Paul Potts

Ihan sattumalta viime viikon alussa törmäsin youtubessa heppuun nimeltä Paul Potts. Voitti 17.6. kykyjenetsintäkilpailun Britannia´s got talent. Esiintyi ekoissa koe-esiintymisissä 11.6. Aivan uskomaton laulaja !!! Ekalla kuuntelukerralla varsinkin, myöhemminkin kyllä, tuli kyllä tippa silmään. Kuunnelkaapa. Ekaks vaikka se first audition -pätkä. Oon seurannu kahtena vuonna American Idolia enkä oo koskaan nähny Simon Cowellin nousevan seisomaan kenenkään laulajan esityksen aikana mutta nytpä nousi finaalissa vähän ennen esityksen loppua taputtamaan seisoen.
62666
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä hän laulaa osaa, harrastelijaksi erinomaisesti ja paremmin kuin moni ammattilainen.

Ja tässä se eräs hauskuus onkin:
Tuo Britain got talent -kilpailu oli tarkoitettu harrastelijoille. Paul Potts on laulanut kylläkin oopperaa aikaisemmin.

Täällä palstalla on väitelty siitä kuuluuko Natasha Marsh klassiselle palstalle. Ja hänen ammattilaisuuttaan on perusteltu oopperaesiintymisillä.

Paul Pottsin amatööriyttä taas on perusteltu youtuben keskusteluissa sillä, että hän on esiintynyt vain ns. puisto-oopperoissa ja harrastelijaseurueissa.

Sattumoisin ne ovat aika pitkälle samoja ooperoita ja seurueita Natashalla ja Paulilla. Heh heh

Paul on käynyt jopa Italiassa asti laulukursseilla. Repertuaari vain vaikutti suppealta. Nessun dorma tuli sekä alkukilpailussa, finaalissa että ylimääräisenä. Semifinaalissa oli kuitenkin "time to say goodbye".

Ääntä siis on, saapa nähdä millainen "tuote" hänestä nyt tehdään. Sehän se oli kilpailun tarkoitus.

Äänestä

Tämän linkin päästä löytyy kaksi youtuben linkkiä.

http://cafeaman.blogs.com/cafe_aman/

Aika hyvin rinnastettu teeveelöytö ja kilpailuvoittaja. Eroa kuin yöllä ja päivällä.

Ei Pottsissa mitään pahaa ole - hän ei ole mikään artisti, mutta laulaa kivasti : )

Näin markkinat nyt vain toimivat.

Äänestä
  • Ilmeisesi olen hiukan tunteellinen jätkäksi. Mulla tuli tuosta rinnastuksta hiukan surullinen olo. Erityisesti katsojamääristä ja palkintojen suuruudesta

    Äänestä

Suomestakin löytyy ainakin kymmenen parempaa nuorta oopperalaulajaa esim.Juhana Suninen ja Olavi Suominen,heitä vaan ei ole markkinoitu samalla tavalla kuin tätä Pottsia.Minua ei kiinnosta mitä hän on aiemmin tehnyt työkseen, eikä muutkaan lässytykset ,vaan miten hän laulaa ,ja se on kyllä kertakaikkisen keskinkertaista.Ylä-äänet ei syty,vibraatto on karsea kuin tango kuninkaalla jne.Kuunnelkaa mieluummin oikeita oopperalaulajia jos ette ole sitä ennen tehnyt,niin kyllä huomaatte eron.Suosittelen korvien puhdistamista.   

Äänestä
  • sinulla taitaa olla korvat tosi tukossa.

    Äänestä

  • ...teidän ns. parempien musiikki-ihmisten ns. viisauden...HEH!

    Potts on LOISTAVA!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kuunnelkaa ! kirjoitti:

Ihan sattumalta viime viikon alussa törmäsin youtubessa heppuun nimeltä Paul Potts. Voitti 17.6. kykyjenetsintäkilpailun Britannia´s got talent. Esiintyi ekoissa koe-esiintymisissä 11.6. Aivan uskomaton laulaja !!! Ekalla kuuntelukerralla varsinkin, myöhemminkin kyllä, tuli kyllä tippa silmään. Kuunnelkaapa. Ekaks vaikka se first audition -pätkä. Oon seurannu kahtena vuonna American Idolia enkä oo koskaan nähny Simon Cowellin nousevan seisomaan kenenkään laulajan esityksen aikana mutta nytpä nousi finaalissa vähän ennen esityksen loppua taputtamaan seisoen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu