Olen ammattikorkeakoulun jatko-opiskelija, valmistuminen vuoden päästä. Olen jo hoitoalalle koulutettu ammattilainen. Olen törmännyt yksikössä, jossa nyt olen, mitä kummallisimpaan sijaisten nöyryyttämiseen, paskan puhumiseen ja vittuiluun. Mittani alkaa olla täynnä ja on vain ajan kysymys, että minulla kilahtaa. Olen yleensä hyvin korrekti ja kohtelias, työni hyvin hoitava ammattilainen. Kannatan myös hyvää työyhteishenkeä ja tiimityötä. Tuntuu vain yhteisössä olevan pari sairasta tyyppiä, jotka saa itselleen pönkitystä muiden nolaamisella!
Mittani alkaa olla jo täynnä ja osastonhoitajaa olen asiasta lähestynyt. Häneltä olen saanut jopa luvan sanoa takaisin, mikäli asiattomuuksia saan osakseni ja hän kehoitti luottamaan omaan ammattitaitooni ja tekemään työni kuten ennenkin. Pelkään vain, että menetän malttini näille tyypeille ja kerron suoraan päin naamaa, miten inhottavaa ja keskenkasvuista heidän touhunsa on. Oletteko muut kihahtaneet ja onko siitä seurannut muuta kuin enemmän pahaa?
Mittani alkaa olla jo täynnä ja osastonhoitajaa olen asiasta lähestynyt. Häneltä olen saanut jopa luvan sanoa takaisin, mikäli asiattomuuksia saan osakseni ja hän kehoitti luottamaan omaan ammattitaitooni ja tekemään työni kuten ennenkin. Pelkään vain, että menetän malttini näille tyypeille ja kerron suoraan päin naamaa, miten inhottavaa ja keskenkasvuista heidän touhunsa on. Oletteko muut kihahtaneet ja onko siitä seurannut muuta kuin enemmän pahaa?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä kilahdin kerran kunnolla ja lähdin niiltä sijoiltani enkä enää palannut. Oli muuten elämämi paras ratkaisu. Minulla kun on vain yksi elämä ja sekin kestää vain noin 100 vuotta joten miksi jäisin kuuntelemaan kettuilua, jota vielä työantaja tukee. En keksinyt yhtään järkevää syytä miksi antaisin itseäni kohdella niin joten käänsin sivun elämässä ja nyt olen todella hyvässä työpaikassa jossa arvostetaan osaamistani ja se myös palkitaan. Tykkäsin tosipaljon työstäni ja "työ" minusta (mummot ja papat) työtovereille se oli liikaa. Tietäisivätpä "kettuilijani" minkä hyvän teon minulle tekivät, kuolisivat varmaan kateudesta.
että mun ei ole pakko olla täällä,sun on. Ja otappa huomioon, että koulutat mahdollista tulevaa työkaveri,mites sitten suu pannaan. Loppui vittuilu.
Olen sanonut suoraan mitä ajattelin ja vieläpä esimiehelleni joka oli kieroutunut paskiainen, lensin sieltä pihalle.... pikkusen kirpas mutta kasvatti myös. Toisessa paikassa myös vittuilevia työkavereita joille en antanut periksi, nyt olen jo hieman saanut asemaa työyhteisössä ja haluan pitää uusien ihmisten puolia ja taas sanoa paukuttelen paskiasille suoraan, taitavat jo minua pelätä, vahvaksi on elämän kokemukset tehneet. Mutta olen onnellinen ja jätän työasiat omaan arvoon.... yritän kuitenkin olla työkavereilleni hyvä työkaveri, mutta tempperamenttiä edelleen riittää.