Avoliiton päättymistä toisen kuolemaan on pidetty erittäin turvattomana ns. (2 lasta).
Mitä turvatonta näette tilanteessa?
Mitä turvatonta näette tilanteessa?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Avoliitossa sinulla ei ole mitään oikeuksia puolisosi omaisuuteen kuoleman jälkeen ilman testamenttia. Lapsenne perivät kaiken eikä sinulla ole oikeutta mihinkään. Et myöskään saa minkäänlaista leskeneläkettä ja maksat testamentilla saadusta omaisuudesta huimat verot. Lisäksi henkivakuutuksesta saadusta korvauksesta vero on myös paljon isompi kuin aviopuolisolle.
Kun oma äitini kuoli ja jäi kolme alaikäistä lasta, huomasi, kuinka tärkeää oli, että vanhempani olivat olleet naimisissa pitkään. Vakuutuskorvaus määräytyi vanhempien avioliiton pituuden mukaan ja me saimme sen mukaan suurimmat korvaukset. Aika oli muistaakseni vähintään 10 vuotta, mutta jo vuodesta sai jotain. Kyllähän se helpotti hautajaisten järjestelyä ja muuta, kun isä jäi yksin maksamaan talon lainaa. Henkivakuutuksia ei ollut, vaan kyse oli ammattiliiton jäsenyyteen kuuluneesta vakuutuksesta.
Muuten olen avioliiton pakollisuutta vastaan, mutta näissä asioissa se nyt vain on viisaampaa olla naimisissa kuin ei.
Tässä vielä yksi varoittava esimerkki: tuttuni eno kuoli oltuaan naisensa kanssa avoliitossa 20 vuotta. Lapsia ei ollut. Eikä testamenttia. Niinpä nainen menetti kaiken miehen omaisille. Kesämökkiä myöten. Omaiset joutuivat maksamaan perintöverot, niin eiväthän he mitään naiselle takaisin antaneet. Todellisuudessahan nainen oli varmasti maksanut kaikesta puolet, mutta se ei merkannut mitään. Asunto ja kaikki sattui vielä olemaan miehen nimissä jostain kumman syystä. Siinä meni naisella karmealla tavalla koko elämä uusiksi hyvin nopealla aikataululla.