neuvoja neuvoja

lille-

Hei.

Haluaisin vinkkejä miten saada kaukosuhde onnistumaan?

3

983

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tahtoasia

      Tärkeätä on mielestäni luottamus, tiivis yhteydenpito, vaikka ei vois tavatakaan, yhteiset suunnitelmat ja yhdessä tekeminen silloin kun tavataan.
      Me tapaamme kerran tai kaksi kuukaudessa ja päivittäin pidämme yhteyttä. Näin jo kohta kolme vuotta. Olisi aivan kamalaa, jos ei esim. ennen nukkumaan menoa saisi kuulla hyvän yön toivotusta. Joko puhelimitse tai pikku viestinä. Siitä saa voimaa. Tietää, että toinen ajattelee minua juuri nyt. Juttelemme myös päivittäin ihan arkisista asioista, työstä, mitä puuhaamme tms. Se kaikki tuo läheisyyttä kaukosuhteeseen. Kysymme myös toistemme mielipiteitä erilaisiin ihan arkisiinkin juttuihin. Näin tuntuu, että elämme yhteistä elämää, vaikka ollaankin kaukana toisistamme.

      Luottamus toiseen on kuitenkin ehdoton vaatimus. On toivotonta, jos joutuu miettimään, mitähän se toinen tänä viikonloppuna puuhaa siellä jossakin... Onneksi olen pikkuhiljaa päässyt ajattelemasta ikäviä yksin ollessani. Luotan kumppaniini ja hän minuun. Yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia meillä on jo kauas tulevaisuuteen ja niistä myös saa voimia.

      Lähivuosina emme voi yhteen muuttaa erinäisistä syistä, mutta uskon, että suhteemme kestää, koska kumpikin sitä haluamme.

      • Siinä olet kyllä ihan oikeassa että kaukosuhteessa oleminen vaatii molemmin puolista luottamusta.
        Elän itse kaukosuhteessa, sain yhdeyden häneen viime syksynä ensimmäisen kerran netin kautta ja siitä se kaikki sitten alkoi, ensin muutama s-posti, sen jälkeen mesessä juttelu ja sitten puhelimessa, tapasimme ekan kerran 3.11-06 ja menimme samana päivänä myöskin kihloihin, joka oli tosin jo etukäteen sovittu juttu, vaikka itse en olisikaan jaksanut uskoa sitä toeksi ennen kuin näin sen omin silmin.
        Me pidetään yhteyttä päivittäin skypen ja puhelimen avulla, välimatka on valitettavasti pitkä, hän asuu gotlannissa, ruotsissa ja minä täällä suomessa ainakin toistaseksi vielä.
        matkustamiseen menee paljon aikaa, mutta se on kans sen arvoista myöskin, näemme toisemme 2-3 viikon välein, toisinaan on mennyt jopa 4 viikkoakin, mutta kyllä senkin ajan on vaan jotenkin kestänyt, vaikka se onkin ollut yhtä helvettiä kun kaipaa toista ihmistä.
        Tiedän että hän todellakin rakastaa minua, joka kerta kun juttelemme niin hän sanoo että hän rakastaa minua ja päin vastoin.
        Olen saanut todella paljon kuulla paskaa tästä että menin kihloihin, esim että "kyllä se sun mies sua pettää kun et ole paikalla" sellaset ihmiset eivät ole muutakuin kateellisia vaan ja eivät voi hyväksyä toisen onnea.
        Heidän todellakin katsis katsoo ensin peiliin että miltä siellä näyttää ennen kuin ruveta arvostelemaan muitten suhteita, kyllä se on niin paljon molemmista kiinni että jos kaukosuhde onnistuu tai ei.
        Toivotan sinulle ja kumppanillesi onnea teidän suhteessa. Jos haluat kirjoitella ajatuksia niin s-posti osoitteeni löydät profiilistani.
        HUOMIO TEILLE JOTKA HALUAVAT VAAN AUKOA MUUTEN PÄÄTÄÄN TAI ARVOSTELLA NIIN ÄLKÄÄN VAIVAUTUKO AINAKAAN MUN S-POSTIINI KIRJOITTAMAAN. KIITOS


    • yhteydenpito

      Tosi hyviä neuvoja olet jo saanut muilta, olisin omasta kokemuksesta sanonut ihan samaa. Säännöllinen yhteydenpito milla tahansa keinolla on paras tapa saada suhde kestämään. Muutenkin uskon kommunikaation tärkeyteen, kaukosuhde tai ei. Keskusteleminen usein unohtuu arjen pyörityksessä. Puhuminen ja kuunteleminen on paras tapa vahvistaa mitä tahansa suhdetta ja lisätä keskinäistä ymmärrystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 134
      1712
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      216
      1119
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      171
      815
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      258
      612
    5. 33
      561
    6. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      534
    7. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      519
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      206
      515
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      456
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      19
      444
    Aihe