaattikin tuossa kirjoitteli, voisit
    liittyä tähän "nettiryhmään". mulla itellä on
    ollu kans tosi vaikeeta, ja nyt yritän tosissani,
    ystävien tuella. voi kuulostaa typerän
    tavanomaiselta ja mitäänsanomattomalta, mutta
    sitä se ei ole.

    koskaan en ole kenellekään kertonut tästä, mutta
    nyt muuttuu ainakin tämän tytön elämän, sen olen
    päättänyt. päätä sinäkin!!! :)

    Äänestä

Moi!
Monipa ihminen ei pitäisi itselleen kuria,ja
lopettaisi noin vain ilta-paloja!Olet tsempannut
paljon ja tärketä on,että et ole luovuttanut.Voit
esimerkiksi käydä pari kertaa viikossa
uimassa/kävelyllä.....se tekee hyvää ja tuntuukin
hyvältä!Eikä kannata sortua roska-
ruokaan.....mm.Chipseihin,limuihin jne....

Kannattaa myös syödä terveellisesti,niin pari
kuukauden päästä varmasti huomaat jo jotain
tapahtuneen!

TSEMIÄ SULLE!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laihduttaja kirjoitti:

Miten minä saan ylimääräiset kilot pudotettua
pois? siis juttu alkoi näin: Vuonna 96 lihoin
toista kymmentä kiloa johtuen joko
lääkkeistä,joita syön tai liiasta syömisestä.
vuoden olin tosi lihava. en ensin tehnyt asialle
mitään. Sitten 97 aloin laihduttamaan,kun kävely
oli vaikeeta ja vaatteet eivät mahtuneet päälle.
Laihdutin niin,että jätin iltapalan pois ja
lisäsin liikuntaa. Tein sellaisen päätöksen,etten
ilta kuuden jälkeen syö yhtikäs mitään,mutta
päivällä syön normaalisti. Ennätyspaino oli 107
kg. Kyllä se sitten pikku hiljaa lähti
laskemaan,mikä kyllä näkyi ja tuntui hyvältä. Nyt
sitten olen tässä tilanteessa,että pituus on 168
ja paino 80-84. Se on nyt sitten jäänyt tähän ja
kuitenkin vielä haluaisin ja pitäisi laihduttaa.
Normaalipainoni olisi vasta jossain 50-60 kg eli
aikamoinen matka on vielä edessä. Viime syksynä
se laski jopa 76 kiloon,mutta sitten se alkoi
nousemaan tänne 80 yli. Johtuuko tämä
päiväkahvista vai jostain muusta jutusta?
viikottain käyn punnitsemassa itseni ja paino
merkataan ylös. Miten minä tästä jatkan
eteenpäin? auttakaa ihan oikeasti. Olen vaikeassa
tilanteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu