Mietityttää

Erosimme kaksi kuukautta sitten. Puolisoni sanoin hän ei enää rakastanut, oli paha olla pitkässä 8 vuoden suhteessamme. Muutin pian hänen päätöksen jälkeen pois kodistamme uuteen omaan. Kaikki sujui hyvin mitä nyt minua tilanne ahdisti joka sitten johti kinasteluun välillämme. Vastapuoli totesi haluavansa olla täysin erossa, omassa rauhassaan ilman mitään kontaktia minuun. Tätä olen puoleltani noudattanut, mutta vastapuoli taas ei. Ottaa minuun yhteyttä teemalla tikusta asiaa. Tapasimme eräänä iltana hän tahtoi tulla luokseni, muutaman tunnin juttelimme niitä näitä, kyseli löytyykö minulta ketään uutta.. Tämä siis minua mietityttää. Hän on siis se joka teki päätöksen erota ja olla kaikessa rauhassa kuitenkin ottaa minuun edelleen yhteyttä. Eikö hän ole varma päätöksestään vai mikä mahdollisesti on jutun nimi? itsellä ollut koko ajan ajatus että se rakkaus siellä on edelleen eikä ole varma päätöksestään.. Kertokaa toki omat mielipiteet asiasta...
1708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihmiset on outoja eikä niistä ota selvää, hyvä jos itsekään. Parasta olisi vain suoraa kysyä exältäsi,että mitä hän meinaa. Haluaako hän palata yhteen, olla sittenkin ystävä vai mikä juttu on menossa. Tsemppiä kumminkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


roger1965 kirjoitti:

Erosimme kaksi kuukautta sitten. Puolisoni sanoin hän ei enää rakastanut, oli paha olla pitkässä 8 vuoden suhteessamme. Muutin pian hänen päätöksen jälkeen pois kodistamme uuteen omaan. Kaikki sujui hyvin mitä nyt minua tilanne ahdisti joka sitten johti kinasteluun välillämme. Vastapuoli totesi haluavansa olla täysin erossa, omassa rauhassaan ilman mitään kontaktia minuun. Tätä olen puoleltani noudattanut, mutta vastapuoli taas ei. Ottaa minuun yhteyttä teemalla tikusta asiaa. Tapasimme eräänä iltana hän tahtoi tulla luokseni, muutaman tunnin juttelimme niitä näitä, kyseli löytyykö minulta ketään uutta.. Tämä siis minua mietityttää. Hän on siis se joka teki päätöksen erota ja olla kaikessa rauhassa kuitenkin ottaa minuun edelleen yhteyttä. Eikö hän ole varma päätöksestään vai mikä mahdollisesti on jutun nimi? itsellä ollut koko ajan ajatus että se rakkaus siellä on edelleen eikä ole varma päätöksestään.. Kertokaa toki omat mielipiteet asiasta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu