Olen ollut au pairina 2,5 kk. Tyttö on 3-vuotias. Perheen äiti tekee töitä kotona. Työni on siis 4-5tuntia pelkää leikkimistä viitenä päivänä viikossa. Lauantaisin on myös muuta, kuten silittämistä tai siivoamista. Sunnuntait vapaat.
Tyttö on pomo kaikessa. Toki vanhemmat yrittävät asettaa rajoja parhaansa mukaan, mutta minusta ei siihen ole. Tyttö sanoo miten leikki etenee, kuka tekee ja mitä, ja jos minä yritän sanoa muuta, tulee vaan no, no, no!
Leikit ovat muutenkin ihan kummallisia: tämä lyö sitä ja sitte se itkee, tämä ottaa siltä lelun pois ja se itkee, se on vielä vauva eikä saa leikkiä millään. Jos yritän sanoa että vauvalla on tylsää; ei mitään vaikutusta..
TIEDÄN että omalla innnostuksella voisi saada paljon aikaan, käyttää aina korkeaa ja innostavaa äänensävyä, mutta minulta on mennyt jo kiinnostus kokonaan ohi!
Muuten kaikki on hyvin: kavereita, paljon tekemistä vapaa-ajalla, kielikurssi ja hyvät kulkuyhteydet, perhe kohtelee hyvin, vaikkei ollakaan läheisiä.
Ainut ongelma on siis itse työ. En ole mikään ammattilainen, ja perhe toki tietää sen. Meillä ei ole allekirjotettua sopimusta, joten molemmilla osapuolilla on mahdollisuus irtisanoutua milloin vaan. En kuitenkaan haluaisi tehdä sitä, sillä pidän maasta ja kaupungista. Ainoa ongelma on etten mielestäni ole tarpeeksi lapselle. Äiti huomauttaa välillä, että tyttö on varmaankin tylsistynyt, kun ei leikki kiinnosta. Vaikka kyllä minä yritän! Mutta päästäni ei vain tule koko ajan jotain uusia kiinnostavia ideoita yksi toisensa perään. Tai vaikka tulisikin, en saa tyttöä innostumaan.
Kysymys siis kuuluu, pitäisikö lähteä pois?
Kaikissa perheessä on omat erikoisuutensa, mutta minusta tuntuu että ylimääräisiä stressitekijöitä on kyllä muutenkin.. Ensinnäkin se että äiti työskentelee kotona, vaikuttaa niin minun kuin tytönkin käyttäytymiseen. Itse en osaa ottaa täyttä vastuuta kun itse äiti istuu vieressä olohuoneen sohvalla ja tekee töitä kun me leikimme lattialla. Samoin tyttö voin juosta hänen syliinsä milloin vain, joten meidän välimme eivät koskaan tule kovinkaan läheisiksi.
Toinen stressaava asia on tytön syöminen: ei mitään säännöllisiä ruoka-aikoja, mutta proteeiinin tankkaamisesta pitäää pitää huoli, muuten tyttö on _uskomattoman_ pahalla tuulella!! Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että leikin lomassa minä vain tungen ruokaa lapsen suuhun, kun hänen huomionsa on kiinnittynyt muualle..
Muista ikäisistään poiketen tyttö ei myöskään nuku päiväunia.. sinänsä ei kai merkitystä, kun jaksaa kerta ilmankin.
Päivittäin olisi toki hyvä ulkoilla, mutta kun se ulos suostutteleminenkin on kovan urakan takana! ei kai se ole ihmekään jos me molemmat tylsistymme..
Toimivatko KAIKKI lapset muka käänteispsykologian avulla?? Ei kai se ole tervetää...
TIEDÄN myös,että minulla on koti-ikävä, eikä silloin enää kiinnostaa mikään. Ja että koti-ikävä menee ohi. Mutta toisaalta en usko että tällä sittenkään on mitään tekemistä koti-ikävän kanssa.. En vain osaa olla tarpeeksi luja tytön kanssa, enkä toisaalta jaksa enää olla edes tarpeeksi viihdyttävä.
Kaikissa työpaikoissa on omat huonot puolensa. Pitäisikö minun vain odottaa, kunnes perhe ottaa asian puheeksi? Mitään sen kummempia keskusteluja ei olla asiasta käyty.. Mutta tarkoittaako se silti sitä, että he ovat tyytyväisiä?
Tyttö kyllä pitää minusta, haluaa leikkiä aina juuri silloin kun minulla olisi vapaata.. Sekin stressaa jonkin verran, kun pitää aina olla keksimässä selitys, että miksei nyt onnistu. Enimmäkseen vanhemmat puutuvat myös asiaan, yrittävät saada tytön huomion muualle,mutta koska tyttö on pomo, ei se ole aina niin helppoa. Muuten saan kyllä oman rauhani vapaa-ajallani.
tässä nyt jonkilainen pintaraapaisu minun au pair elämästäni..
HILFE
Tyttö on pomo kaikessa. Toki vanhemmat yrittävät asettaa rajoja parhaansa mukaan, mutta minusta ei siihen ole. Tyttö sanoo miten leikki etenee, kuka tekee ja mitä, ja jos minä yritän sanoa muuta, tulee vaan no, no, no!
Leikit ovat muutenkin ihan kummallisia: tämä lyö sitä ja sitte se itkee, tämä ottaa siltä lelun pois ja se itkee, se on vielä vauva eikä saa leikkiä millään. Jos yritän sanoa että vauvalla on tylsää; ei mitään vaikutusta..
TIEDÄN että omalla innnostuksella voisi saada paljon aikaan, käyttää aina korkeaa ja innostavaa äänensävyä, mutta minulta on mennyt jo kiinnostus kokonaan ohi!
Muuten kaikki on hyvin: kavereita, paljon tekemistä vapaa-ajalla, kielikurssi ja hyvät kulkuyhteydet, perhe kohtelee hyvin, vaikkei ollakaan läheisiä.
Ainut ongelma on siis itse työ. En ole mikään ammattilainen, ja perhe toki tietää sen. Meillä ei ole allekirjotettua sopimusta, joten molemmilla osapuolilla on mahdollisuus irtisanoutua milloin vaan. En kuitenkaan haluaisi tehdä sitä, sillä pidän maasta ja kaupungista. Ainoa ongelma on etten mielestäni ole tarpeeksi lapselle. Äiti huomauttaa välillä, että tyttö on varmaankin tylsistynyt, kun ei leikki kiinnosta. Vaikka kyllä minä yritän! Mutta päästäni ei vain tule koko ajan jotain uusia kiinnostavia ideoita yksi toisensa perään. Tai vaikka tulisikin, en saa tyttöä innostumaan.
Kysymys siis kuuluu, pitäisikö lähteä pois?
Kaikissa perheessä on omat erikoisuutensa, mutta minusta tuntuu että ylimääräisiä stressitekijöitä on kyllä muutenkin.. Ensinnäkin se että äiti työskentelee kotona, vaikuttaa niin minun kuin tytönkin käyttäytymiseen. Itse en osaa ottaa täyttä vastuuta kun itse äiti istuu vieressä olohuoneen sohvalla ja tekee töitä kun me leikimme lattialla. Samoin tyttö voin juosta hänen syliinsä milloin vain, joten meidän välimme eivät koskaan tule kovinkaan läheisiksi.
Toinen stressaava asia on tytön syöminen: ei mitään säännöllisiä ruoka-aikoja, mutta proteeiinin tankkaamisesta pitäää pitää huoli, muuten tyttö on _uskomattoman_ pahalla tuulella!! Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että leikin lomassa minä vain tungen ruokaa lapsen suuhun, kun hänen huomionsa on kiinnittynyt muualle..
Muista ikäisistään poiketen tyttö ei myöskään nuku päiväunia.. sinänsä ei kai merkitystä, kun jaksaa kerta ilmankin.
Päivittäin olisi toki hyvä ulkoilla, mutta kun se ulos suostutteleminenkin on kovan urakan takana! ei kai se ole ihmekään jos me molemmat tylsistymme..
Toimivatko KAIKKI lapset muka käänteispsykologian avulla?? Ei kai se ole tervetää...
TIEDÄN myös,että minulla on koti-ikävä, eikä silloin enää kiinnostaa mikään. Ja että koti-ikävä menee ohi. Mutta toisaalta en usko että tällä sittenkään on mitään tekemistä koti-ikävän kanssa.. En vain osaa olla tarpeeksi luja tytön kanssa, enkä toisaalta jaksa enää olla edes tarpeeksi viihdyttävä.
Kaikissa työpaikoissa on omat huonot puolensa. Pitäisikö minun vain odottaa, kunnes perhe ottaa asian puheeksi? Mitään sen kummempia keskusteluja ei olla asiasta käyty.. Mutta tarkoittaako se silti sitä, että he ovat tyytyväisiä?
Tyttö kyllä pitää minusta, haluaa leikkiä aina juuri silloin kun minulla olisi vapaata.. Sekin stressaa jonkin verran, kun pitää aina olla keksimässä selitys, että miksei nyt onnistu. Enimmäkseen vanhemmat puutuvat myös asiaan, yrittävät saada tytön huomion muualle,mutta koska tyttö on pomo, ei se ole aina niin helppoa. Muuten saan kyllä oman rauhani vapaa-ajallani.
tässä nyt jonkilainen pintaraapaisu minun au pair elämästäni..
HILFE
Vastaukset 5
Vanhimmat
juttele vanhempien kanssa. kerro aika rehellisesti mitä tunnet.
tyttö alkaa olla sen ikäinen, että todella tarvitsee seuraa lapsista. käyttehän esim. leikkipuistossa tai kerhossa leikkimässä toisten lasten kanssa? se on todella tärkeää. sinä et voi korvata lapsikavereita.
miksei tytöllä ole säännöllisiä ruoka-aikoja? jospa ehdotaisit niitä.
teillä tulisi olla säännöllinen päivärytmi. esim. kun heräätte vaikka joka arkiaamu klo 7.00, niin sitten syötte aamiaisen. seuraavaksi lähdette ulos, vaikka tyttöä ei huvittaisi. sanot vaan että nyt täytyy mennä. ja sen kotona olevan äidin on oltava samaa mieltä. sanot vaikka että äidin täytyy tehdä rauhassa töitä.
sitten tulette lounaalle. sen jälkeen luet tytölle tai kerrot sadun eli rauhoitutte vähän. voitte myös kuunnella rauhallista klassista musiikkia. levon jälkeen leikitte ulkona tai sisällä ja sitten on välipalan aika. tässä vaiheessa työpäiväsi taitaa olla jo ohi. mutta jos ei ole, niin voitte käydä taas ulkona tai vaikka askarrella sisällä.
voit miettiä mitä suomalaisessa päiväkodissa tehdään päivän mittaan ja toimia sen suuntaisesti.
miksi ihmeessä äiti työskentelee teidän vieressä, miten pystyy keskittymään?! outoa. kyttääkö hän koko ajan mitä teette? voisit ehdottaa, että te leikitte toisessa huoneessa niin saatte molemmat työrauhan.
ehkä voisit lukea lapsipsykologia yms kirjoja niin saisit tietoa tuon ikäisistä ja kasvatusvinkkejä.
Ja jos jenkkilassa olet ja jarjeston kautta (tai miksei ilmankin) niin muut au pairit jarjestavat playdateja, jossa saman ikaluokan lapset nakevat toisiaan ja voivat leikkia keskenaan. Ja myos lastenhoitajat paasevat helpommalla ja nakevat myos oman ikaisiaan ihmisia, etta varmasti kaikille se paras vaihtoehto. Ja voithan kysya myos isantaperheen aidilta, etta jos sina voisit kutsua muita au paireja ja lapsia leikkimaan teidan taloonne.
Nyt tässä ulkopuolisena haluan sanoa oman kantani tähän kommenttiin. Olen juuri nyt au pairina ja itselläni on todella paljon kokemusta lastenhoidosta. Saat toki asiat kuulostamaan siltä, että tuosta vaan kun vähän järjestät päivää ja ruoka-aikoja ja lukaset pari opusta, niin johan alkaa homma toimia. Ei se varmaan ihan noin mene, luulisi sinunkin tietävän tämän. Ei ole au pairin asemassa kovinkaan helppo mennä puuttumaan toisten kasvatusmalleihin. Ja etenkin tällaisessa tilanteessa, jossa lapsi pomottaa vanhempiaan ja äiti työskentelee vielä kotona, ovat asiat paljon monimutkaisempia. Ulkopuolisena sinun on tietysti helppo antaa hyvältä kuulostavia neuvoja, mutta osaan hyvin kuvitella, että monikaan neuvoistasi ei toimi ko. tilanteessa käytännön tasolla.
Ajattelin vaan rohkaista, että olet ihan normaali, vaikka et jaksakaan leikkiä 5h putkeen 3v kanssa. Hyvin harvat meistä (äideistäkään) jaksavat :-)
Aika ahdistavalta tosiaan kuulostaa tuo äidin sohvalla istuminen!
ehdotukset ikäisten kavereiden löytämiseksi olivat erinomaisia eli kysele vanhemmilta, josko olisi jotain joiden kanssa leikkiä, tai ehkä lähellä on playgroupeja (riippuu tietty missä maassa olet). Jos äidinkin mielestä lapsi on tylsistynyt, voit mielestäni hyvin sanoa, että sinusta ei ole 3v:lle varmasti niin hyväksi leikkikaveriksi kuin jostain samanikäisestä. Minusta siis voit hyvin esim tämän varjolla ottaa asian puheeksi, esim. että tarvitsette molemmat lisää virikkeitä leikkeihin jne.
Ulosmenoa voit yrittää innostaa esim. ajatuksella että lähdette "retkelle", jotain pientä evästä mukaan ja avot, outo 3v jos ei innostu.
Päiväunista vielä: aika moni kotihoidossa oleva 3v ei nuku enää...
Voimia ja innokkuutta leikkiin :-) voisit muuten ehdottaa, että tekisit myös jotain kotitöitä sen 4-5h aikana, sillä minusta 3v pitää osata olla hetki yksinäänkin tai vaikka auttaa sitten niissä kotitöissä. tulisi vaihtelua työpäivääsi ;-)
Olin yhden kesän juuri samanikäisen seurassa ja koska aupair työnkuvani oli melkoisen heikko,., keskityin lähinnä oman aikani kulutukseen (lukien sanakirjoja) ,. ja lapsi leikki yksikseen siinä näköetäisyydellä.,, Ei edes tullut mieleen että minun olisi pitänyt viihdyttää tyttöä kokoaikaisesti ne n. 4h kun olimme kahden.,,,
Suhde vanhempiin oli muutenkin ahdistava ja lasten sana oli omaani painavampi (koska se oli yhtkuin vanhempien tahto) Eihän siinä voinut omia kasvatusihanteitaan ilman konsensusta pistää käytäntöön... olin vielä niin epävarma kaikesta, eniten itsestäni etten olisi kuuna päivänä mennyt vuorovaikutusta päämiesteni kanssa harjoittamaan..., mikä nyt näyttäytyy itsestäänselvältä.,,,
Toisaalta jos olisin ottanut selvää perheen arvoista ja asenteista etukäteen, enkä mennyt hattu kourassa sinne minne pääsin., olisi tuota epämiellyttävää, mutta jälkikäteen arvokasta kokemusta pienempi.( se oli kuitenkin vain kaksi kuukautta, kunnes saivat paremman tilalla)