Näin keskikesän kunniaksi on ihan pakko laittaa pikku-kysely teille: Miten koette avioliiton tunnetasolla? Onko sinun hyvä olla kumppanisi kanssa? Jaatteko kaiken keskenänne, ilot, surut? Miten kommunikoitte? Puhutteko päivisin puhelimessa, jutteletteko "syvällisiä"? Miten lapset on vaikuttaneet suhteeseenne?
Tämä kaikki uteliaisuus ihan vain peiltakseni omia tuntemuksiani omaa parisuhdettani vasten. Me olemme olleet yhdessä noin 7 vuotta niistä 4 naimisissa. Olemme noin 35-vuotiaita, 2 lasta ja oma koti, autot ja työt...Eli peruskaava kunnossa;-)
No joo, mutta sisältä puuttuu jotain. TÄssä yritän pohtia mikä on normaalia ja mikä ei. Meillä ei tapella, asiat sujuvat lähes itsellään. Suurelta osalta myös sen vuoksi, että minä olin kotona lasten kanssa vauva-vuodet, ja opin pitämään talouden pyörimässä. TOki mies töistä tultuaan leikki lasten kanssa, jotta sain rauhaa tehdä ruuan.
Tuntuu kuin olisimme vain kämppikset jotka hoitavat 2 lapsen joukkuetta. Intohimoa en ole tuntenut miestäni kohtaan sitten alkuaikojen. Ehkä osaltaan siihen on toki vaikuttanut lapsien syntymät (vaikeamman kautta). Alkusuhteessa olin aina se joka teki aloitteen, kävin kuumana ja olin valmis missä ja miten vain. Mies ei ole koskaan tehnyt aloitetta.
Kyllästyin siihen jatkuvaan ohjaksissa olemiseen ja annoin miehen tehdä joskus aloitteen, mutta sitä sainkin odottaa...kului vuosi, kului puolitoista...ilman seksiä. Sitten tuntui että mitään seksuaalista ei enää edes ole olemassa...:-/
Sanotaan, että suhteessa seksi osuus on 10% mutta jos siinä on ongelmia sen osuus kasvaa 90%. Niin, rinnasta puristaa että jos tämä elämä jatkuu tälla tavalla niin multa jää paljon kokemuksia kokematta. Elämää elämättä. Haluaisin niin paljon läheisyyttä, seksuaalista nautintoa, kosketusta...hellyyttä...Luulin, että se kuuluu parisuhteeseen luonnostaan?
Olen itse yrittänyt keskustella, (mies myöntää ongelman, mutta ei osaa tehdä asialle mitään) olemme käyneet pariterapiassa (siellä ei mitään ihmeellistä saatu aikaan)...En oikein tiedä mitä tehdä. Väsyttää ajatus, että minun pelkästään pitäisi korjata jotain mitä en tiedä olevan rikki. Odotan mieheni ottavan ongelmasta kiinni, mutta hän vetäytyy töihinsä (työnarkomaani).
Arki rullaa eteenpäin. Olen sisältä tyhjä, rintaa puristaa kun näen ihmisten pitävän toisiaan kädestä kiinni. ANnan lapsille hellyyteni, halaan heitä ja saan heistä voimaa.
Olisiko ketään kohtalotoveria? En nyt kaipaa mitään kommentteja että mene ja osta itsellesi naamari, sillä olen ihan hyvännäköinen ja -kokoinen, urheilullinen nainen. Luonnekin on humoristinen, sen avulla tässä ollaan näinkin pitkälle päästy.
Osaako joku sanoa, että tällaisella "kipinättömällä" suhteellakin on tulevaisuutta? Millään en haluaisi rikkoa lasteni kotia vain sen takia että intohimo puuttuu?
Tämä kaikki uteliaisuus ihan vain peiltakseni omia tuntemuksiani omaa parisuhdettani vasten. Me olemme olleet yhdessä noin 7 vuotta niistä 4 naimisissa. Olemme noin 35-vuotiaita, 2 lasta ja oma koti, autot ja työt...Eli peruskaava kunnossa;-)
No joo, mutta sisältä puuttuu jotain. TÄssä yritän pohtia mikä on normaalia ja mikä ei. Meillä ei tapella, asiat sujuvat lähes itsellään. Suurelta osalta myös sen vuoksi, että minä olin kotona lasten kanssa vauva-vuodet, ja opin pitämään talouden pyörimässä. TOki mies töistä tultuaan leikki lasten kanssa, jotta sain rauhaa tehdä ruuan.
Tuntuu kuin olisimme vain kämppikset jotka hoitavat 2 lapsen joukkuetta. Intohimoa en ole tuntenut miestäni kohtaan sitten alkuaikojen. Ehkä osaltaan siihen on toki vaikuttanut lapsien syntymät (vaikeamman kautta). Alkusuhteessa olin aina se joka teki aloitteen, kävin kuumana ja olin valmis missä ja miten vain. Mies ei ole koskaan tehnyt aloitetta.
Kyllästyin siihen jatkuvaan ohjaksissa olemiseen ja annoin miehen tehdä joskus aloitteen, mutta sitä sainkin odottaa...kului vuosi, kului puolitoista...ilman seksiä. Sitten tuntui että mitään seksuaalista ei enää edes ole olemassa...:-/
Sanotaan, että suhteessa seksi osuus on 10% mutta jos siinä on ongelmia sen osuus kasvaa 90%. Niin, rinnasta puristaa että jos tämä elämä jatkuu tälla tavalla niin multa jää paljon kokemuksia kokematta. Elämää elämättä. Haluaisin niin paljon läheisyyttä, seksuaalista nautintoa, kosketusta...hellyyttä...Luulin, että se kuuluu parisuhteeseen luonnostaan?
Olen itse yrittänyt keskustella, (mies myöntää ongelman, mutta ei osaa tehdä asialle mitään) olemme käyneet pariterapiassa (siellä ei mitään ihmeellistä saatu aikaan)...En oikein tiedä mitä tehdä. Väsyttää ajatus, että minun pelkästään pitäisi korjata jotain mitä en tiedä olevan rikki. Odotan mieheni ottavan ongelmasta kiinni, mutta hän vetäytyy töihinsä (työnarkomaani).
Arki rullaa eteenpäin. Olen sisältä tyhjä, rintaa puristaa kun näen ihmisten pitävän toisiaan kädestä kiinni. ANnan lapsille hellyyteni, halaan heitä ja saan heistä voimaa.
Olisiko ketään kohtalotoveria? En nyt kaipaa mitään kommentteja että mene ja osta itsellesi naamari, sillä olen ihan hyvännäköinen ja -kokoinen, urheilullinen nainen. Luonnekin on humoristinen, sen avulla tässä ollaan näinkin pitkälle päästy.
Osaako joku sanoa, että tällaisella "kipinättömällä" suhteellakin on tulevaisuutta? Millään en haluaisi rikkoa lasteni kotia vain sen takia että intohimo puuttuu?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Moi,
meillä eri elämäntilanne kuin teillä ja meillä menee hyvin.
Halusin kuitenkin sanoa, että luin tekstisi ja toivon kovasti, että saatte ongelman selvitettyä.
Kuulostaa jotenkin siltä, että miehesi kaipaisi jonkin herätyksen, mullistuksen tms mikä saisi hänet huomaamaan, mitä tärkeää hänellä on. Hellyys ja seksi ovat luonnollinen osa parisuhdetta, ja mielestäni hyvä, tyytyväinen arki kaiken a ja o, ja on ihan oikein, että haluat niitä omaan suhteeseesi.
Uskon, että teillä on toivoa! Teillä on kuitenkin aika pienet lapset, ja monet sanovat että pikkulapsiaikana seksi ja parisuhde jäi vähemmälle, ja arki vaan rullaantui, kunnes sitten parisuhde löytyi taas, ja oltiin kuin vastarakastuneita.
Puhu miehellesi, jatka hyvänä äitinä olemista ja ota välillä vaikka ihan vapaata äititouhuista. Lähde parhaan ystävättäresi kanssa vaikka pienelle kaupunkilomalle, viivy muutama päivä ja nauti esim. Lontoon sykkeestä. Jospa sinä aikana miehesi huomaa, että arki ei rullakaan ilman sinua, ja että hän olisi kovin yksinäinen ilman sinua.
Tsemppiä!
Oletko mennyt avioon aseksuaalisen miehen kanssa? Taitaa olla melko pysyvä ominaisuus. Miestäsi ei taida seksi kiinnostaa lainkaan missään olosuhteissa, ellet ole vahvasti aloitteellinen? MIes on luultavasti tyytyväinen kaveriliittoon, eikä kaipaa muuta. Pallo jää sinulle, ikävä kyllä.
Olen ollut hiukan vastaavanlaisessa avioliitossa. Pallo jäi minulle, miehen milestä kaikki oli kunnossa, talot ja tavarat jne. Muutama vuosi täydellistä seksittömyyttä ja sitten äkkirakastuminen, joka sai minun heräämään horroksesta. Lapsilla on edelleen molemmat vanhemmat, vaikkakaan eivät enää naimisissa keskenään.
Olen samaa mieltä sinun kanssasi. Ap odottaa mieheltä intohimoa ja halukkuutta, jota ei tainnut olla alun alkaenkaan? Jos toinen puolisoista ei koskaan tee aloitetta ja toinen olisi valmis lähes aina, niin seksuaalisten tarpeiden suhteen eletään todella eri maailmoissa! Niille kenelle seksi ja hellyys ovat hyvin tärkeitä asioita, ne ovat hyvin tärkeitä asioita... Jomman kumman puutteessa eläminen aiheuttaa yleensä suhteeseen kaunaa ja yleistä tyytymöttömyyttä kaikilla tasoilla. Suosittelen seksuaaliterapeuttia, jos perheterapeutilta ei löydy näkökulmaa tähän asiaan. Sopivan kompromissin löytäminen on varmaan ainoa mahdollisuus, ihmisen koskettelun- ja seksintarve ovat ominaisuuksia, jotka eivät hevillä muutu.
Meillä on aika samanlainen elämäntilanne. Jos haluat kirjoitella ja vaihtaa ajatuksia, niin laita osoitteesi minulle [email protected], niin pistän pohdintojani tulemaan!
jos toinen sysää ongelmat sivuun eikä suostu juttelemaan. mutta aika monesti työ stressi tuntuu vaikuttavan tuohon sukupuolielämään.. ja stressi yleensäkkin. (se on tullut huomattua sillontällön kun on jutustellut tuttujen kanssa) omista suhteista tai liitoista (puolin ja toisin).
sitä on toki huono sanoa että pitäisi jutella jos on jo yrittänyt:( mutta ehkä kumminkin jotain "näpäytystä" voisi kokeilla..
toki voi myös olla sekin että jos teidän liitossa ei tapella (niin mies voi sen kokea tylsäksikin). tässä eräs tuttu näet oli liitossa jossa ei tapeltu ja kaikki oli niin niin hyvin sitten tuli "kriisi tilanne" joka johti eroon. (ja joku on sanonut että tappelujakin tarvitaan liitoissa että pienet asiat ei sitten kaada liittoa).
mutta voimia sinulle koita joten kuten herätellä miestäsi:)
En ole ehkä oikea henkilö vastaamaan nykyisen elämäntilanteeni takia.
Tekee mieleni kuitenkin kysyä näin ikävää asiaa: meniköhän miehesi naimisiin vastoin tahtoaan? Olen eronnut pitkän avioliiton jälkeen. Itselläni ei ollut kovinkaan syviä tunteita exääni kohtaan, mutta en muinoin raaskinut jättää häntä. Enkä ole ainoa, joka on käyttäytynyt näin "kiltisti". Nykyisen naisystäväni mies oli ennen heidän eroaan kertonut, ettei halunnut perua häitä, vaikka olisi halunnutkin.
Molempien avioliitot muuttuivat pidemmän päälle melko seksittömiksi, koska tarpeellista intohimon kipinää ei ollut.
Menkääpä Kataja ry:n kurssille. Se on aivan eri juttu kuin pariterapia.
http://www.katajary.info/kurssit
Meillä myös kaksi lasta alle kouluikäistä. Molemmilla työt, mies palkallisesti paremmassa työssä. Minulla olisi mahdollisuus tienata enemmän rahaa talouteen, jos mieheni jäisi kotiin lapsiemme kanssa, mutta hän vetoaa siihen, että hän tienaa enemmän rahaa kuin minä pienemmässä ajassa. Tämä on meidän yleisin tappelun aihe. Muuten elämämme on tätä "ruuhkavuotta" eli töitä, lasten viihdystystä illat ja iltaisin jos on hereillä seksiä kerran viikossa. Joskus nopeat, ettei housuja kerkiä riisua, joskus hellästi. Aina ei seksi ole hyvää ja kieltäydynkin nykyisin seksistä, jos mies haluaa vain "pikaset", koska koen, etten kerkiä mukaan kun homma on ohi ja siitä ei jää kuin sotkut siivottavaksi...olemme keskustelleet asioista ja kumpikin kokee tämän elämänvaiheen olevan raskasta ja olemme päätyneet, että nurmi ei ole vihreämpää toisellakaan puolella. Pahimmassa tapauksessa joutuisi uuden kanssa aloittamaan alusta.....ja siinä voisi herkästi vertailla ex ja nykyistä: Kyllä Pekka aina vaihto lapsien vaipat tai kyllä Pekka kävi kaupassa vaikka olin vauvan kanssa kotona...
tässä nyt heräsi kysymys vaikka ei tähän nyt suoranaisesti kuulukkaa ku aina sanotaan et miehilla on vaan aina mielessä seksi ja suhde on jotain muutakin ku seksi ja aina se vaan tuntuu olevan se ongelmakohta suhteissa/liitoissa.. sen kummemmin sanomatta kummalta puolelta. mut kyllä mun mielestä se on niin et jos ei ole seksiä/erotiikaa/rakastelua ni ei oo suhdettakaan...tai se on mennyttä, jostakin syystä ja niit syitä voi ollla vaikka mitkä.
Taitaa olla niin että seksin varaan ei suhdetta voi rakentaa. Jotakin muuta se kaipaa....
Suhde ei ole kiinni kipinöistä; tai niiden puuttumisesta. Suhde koostuu eri vaiheista mutta silti yhdessä ollaan. Ymmärrän että toiveesi ei ainakaan nyt toteudu mutta siirrä toiveitasi hiukan niin tulet saamaan sen varmasti mitä suhteelta haluat. Ei se ole kenelläkään yhtä iloa ja intohimoa, vaan suhteeseen kuuluu paljon muutakin.
Tsemppiä.
Koitappas kipinöidä ITSE ! Ehkä saat sen syttymään..............
Kyllä! Meillä puhutaan, jaetaan asioita ja puhutaan melkein joka päivä myös puhelimessa, vaikka muutenkin nähdään. Yhteisiä lapsia ei ole, koska muutimme yhteen vasta sitten, kun miehen lapsi lähti omilleen. Tunnetasolla koen, että elämä on aivan ihanaa tässä molemmille ensimmäisessä avioliitossa.
Mutta asiaan... Joku puhui tuolla osuvasti ruuhkavuosista ja se taitaa olla hyvin totta lapsiperheillä. Koska molemmat vanhemmat laittavat lasten edun omansa edelle, niin siinä ikään kuin hukkuu se parisuhde arjen tuoksinnassa. Äidin ollessa kotona lasten kanssa isät tuppaa tekemään töitä tarmolla, että perhe tulee elätetyksi ja molempia painaa vastuu sekä velvollisuudentunne.
Kaikilla ei kuitenkaan tunnu olevan näin ja vaikka lapset ovat tärkeitä, niin osataan ottaa myös sitä yhteistä aikaa ilman lapsia eli pidetään sitä parisuhdetta yllä, eikä olla vaan isä ja äiti. Olettekos te tehneet näin, vai oletteko olleet kahdestaan vaan pariterapiassa?
Puolitoista vuotta aviovuoteessa ilman seksiä kuullostaa kyllä todella pitkältä ajalta... Varmaan myös kynnys aloittaa seksielämä uudestaan noin pitkän tauon jälkeen on molemmilla korkealla. Siksipä olen entistä vakuttuneempi, että tarvitsisitte yhteisen loman ilman lapsia!
Teidän tulisi löytää toisenne uudelleen ja muistaa, että vaikka olette äiti ja isä niin, olette myös nainen ja mies!
parisuhteessa suunnilleen ainoa tärkeä asia on seksi ja se, että huolto pelaa. Jos sitten vielä on suht haluton siippa, joka on sublimoinut seksuaaliset tarpeensa työntekoon (näitä löytyy!), ei vaimolla ole
juurikaan sanomista. Mistään parisuhteesta ei voi edes puhua. Ollaan parhaassa tapauksessa tosiaan kuin lasten huoltojoukot. Itse olen lasten kasvettua päättänyt valita uudestaan.
Ihan kuin minun elämästä, paitsi että olen mies ja se osapuoli joka haluaisi romantiikkaa, läheisyyttä, hellyyttä ja tietysti seksiäkin mutta vaimo on täysin haluton. Samalla tavalla rintaa puristaa kun näen pareja jotka kulkevat käsi kädessä. Tätäkö se on loppuelämä? Olen vasta vähän päälle nelikymppinen ja haluaisin vielä elää ja rakastaa ja kokea olevani rakastettu..
Luultavasti puhut kuin eksäni. Arki rullasi parikymmentä vuotta hyvin; riitojakin oli. Jotain eksä kaipasi koko ajan, jota en osannut antaa. Huolsin talouden, olin hemmetisti lasten kanssa. Seksi oli ongelmallinen: minä en niin usein halunnut ja sen maat myllertävän rakkaudenkin muun puolen kanssa oli vähän niin ja näin.
Luulenpa, ettei ole eksäni elämä vuosien eron jälkeen parantunut. Me miehet kun emme loppujen lopuksi tarvitse naaraita kuin hetken. Sen jälkeen toveri, jonka kanssa syödä ja katsoa töllötintä, häntä mies kaipaa.
Tosi kurja juttu, että naiset näyttävät kaipaavan suurta tunnetta ja rakkautta elämäänsä. Jos pystyy ihan tavalliseen lähisuhteeseen vain, olisiko parempi ryhtyä homoksi?
Tämä voi kuullostaa hiukka hassulta, mutta oletko aivan varma, ettet osaksi kaipaa OMAA ITSEÄSI? Sinulla on varmasti arjessa kova kiirus monien asioiden hoitamisessa ja se kaipaamasi hellyys ja rakastelu ovat omalta osaltaan sinusta huolehtimista.
Et voi muuttaa miestäsi, hän vain voi sen tehdä. Sinä voit muuttaa itsesi ja oman suhtautumisesi elämääsi ja tilanteeseen. On hienoa, että saat hellyyttä lapsiltasi.
Auttaisiko, jos tyynesti pyytäisit miestäsi vaikka halaamaan sinua 2 kertaa päivässä, oli päivä millainen tahansa? Jos se onnistuisi, niin ehkä sitä kautta voisi saada muutoksen liikkeelle.
Syrjähyppyä tai uuden kumppanin etsimistä ei kannata harkita, etsi sen sijaan intohimo ja innostus itsestäsi!Kun vain mahdollista, ota itsellesi aikaa ja tee jotain, mitä olet halunnut tehdä ja huomaa, miten paljon saat voimaa siitä. Kumppanisi ei voi täyttää tyhjyyttä sinussa, sinun täytyy tehdä se itse, ja sen saat aikaan kun kaikki "rakkausvitamiin"(john greyn kirja miten saat mitä haluat ja haluat mitä sinulla jo on)varastosi ovat täynnä.