Olemme eroamassa 7 vuoden aviolittosta. Harkinta-ajasta on kulunut puoli vuotta ja eromme voisi vahvistaa parin viikon päästä. Eromme syyt ovat tietynlainen tunteettomuus vaimoni puolelta, jonka seurauksena vaimoni uskottomuus, joka jatkui kahden vuoden ajan. Itse olisin uskottomuuden paljastuttua ollut valmis yrittämään suhteemme korjaamista, mutta vaimoni mielesta hä ei pysty siihen enää. Kuitenkin koko harkinta-ajan olemme nukkuneet samassa sängyssä, meillä on ollut ajoittain hauskaakin yhdessä, mutta mikäli olen kertonut omista tunteistani hänelle, hän vain ahdistuu ja sanoo, että koetat vain hallita. Eilen hän sanoi, että meidän on pakko muuttaa erilleen mahdollisimman pian, koska syyllistät minua. Samalla hän lisäsi, että voihan olla että erillään oleminen saisi hänet näkemään asiat toisin ja toivoi vielä, että eromme jälkeenkin voisimme nähdä jika päivä ainakin aluksi ja auttaisimme toinen toisiamma käytännön asioissa. Minä en tiedä mitä tuo nainen haluaa???
Eron jälkeen
Ihmeellistä
61668
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
olin pari vuotta sitten samantyyppisessä tilanteessa, eroamassa 10 v kestäneestä avioliitosta. Mies väitti että pettäminen oli ollut "hetken hairahdus" mutta halusi kuitenkin muuttaa pois ja miettiä, mitä haluaa elämältään.
Hän täsmensi että haluaa nimenomaan pohtia rauhassa tunteitaan, ja harkita asioita erossa. Eihän siinä paljon vaihtoehtoja ollut, ja itsekin olin niin raivoissani ja sekaisin että se näytti ainoalta oikealta ratkaisulta saada jotain selkeyttä ajatuksiin ja tunteisiin. Aika ajoin (ennen muuttoaan) meillä oli kuitenkin hyviä hetkiä ja jossain vaiheessa aloin uskomaan että meistä voisi vielä tullakin jotain. Puhuimme enemmän kuin edelliseen 3 vuoteen, juttelimme toiveistamme, peloistamme, haaveistamme... Ajattelin että tämän suhteen korjaamiseksi täytyy tehdä kaikki voitava.
Ei siitä kuitenkaan mitään tullut. Mies kun muutti pois, hän löysi uuden "vapaan" ja kostean elämän, ja eipä aikaakaan kun hän asui yhdessä tämän naisen kanssa, jonka kanssa oli minua pettänytkin. Eli se siitä yksin elämää katsomisesta ja miettimisestä...
Lähinnä näkisin niin että tuossa tilanteessa lähtevällä on huono omatunto, koska hänellä on vielä tunteita jäljellä entiseen kumppaniinsa. Ei halua katkaista välejä kokonaan, ei halua (eikä ole syytä) olla ilkeä tai tyly toiselle, mutta on selvästi tehnyt jo ratkaisunsa lähdöstä ja erosta.
Minunkin exäni kirkkain silmin kysyi jo asuessaan tämän uuden kanssa, että "eikö me voitaisi kuitenkin olla ystäviä?" . Kiitos mutta ei kiitos. Toimeen tullaan lasten takia ihan hyvinkin, mutta ystäväksi en voi sentään alkaa..
Erilaisten vaikeuksien jälkeen erosin 12 vuotisesta suhteesta. Siis minä, halusin eron, koska avioliittomme ei enää ollut mitä sen piti olla. Mm. kumpikin oli pettänyt tahollaan, eikä luottamusta välillemme enää syntynyt. Minua mieheni vain ärsytti. En tiennyt hänen ajatuksiaan, mutta hän vaikutti jotenkin välinpitämättömältä. Saatoin olla väärässä.
Hain itselleni uutta asuntoa, laitoimme yhteisen erohakemuksen, mutta minä kaikki toimenpiteet suoritin. Mies laittoi vain nimeä alle.
Kun löysin asunnon mies aloitti ihme ruinaamisen. Puhuimme paljon, oikeastaan siinä vaiheessa vasta puhuimmekin. Saimme paljon asioita väliltämme selviksi ja toistemme mielipiteitä julki. Oltiin eletty vähän väärissä käsityksissä kumpikin.
Mutta noiden keskustelujen seurauksena mies alkoi haluta ettei erotakaan. Ymmärsin toki, oltiin päästy yhteisymmärrykseen monista asioista. Luottamus kuitenkin oli mennyt, molempiin. Sitä tunnetta ei ollut mikä joskus oli. Halu olla toisen lähellä, kanssa, kuunnella ja ymmärtää kaikessa. Meille jäi joitain meidän välisiä juttuja tietysti. Pysyimme ystävinä. Mutta se ärsytti jonkun aikaa kun mies alkoi jahkailla.
Ollaan edelleen vähenevässä määrin kavereita. Ei se kadonnut mikä meillä aluksi oli, eikä se ollut rakkautta. Se oli kaveruutta. En voi inhota häntä tai inhoan itseänikin. Emme kumpikaan ollut toista parempia.
Niin, mistäpä sinä voisit tietää mitä hän haluaa, kun ei hän varmaan tiiä oikein itsekään. Syyllisyys ajaa varmaan mahdollisimman pikaiseen asumuseroon. Jos hän todella aikoo olla yksin, eikä heti heittäydy jonkun syliin, niin kyllä yksin olo selvittää ajatukset jossain vaiheessa, mutta se voi ottaa pitkänkin aikaa ja painostaminen ei siinä yleensä auta.
Voimia sinulle!
Me muutettiin erilleen ennen harkinta-ajan alkamista, jonka vaimo pisti vireille. 20 vuotta liittoa takana ja uskottomuutta ennenkin hänen puoleltaan ja kylmä mua kohtaan.("toivoi vielä, että eromme jälkeenkin voisimme nähdä joka päivä ainakin aluksi ja auttaisimme toinen toisiamma käytännön asioissa"). Tätä en minäkään ymmärtänyt, kun hän vielä hakemalla haki asioita, joista sai mun suuttumaan.No yksin hän sitten jäi.
sellaisia kuin renkaiden vaihdot autoon ja auton huollot muutenki, remontit, viemärien avaamiset yms. asiat joista naiene tuntee että ei ossa itse tehdä. Sitä se on eikä mitään muuta....
miten selittäisitte sellaisen käyttäytyisen, että kun mies jättää yllättäen toisen naisen takia ilma ennakkovaroitusta: ensimmäiseksi ilmoitti ettei tule vaihtamaan autonrenkaitakaan vaan pisti työkaverinsa asialle. Tämän jälkeen ilmoitti vaan ivallisesti että löysi paremman. Nyt on siistimpää ja kotiruokaa. Haluaisi myös yhteisen lapsemme keinolla millä hyvänsä uuteen perheeseen. Olin kuulemma laiska ja ettei ikinä halua olla kanssani tekemisissä. Ensin lupasi maksaa talon laskuja mutta muuttanut mieltään joka viikko. Itselläni ei ole ollut muita ja olen ollut kotona lapsemme kanssa kun hän on harrastanut, mikä sitten osoittautuikin naiseksi. Ilmoitti vielä että muita naisia on ollut myös.