Juopot appivanhemmat

Asiaan:
Mieheni vanhemmat pitävät viinasta erittäin paljon ja yhtään missään tilanteessa ei voi olla selvinpäin.

Usein pyytävät kylään ja kyllä sitä välistä tulee käytyäkin, vaikka kauan jo on mietitty, että miksi.

Ei ole kiva lapsille koittaa selittää miksi aikuiset käyttäytyvät hullusti, tappelevat, kiroilevat jne.

Kännissä appiukko alkaa erittäin v-maisen piikittelyn minun ulkonäöstäni, mm. raskauden aikana kertyneistä kiloista jne., kehuu mieheni veljen tyttöä samalla kun haukkuu meidän kaksi poikaamme, toiseksi nuorinta tyttöämme haukkuu pojaksi,koska aika villi tyttö (ei siis käyttäydy hänen mielestään niin kuin tyttöjen pitäisi, vaikka vilkkaudestaan huolimatta omaa hyvät käytöstavat).

Anoppi puhuu muiden päälle, huutaa muille "Hiljaa!" ja kailottaa kovaan ääneen omat asiansa.Lasten aikana kiroilee ja virnistelee omahyväisesti, kun huomautan asiasta.

Lasten synttäreillekin nämä tulevat viinapullon kanssa ja sitten vessassa ravataan, kun muka kahvi niin pissattaa...

Olen jälleen raskaana.Lapsen pitäisi syntyä elokuussa.Anoppi sanoi, että mun olis pitäny tehdä abortti, kun hän ei jaksa enää uusia lapsenlapsia "hoitaa". Hoitamisella tarkoittaa kaiketi sitä, että istuu takapuoli homeessa drinksulasi kädessä eikä tee elettäkään näyttääkseen vähäisintäkään kiinnostusta lapsiin.

Myös jos kiellämme lapsiamme jostain, niin saman tien nuo spurgut sanovat, että asian saakin tehdä ja virnuilevat omahyväisesti.

Kaupungilla anoppi on puhunut minusta huonona äitinä, kun olin sairaalassa ja hommasin siksi aikaa kodinhoitajan, että olisi sairaanakin pitänyt lapset hoitaa.

Asumme pienellä paikkakunnalla, josta muuttoa pois olemme ajatelleet juuri siitä syystä, että meillä todella mitta täynnä. Täällä olemme yrittäneet jos jotakin keinoa ja tekosyytä, ettemme ota vastaan kotiimme.Ei ole toiminut.

Mieheni suuttui todella anopin aborttipuheista ja nyt on 2 viikkoa mennyt näkemättä mieheni vanhempia. Anoppi tosin soittelee päivittäin humalassa ja haukkuu minut lyttyyn joka kerta.
Mieheni on sanonut suoraan miltä tuollainen käytös meistä tuntuu ja ettei kotiimme ole tulemista humalassa, mutta mikään ei tunnu auttavan.

En haluaisi lähteä linnaan taposta, mutta oikeasti jatkuvasti tuntuu siltä,että parempi ois jos kuolisivat pois.Viina vois tosiaan tappaa vähän nopeammin.Jonkun mielestä oon varmaan kamala ihminen kun kuolemaa toisille toivon, mutta oon todella väsynyt tähän!

Kiitos,kun jaksoit lukea vuodatuksen.
Ja tämä ei sitten ole provo, vaikka todella toivoisin niin!
61471
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei kannata olla moisten deekujen kanssa tekemisissä, jos aiheuttavat vaan pahaa mieltä. Vaikka ovat sukua niin ei heidän kanssaan tarvitse viettää yhtään aikaa, jos eivät osaa käytäytyä!

Äänestä

minä en ainakaan tollasten juopppjen lua menisi ikinä.
isellänikin on juoppo anoppi ja hänen mies.nyt kun meillä on lapsia ,en sinne enää mene.en halua että lapseni joutuisi näkemään ilkeitä aikuisia ihmisiä.
tosin minulle on helppo olla näkemättä heitä, koska he asuavat todella kaukana meistä,eikä miehellänikään ole mitään intoa mennä sinne muistelemaan kurjaa lapsuuttaan.

Äänestä
  • Pysykää kaukana niistä. Parempi niin lapsillekin.

    Äänestä

  • Tätä mieltä kirjoitti:

    Pysykää kaukana niistä. Parempi niin lapsillekin.

    Alkoholisti ei puheilla parane eikä muuta tapojaan.

    Samaa mieltä olen kuin muutkin. Ei teillä muuta kunnon ratkaisua ole kuin muuttaa pois. Valitettavasti.
    Lapset pelkäävät humalaisia aikuisia. Sehän on juuri jokin aika sitten taas todettu tutkimuksissakin. Lapset eivät pidä myöskään humalaisista vanhemmistaan.

    Äänestä

Onko appivanhempasi olleet työttömiä(sorry, eivät kaikkia työttömät juo)vai juovatko jostain muusta syystä.Miehesi taitaa olla kunnollinen. Eisinun tarvitse kuunnella tuollaisten sivistymättömien ihmisten puhetta heiltä, jos eivät osaa käyttäytyä.Mitä teidän sinun ja miehesi asiat heille kuuluvat ja monta lasta teette, koska itse en antaisi humalaisten edes hoitaa heitä.

Äänestä
  • Kuule kyllä niitä juoppoja on ihan joka yhteiskuntaluokassa, niin herroissa kun narreissakin.Ja niissä herroissa vasta onkin, ei edes kahvilla voi käydä ilman konjakki lasillisia!

    t. sellaisen miniä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


grrrrrr kirjoitti:

Asiaan:
Mieheni vanhemmat pitävät viinasta erittäin paljon ja yhtään missään tilanteessa ei voi olla selvinpäin.

Usein pyytävät kylään ja kyllä sitä välistä tulee käytyäkin, vaikka kauan jo on mietitty, että miksi.

Ei ole kiva lapsille koittaa selittää miksi aikuiset käyttäytyvät hullusti, tappelevat, kiroilevat jne.

Kännissä appiukko alkaa erittäin v-maisen piikittelyn minun ulkonäöstäni, mm. raskauden aikana kertyneistä kiloista jne., kehuu mieheni veljen tyttöä samalla kun haukkuu meidän kaksi poikaamme, toiseksi nuorinta tyttöämme haukkuu pojaksi,koska aika villi tyttö (ei siis käyttäydy hänen mielestään niin kuin tyttöjen pitäisi, vaikka vilkkaudestaan huolimatta omaa hyvät käytöstavat).

Anoppi puhuu muiden päälle, huutaa muille "Hiljaa!" ja kailottaa kovaan ääneen omat asiansa.Lasten aikana kiroilee ja virnistelee omahyväisesti, kun huomautan asiasta.

Lasten synttäreillekin nämä tulevat viinapullon kanssa ja sitten vessassa ravataan, kun muka kahvi niin pissattaa...

Olen jälleen raskaana.Lapsen pitäisi syntyä elokuussa.Anoppi sanoi, että mun olis pitäny tehdä abortti, kun hän ei jaksa enää uusia lapsenlapsia "hoitaa". Hoitamisella tarkoittaa kaiketi sitä, että istuu takapuoli homeessa drinksulasi kädessä eikä tee elettäkään näyttääkseen vähäisintäkään kiinnostusta lapsiin.

Myös jos kiellämme lapsiamme jostain, niin saman tien nuo spurgut sanovat, että asian saakin tehdä ja virnuilevat omahyväisesti.

Kaupungilla anoppi on puhunut minusta huonona äitinä, kun olin sairaalassa ja hommasin siksi aikaa kodinhoitajan, että olisi sairaanakin pitänyt lapset hoitaa.

Asumme pienellä paikkakunnalla, josta muuttoa pois olemme ajatelleet juuri siitä syystä, että meillä todella mitta täynnä. Täällä olemme yrittäneet jos jotakin keinoa ja tekosyytä, ettemme ota vastaan kotiimme.Ei ole toiminut.

Mieheni suuttui todella anopin aborttipuheista ja nyt on 2 viikkoa mennyt näkemättä mieheni vanhempia. Anoppi tosin soittelee päivittäin humalassa ja haukkuu minut lyttyyn joka kerta.
Mieheni on sanonut suoraan miltä tuollainen käytös meistä tuntuu ja ettei kotiimme ole tulemista humalassa, mutta mikään ei tunnu auttavan.

En haluaisi lähteä linnaan taposta, mutta oikeasti jatkuvasti tuntuu siltä,että parempi ois jos kuolisivat pois.Viina vois tosiaan tappaa vähän nopeammin.Jonkun mielestä oon varmaan kamala ihminen kun kuolemaa toisille toivon, mutta oon todella väsynyt tähän!

Kiitos,kun jaksoit lukea vuodatuksen.
Ja tämä ei sitten ole provo, vaikka todella toivoisin niin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu